Viime tinkaan

Miten sen nyt sanoisin, toivoisin...

Parempaa uutta vuotta 2008 meille kaikille!
Kiitos kanssanaputtelijoille
taas tästä kuluneesta vuodesta, joka vetelee viimeisiä.

Yhdeksän kuukauden odotus

Takkuista arkea olen viettänyt nämä kaksi päivää. Mitä teille kuuluu? Sen verran olen piipahdellut blogeissa, että itkuksi on mennyt. Ensin itketti tämä, sitten tämä. Molemmat ihan hyvällä mielellä silti. Olin vaan vissiin vähän herkällä ja väsyneellä mielellä, joulun jälkeenkin, kun liikutuin niin kovasti.

Takana on pitkästä aikaa erityisen mukava ja lämmin (jo mittarinkin mukaan) joulunaika. Paluu arkeen on ollut tosi hankalaa ja väsyttävää, mutta minkäs teen, kun lupauduin menemään töihin välipäiviksi. Ja mikäs se työnteossa, jos se kaikki muu siellä olisi paremmin.

Vanhemmat tulivat, olivat ja viihtyivät täällä yllättävän hyvin ja pitkään, tosin pitempäänkin olisin heitä pitänyt. Oli mukavaa vuorostani "passata" ja touhuta omassa keittiössä. Löysin itsestäni uusia, tai ainakin unohduksissa olleita puolia. Pari edellistä keittiötä kun eivät pahemmin innostaneet kestitsemään useampaa henkeä. Isosta pöydästäkin on iloa ja hyötyä, huomattiin tänä jouluna. Olen taas tehnyt ostoslistaa sillä silmällä, mitä vielä muka puuttuu mm. keittiönkaapeista. Siinä mielessä alet osuvat hyvin kohdalle. Ja kynttilöitä ei ole koskaan liikaa.

Ovikello soi pyhien aikaan useampaan kertaan, mutta tänä jouluna tulijat olivat joka kerta tervetulleita. Joulupukkikin oli käynyt jossain välissä. Oli mukava yllättää ja yllättyä. Mies oli ostanut tehosekoittimen. Todiste siitä, että joskus se kuuntelee minun höpinöitä. Onni oli se, etten ehtinyt itse sitä hankkia. Joululahjarahan turvin olenkin sitten ostanut kaikkea muuta tarpeellista, mm. farkut, kynttilänjalan (alkaako minusta tulla vanha, kun innostun iittalalaisista tuotteista, kohta minusta voi tulla pieni keräilijä, ellen pidä varaani ja varoistani kiinni) ja ensi viikolla menen parturiin. Voi näitä pieniä iloja ja ahistuksen poistajia.

Yritän tsempata itseäni vuoden vaihteen yli ja maaliskuulle. Silloin aion pitää "pitkän" loman, ellen ennen sitä jo hajoa. Ei sillä, ettenkö olisi jo/taas loman tarpeessa, mutta käytäntö sanelee. Töitä on edessä vielä noin 9 kk, joten pitänee keksiä kaikenlaisia etappeja. Vaakakupissa kumminkin painaa enemmän tuleva kesäloma ja säännölliset tulot, joten se uuden työpaikan haku on tällä hetkellä tuupattuna hamaan kesään asti. Ellei niitä joulun ihmeitä tapahdu jo ennemmin.

Jotkut paukuttavat uuden vuoden raketteja jo nyt, mutta minä säästän toivotukset myöhempään. Onhan tässä tätä vanhaa vuotta vielä jäljellä jopa yhden ankean työpäivän verran.

Taitaa se siellä jossain piilossa olla

Anteeksi vain, mutta ne on taas blogitonttujen kolttosia, nuo turhat (haamu)päivitykset keskellä päivää, vaikka Blogilista muuta ja muuksi väittää. Ei kannata uskoa kaikkea, mitä netissä lukee.

Vaikka töissä olisi kuinka tylsää, luppoaikaa tai muuten vain kirjotuttaisi, niin minen työaikaani tähän hommaan haaskaa. Siksi, koska en voi, enkä halua, en pysty, enkä kykene. Tänään tosin olin siihen aikaan tylsistymässä palaverissa, kun senkin ajan olisi voinut tehdä niitä oikeita töitä. Onni onnettomuudessa on, että edessä on vielä kaksi normaalia työpäivää, joten enköhän työpöydän saa "puhtaaksi" ennen joululomaa. Välipäivinä jatkuvat taas harjoitukset ja hammasten kiristelyt.

Tänään taisi pilkahtaa hetkellisesti tai sitten erheellisesti sellainen joulumieli tuolla jossain. Kuulin joululauluja kesken kaiken ja jouluyllätykset työpaikalla ja yhteistyökumppaneilta piristivät kummasti päivää. Ehkä se vielä tästä... Vielä kun saan viikonloppuna kotiväen tänne, niin joulupaussi voi alkaa. Muutamia harmituksen aiheita tässä vielä on, mutta ei mitään vakavia.

Eikös se ole oma hyvinvointi kaiken a ja o, ainakin melkein. En tarvinnut pukkia, kun hommasin (viimeinkin löysin!) itselleni sen Tom Hanksin elokuvan, jonka ovat nähneet kaikki muut, paitsi minä. Nyt vaan odotan sopivaa hetkeä vajota sohvalle. Sen lisäksi on vielä tulossa mm. hyvää paineenpurkumusiikkia. Jos ei mikään muu auta, niin täytyy soittaa repeattina Ukkonen, niin eiköhän tämäkin akka tokene. Vähäksi aikaa. Mutta ettei menisi pelkäksi hengenravinnoksi, niin ostin myös yhden 9 senttisen turkoosin pallon. Voin kyllä suositella. Mies on aika laiska hieromaan, mutta onhan näitä ovia ja seiniä asunto täynnä.

Piti ostaa joulutähti, mutta ostinkin nipun tulppaaneja. Sen varjolla toivotan kaikille kellarissa kävijöille hyvää joulun aikaa! Voipi olla, etten ehdi muutamaan päivään tätäkään vähää täällä käydä jaarittelemassa, koska ja siksi. Ei se hiljaiselo siis joka kerta tarkoita sitä, että olisin pahalla päällä.

Joulun ihme

Oli vähän hassua lähteä laulamaan, kun päässä soi Ville Tiihosen ääni. Olen viikonlopun viettänyt pääasiassa äänikirjoja kuunnellen. Ensin Sinikka Nopolan punaisen, jonka aion antaa vanhemmille lahjaksi. Mikä lie idea, mutta innostuin itse niin kovin asiasta. Voi olla, että joudun hankkimaan itselleni loput kaksi, vihreän ja keltaisen (puhun siis kansiväreistä). Seela Sella kuulosti kyllä myös hyvältä. Tamperetta osaavat muutkin vääntää, kuin Roinen suku.

Eilen illalla otin viimeinkin kuunteluun Ollin kirjan ja siinä menikin pitkä tovi. Harvinaisen kökkö kansi, mutta se Yhden Yön tarina on aina vaan niin liikuttava ja koskettava ja ties vaikka mitä. Lukijan ääni, siis sen Tiihosen, sopii minusta sille tarinalle paremmin kuin hyvin. Olisi ollutkin liian tukalaa kuunnella se Ollin lukemana (siitä sai maistiaisen levyn alussa), hengityksineen kaikkineen. Parempi vain, että se on joku "ulkopuolinen" Ääni.

Sujuvaa tekstiä on toki helppo lukea. En tosin tiedä, miten nuo äänitykset tapahtuvat käytännössä; kuinka monesti ne joudutaan ottamaan uusiksi ja kuinka monta kertaa lukija lukee kirjan, jotta se teksti tulee tutuksi, ennen kuin äänittävät. Joka tapauksessa, mukavan kuuloista korvalapuilla kuunnellessa. Kaiken huippuna on ne laulut siellä välissä. Arkiston helmistä puhumattakaan.

Onneksi olin säästänyt ko. levyn (levyt; sehän sisältää 9 cd:tä, joista kolme olen nyt kuunnellut) näihin päiviin. Hyvää rentoutusta arjen vastapainoksi ja saapas ainakin ajatukset pois työasioista, kun keskittyy tarinaan. Mitä siitä, että itkua pukkaa aina välillä; niin se kävi silloinkin, vaikka itse luin kirjan. Jos mahdollista, paremmin tuo toimii minusta kyllä kuunteluna.

Äänikirjoista innostuneena täytyy jatkaa hankintoja. Ei pöllömpi vaihtoehto!

Villen ääni korvissani lähdin sinne kirkkoon. Varustauduttiin Vintin kanssa nenäliinoin, mutta kyllä ne nyt jäivät käyttämättä. En tuntenut hetkeäkään samanlaista liikutusta ja herkkää oloa, kuten aikaisempina kertoina joskus vuosia sitten. Asiaan kenties saattoi vaikuttaa se, että näin vanhan kaverini kotikaupungista yllättäin kirkossa. Sitä voisi kutsua joulun ihmeeksi.

Kaikkien näiden vuosien ja vallankin tässä kaupungissa vietettyjen vuosien jälkeen nähdään kirkossa. Vähän koomista, mutta erittäin mukavaa. Viimeksi ollaan nähty joskus sillä ihanalla 90-luvulla Joensuun festareilla. Vähän erilaiset olivat puitteet silloin ja yhtälailla elämät muutenkin. Pakostakin tulvahtivat muistot ja kaikki ne ihmiset niiltä ajoilta mieleen. Se jos mikä liikutti, muttei ihan itkuksi asti. Päinvastoin, piristi mieltä kummasti, vallankin, kun sain pienen palan tietoa myös yhteisestä kaveristamme, ihmisestä, joka joskus merkitsi enemmän, kuin mitä olisi saanut merkitä. Näköjään merkitsee edelleen, huomaan.

Mutta siihen illan pääasiaan, jonka takia kirkkoon mentiin. Paremminkin sen olisivat voineet vetää, eikä tuomalla kirkkoon rummuista lähtien ja korkealta laulavaa "esilaulajaa". Onko tämä sitä nykyaikaa? Eikö enää riitä harmooni/piano ja lisäksi korkeintaan akustinen kitara ja joululauluilta kuulostavat joululaulut. Nyt mentiin välillä vähän niin kuin polkan tahtiin - ja oltiin sentään kirkossa! Minen tajua, mutta en olekaan 2000-luvun seurakuntanuori.

Ei millään pahalla

Eikä niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin ja muita virttyneitä sananlaskuja tähän väliin jos sopii. Kävin antamassa oman osuuteni Joulupata 2007 keräykseen. Se olkoon päivän ainoa hyvä työ oman työpanokseni lisäksi.

Muuten tämä on ollutkin taas aika matalalentoa ja muutenkin jotenkin raskasta aikaa. Lomasta ja viime lauantain irtiotosta tuntuu olevan ikuisuus. Paluu töihin oli aika karua. Sama paska siellä jatkuu edelleen. Arvasinhan, ettei se miksikään muutu, päinvastoin. Tämä on ollut harvinaisen pitkä viikko, huomenna vasta perjantai, vaikka miten päin kalenteria katson. Edessä toinen pitkä viikko, ennen kuin tulee muutaman päivän huili. Luojan kiitos. Ensi viikon perjantaihin jos jaksan hajoamatta tämän enempää, niin hyvä tulee. Sitten tulee joulu ja kotiväki tänne. Saanen ajatuksia vähän muuallekin.

Möykky rinnassa kasvoi tänään jo sellaisiin mittoihin, että se purkautui itkuna. Jo oli aikakin. Kaikki taas parin päivän aikana tapahtuneet ja pinnaa kiristäneet asiat summattuna väsymykseen tekivät sen, että leuka ja pato eivät enää pitäneet. Asiaa eivät auttaneet huonot uutiset töissä. Ei mitään henk.koht., mutta tulipa vain hyvä syy itkeä tirauttaa liikuttuneessa mielentilassa.

Kotiin kun pääsin, itkinkin sitten kunnolla. Voihan räkä, miten se helpotti! Sain sanottua ääneen, mitä mielessä liikkuu ja mikä painaa. Mies on tosin aivan väärä kohde, kyllä minä sen tiedän.

Voisi tehdä hyvää, jos tekisin saman, kuin Sukulaissielu. Viime sunnuntaille jo miehelle ehdotin, mutta en saanut kannatusta. Nyt vielä vähemmän, kun sanoin, että siellä voisi helpottaa, kun saisi tirauttaa muutaman itkun. "Eikös sinne mennä laulamaan, eikä itkemään?" Sekä että. Liikutun muutamista joululauluista aina ja tässä mielentilassa voin vaan kuvitella, miten vaikea paikka olisi istua kirkonpenkissä. Vintti, kehtaatko lähteä mukaan? Tulevana sunnuntaina voisi olla hyvä päivä. Jouluaattona on kumminkin mentävä, sanokoon äiti ja isi mitä tahansa. Välillä näinkin päin, että minä vien ja vanhemmat vikisee. Jos vikisee, tuskin.

Lauantain toivotut ja vähän ekstraa

Näin sydämeeni joulun tein...

Haahikselle pari, kun se niin kovasti tykkää

Mikki Hiirikin tykkää

Uusia ja vanhoja löytöjä

Juhlista on selvitty, kuka mitenkin. Minun piti tänään lähteä kalenteri- ja lippuostoksille, mutta niin vain tuumasin, että mikäkös hätä tässä. Vuosi ei ole vielä vaihtumassa ja jos ovelta en saa lauantaina lippua, niin voi voi. Vähän toivoisinkin, että myisivät ei oota. Ei ole ainakaan vielä mitään suurempaa keikkaintoa.

Vaikka pidän vesisateesta, ei se tarkoita sitä, että ainoana lomapäivänä tarvitsisi sataa. Vähän latisti tunnelmaa ja karisti menohaluja lähteä kaupunkiin. Tässä kun olen ensimmäisen aamuheräämisen ja kaurapuuroilun jälkeen ketkutellut, nukkunut, herännyt uudelleen ja suihkutellut, tulin siihen tulokseen, että pakkokos sinne on lähteä. Just tänään. Ei niin mikään. Mikä valinnan vapaus! Aina voi perääntyä, jos ei ensimmäinen vaihtoehto miellytä. Jahkailulla ei ole tämän asian ja aamun kanssa taas niin minkäänlaista tekemistä. Juuei.

Plarasin tässä viikolla Kirjanmerkkejä (ent. Suosikkeja) ja tein muutamia löytöjä, jotka olin unohtanut, koska käytössä on vain muutama vakiosoite. Löysin Ikun uudistetut sivut ja auts! miten osui ja upposi sivulla soiva pätkä. On taas hyvää odotettavissa!

Kuuntelin Ikua enemmänkin vuosina 90 - 91, jolloin Mustaa valoa oli kova sana. On kyllä edelleen, jos sen vaan uskaltaisin levylautaselle laittaa. Voipi olla, että nostalgia iskisi sellaisella voimalla, etten siitä helpolla selviä. Viimeksi, joskus 94 - 95 sain Ikulta Haloon ja se oli pieni pettymys. Sen jälkeen tapahtui kaikenlaista ja aikaa kului ja mies ja musiikkinsa jäi aika paljonkin taka-alalle ja melkein unohduksiin. Mutta olipa kyllä mukava löytö! Täytyy ottaa asiaksi yrittää etsiä niitä välissä tulleita levyjä.

Taannoisen Aamulehden uudistuksen jälkeen sarjakuvaosuus on päässyt arvoon arvaamattomaan meidän aamuissa. Tahtoo sanoa, että jopa minä luen muitakin sarjiksia, kuin Viiviä ja Wagneria. Yksi uusi suosikki on Pertti Jarlan Fingerpori. Tästä linkistä voi katsoa ja löytää aika helmiä, jos niikseen tulee.

Haloolla päähän

Mikä helkutti tätäkin pohjaa vaivaa? Monelta suunnalta on saanut lukea viime aikoina ärhäkkäitä mielipiteitä bloggeria kohtaan. Enää en ihmettele, miksi.

Mihin katosi kommenteista ilmoittelu sähköpostiin? Missä on asetusten suomen kieli? Mitähän vielä on jäänyt huomaamatta. Kommentit päässee ohi silmien, kun tuolla tavalla pelleilevät.

Murr.

Mutta Haahikselle lämmin kiitos, samoin! Pieniä sanoja, suuria merkityksiä.

Hyvää joulukuun 6. kaikille! Minä menen katsomaan kättelijöitä.

***
Lisäys klo 20.28

Mitä tapahtuu, kun studioon ahdetaan liian monta selostajaa ja kommentaattoria? Kukaan ei pysy ajan tasalla ja nimet ja vieraat osuvat harvoin kohdalleen. Nainen saa miehen nimen ja päinvastoin. Katsojan yleistiedolla on puolensa.

Lisää tuskaa aiheutti ohjaajan ja kuvaajan (näin oletan) ontuva yhteistyö. Kamera kuvaa mitä sattuu, kun pitäisi lähikuvata punaisella matolla käveleviä kättelijöitä. Ja ketä hyödyttää sanoa nimi vasta siinä vaiheessa, kun vieras on jo kävellyt pois kuvista. Tai pitkä väli, kun muka ketään ei tunnisteta, vaikka on tuttuja naamoja jopa sohvaperunalle.

Ja mitä liikkuu niiden rouvien päässä, jotka kantavat kangaspakallista ympärillään, muka-käärittynä laahukseksi tms. pitkäksi helmaksi. Huomion sillä kyllä saa, mutta kannattaisikohan ajatella muitakin kanssajuhlijoita. Turha heittää mulkoilevia katseita siihen suuntaan, joka vahingossa talloo helman päälle. Mitäs läksi liian pitkässä koltussa!

Ei oo helppoo olla nokialainen

Pääsi taas tämä homma vähän lipsumaan, niin kuin entisellä hiihtäjällä, mutta niin se vain on näillä säillä ja keleillä. On ollut muka kiirettä ja laiskuutta sopivassa määrin, etten ole malttanut kirjata ylös kaikenmaailman ketutuksia ja ilon aiheita.

Pitkin viikkoa olen tyhjennellyt pyykkikaappia sekä Topin kovalevyä. On tullut katsottua mm. Voikkaan dokumentti ja liikututtua ihmisten kohteluista ja kokemuksista. BB:n viimeinen viikonloppu ja sen vihon viimeinen lähetys oli pakko katsoa (jotain hyvää oli siinä, että Sauli voitti. Sen vähän perusteella, mitä lähetyksiä seurasin, niin siitäkin neljän koplasta hänelle sen soin. Nikokaan ei olisi ollut paha vaihtoehto, mutta koska äänet eivät riittäneet, niin hyvä näin.).

En kovin montaa päivää ehtinyt nauttia lumisista teistä, kun jo taas luvataan vesisateita. Jee jee ja hyvää joulunalusaikaa vaan kaikille! Mutta loppujen lopuksi on aivan sama, mikä on ilma, koska edessä on monta päivää vapaata. LOMAA! Niin, tai ainakin koko loppuviikko. Seuraava pitempi paussi onkin jouluna, lukuunottamatta välipäiviä. Jonkun täytyy olla töissä ja se joku sattuu olemaan tämä hermoheikko. Aina ei voi voittaa almanakka-arpajaisissa.

Viime päivien ongelmat Nokialla jaksaa ihmetyttää ja kauhistuttaa. Aina niin itsestään selvä (puhdas) vesi onkin yhtäkkiä kaikkea muuta. Ei voi käsittää. Jälkiseuraamukset vaan pahenee pahenemistaan, mitä useampi päivä on kulunut. Lisätakapakkia taisi vielä tulla noroviruksen myötä. Ahistaa pikkusen naapurikaupunkilaisten puolesta. Ajatellapa omalle kohdalle! Vesihän kuuluu monella tavalla jo aamurutiineihin, niin miten sitä ilman osaisi edes olla! Ei helkutti.