Raihnainen ja raihmies

Mennyt viikko taisi olla elämäni lyhyin, vai pitäisikö sanoa nopein. Aivan kuin olisi joka toinen päivä jäänyt välistä pois ja olisin käynyt töissä vaan ma, ke ja pe. Ihan ihme touhua. Sama vauhti mahtaa olla tulevalla viikolla ja sittenhän alkaakin jo syyskuu. Ja sehän puita riisuu.

Puolivuosittain on aika sopiva vauhti harrastaa asenneurheilua. Tahtoo sanoa, olla mukana muutossa. Oma muuttomme helmikuussa oli aika paha, mutta eilinen kavereiden muutto, jossa olimme mukana, on kyllä tähän astisista pahin. Mukava muuttoporukka oli kyllä kasassa ja sää suosi, mutta sitä tavaran määrää olen ihmetellyt aina - ja vallankin nyt, kun ne piti siirtää paikasta A paikkaan B. Onni oli, että minut oli sijoitettu paikkaan B. Vielä onnempi on se, kun ei tarvitse kajota tavaroiden järjestelyyn ja sisustamiseen. Pahin lienee asukkailla vielä edessä. Huoh.

Pikkusen meinasi olla eilen aamulla tahmasta lähteä liikkeelle, kun olisi ollut tässä kotonakin tätä hommaa (pyykinpesu alkoi sitten tänään), mutta ajattelin sen niin, että otan päivän muuttourakan kuntoilun kannalta. Ja hyvinhän se loppujen lopuksi sujui. Paikkoja särkee, mutta se kuuluu asiaan.

Puntari näytti aamulla miinus kaksi kiloa (iltalukema on taas varmaan entisellään). Ensimmäinen notkahdus alaspäin tässä kaurapuuroaamu-innostuksessa. Toki eilinen hikoilu ja kuntoilu vaikutti jotain, mutta aika epätoivoista tämä on, jos niikseen mennään. Makeaa en ole syönyt jäätelöä lukuunottamatta, mutta laihtumisvauhti on aika hidasta. En kuitenkaan anna sen häiritä, vaan kuureilen sitä vauhtia ja sillä tapaa, etten tule tavallista kiukkuisemmaksi.

Sain kavereilta lahjaksi ylläolevan kirjan. Se on vuodelta 1946. Eka sivulla lukee "Kultulle iloksi 24.5.46". Kirjassa on paljon mietelauseita (miehistä ja naisista), jotka pitävät varmasti kutinsa myös vuonna 2007. Vaikuttaa ihan hauskalta teokselta.

"Mitä vanhemmaksi mies tulee, sitä enemmän häntä lapsettaa, ja muista, ettei mikään hupsu vedä vertoja vanhalle hupsulle."

Uutispimennosta, hyvää iltaa!

Piti päivittää päivän tapahtumia ja uutisia pikakelauksena netistä ja telkkarista, kun en oikein muuten ehtinyt seuraamaan tietotoimistoja. Puhumattakaan sähköposteista ja muista surffailuista. Hiljaiset, peukalonpyörittelyajat ovat töissä ohi. Hurraa, hurraa, hurraa! Työkaveri on ansaitulla lomalla monta päivää, joten se tietää tuplahommia ja aika paljon itsekseni puhumista ja hyräilyä.

En todellakaan valita, totean vain. Minusta on hienoa, kun päivät kuluvat sellaista vauhtia, että ehtii nipin napin syödä ja pari kahvipaussia pitää - ja eikun jatkamaan hommia. Siinä ei ehdi paljon kelloa tuijotella. Toki taukoja voisi pitää useammin ja pitempään, mutta se taas tietää kaaosta työpöydälle. Onko siis vaihtoehtoja? Ei ole ei, ainakaan tällä työmoraalilla. Eh. Oma kehu se on, joka täällä tuoksahti justiinsa noin.

Ihmettelin vaan, kun jossain vaiheessa joku huikkasi, että pääkaupunkiseudulla on raju ukkonen ja lähes ulkonaliikkumiskielto. Etteivät vaan taas liioittele, kun kyse on pääkaupungista. Porissa sentään oli rrrankkasateet ja hyvin pärjäsivät. Kai. Täälläkin satoi jossain vaiheessa aika reippaasti, mutta sekös minun työtahtia haittasi. Päinvastoin. Rokkikanava soitti sopivasti Ukkosen, niin tipalla oli, etten alkanut hyppiä työhuoneessa pelkästä ilosta ja riemusta. Taukoliikuntaa ei sovi unohtaa.

Kumma tunne tuli tänään kesken kaiken sitä naputtelua. Taas kerran. Että miten tykkäänkin siitä hommasta. Enemmän siinä on niitä hyviä puolia, kuin huonoja. Huonot on ehkä yhden käden sormilla laskettavissa ja jäljelle jää vielä sormiakin. Kohta voi miinuksiin tosin lisätä sen, että Suosikkipoika vaihtaa pian maisemia.

Eilen sain pienen erityisen työvoiton, josta tuli hyvä mieli pitkäksi aikaa. Sain hoidettua asiakkaan asiaa eteenpäin, josta myöhemmin hyötyi varsinkin se asiakas. Pieniä asioita, työhön kuuluvia, mutta kun tietää itse hoitavansa hommat niin hyvin ja perusteellisesti, kuin vain kykenen, tuntuu vallan mukavalta, kun se tuottaa myös "tulosta". Asiakaspalvelua tämäkin.

Anti-sankarin linnareissu

Niin siinä vain kävi, että mies muisti tavallansa tämän päivän. Herätti aamulla unisena unisen ja toivotti hyvää syntymäpäivää. Kaiken kukkuraksi keitti kaurapuuroa.

Rauhallinen aamu sai jatkoa, kun tuli käsky ja kehoitus laittaa tassua tassun eteen, nyt mennään. Jankutin aikani ja selvisi suunnitelmansa. Suuntana Turku. Jo vain se passaa, vaikka ensin olinkin tyylilleni uskollisena sitä vastaan. Muka järkeilin, mutta hetken päästä heitin hittoon järjenäänet!

Reissu alkoi hyvin, kun radiosta kuului Tuomari Nurmion "...lasten mehuhetki päättyi ikävästi, musta enkeli vei päivänsankarin..." Tuumasin, josko se onkin enne, mutta tässä ollaan (vaikkakin... kotimatkalla jouduttiin valitsemaan kiertotie, koska joku järjenvalo [kenties monikossa] oli särkenyt kaljapulloja keskelle ajoteitä. Mitä lie taas sattunut niillä seuduilla. Hetkeä aiemmin olin sanonut, että onneksi ei asuta muutenkaan sen kadun varressa, liian levotonta.) Samalla mietin noita anti- sanoja; anti-sankari, anti tuisku (näin kerran jollain hienon paidan asiasta) ja vallankin antibiootti. Kun liikaa aloin höpöttää pysähdyttiin matkalla syömään, jotta jaksettaisiin myöhemmin käppäillä Turun Linnassa.

Vaan kuinka ollakaan. Linnan ympäristö oli täynnä autoja. Siinä vaiheessa tuumattiin vaan, että onko se nyt muka noin suosittu paikka. Kunnes vastaan tulivat poliisiautot. Niitä oli sen verran monta, että heräsi epäilys, josko siellä jotain tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu. Päätettiin kuitenkin viedä auto parkkiin ja lähteä tutkailemaan tilannetta ja hiippailla niin pitkälle, kunnes joku huutaisi seis, olette pidätetty!

Päästiin linnan pihalle, kunnes ajattelin ääneen, että entäs jos täällä on ne Nallen juhlien viralliset Jatkot. Sen verran luin eilen töissä iltapäivälehtiä, että tiesin Jotain tapahtuvan. Oli tärkeitä vieraita tulossa ja plaa plaa. Vaan koska kukaan ei huutanut eikä kieltänyt menemästä "oviaukosta" sisään, mehän mentiin. Pihalla oli muutama muukin rohkea.

Sisäpihalla vaan tunnelma oli kaikkea muuta, kuin tervetuloa. Sisään linnaan päästiin ihan toista kautta, oli ilmainen sisäänpääsy, käteen saatiin vielä vapaaliput, jotka ovat voimassa vuoden loppuun. Heräsi pieni uteliaisuus, että WTF?! Siellä toisella puolella oli kuulemma kutsuvierastilaisuus. Aha.

Kierrettiin sitten muiden mukana paikat, mitä pystyttiin. Vähän kyllä harmitti. Miestä vallankin, kun oli ajatellut, että minä pääsisin viimeinkin käymään siellä linnan sisällä. Tämähän oli minun toinen kerta - ja taas jäi kierros vajaaksi. No, kolmatta kertaa odotellen.

Jostain ikkunasta nähtiin hääparin kulkevan pihalla. Totesin, että jo täytyy olla tärkeitä turkulaisia, kun on poliisit ja kaikki härdellit. Saman tien kuitenkin epäilin, ettei kukaan tavallinen taaplaaja, vaikka naimisiin menisikin, aiheuta moista erityisjärjestelyä. Murisin kuitenkin.

Vasta kotona varmistui, että linnan sisällä todellakin olivat arvon vieraat. Turun Sanomissa luki, että "...juhlat jatkuvat brunssilla Turun linnassa lauantaina kello 12. Tuolloin samalle kutsuvierasjoukolle tarjoillaan muun muassa rapuja ja toivottavasti jotakin suolaista." Niinpä niin. Raha se on joka ratkaisee ja tavallinen rahvas, turistiväki pysyköön poissa. Olisi tosin sopinut, että asiasta olisi infottu vähän paremmin, vaikkapa PUNAISIN ISOIN KIRJAIMIN linnan www-sivuilla, kaikki kun eivät lue turkulaisia uutisia etukäteen.

Toivottavasti juhlijoilla oli oikein hauskaa ja olivat siivosti.

Tulomatkalla piipahdettin vielä Nuutajärvellä. Paljon olisi ollut katsottavaa (ja ostettavaa), mutta piti jättää seuraavallekin kerralle.

Turussa ei muuten oikein pyöritty, mutta vastaan siellä ainakin taisivat tulla "Pitääks sun aina"-Jussu ja karavaanareiden asuintalo. Voin tosin erehtyä, mutta autosta katsoen molemmat näyttivät niiltä. Kalju pyöräilijä ja kerrostalo, jonka pihalla oli kamalan monta asuntovaunua. Hassua seutua.

Kotiin oli mukava tulla taas tältä reissulta.

Tyytyväisyystakuu

Tässä taannoin laitoin valmistajalle palautetta heikosta ja huonontuneesta vessapaperista. Lyhyen viestittelyn jälkeen toimitin näytepalan ja olin siinä uskossa ja luulossa, että kunhan tutkivat, niin toteavat, ettei siinä mitään vikaa ole.

Vaan kuinkas kävikään! Sain paketin, josta löytyi kirje, missä todetaan ja myönnetään vika. Asiakas oli tällä kertaa oikeassa - tai ainakin annettiin niin ymmärtää. Kaiken huipuksi laatikossa oli kaksi pakettia (yhteensä 12 rullaa) vessapaperia, kaksi erilaista nenäliinapakettia ja rasia eväspusseja (60 kpl). Jos ei niillä pidetä asiakas tyytyväisenä, niin ei sitten millään! Reklamaatio aiheesta kannattaa aina, mutta tämä paluuposti oli kyllä kaikista paras tähän mennessä. Omalta ostoslistalta sain vetää tällä hetkellä yli nenäliinoja.

***
Kuinkahan vanhaksi pitää elää, että toisten muistamiset ja onnittelut eivät hetkauta suuntaan taikka toiseen. Ei kai sellaista ikää olekaan. On mukava muistaa toisia, mutta myöntää täytyy, että mukavaa on myös, kun itseä muistetaan. Vaikka vain pienellä sanalla onnea.

Tänään oli aika hassu päivä. Työmaalla ei voinut olla huomaamatta ja kuulematta sitä sipinää ja supinaa, kun työkaverit yrittivät livahtaa kesken kaiken kaupungille. Tiedän toki tämän suht lyhyen työssäoloaikani perusteella, mitä on luvassa, jos ja kun merkkipäivä osuu kohdalle. Jokainen vuorollaan. Nyt olivat olosuhteiden pakosta vähän etuajassa ja lahjoivat minut aika osuvilla muistamisilla.

Jymy-yllätyksen aiheutti puolestaan ystävä ja virkaveli naapurikaupungista. Hän oli postittanut omat muistamisensa työpaikan kirjekuoressa, joka tuli tänään muiden työpostien joukossa. Vähänkö sain positiivisen sätkyn, kun tunnistin käsialan ja kuoren sisältö paljastui. Eipä sillä, hän on aina muistanut synttärit omilla erikoisilla tavoillaan. Hassu mies.

Kotiväki lähetti söpön kortin. Ei pelkoa, ettenkö toteuttaisi ohjetta.

Mies vei minut jo tänään ulos syömään. Minä tarjosin. Maksuna kävi vielä voittokuponki, jolla sai halvemman pitsan (omani) ilmaiseksi. Kyä kannatti. Ei se mies enää huomenna muista, että voisi jollain lahjoakin. Keittäisi vuorostaan vaikka puuron, niin olisin tyytyväinen.

Tämä loppuilta onkin syöntivapaata aikaa. Yksi ainoista iloista taitaa tulla pian telkkarista, Kauhukeittiö. Niitä harvinaisia ohjelmia, mitä katsotaan yhdessä, enkä minäkään liukene konehuoneeseen.

Keppi ja porkkana

Haahis kävi jälleen ovella hihkumassa, että olisi taas jotain jännää tarjolla. Utelias luonteeni ei estänyt menemästä kurkkimaan blogiinsa, mistä nyt on kyse.

Auts.

Söpöjä kuin mitkä! Eivät tosin vedä sioille vertoja, mutta enpäs takerru taas sivuseikkoihin. Makuasioitahan nämä, kaikin puolin.

Kiitän moisesta leimasta otsassani, vaikkakin olen edelleen vähän hämmennyksissä, että mitä? miekö muka?

Taitaa olla tapana antaa tuo kahdelle seuraavalle, mutta minen pysty enkä kykene erottelemaan ketään toisista, joista on tullut kavereita tämän härdellin myötä. Siispä lähes pakotan tuon ottamaan itselleen ne - te -, ketkä täällä käytte "ahkerasti" kommentoimassa. Jos tuota pupukaksikkoa ei ala näkyä, heilutan keppiä!

***
Koulujen alettua alkoivat myös linja-autot kulkea uusia ja ihan omia aikojaan. Kovasti mainostavat, että tältä perältä lähtee vähän väliä linja keskustaan, mutta käytäntö on ainakin aamuisin vielä takellellellut. Vuoroja on jäänyt välistä ja sitä rataa. Omaa kulkemistani ne eivät ole vielä haitanneet, koska olen mennyt aikaisin töihin ja myöhästymisen varaa on juuri siksi, lisäksi voin kikkailla liukuman puitteissa.

Tänä aamuna myöhästyin omasta aikataulustani (puuronkeitto vie oman aikansa ja joskus on näitä aamuja, että tulee kiire pysyä kellon matkassa. Minulla kun on tietyt aamurutiinit, joiden pohjalta touhotan ja ans olla, jos tulee poikkeamia - kuten roskien vienti, nettiin jumiutuminen aamutuimaan, lehden lukeminen tavallista paremmin; se tietää heti muutaman minuutin kuromisen kiinni. Siltikään en ole myöhästynyt "koskaan mistään", en ainakaan muista.), mutta niin oli myöhässä linja-autokin, joten ajoitus oli oikea.

***
Sealle tiedoksi, että Jääli on paikkakunta. Siinä varmaankin piilee se hallin- ja jutunjuuri. Hymiön aika ja paikka. En vaan saanut kommentoitua sinne suoraan.

Puurot ja vellit sekaisin

Voi Sukulaissielua, mitä meni tekemään. Myönsi minullekin allaolevan plakaatin, vaikken ole yhtään niin varma, että olen sitä edes ansainnut. Kriteerit kun kuuluvat; "Tällaisen tunnustuksen voi antaa blogiystäville, jotka huolehtivat toisista, antavat tukeaan ja ovat positiivisen ilmapiirin luojia blogimaailmassa. Käytä vapaasti nappia kertoaksesi saajalle,että "You are nice". Tätä tunnustusta voi kutsua "Mukavien ja hyvien asioiden blogitunnustukseksi."

Kiitos nyt kumminkin. Omat kokemukseni blogimaailmasta ovat sen verran positiivisia, että annan tuon merkin jokaiselle, joka on tänne kellariin asti uskaltanut kurkata, joko ääneen tunnustaen tai muuten vain hiippaillen. Ei teitä niin kovin montaa ole, etteikö tuosta riittäisi. Olkaatten hyvät!

Huolehdinko toisista? Tavallani, vaikken joka välissä sitä tuokaan esille ja naputtele kommenttilaatikoissa. Ajatukset ja teot eivät monestikaan kohtaa. Valitettavasti. Ja harvempi omaa telepaattisia kykyjä.

Annanko tukea? Samoin kuin yllä. Aktiivisempikin voisin kai olla, mutta luontainen laiskuuteni vie yleensä voiton, kun en näin iltaisin(kaan) töiden jälkeen jaksa, kuin häthätää lukea merkintöjä (saati, että kirjoittaisin omiani enää yhtä ahkerasti kuin työttömänä). Kommentointi, tuen ääneen naputtelu, jää monesti ajatusasteelle.

Luonko positiivista ilmapiiriä blogimaailmassa? Siinä mielessä kyllä, etten hiipparoi tinkana enkä minään muunakaan toisten kommenttilaatikoissa haukkumassa ja mollaamassa kirjoittajia. Eh.

Jos joku ei nappaa, pysyttelen poissa - tai ainakin pidän mölyt mahassa. Muutenhan tämä ilmapiiri täällä pyörii aikalailla oman navan ympärillä, koska työasioista pyrin välttämään suuremmin kirjoittamasta. Paljonkin olisi mielen päällä ja aihetta merkintöihin, mutta joku roti, että ilmapiiri säilyy edes siellä työpaikalla. Ja mitä erimielisyyteen tulee - joskus vaan on oltava hiljaa, jos haluaa päästä vähemmällä. On sekin tullut nähtyä ja koettua, että kun tarpeeksi höpöttää omaa kantaansa, se saa jotkut tahot takajaloilleen ja kosto on sen jälkeen suloinen.

Että siltä pohjalta vähän nikottelin, kun tuon kunniamerkin sain. Sen lisäksi, että siinä on paljon vaaleanpunaista. Jo toinen pinkkimerkki näillä sivuilla. Auts.

***

Olen tässä äänekkäässä hiljaisuudessa sopinut itsekseni, että pidän vähän kuuria herkkujen syönnistä. Takana on jo kolmas puuroaamu. Yrityksiä näihin kuureihin en ole laskenut. Piti vaan tehdä päätös ja se on toistaiseksi pitänyt. Mitään pullan- tai karkintynkää en ole syönyt sitten viikonlopun ja jos hyvin käy, jatkan tätä vouhotusta vielä. Haluan testata, kuinka pitkään taas kykenen sanomaan ei. Jäätelö on sallittua, mutta vähemmässä määrin, mitä tähän asti tänä kesänä. Röyh. Säännölliset syönnit ja kaikki välipuputus pois, niin eiköhän se siitä,sanovat. Liikkumista pitäisi vielä lisätä, mutta ei nyt kaikkea kerralla. Sitä paitsi olen innostunut taas lukemaan kirjaa, joten mikäs sen mukavampaa, kuin syödä hyvin ja istahtaa sen jälkeen sohvalle.

...tai lukea sängyssä niin pitkään, että uni tulee, kuten eilen illalla. Nukahdin ja seuraavan kerran heräsin aamulla kellonsoittoon. Ei puhettakaan, että mikään ukkonen olisi häirinnyt. Nuijanukutus takana.

Tahmanäppis

Menin sitten ja torkahdin kesken telkkariohjelman, että varmaan meni alkuillan yöunet. Huomasin myös, että mies oli soittanut pari puhelua, mutta ei kukaan tullut sinne uniin kertomaan, että herää pölvästi ja vastaa (vielä vähemmän kukaan lauloi sullon jäänyt liian monta unta näkemättä. Olen meinaan toistanut ko. videota pari kertaa. On se vaan niin hyvä. Kiitos kuvaajalle. Toivottavasti levyversio on yhtä hyvä, ellei parempi.). No, eipä ollut hällä hätä. Kunhan muuten vain oli soittanut. On taas reissussa, mutta kotiutunee jo huomenna. Lyhyeksi jää taas tämä orpopiruilu.

Näistä säistä olisi paljonkin sanottavaa, mutta tulee hiki jo pelkästä ajatuksesta, joten antaapi olla. Sen vaan sanon, että on vähemmän mukavaa töissä naputella hikistä näppistä ja sama meno jatkuu näköjään kotioloissa. Tulee kummia aaltoja aina välillä sormenpäihin ja kämmeniin.

Pääsin tänään taas parturiin asti. Oli vähän tukalat oltavat siinä hikisessä penkissä, mutta onneksi nyt oli vaan leikkausaika. En olisi kestänyt sitä tuoliin liimautumista puolta tuntia pitempään. Irtokarvat naamassa lähdin hopusti kotiin ja hieno kampaus tökötteineen meni sen siliän tien suihkusta alas. Niin käy aika monesti.

Kukaan koskaan ei saa niitä irtohiuksia niin hyvin pois, että ne ei jotenkin jossakin pistä ja kutita. En ymmärrä, miten jotkut voivat käydä esim. ruokatunnilla kampaajalla tai ylipäänsä mennä johonkin (muualle kuin kotiin) suoraan leikkaamosta! Toki se riippuu, mitä siellä tukalle tehdään. Tiedän, että oma tukkani on aika Tapaus, mutta silti. Siitä saavat parturit aina jutunjuurta ja keskusteluyhteyden auki, jos ei muuten meinaa juttu luistaa. Pehmentävät sanojaan kyllä sillä, kun sanovat, että olisin tyytyväinen, että sitä tukkaa on ja paljon. Joo joo...

Olenhan minä. Hyvinä päivinä. Mutta kun se kasvaa yli, minulla keittää yli. Nyt menee taas loistavasti muutama viikko.

Voisin oikeastaan ottaa vielä vähän myötätuntojätskiä, ennen unille menoa.

Pääkallokiitäjien tunikat

Pystyin kuluvan viikonlopun aikana melko hyvin unohtamaan perjantaisen elämysmatkailun töistä kotiin, kunnes äsken hokasin, että huomenna on taas maanantai. Oli meinaan matkustajilla kaikki aistit kovilla, varsinkin haju-, mokoman episodin takia. Toivottavasti Ällötys tajusi sen verran, ettei ihan heti julkisiin nouse - ainakaan samassa kunnossa (kunnottomuudessaan). Hyi hellvetti!

Kiitin vaikka mitä/ketä, ettei kuskina joutunut olemaan se uusi suosikkikuljettajani. Tosin - ehkä hän olisi ratkaissut Ongelman hieman toisin, eikä kenenkään olisi tarvinnut yökkiä koko matkaa. Seuraavalla kerralla ehkä itse tajuan jäädä kyydistä pois ja jatkan matkaa toisella vuorolla. Muistilappu otsaan!

***
Olen pitkin viikonloppua käynyt kuuntelemassa uutta levyä. Noiden sekuntien perusteella uskallan odottaa pitkästä aikaa tosi hyvää levyä. Siis omalla mittapuullani. Aika mennyt ei koskaan enää palaa, mutta toivoa rokimmasta levystä on hitusen verran. Pakko olla. Hyviä sanoituksia toivon olevan myös. Vielä pitää malttaa odottaa muutama viikko, sitten ruokapaussilla kipinkapin kauppaan ja se on siinä.

***
Mikä kumma pääkallovillitys tänä syksynä on meneillään, kysyn vaan. Lapsille on kaikenmaailman tavarat ja vaatteet pääkallokuviolla, sisustusta unohtamatta. Onko se nyt niin nättiä ja mukavaa pukea pikku Teppo-Tellervo koulumatkalle pääkalloasusteisiin, selässään pääkalloreppu, jonka sisältä löytyy pääkallopenaali täynnä pääkallokyniä ja -kumeja. Kai ne vanhemmat vielä sisustaa pikku tenavan huoneen pääkalloverhoilla ja petivehkeillä.

Eipä sillä, että vähän vanhempienkaan muoti olisi sen parempaa. Jaksan ihmetellä joitakuita, jotka kävelee kaupungilla kesähelteellä talvikengissä. Enää eivät riitä ne legginsit. Ja entäs ne tunikat! Tässä koossa nekin näyttävät äitiysmekoilta, joten ei kiitos.

Nappikauppaa

Haahis yllätti minut jälleen puun takaa ja nakkasi tuolla pinkillä napilla. Kiitos. Iloiseksi teki se, väristään huolimatta. Ajatushan se tärkein.

En ole sinut vielä tämän bloggerin kanssa, joten teettää vähän töitä tuon napin kiinnittämisen kanssa. Vanhaan kellariin se olisi helpompi laittaa näillä taidoilla, mutta koska sen tänne sain, tänne sen myös yritän jotenkin saada.

Omasta puolestani napin voisin jakaa aika monelle, mutta kun yhden päätin valita, valinta osui Natinalle.

Elokuusta ei ole pitkä matka

Pitäisi varmaan tehdä, kuten Elma teki, niin voisi ehkä ratketa kuppikokokin varmasti oikeaan suuntaan. Kävi nimittäin niin, että syys- ja sisustusintopuuskassani ajattelin pitkästä aikaa viikonloppuna hääriä mittanauhan kanssa, josko muutosta olisi tapahtunut suuntaan taikka toiseen. Olen mielestäni löytänyt oikean koon, mutta rintsikoista riippuen (eh, mallista ja kankaasta siis) aina vähän epäröinyt, että jos ei nyt kuitenkaan. Kun on malleja ja on taas malleja.

Koskaan en ole oikeassa rintsikkakaupassa käynyt, vaikka syytä ehkä olisi. Hassua sinänsä, että siinä tapauksessa joku toinen nainen voi tietää itseä paremmin, mikä sopii, mikä ei. Liivejä ostan kausittain ja tarpeen mukaan, joskus muuten vaan. Väreistä ja kuvioista olen nirso, kaapista ei missään nimessä löydy esim. pinkkejä Ressuja tms.

Kuinka ollakaan, mittailin, laskeskelin ja kehitin itselleni uuden koon ja siitä hyvästä uuden ongelman kauppareissuille. Kun just sitä kokoa ei meinaa löytyä sitten millään. Joko se on aika tavallinen ja suosittu tai sitten niin harvinaisen pöljä välimaasto, ettei sen takia osu kohdalle, kuin harvoin. On siinä ja siinä, etten pysyttele vanhassa, aika hyväksi todetussa koossa ja osta tarvittaessa vaan jatkokappaleita. Löytö sinänsä.

***

Tässä taannoin kun listasin tapahtuneita sun muita, niin siihen voisin lisätä, että olen aika helkutin tyytymätön uuteen Jenkkiin. Minun suuhun se on aivan liian iso ja paha. Vaan onneksi on vaihtoehtoja. Pitäköön uudistuksensa. Tökerö, mikä tökerö.

Mutta tökerö ei ole meidän yksi (uusi?) linja-autokuskeistamme. Hällä on harvinaisen reipas ja sujuva kaasujalka, hyvät ja hassut käytöstavat ja hyvä musiikkimaku radiokanavan perusteella. Se tyyppi tosin näyttää ihan rokkibändin rumpalilta. Vaatii pokkaa, etten kysy, kun seuraavan kerran nousen autoon.

Mukavia aamuja ollut.