En aio kerrata mennyttä vuottani, saati naputella ääneen alkavan uuden vuoden lupauksia.
Meillä kävi pukki jo alkuviikosta, kuten kuvasta näkyy. Jokavuotinen sulostuttaja jo monen vuoden takaa. Sain sen joskus kummisedältä. Joistakin härpäkkeistä en vaan raski luopua.
Viikonloppuna koin jännityksen hetkiä, kun yksi vanha kodinkone sanoi sopimuksensa irti. Sitä päivää olin "odottanut", mutta silti se tuli vähän yllättäin. Mitään akuuttia hätää tai uuden tarvetta ei olisi ollut, mutta koska ajoitus oli kaiken kaikkiaan sopiva, niin nyt meillä on sivustatäytettävä vaatteidenpesumasiina. Vetää paljon enemmän pyykkiä sisäänsä ja on hiljaisempi, kuin edeltäjänsä, linkoaakin maximissaan 1600 kierrosta. Onnea. En kuitenkaan aio jättää pyykkitupaseikkailuja, koska siellä hoituu vallan kätevästi mm. pussilakanat ja varsinkin kuivatus.
Imuriakin olen miettinyt ja vähän suunnittelin, että tulevana vuonna voi olla oikea aika sen päivittämiseen nykyaikaan - ja ehjään versioon. Nyt sinnittelen vielä jeesusteipatulla mölykoneella, jolla silläkin on jo ikää toistakymmentä vuotta, joten saakin olla vähän äänekäs. Mymskältä otin ominluvin vinkin hiljaisesta imurista. Jahka näen sellaisen ihan kaupassa livenä, voin tuumailla mm. johdon pituutta ja muita käytännön asioita. Enempää en vain tarvinnut kiinnostuakseni, kuin sanan hiljainen. Uusi pesukonekin on hiljaista sorttia, vasta lingotessa äityy pitämään isompaa ääntä. Jännittävää.
Hiljaisuudesta tulikin mieleeni... tämä hiljaisuus. Tai kyllähän täällä mies on pitänyt ääntä ja televisio ja stereot sekä normaalit kerrostaloäänet, mutta se kitinäitku ja möykkä, kolina ja kiroaminen, huuto ja ärhentely - ne on kaikki poissa! Ollut jo hyvän aikaa, että sen on pannut todellakin merkille! Täällä kuulkaas korva ja ajatus lepää, hermoistani puhumattakaan. Eihän tätä varmasti pitkään kestä, mutta toistaiseksi on nautittava tästä joulurauhasta.
Olen tässä pitkin poikin siivonnut aina joutessani. Pesukonetta odotellessa oli hyvää aikaa jynssätä pesuhuoneen nurkat ja saunaa. Ei siksi, että on joulu. Kunhan nyt vain sattui huvittamaan. Täytyyhän sitä syödäkin, oli joulu tai arki. Tänä iltana olisi tarkoitus laittaa kinkku uuniin. Itse pärjäisin edelleen vaikka ilmankin tai jollakin pienellä valmiskinkulla, mutta mies kuulemma haluaa pitää joistakin perinteistään kiinni - ja se hälle suotakoon.
Nyt kun vielä muistan, niin on kirjoitettava ääneen pari tuotekehittelyä vaativaa ajatusta. Pitkille ja miksei lyhyemmillekin automatkoille penkkeihin olisi hyvä saada hierova istuin. Onhan niitä työtuolejakin, joissa on se hierontaominaisuus. Minulla oli joskus ekassa autossani tupakansytyttimellä toimiva irtopenkinlämmitin (kun kuskinpenkin lämmitin ei toiminut). Joku viksu voisi kehittää sellaisen yhdistelmän. Hierova irtopäällinen, joka toimii tupakansytyttimellä/-mestä.
Toinen, mikä tuli tänään tuolla pyryssä mieleen on tuulilasinpyyhkijöiden kopsutin. Napin painallus ja pyyhkimet kopsahtaisivat ajon aikana tuulilasia vasten ja irtolumi ja jää tippuisivat matkalle. Kätevää tuo on siinä vaiheessa, kun on vaikkapa moottoritiellä, missä ei niin vain pysähdytä puhdistamaan tuulilasia ja pyyhkijöitä, nähdäkseen eteensä.
Jos nämä on jo vanhoja keksintöjä, niin saapi vinkata.
***
Huomisesta päivänkulusta kun ei vielä tiedä, niin toivotan nyt ja tässä kaikille plöki-ihmisille ja muillekin hyvää joulua!
Syökää mitä syötte, kunhan syötte ja juotte sopivasti ja nautitte olostanne, kukin tavallanne.
Niin mieki aion tehä.
Pakkanen vai sisäinen blondius - tai sittenkin luontainen pöljyys:
Ostin laitteen, jonka ohjelmoimiseen ulkomaankielisten ohjeiden ja kuvan perusteella tarvittiin kaukosäädin.
Reippaana tyttönä menin olohuoneeseen, otin kaken ja menin keittiön lattialle pitkin pituuttani tarkoituksenani ohjelmoida ja samalla koekäyttää kyseinen laite. Heräsi kyllä pieni epäilys; sen verran vielä kulkee järki päässä, mutta olen kuullut puhuttavan yleiskaukosäätimistä ym. Oma ei kylläkään ole mikään yleispätevä.
Painelen erilaisia nappuloita. Painelen ohjeen mukaisia numeroita, eikä mitään tapahdu. Sinnittelen vartin verran ja tunnen, miten kiukku ja paha olo (fyysinen) valtaa mielen. Että pitikin ostaa humpuukia, lankaan menin ja tässä sitä nyt ollaan. Rähmällään. En kyllä varmasti kerro miehelle, saa itse kokeilla jouluaattona. Ehkä tässä vain on joku kikkakolmonen, jota en nyt tajua.
Haen makuuhuoneesta toisen kaukosäätimen, vain huomatakseni, että sehän on samanlainen. Totta kai, Samsungeja molemmat vastaanottimet.
Sillä samalla sekunnilla huomaan, että purkamassani laatikossa on vielä jotain. Kaukosäädin! Ihan oikea ja siihen laitteeseen kuuluva.
Ei se hymy johdu pakkasesta, vaikka tavallaan johtuukin.
En ole palelluttanut naamaani, mutta väkisinkin se hymyilyttää, kun nyt on tällä viikolla ollut viimeinkin kelit, joita olen odottanut. Eikä tuolla tunnu liian kylmältä haahuilla, kun on tarpeeksi vaatteita eikä jää seisoskelemaan pitkiksi ajoiksi paikalleen. Kuka käskee sipsuttaa pakkasessa collegehousuissa ja kesäkengissä avopäin, kuten aika moni nykyisin näyttää tekevän.
Jos kehtaisin, menisin kaupungille asti niissä toppavaatteissa, missä kuljen täällä kävelylenkeillä, mutta eihän se nyt olisi sopivaa. Menee vielä kaupungin maine, jos käytännölliset maalaiset valtaavat Hämeenkadun. Johan tässä oli eräässäkin lehdessä lukijan mielipide, missä ilmaistiin närkästyminen naisista, jotka kanniskelevat kaupungissa selkäreppua. Se minulta vielä puuttuu; olen kanniskellut reppua enintään Tammelaan saakka.
Eilen testasin tosimielessä toista paria kutomiani pitkiä ranteenlämmittimiä. Nehän pirskatti vieköön toimivat! Olin muutaman tunnin kaupungilla asioilla ja suuren osan siitä ulkona, mutta eipä päässyt pakkanen takinhihoista sisään, vaikka olikin pari puolipitkähihaista paitaa päällä.
Anun vinkistä varmistuneena menin käymään siellä kangaskaupassa. Vähän kyllä hämmensi se tavarapaljous, että muistin vasta kassalla jonottaessani, että lankaa ja kuminauhaa voisi myös tarvita. Kangaspalan löysin kuitenkin, sehän se oli pääasia. Se oli myös tarpeeksi iso, jos ensimmäinen ompelus menee tärviölle. Iloisin yllätys oli, että sain sen koko komeuden puoleen hintaan ilmoitetusta. Oooo, mikä tuuri! Halvalla lähti minun ompeluharrastus taas liikkeelle.
Tänään olisi vielä ohjelmassa yksi tilaisuus, jonne lupasin mennä avuksi. Käytännössä ja itseni tuntien taitaa mennä niin, että ehdin laittaa kaiken valmiiksi, mutta kun en tykkää jättää asioita liian viime tippaan. Ja onhan minulla ollut tätä aikaa hankkia tarjottavat ja muut tykötarpeet.
Joulusta minulla ei ole oikein muuta sanomista vielä, kuin, että toivon totisesti, että osalle naapureista olisi paikka, jonne voisivat mennä jouluksi. Vaikka sukulaistensa tykö. Mielellään vaikka koko loppuvuodeksi. Mölytköön ja tapelkoon siellä kaikessa rauhassa.
Tai onhan minulla se ompelukone! Kaasuttelen sillä ja soitan heviä.
Päässä soi jostain syystä Martti Servo, vaikken saakaan sanoista selvää enkä saa kiinni kappaletta. Liekö sitä edes olemassa muualla kuin omien korvien välissä. Tunnelma vaan sopii tähän hetkeen ja koko päivään, mitä tässä nyt on ehtinyt haahuilla. Leppoista oloa ja raitista ilmaa. Pakkasta tänään jo reilut kymmenen ja koko päivän.
Viikonloppu hurahti ja tämä tätsy siinä samalla. "Löysin" tässä taannoin vanhan käsityökorini vaatehuoneen ylähyllyltä, joten olen saanut aikani kulumaan vallan hyvin käymällä sen sisältöä taas läpi. Lähinnä nyt kuluttanut vanhoja villalankakeriä. Nuorempana kudoin aina syksyllä yhden villapuseron, mutta nyt en edes kuvittele sen sortin urakkaa. En jaksa keskittyä, saati, että mielenkiinto riittäisi niin pitkään projektiin. Tässä nyt on hollilla kaikkea muutakin.
Eilen nukkumaan mennessäni pyörin ja hyörin (kuvainnollisesti), kun mietin mitä kaikkea tässä voisi vielä tehdä. Ideoita ja suunnitelmia vain pulahteli päin näköä. Pari jakkaraa voisi "päällystää" ja muokata yhtä laukkua. Pitäisi vain uskaltautua johonkin kangaskauppaan ja löytää sellainen kori, missä on ylijäämäkankaita vai mitä ne on. Kangaskaupassa olen asioinut viimeksi 90-luvulla ja silloinkin äitini kanssa, joten on vähän hakusessa, miten siellä käyttäydytään. Älköön vain kukaan tulko kysymään mittoja tai mitä etsin. Minä mistään mitoista tiedä. Näppituntumalla sellaista sopivaa kangaspalaa, joka sopii väri(e)nsä puolesta. Yritin katsella jo kirpputorilta, mutta ei ollut.
Kirppiksestä puheenollen. Pöytävuokra-aikani on nyt onnellisesti ohi ja voin todeta, että ei hullumpi kokemus. Mitään ei rikottu, saati varastettu ja kaikki olivat joko tallessa tai mennyt kassan kautta. Se vain, että vaatteissa oli jo tuonkin lyhyen vuokra-ajan jälkeen ominainen kirppishajunsa, joten jatkolähetin satsin kierrätykseen. Jos olisin rohkeampi sielu, mainostaisin enemmänkin, mutta kun en ole. Jos taas kyseinen kirpputori on voimissaan vielä ensi vuoden puolella, saati minä, voisin ottaa toisen viikon.
Plussan puolelle jäin, mutta en rikastunut, koska pyytämäni hinnat tavaroista ja kirjoista olivat aika alakanttiin. Periaatteeni kun on, että kirpputorilla kirppuhinnat. Ostaessa ja myydessä. Kirjoista sain noin puolet myytyä, mikä olikin päätavoite koko viikolle. Nappikauppa ei käynyt, mutta niillekin keksin nyt myöhemmin itse käyttöä ja lopuille löytyi uusi, hyvä koti. Terveisiä vastaanottajalle, jahka postipoika löytää perille.
Lauantaina piipahdin TTT:n Kirpputorilla. Siellä sai jo esimakua ruuhkista, joilta ei voine täällä välttyä tänäkään joulunaikana. Vähän meinasi ahistaa, mutta ei liikaa, koska välillä pääsin raittiiseen ilmaan ja otin reissuni ulkoilunkin kannalta. Enemmän otti päähän ne muutamat keski-ikäiset naiset Sokoksen kassajonossa, kun jaksoivat valittaa (muka) hitaasta palvelusta ja pitkistä jonoista. Kivahan se tietysti on heittää small talkia, mutta olisivat olleet tyytyväisiä, että siellä sentään oli järjestetty vuoronumerojärjestelmä kassoille. Ei ollut vaaraa rynnimisestä saati etuilusta. Minä ainakin olin. Sitä tiesi pääsevänsä kassalle ja ulos jossain vaiheessa omalla vuorollaan - ja tokihan se jonotus oli vapaaehtoista. Kuka käski tulla tavarataloon lauantaina keskellä päivää kun siellä on satoja muitakin. Itsekin mietin ehkä pari minuuttia, jäänkö vai en. Sunnuntaina pysyinkin sitten kaukana kaupungin ruuhkista. Istuin kotona kutomassa ja mieli oli hyvä.
Mieli on ollut viime aikoina ihmeen hyvä. Uskalsin jopa ääneen sanoa, että nyt on taas ne ajat, kun ei ketuta mikään, onnellisuus- ja tyytyväisyysasteet aika hyvällä mallilla - ja vain siitä syystä, että saan olla ja tehdä mitä haluan oman aikatauluni mukaan. Miehellä on ollut omat kiireensä työ- ja vapaa-ajalla, joten hänkään ei ole muistanut tai jaksanut painostaa minua esimerkiksi työnhaussa. Onhan se tosiasia, että ei tämä minun luova kauteni tuo taloon euron euroa, vaikkei kyllä paljon maksakaan. Minusta kuitenkin suurempi merkitys on sillä, millä kiirillä olen. Se vaikuttaa niin moneen. Johan se on nähty ja kuultu.
Tammikuussa voi taas miettiä vakavampia. Nyt tuuletellaan pääkoppaa ja annetaan käsien käydä.
Onhan sitä joulumieltä saanut etsiä, kun ulkona on ollut ylipitkä syksy -ja vielä tympeimmästä päästä. Iloinen yllätys oli löytää parikin joulumielenkohentajaa täältä. Kiitos Unalle ja Marja-Leenalle. Tavoilleni uskollisena kiitän ja niiaan syvästi, mutten laita sitä eteenpäin, koska. On vain niin hankalaa erotella yhtään ketään missään mistään. Lähettelen lämpimiä ajatuksia joka päivä ympäri ämpäri, tuntekoon jokainen pistoksen poskessaan, jos haluaa.
Märkä syksy taitaa tässä lähiaikoina muuttaa vähän muotoaan; hitaasti, mutta varmasti. Lunta on sadellut koko päivän ja mitä otsikoita on uskominen, pakkasia on toiveissa jo ensi viikosta. Voin taputtaa pieniä käsiä yhteen ja vääntää hymyä vaikka väkisin.
Aikani jahkailtua otin sittenkin oman nurkkaukseni kirpputorilta. Vähän niin kuin koemielessä, että miten Tampereella kirppiskansa kohtelee tavaroita ja kuinka moni menee kassan kautta. Ei sillä, että olisin yhtään ennakkoluuloinen, mutta olen vain lukenut liikaa yleisönosastoja ja seurannut livetilanteita. Ahistuu siinä vähemmästäkin.
Enemmän meinasi ahistuttaa, kun kävin omia kaappeja läpi. Vaikka säännöllisen epäsäännöllisesti niitä aina käynkin lävitse, aina sitä ylimääräistä näyttää olevan. Koskahan pääsisin niistä lopullisesti eroon (siis oman käden kautta ja omasta halusta).
Katsoin eilen pitkästä aikaa Lumikit. Edellisen kerran näin sen telkkarista silloin 80-luvulla ja kyllähän se teki vaikutuksen. Olin tallentanut sen vajaa vuosi sitten, mutta nyt vasta otin aikani ja paikkani. Vähän harmittaa, etten marraskuussa ottanut asiaksi ja mennyt katsomaan sitä Teatteri Tapioon, kun kerta ilmoituksia esityksestä näin. Nyt se taitaa olla myöhäistä.
Tulevana viikonloppuna sopii olla hyvät kelit niin ulkona kuin omassa päässäkin, koska olen suunnitellut käyväni vaikka missä. Paino kuitenkin sanalla suunnitellut. Olen kirjannut kalenteriin pitkin matkaa tapahtumia ja muita ja nyt on h-hetket koittamassa. Keskustorillakin avautuu taas Joulutori ja se jos mikä piristää kyseistä aluetta.
Suomen kielihän on paikkapaikoin vähän hankalaa, jos siitä tehdään hankala. Siitä on monta monituista esimerkkiä kuluneeltakin syksyltä. Niinkuin niin kuin. Niinko. Terveisiä vaan Anulle, joka sai taas minun kielioppini sekaisin. Minua kuitenkin helpottaa, kun osaan persoonapronominit; mie, sie, se/tuo - me(t), te(t), ne/nuo. Molen, solet, son - molema, toletta, nuotton. Variaatioita unohtamatta.
Eikä lappalaista rekkakuskia, Mauria.
Älä syytä itseäsi, jos et ymmärrä minua tai saa selvää puheistani.
