29.11.2006

Kaamospirteyttä

Eilen en ehtinyt kirjuilemaan, kun piti lappaa kaksin käsin Sinisiä Suklaita. Iski luvaton himo ja se oli menoa se, mutta pysyinpä ainakin hereillä. Suklaanhimon lisäksi iski huono omatunto paperipäällisistä karkeista, mutta kun ne on vaan niin hyviä! Tälle iltaa ei ollut mitään nannaa, joten simahdin (kuulemma) puoleksi tunniksi sohvalle Pikku Kakkosen jälkeen. Nuoremmalle mapittajalle oiva aika sammua.

Tämäkin päivä meni töissä aika vauhdilla. Ehdin aikaisempaan linja-autoon aamulla, joten olin töissä hyvissä ajoin. Ihana istahtaa omalle paikalle, kun talossa ei ole ketään (käytävillä kuljeksivista ristinsieluista en tiedä sanoa. Niin kauan kuvittelen olevani yksin, kun en ketään näe enkä kuule) eikä puhelin soi.

Mukavia olleet nämä päivät, kun tekemistä riittää ja riittää ja tiedossa on, että työmäärä vain lisääntyy vuodenvaihteen molemmin puolin. Voisi olla eri ääni kellossa, jos en tykkäisi tuosta nykyisestä hommasta, mutta kun tykkään. Taas tuntuu, että tämähän on just sitä, mitä olen aina halunnutkin tehdä. Luppoaikoina voi järjestellä myös niitä klemmareita ja aina on jotain mapittamista. Odotan myös, että pääsen vaihtamaan koneeseen omannäköisen (vaikea varmaan arvata, mikä elukka sinne vaihtuu) taustakuvan ja järjestelemään ilmoitustaulut uudelleen. Nyt vielä hetki mennään työkaverin tavoilla.

Pitäisikö tässä potea huonoa omaatuntoa, kun en tunne minkäänlaista kaamosmasennusta tai väsymystä? Ei niin minkäänlaista ahistusta aamuisin, ei heräämisestä (nukun arkena näköjään aika säntillisesti 22.30 - 5.30 ja se tuntuu riittävän), ei odottavista töistä työpöydällä - päinvastoin. Tykkään, että on tekemistä, menee päiväkin paljon sutjakkaammin ohi, kun ei tarvitse pyöritellä peukaloita molempiin suuntiin. Samoin koko viikko! Huomenna taas toivon päivä.

Ei edes tuo pimeys haittaa, kun onhan töissä valot ja heijastimet keikkuu matkassa. Ja minä kun olen luullut olevani pessimistein pessimisti. Kerrankin jotain hyötyä taustastani, joten tämä pimeä aika on aivan normaalia ja luonnollista. Tunnen aika kotoisaksi oloni - viimeinkin. Tällä hetkellä.

"Tervetuloa mun maailmaan..."

27.11.2006

Kyä se ny jyskyttää

Sarjassamme päässä soi; tämän päivän biisinä on ollut Jyskyn mainoksen ärrrsyttävä dyddy-dyddy-dyddy-dyy! Että pitikin eilen katsoa teeveetä, sieltähän se tarttui. Piti piti, koska halusin nähdä Dna:n uuden Mummo-mainoksen, kun mies sitä aina nauraa räkättää, kun sattuu näkemään (hän katsoo arvatenkin meillä enemmän telkkaria) ja alkoihan uusi Amazing Race. Minäkin istun taas ainakin sunnuntaisin sohvannurkkaan jopa tunniksi.

Olen tänään tehnyt ratkaisevia liikkeitä lähinnä ajatusrintamalla. Tilasin viimeinkin uuden dvd-soittimen, josko voinen joulunpyhinä katsoa rästielokuvia ja Yön triplat. Parhaat palat niistä jo katsoin, mutta keikat jätin tuonnemmaksi.

Kummipojalle suunnittelin, josko ostaisin lahjakortin kirjakauppaan. En muutakaan "järkevää" keksi 15-vuotiaalle pojannaskalille, joka ei pahemmin ole kuulumisiaan tai nykyajan mielenkiinnon kohteitaan kertoillut, pyynnöistäni huolimatta. Mainostavat, että kortilla on käyttöaikaa pari vuotta. Luulisi, että siinä ajassa tulee käyttöä, vaikka ensi fiilinki olisikin pettymys. Tai emmietiiä. Olen aika tylsä kummitäti, joka ajattelen muka pojan parasta ja yritän ohjata mm. kirjojen teille. Niin, no, onhan kirjakaupassa vaikka mitä muutakin. Taitaisin ennemminkin itse haluta kyseistä lahjakorttia.

Kirjoista puheenollen; haluaisin myös tutustua lähemmin Suomen historian ja ompelukirjoihin. Kummasti näin vanhemmiten herännyt mielenkiinto ja muistinvirkistyksen halu, kun huomaan, että yleissivistyksessäni on mustia aukkoja. Ne taas eivät johdu yläasteaikaisesta huonosta opetuksesta, vaan aivan muista mielenkiinnonkohteistani tuntien aikana. Muistan esimerkiksi, että opettajalla oli usein tumman siniset avokkaat ja hän keinui hassusti seisoessaan luokan edessä.

Ompelukirja olisi muuten vain hyödyllinen teos, kuten kukkakirjat kirjahyllyssäni. Äiti on liian kaukana kysyäkseni aina neuvoja häneltä. Tosin minun kuvanlukutaito on naurettavan huono.


Tämähän oli, kuin olisi kirjoittanut pukille. Ostettavien levyjen listalla puolestaan ovat.............

26.11.2006

Siinä maha missä painitaan!

Nyt tekisi taas mieleni purra kieleni ja heittää näppis ikkunasta ulos! Justhan minä aamupäivällä totesin ja kirjoitin naapurin liikkeistä, jotta hengissä on. No, nyt tämä parin kuukauden hiljaisuus ja rauha on mennyttä. Kotiutuivat. Piti oikein tarkistaa, milloin viimeksi hänet näin - siitä on kaksi kuukautta. Olin silloin Vintin kanssa taidenäyttelyssä.

Onneksi pääsen päiviksi pois kotoa, eikä minun veemäinen asenteeni ole mihinkään hävinnyt. Jotain positiivista.

Lisää ahaa-elämyksiä. Olen aina ja iänkaiken lukenut ihmisten puseroista, että ESPIRIT. Sitä se teettää, kun ei liian pitkään viitsi tuijotella toisten rintavarustuksia. Kaupan seinässä kyllä lukee ESPRIT.

Siksakkiaamu

Jopa alkaa siksakki tasaantua kivunkin osalta ja tämä sunnuntaipäivä lähteä paremmin käyntiin. Viime kuun hässäkkä olikin lähes huomaamaton ja kivuton, joten johan se tällä kertaa ottaa takaisin. Kiukuttanut ei tosin ole ihmeemmin, mutta kaikki tämä muu - auts. Pilleriä poskeen, kun muukaan ei auta.

Eilen sain kuulemma etukäteisjoululahjan, kun haettiin se ompelukone kaupasta. Voi, sitä ilon ja onnistumisen riemua, kun siksakit vaihtuivat pelkästään namiskaa vääntämällä. Kaikki toimii, kuin unelma, mitä nyt omat taidot ovat aika rajalliset. Vanha rakkine ompeli pelkkää suoraa, jos ompeli. Koska kukaan ei huolinut vanhaa konetta, vien sen seuraavalla reissulla mökille. Äiti saa mökkikoneen, koska kuitenkin he sen jotenkin osaavat korjata. Aina ennenkin se on kotikotona mystisesti toiminut.

Nyt vain pitäisi ostaa jotain kangasta ja jatkaa harjoituksia. Niin, ja lyhentää kahdet housut. Kenkiäkin ostin eilen ne kahdet parit, mutta odotan edelleen niitä Mieluisia. Mikään tähän astinen kauppa ei ole niitä hyllyillään pitänyt, joten etsintä jatkuu. Toivottavasti Einon kenkä on paikallaan vielä silloinkin, kun seuraavan kerran mennään kotikotiin, niin on pakko poiketa matkalla.

Sitä vaan kirosin, että kun avokkaita kokeilin, niin koko 3½ oli vähän siinä ja siinä, mutta 4 ei pysynyt jalassa. Ostin sitten ne pienemmät, kun saahan ne välillä pois, jos tuppaa liiaksi ahistamaan. Tylympi se on kävellä, jos saa pelätä, että kengät tippuu matkan varrelle. Sään puolesta täällä ei kyllä talvikengille ole käyttöä, kun lunta ei ole missään ja plussa-asteita nytkin reilu 7. Jee, mikä marraskuun loppu!

Soitin eilen kotiin, mitä heillä on mielessä joulun tienoilla. Että jos yhtään virtaa riittää, niin junaan vaan ja tänne! Ihme kyllä, eivät suoralta kädeltä tyrmänneet ajatusta, mutta saapas nähdä, voittaako kuitenkin mökkijoulu. Me kuitenkin ollaan joulu täällä. Mies pitää ylityövapaita, mutta minä olen välipäivät töissä, joten ei ole vapaa-ajanongelmia.

Ainut pienempi ongelma tässä on ilmennyt, että kinkkumittari on hukassa. Silloin syksyllä, kun kävin komeroita ja laatikoita läpi muuttoajatus mielessä, olen tainnut pakata "tarpeettomana" myös sen mittarin. Nyt sitä ei löydy mistään. Pitänee alkaa käymään romulaatikoita uudelleen läpi, kun eipä sitä muuttoakaan näytä tulevan. On ollut muutenkin rauhallista, kun naapuri ei ole naapurissa. Tänään tosin kävi aamulla nopean mutkan, mutta häipyi melkein saman tien. Hyvä niin. Hengissä näytti olevan, mutta muuten aika hämärää touhua.

25.11.2006

Syksyn sävel

Kuulin eilen radiosta pitkästä, pitkästä aikaa Juice Leskisen Syksyn sävel. Pysähdyin oikein kuuntelemaan, koska viime kerrasta on turhan pitkä aika. Joka kerta se tekee saman vaikutuksen; en tiedä, itkeä vai laulaa mukana. Hyräilen nyt kumminkin.

Aamulla kun lähdimme kauppaan, vastaan käveli tyttö, kantaen läpinäkyvässä pussissa kukkaseppelettä. Tuli kamalan surullinen olo. Itketti jostain syystä.

Tänään pysäytti tieto Juicen poismenosta.

Jokainen ajallaan, mutta silti tuntuu pahalta. Kuolemaan en kai koskaan opi suhtautumaan "järkevästi". Liian tunnepitoinen tapahtuma.

Baaripari

Olipahan reissu. Hauska, vaikkakin lyhyt, mutta tulipa nähtyä kaksi uutta baaria. Toiseen voisin mennä takaisin vaikka heti huomenna, toisen kiertäisin edelleen yhtä kaukaa, kuin tähänkin asti. Nimittäin karaokebaari.

Ilta ei olisi omalta kohdaltani loppunut niin aikaisin, jos oltaisiin jääty siihen ensimmäiseen. Tykkäsin paikasta kertalaakista - siellä toimi kaikki, ainakin alkuillan perusteella. Parhaan kommentin tosin tarjosi taas yksi työkavereista, joka tilasi baaritiskillä "lasi vettä ja onkivehkeet". Tuota nauran itsekseni varmaan vielä sunnuntaina.

Kuinka ollakaan, joillakin alkoi laulukenkä liplattaan ja halusivat vaihtaa paikkaa. Myös me vähemmistön edustajat "jouduimme" karaokebaariin! Sehän on ollut yksi pahimpia painajaisiani erään Hämeenlinnassa vietetyn karaokeillan jälkeen! Hauskaahan tuolla nytkin oli tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun kappalevalinnat oli ihan sitä samaa, mitä pitää "kuunnella" radiosta töissä, niin jossain vaiheessa alkoi tökkiä. Vilkuilin kelloa ja suunnittelin pakoreittiä.

Onnistuin.

Oikeastaan meitä lähti kaksi. Nuoremmasta päästä. Päätettiin, että heti maanantaina käännetään radiosta kanavat ihan johonkin muualle, kuin tavallisesti. Lomalainen kuunnelkoon kotonaan iskelmäradiota, me pidämme muuten vain lomaa iskelmäradiosta! Eihän iskelmissä mitään vikaa ole, tykkään monestakin, mutta jos kanava soittaa työpäivän aikana pelkkiä samoja veisuja ja ildiivoja, niin kyllähän se työnteko jossain vaiheessa kärsii. Se on selvä.

Pimeä keskusta näytti yhtä hienolta näin iltasella, kuin aamulla töihin matkatessa, kun katseli valoja ja yritti unohtaa sen kaiken muun siinä ympärillä. Joku ehtoo sinne pitää mennä uudelleen ja kameran kanssa. Ja mielellään arki-iltana.

24.11.2006

Ompelukone on eri kiva kone - toimiessaan

Nyt ehkä pikkusen ketuttaa. Ihan vaan vähän. Piti lyhentää yhdet jos toiset housunlahkeet, mutta ompelukone sanoi sopimuksen irti. Tai minä sanoin. Ihan sama, mutta en ompele sillä enää yhtään senttiä. Olkoon. Että pitikin jättää lyhennykset tähän iltaan, kun oikeasti kohta pitäisi jo olla menossa. Ei sentään vielä pikkujouluihin, mutta mierontielle kumminkin (tosiasiassa taidan hyytyä ennen puoltayötä, kun ei tuota turnavuuskestävyyttä ole yhtä paljon, kuin työkavereilla). Toisaalta tuo ilma ei houkuttele kyllä yhtään lähtemään, mutta kerrankos se kirpaisee.

Tiedän, mitä teen huomenna. Marssin kauppaan ja ostan jonkun uuden - ihan sama minkä merkkisen ompelukoneen, kunhan ei maksa maltaita ja sillä onnistuu ihan tavalliset ompelukset, kuten siksakki ja suoraommel. Tuo vanha huskuni on uusvanha ja alunperinkin sen kanssa oli ongelmia, mutta viime aikoina se on ryppyillyt luvattoman paljon. Minen enää jaksa tapella. Menee viimeisetkin ompeluinspikset, kun saa värkätä ja purkaa, ommella ja purkaa.

Rakkineen saa tulla hakemaan tuosta kellarin yläportailta. Eikä maksa mitään. Olen reilulla päällä.

23.11.2006

Valopilkku

Valoa tähän pimeyteen tarvitaan nyt vähän joka puolella. Eilen ihasteltiin työpaikan ikkunasta, miten siniset valot ääniefektillä varustettuna porhalsivat ohitse. Oltiin just sanottu, että kun ei mitään koskaan tapahdu. Vilunväreet tuli kunnolla vasta tänä aamuna, kun lehdessä luki hurjasta takaa-ajosta.

Eri suunnilta on kuulunut erilaisia mutinoita ja ärhentelyjä, miksi vaihtaa blogipalvelusta toiseen ja onko toinen toistaan parempi vaiko huonompi. Omasta puolestani voin vaan todeta, että tämä siirtyminen blogspottiin ei johtunut yksistään Vuodatuksen pätkimisistä. Tiedossa on vallan hyvin, ettei tämäkään palvelu ole toisinaan mistään kotoisin, mutta se on voi voi. Mikäpä rakkine tai palvelu toimisi aina ja iänkaiken ongelmitta.

Minun haaveissa oli joskus vaihtaa vanhan blogin nimeksi Tinkan kellari, koska se tuntui jotenkin tutummalta ja sehän oli minun kellari. Tai on se edelleen. Mutta koska olin jo valinnut nimeksi Kirjoituksia kellarista, tuntui vähän pöhköltä ajatukselta mennä vaihtamaan nimi kesken kaiken. Eihän lapsellekaan (näin oletan) anneta nimeä, joka sitten puolen vuoden päästä vaihdetaan, kun ei se ensimmäinen ollutkaan hyvä.

Niinpä sitten tämä uuden blogin avaus tuli kuin tilauksesta ja sain, mitä halusin - vaikka tässä ulkoasussa onkin vielä tekemistä, mutta kaikki aikanaan. Jahkailen nyt edelleen, eihän sekään minusta mihinkään ole hävinnyt, vaikka julkisivu onkin toinen. Samat höpinät tänne tulee, kuin ennenkin, jos vaan sille päälle satun. Arjessa ja elämässä on vaan nykyisin vähän muutakin, kuin aikaiset aamut ja tietokone, joten merkintöjen sisältö ja päivitystahti voi toisinaan / edelleen takkuilla. Minuako se häiritsee kovin. Just joo... eipä juuri.

Jos tämä kakkoskoteilu ja molempiin kirjoittaminen jotakuta häiritsee, niin se on harmi. Tämän taustalla kun nyt ei sen kummempia ole. Vaihtelu virkistää ja kuten sanottu; oikeassa elämässäkin olen yleensä aina muuttanut osoitetta marras-joulukuussa. Tämä kuuluu vähän niin kuin perinteisiin.

Minulle ainakaan ei tule vieläkään ilmoitusta
tulleista kommenteista Vuodatuksen Hallintasivulle. Mahtaako tulla muille? Pari eilen tullutta kommenttia on pitänyt myös moderoida, kuten ennen vanhaan. Säästän tosin ylläpidon sähköpostilta, koska sitä varmaan tulee ilman minunkin postittamista. Kuikuilen aina silloin tällöin, vastailen, jos huomaan jonkun käyneen.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että Vuoden Valopilkku voisi olla vaikkapa Tuomas.

22.11.2006

Aaltopahvipää

Olipa tänään taas hämärä päivä ja ihan koko päivän! Töissä kun katselin ikkunasta ulos, kakistelin mielessäni, että ei voi kello olla 12, kun on noin pimeää. Otsalamppu olisi aika kätevä noilla hämärillä. Taitaa olla se hämäränhyssy; sana, johon olen vasta tänä syksynä törmännyt muutamia kertoja.

Sain eilen Helsingistä tehtävän hommata pari lippua uuden vuoden karkeloihin. Aikamme tekstiviestejä vaihdettuamme päätin ostaa meillekin toiset kaksi lippua. Suunnitelma hyvä, katsotaan, miten käy. Tänään töistä lähdettyä olin päättänyt (ajatus ja muistiinmerkintä syntyi jo maanantaina) mennä Cittariin. Niinpä siinä matkatessani outoja teitä pälkähti yhtäkkiä mieleen liput! Olin unohtanut sen ostosreissun täysin. Ei muuta, kuin muistilappu otsaan ja uusi yritys huomiselle. Sama pää, kesät talvet - näin siinä sitten käy.

Kotiin kun pääsin, sain lisätilauksen toiselle keikalle. Harmittavasti vielä sellainen Klubin keikka, jolle haluaisin itsekin mennä, mutta elämän realiteetit ja aikakysymykset ynnä unentarve vesittävät koko jutun. Toki olen mieluummin töissä, kuin lomalla. Kaiken huipuksi joulu- tammikuu tulee kuulemma olemaan kiirettä ja työntäyteisiä päiviä. En valita. Vielä.

Kauppareissu oli aika onnistunut. Löysin vaikka mitä, paitsi en pikkukenkiä. 36:sia ei ollut tietenkään niissä pareissa (kaksi erilaista!), jotka olisin kelpuuttanut, enkä enää siinä vaiheessa jaksanut poiketa lastenosastolle, kun oli niin hikiki. On tämä vaikeata. Ei saisi olla kokoa, eikä korkoa, mutta mustat ne olla pitää. Luovutus ei ole kuitenkaan päivän sana, vaan etsivä etsii!

21.11.2006

Mitä paketista löytyy

Muistelin ostaneeni muutama viikko sitten lisää kaurahiutaleita. Varovainen kurkkaus kaapinkätköihin ja auts! Raision KauraNallehan siellä tönötti, avaamattomana. Uutisten mukaan kyseinen sarja ei kuulu niihin tuotteisiin, joissa mönkiäisiä on tavattu, mutta toukkakammoisena kuvittelin heti omiani. Taitaa jäädä Sininen paketti edelleen avaamatta.

Hyvähän se, että asiasta ilmoitettiin, mutta kuten aina; tieto lisää tuskaa. Ja koska kaikenmaailman vyöturkiskuoriaisia on tullut vastaan jo omassa kotona, niin en millään haluaisi kantaa niitä kaupasta kaupanpäällisinä. Vallankin, kun sitä luottaa, että kaupasta ostetut, suljetut paketit olisi "puhtaita". Tyhmä luulo, mutta luulopa hyvinkin!

Opin tänään taas uuden sanan töissä; livekala. Minun sanavarastossa se on aina ollut lipeäkala, vaikkei ruokalistalle koskaan pääsekään.

20.11.2006

Ällipitoinen valinta

Kiitosta täytyy antaa Vuodatuksen Tuomakselle myös siitä, miten meitä höppänöitä pidetään ajantasalla mm. Hallintasivuston kautta. Tapahtuneista ja tulevista tiedetään paremmin, kuin lentomatkustajat konsanaan. Ainut, mitä meiltä odotetaan, on kärsivällisyys. Ja samaan hengenvetoon voisin tuumata, että taisi tämä blogspottiin meno olla ylireagointia, vaan mistäpä sitä tulevaisuutta tietää.

Kiertelin tänään taas/edelleen niitä kenkähyllyjä, mutta ihan yhtä tyhjän kanssa. Nyt pitäisi muka myös löytää jotkut pikkukengät, mutta etusijalla siis uudet talvipopot. En luovuta vielä, koska ei se talvikaan vielä alkanut. Syystamineissa tuolla tarkenee. Sain lisäaikaa aika sopivasti, kun on se kaulahuivikin vielä vähän keskissä. Lisää pituutta tulee huomaamatta, kun en muista, miten päätän / lopetan sen kutomisen. Pitää joskus penkoa sitä Käspaikkaa, josko sieltä löytyisi selvät sävelet.

Kengät jäi ostamatta, mutta löysin Aarikan kaulakorun ja korvakorut. Mikä omituinen päähänpisto ostaa jotain uutta. Höh. Taitaa olla tulossa taas Ne Ajat. Kaulakorut, joita käytän jatkuvasti, on vuodesta toiseen olleet samat. Myönnän olevani ketjuihin kangistunut, mutta kun ne on mieleiset ja ovat kestäneet menossa mukana, niin mitä niitä vaihtaa. Mieheltä on turha edes odottaa uusia koruja; vihjannut olen kyllä.

Nyt ajattelin leikkiä aikuista ja laittaa pikkujouluihin jotain muuta. Ahisti vaan, kun korvissa killui ja heilui, kun tavallisesti kaikki renkaat vaan on, mutta lupaan totutella. Vielä kun ne vaatteet löytäisin, niin voisin laittaa rastin seinään. Korkokengät siellä jo on - ja pysyy.

Mites nyt suu pannaan?

Aamulla kävin kurkkaamassa, mitä kuuluu Vuodatukseen, mutta aika lyhyt visiitti oli se. Elättelin toivoa, että tässä päivän mittaan tapahtuisi jotain, ihan mitä vaan, muttei tätä. Kaikki on jotenkin sekaisin; blogit ja kirjoittajat varsinkin.

Ei toki voi odottaa ja vaatia, että yksi ihminen hoitaa 24/7 ylläpitoa, mutta myös siitä syystä taitaa olla parempi, että otan tämän kakkoskodin varuiksi. En halua hyppiä enempiä seinille, kun tulee hetki, jolloin napututtaa.

Paljon täälläkin voi yrittää sisustaa seiniä ja lokeroita mieleisekseen; tätäkin väritystä on vekslattu pitkin eilistä paremman puutteessa. Kyllä se oma koti on kuitenkin aina oma koti. Mutta tällä mennään, kunnes evakkoretki päättyy. Jos päättyy.

Koitetaan pysyä tolpillamme.

19.11.2006

Hissunkissun

Tähänkö on tultu, että pitää katsella muita osoitteita ja tunnustella eri vaihtoehtoja. Vuodatus on tökkinyt viime aikoina sen verran pahasti, että sorruin minäkin katselemaan muita palveluntarjoajia.

Ahistaa.

Uudet naapurit, uudet seinät - kaikki on niin erilaista. Ja tuo kieli. Englanti on kyllä niin ruosteessa eikä tämä blogi ole paras paikka verestää muistia.

Mutta koska tänne asti pääsin, yritän kotiutua tai ainakin olla olevinaan.