Epätoivon hetkiä

On se jännä, miten eri tavalla voi kuvitella ja visioida päässään (vilkas mielikuvitus kun on), miltä jokin asia pitäisi näyttää, mutta tekemisen hankaluus ja lopputulos onkin sitten pikkusen jotain muuta. Noh, pääasia, että tuli valmista.

Tarkoitan nyt tuota uusvanhaa "kukkapöytää". Luin joskus parturiin jonottaessani jostain lehdestä, en muista mistä, ohjeen tuon tapaiseen tekeleeseen. Jos olisin ollut viksu, olisin ottanut valokuvan ohjeesta, mutta ei, kun piti tavata ja päntätä ulko- ja näkömuistiin.

Kokemusta rikkaampana voinen todeta, että helpompaa olisi ollut ehkä tehdä tuokin oikeista mosaiikkipalasista, mutta koska kaikki tarvittava löytyi jo omasta takaa, niin mitä sitä suotta. Ainoastaan piti ostaa liima ja laasti.



Aloitin vanhan pinnan hionnalla ja maalaamisella. Ensimmäinen maali oli aivan väärä ostos, mutta senkin tajusin vasta siinä vaiheessa, kun olin ensimmäisen sutaisun vetänyt. Ensimmäinen epätoivon pilkahdus rintapieleen, näinkö tässä taas kävi! Amatööri asialla!

Uudelleen hionta ja vanhan maalikätkön hyödyntäminen (kiitos miehen, joka muisti, että eteisen kaapin perällä on jämäpurkki. Olkoonkin valkoista, mutta kerrankos sitä suunnitelmat menevät uusiksi.).

Seuraavaksi oli vuoro liimata pöydän pintaan entinen valokuvakehys. Ohjeessa puhuttiin listoista, mutta koska muutamaa päivää aiemmin olin tärvellyt ko. valokuvakehyksen ripustuslenkin, joten sitä ei voinut enää seinällä käyttää, se pääsi uusiokäyttöön ja mitä kätevimmin.

Sitten liimailin lasihelmet "paikoilleen". Edelleen epätoivo rinnassa, että näinköhän ne siinä pysyvät. Liimausvaiheen jälkeen oli aika hengähtää vuorokausi. Siinä ajassa ehti tehdä vaikka mitä muuta.

Seuraavana päivänä valmistauduin henkisesti laastin levitykseen. Kaikki tykötarpeet esille, tosin kuvasta puuttuu (kostea) luutu, joka toimikin kaikista parhaiten tuossa hommassa ja imuri. Hammasharjalla oli hyvä sekoittaa laasti, jonka levityksessä puolestaan toimi Veetin lasta. Vanupuikoilla oli tarkoitus puhdistaa kehyksen sottaisat reunat, mutta luutu korvasi lopulta senkin homman.

Laasti olisi ehkä kannattanut tehdä toisenlaiseen astiaan, mutta tyylilleni uskollisesti; olemassaolevilla tavaroilla etiäpäin! Tuossa kohtaa oli epätoivon syvin hetki, kun en oikein tiennyt, miten olisi järkevintä toimia, koska ne lasihelmet piiloutuivat ja peittyivät turhan vahvasti. Liikaa koloja, että olisin pysynyt tolpillani. Siinä kohtaa tuli mieleen, josko neliskanttiset palaset olisivatkin toimineet paremmin. No, myöhäistä siinä vaiheessa.

Laastin kuivuessa (muutampi tunti) oli taas aikaa lorvailla mm. naamakirjassa ja toivoa parasta. Viimeisenä olikin sitten luutun avulla helmien puhdistus ja jynssäys laastin alta. Imurilla oli myös oma tärkeä osansa tässä vaiheessa.

Lähempää tarkastelua pöytä ei kestä, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen. Toinen vaihtoehto kun olisi ollut se, että helmet ja laastit olisivat lentäneet pitkin kylpyhuonetta.

Tarvikkeita jäi vielä, joten voi olla, että jos joskus oikein intoudun, teen niistä vielä jotain. Vaikka mökille pihajakkaroita pölkyistä. Sellaisenkin ohjeen olen nähnyt joskus, joten enää puuttuu vain vapaa toteutus.

Kurkistus verhojen takaa

Tässäpä hyvä kohta istahtaa alas ja hengähtää vähän. Olen antanut edelleen viime päivinä itselleni vapaat kädet touhuta mitä mieleen on tullut ja siinä samalla tehnyt pientä pintasiivousta. Remonttiin ei tällä hetkellä riitä varat eikä maltti, mutta kun olemassa olevia tavaroita ym. on siirrellyt paikasta toiseen ja vielä kierrätykseen ja katsonut vähän eri vinkkelistä, tulee sitä muutosta silläkin tavalla. Tosin tein "huomaamattani" tilan nojatuolille, uudelle työtuolille ja toiselle mappihyllylle. Ja parveke kaipaa pientä laatikkoa, jonne voi piilottaa tyhjät kukkapurkit ja muut roinat.

Nyt on kaikki ikkunat ja parvekelasit pestyinä ja kaksi huonetta vaihtanut vähän olomuotoaan. Käytännön syistä ja vähän mukavuudenhalustakin. Tuntuu, että siivouskin maistuisi paremmalta, kun tuli vähän väljyyttä huoneisiin. Katsotaan loppuviikosta, onko mieli yhtä korkealla. Kulkusuunnat ainakin paranivat (imurille, jos ei muuten).

Verottaja muisti palautuksia lupaavalla postilla, joten loppuvuosi ainakin loppunee paremmin, kuin tämä kuluva tähän mennessä. Olen koittanut venyttää senttejä samalla kun toisaalla kaventaa, heikoin tuloksin. Mutta koska en anna rahan vaikuttaa nykyiseen hyvään mielialaani, niin en ajattele sitä tuon enempää. Mitä sitä suotta hakee ahistusta. Kyllä se tulee taas, kun on tullakseen.

Sisäinen Mirkkuli

Sarjassamme viikon paras päivä - maanantai oli täällä taas! Tai on edelleen, koska tässä on vähän hommat kesken. Silmätippoja kehiin (silmiin), niin kummasti taas jaksaa.

Viikonloppuna sain semmoisen virtapiikin ja herätyksen, että jo ennestään kierron ollessa tässä vaiheessa, käytän kaiken tarmoni taas hyväksi ja teen muutakin, kuin aion ja jahkailen. Kyllä se stoppi sieltä taas tulee.

Kävin lauantaina hyvässä seurassa kuuntelemassa Paanasen [Inno] Markon sisustusvinkkejä, jotka tosin pitivät sisällään niin paljon asiaa ja osuvia esimerkkejä, etten millään onnistu niitä tässä kohden referoimaan edes malliksi. Ne jutut on parempi kuulla itse ja Markon "luennoimana". Se mies on aika loistava noin niin kuin livenäkin.

Muutenkin aiheeseen liittyneet asuntoesittelyt osuivat aika hyvään kohtaan. Ei sillä, että mallia sisustukseen pystyisin ottamaan, mutta vähän se antaa perspektiiviä omiin kotinurkkiin ja kaaokseen täällä. Ehkä liioittelen, ehkä en. Häiritsee muutamakin kohta ja sehän tarkoittaa vaan sitä, että niille pitää tehdä jotakin. Aloitin tänään ja tästä se taas jatkuu pikkuhiljaa. Ikean tuloon on turhan pitkä aika, että minun hermot kestäisi tätä epäjärjestystä tietyissä paikoissa.

Sain tänään myös hyvän tekosyyn tehdä pikapullia ekaa kertaa, kun ohjeeseen törmäsin, kiitos vaan. En tiedä, miltä ne pitäisi maistua ja näyttää, mutta näkyvät kelpaavan myös miehelle. Taisi ihmetellä kovin, kun talossa haisi iltapäivällä pulla.

Sulatin tänään pakastimen. Helpommalla olisi päässyt, jos sen olisin tehnyt jo aiemmin, mutta eipä näitä inspiksiä turhan usein ole jaossa. Tänään oli ja nappasin heti käyttöön.

Kuhnailua

Ettei tämäkin aamu menisi yhtä jahkailuksi, kuin eilinen, laitoin toisen koneellisen pyykkiä pyörimään. Siinäpä sopiva aikalisänpaikka miettiä päivän kulkua.

En eilen päässyt minkäänlaiseen päätökseen valokuvausreissusta. Aurinko paistoi lähes täydeltä taivaalta, vaikka säätiedotukset vähän joka sivustolla kertoivat täällä satavan vettä. Harhaanjohtavia ennustajia. Pah! Pilvet kerääntyivät vasta yötä vasten, mutta minuahan ei yösade haittaa (yökastelu kylläkin, eh).

Katselin kaupungin karttaa linja-autoaikatauluvihkosta ja arvoin, mihinkä suuntaan lähtisin. Tässä kohtaa arkea ja elämätä olisi taas käyttöä sille kuukausikortille, jonka avulla voisi suhaista eessuntaassun. Autokin on käytettävissä, mutta en viitsi moisen ajankulun ja harrastuksen takia kurvailla bensoja. Siinä säästyy myös miehen hermot, kun hänen ei tarvitse miettiä, mihin eksyn tai koliseeko pelti. Luottamuspulaa havaittavissako. Omasta mielestäni ajan täälläkin jo ihan hyvin, ellei minun eteen tulla tai takapuskurissa roikuta. Silloin saatan hermostua ja kirota, kuin mettiäinen. Tampereen liikennekäyttäyminen on poikkeuksia lukuunottamatta ihan peeseestä. Piste.

Mielessä kävi päätepysäkiksi Pyynikin näkötorni tai Rauhaniemi ja kaikki siltä väliltä. Ja minnekö päädyin. Lähikauppakeskuksen postilaatikolle kävellen. Kuntoilua kaikki tyynni, mutta en ollut oikein tyytyväinen päivän kuvasaldoon. Yhden tarjouskirjan (keräämääni kirjailijaa) ostin ja näin Frogleyn. Jotain hyvää sentään.

Tänään on niin pilvinen päivä, että on ollut käynnistymisvaikeuksia. Tulipa kuitenkin kokeiltua suoristusrautaa. Vaatii sekin harjoittelua. Jostain syystä haistan täällä palaneen käryä.

Pätkiä

On elokuvia - ja sitten on elokuvia, joita voisi katsoa uudelleen ja uudelleen. Viimeksi katsomiani dvdeitä on ollut mm. Erottamattomat ja Päätalo. Molemmista tykkäsin, mutta ehkä enemmän jälkimmäisestä.

Viimeisin tällainen useamman katselukerran kestävä pätkä on Suden vuosi, jonka katsoin vasta tänään ja vieläpä tallennettuna kovalevylle. Tänä iltana se tulee TV-1:llä uusintana ja voi olla, että jos unetonna olen (jota kyllä epäilen), katson sen uudestaan. DVD-hankintalistalle se nyt ainakin päätyi ja taidanpa joskus tilanteen osuessa kohdalle hommata sen myös kirjana.

Samainen elokuva oli jotenkin liikuttava (kyllä, muutama itkukohtauskin siellä oli ja sehän on aina hyvän elokuvan merkki - ainakin minun mittapuun mukaan. Elokuvan täytyy jotenkin koskettaa tai laittaa tuumailemaan.) ja kaunis, en nyt muillakaan sanoilla osaa sitä kuvailla. Liian tuoreena mielessä, kun aamutuimaan sen katsoin.

Tykkäsin tarinasta tosi paljon, enkä kyllä vähiten Kari Heiskasen ansiosta. Se mies kun paranee vanhetessaan. Harvalle käy niin, mutta tässä tapauksessa kyllä. Nuorempana "tykkäsin" enemmän veljestään Ilkasta näyttelijänä, mutta nyt on vanhemmiten (omakin ikä huomioon ottaen) mieli muuttunut. Vaiko miehet rooleissaan. Tiedäpä tuota sanoa, mikä vaikuttaa.

Yllätyin myös siitä, että illan elokuvan oli ohjannut Olli Saarela. Hienoa jälkeä! Eikä Krista Kosonenkaan huono ollut. Päinvastoin! Suomi on pullollaan hyviä näyttelijöitä ja elokuvia. Minä tykkään!

Seuraavaa odotellessa!

Jännää

Jos olisin yhtään vainoharhaisempi [mietin kyllä yhtä toista kuvaavaa sanaa tähän, mutta en saa sitä nyt päähäni], olisi tänään varmasti nuppi napsahtanut.

1. Huomasin eilen tilastoja pitkästä aikaa tiiraillessani, että kuvablogissani on käyty useamman kerran Poliisiosastolta. Ymmärrän kyllä yksittäiset, satunnaiset käynnit, onhan niitä ollut tässäkin blogissa, mutta että ihan toistakymmentä kertaa. Minkä ihmeen takia? Ei kai ne kuvat nyt niin mainioita ole, että se selittäisi klikkailujen määrän. Vai oliko pääsiäispyhinä sen verran tylsää ja luppoaikaa, että ko. osastolla oli aikaa lukea blogeja. Kysyn vaan. En muuta järkeenkäypää selitystä moiselle visiitille keksi. Vai onko minua syytä epäillä jostakin? Ei minun tietääkseni.

2. Tässä päivänä eräänä lenteli helikopteri aivan liian matalalla, kiertäen ja kaartaen juurikin näillä talonkulmilla, missä asumme. Jotenkin ahistava tunne, kun se mökäkone meni niin läheltä ja useamman kerran, ihan kuin etsien jotakin - tai vaihtoehtoisesti kuvaten ihmisten ikkunoita.

3. Tänään tuo samainen mökäkone lensi taas ja yhtä matalalla, mutta vauhti oli melkein paikallaan pysyvä. Siinä ehti tuumailla viaton asukas ja bloggaaja jo vaikka mitä!

Näistä johtuen menin nettiin (vaikka olin jo siellä) ja googletin satunnaisilla hakusanoilla. Kuinka ollakaan, löysin yhden pienen uutispätkän, jossa mainitaan, että Tampereella ja parissa lähikunnassa kuvataan helikopterilla kaukolämpöputkia ja tämä tapahtuu erittäin matalalla. Näin siis eräänä sunnuntaina.

Aha. Ehkä ne olivat samalla asialla tänäkin iltana. Sitäkö se olikin. Se selittää ne matalalennot, jos haluaa uskoa. Mutta kuka tai mikä selittäisi ne kuvablogivierailut.

Onnia ja offia, Milonoffia

Piti tehdä tutkivaa selvitystyötä ja penkoa, mikä on miehiään Juho Milonoff. Mies kun tuntui yhdessä vaiheessa tulevan joka kanavalla vastaan. Selvisi vaikka mitä, kuten se, että hänellä onkin kaksoisveli, joka puolestaan menee ympäri ämpäri maailmaa. Ilmankos! Sehän selittikin jo oikeastaan koko jutun. On olemassa kaksi eri tyyppiä. Loppujen lopuksi ovathan he eri näköisiäkin, nyt kun tietää, että heitä on kaksi. Ja vielä toiset kaksi, joista yhteen on törmännyt viime kuukausina eri elokuvissa. Jollekulle tämä on ehkä selvää kauraa, mutta pitipä tuokin nyt itselle selvittää. Voi taas jatkaa elokuvien ja tv-sarjojen katsomista ilman pähkäilyä kuka kukin on.

Tähän väliin on mainittava, että tykkään vähän liikaa Harmajan levyn viimeisen Varjoina -kappaleen pianosta. Voisin kuunnella sitä (alku-)soittoa vaikka kuinka pitkään. Mollivoittoisen klassisenkin musiikin ystävänä olen aivan myyty. Sitä äkkiä vajoaa musiikin ja itsensä ulkopuolelle ja vain kuuntelee. Vaarallista.

Käytiin tänään kääntymässä Ylöjärven Elossa. Parkkipaikan näkeminen riitti - ehkä palajamme joskus myöhemmin. Mies vaan sai päähänsä ajella sinne asti, kun kerta liikkeellä olimme. Tekee kuulemma autolle hyvää päästä välillä vähän kauemmas katselemaan maisemia. Juu, sairausloma jatkuu edelleen.

Taidetaan asua aika syrjässä ja pelottavassa talossa, koska ei täällä eilenkään yhtään noitaa käynyt. Sama oli viime vuonna ja niin kuin oikein toivoin, että olisivat tulleet käymään. Olisin kyllä oven avannut ja minisuklaamunan palkaksi antanut, mutta ei, niin ei. Ilman risuja jäin taas.

Mutta jos haluaa nähdä ihania valokuvia, kannattaa klikata tuonne. Käyttäisin sanaa upeita, jos siis se sana sanavarastooni kuuluisi. Nehän on parempia kuin monessa postikortissa! Ai, että!