Huippulukemissa

Turha syyttää joulua ja syöminkejä, että puntarin viisari oikein lennähti eteenpäin, kun sille alustalle uskaltauduin tänään. Peiliin on syytä katsoa, vaikken sitä mieluusti tee. Ei ne ruuat sun muut itsestään suuhun mene, ellei niitä sinne kaksin käsin tunge sohvalla istumisen ja harrasteiden lomassa. Tiesihän sen, ettei kannattaisi punnita, mutta ihan mielenkiinnosta halusin nähdä lukeman, mitä se on tämän menneen syksyn ja alkutalven, joulunajan jäljiltä. Juu, en halua nähdä enää samaa kuukauden päästä. Olen nyt huippukunnossa - sieltä toisesta suunnasta.

En odota mitään muuta niin kovasti, kuin arjen alkamista ja sehän alkaa vasta ensi maanantaina, kun mies lähtee töihin. Tänään loppuu tämä vuosi, mutta jos tätä menoa mennään, ei tuo alkavakaan muuksi muutu, ellei sitä itse muuta. Ja itseä. Tekemisiään ja olemisiaan.

Työrintamalla ei vieläkään mitään uutta. Yritystä kyllä on, sen mitä pystyn ja kykenen. Se vastausten (olkoon vaikka sitten ei-alkuinenkin) odottaminen on kamalinta, saati perään soittelu, jota harrastan luvattoman vähän. Oikeastaan ollenkaan. Senkin suhteen ajattelin, jos vaikka aktivoituisin ensi vuoden puolella. Että jos tyrkytän työpanostani, soittaisin perään, että noh, koska voin tulla.

Just joo.

Tässä taannoin kirjoitin tai ainakin ajattelin mainita kauttarantain yhdestä postcrossaajasta, joka kitisi kortissaan, että se on jo toinen kortti, jonka hän lähettää ja, että olisi syytä välittömästi rekisteröidä se sinne sivustolle. Noh, moiselle tapaturmalle oli selityskin, joka selvisi eilen ja jota arvelin jo sinä hetkenä, kun arvoisalle lähettäjälle kommentoin. Ei mennyt kuin viisi kuukautta, että se alkuperäinen kortti tuli siis perille eilen. Tunsin lievää vahingoniloa, kun laitoin hänelle asiasta viestiä, vaikkakin aivan asiallista.

Tänään pitänee illalla jalkautua vaiko maastoutua kameran kanssa tuonne pihalle ja vähän kauemmas, ellei tämä olotila tästä pahene. On meinaan pieniä vilunväristyksiä mennyt pitkin päivää. Hauskaahan se, jos uusi vuosi alkaa kuumeessa. Juuei. Työttömänä ei olisi aikaa sairastaa.

Kiva vuosi 2008, mutta paremminkin olisi voinut sujua. Toivon ja odotan seuraavasta parempaa - itselle ja muille. Voikaatten hyvin!

Frederikin Japanin markkinat

Kohta ollaan taas voiton puolella tämänkin joulun kanssa. Ei sillä, että tässä mitään ongelmia olisi ollut. Olen vanhemmiten asennoitunut jouluun eri tavalla, joten eipä näistä pyhistä ehdi eikä kykene rakentumaan mitään stressin saati ahistuksen aihetta. Otan ne pitkänä vapaana, lähes lomana, jos työpaikka sattuu olemaan alla. Aikoinaan olin jopa mielelläni joulun töissä; menipä ainakin nopeasti pyhät ohi. Lapsuuden mummilajoulut oli asia erikseen, mutta lapsena moni muukin asia oli vähän eri tavalla.

Tässä kun nyt kaksin ollaan, niin ei tarvitse sen suuremmin "viettää joulua". Näyttää ne päivät kuluvan ihan itsestään, niin kuin mikä tahansa pitempi viikonloppu. Syödään hyvin, ilman sen kummempia pröystäilyjä (paitsi se on mainittava, että täksi jouluksi tein itse lanttu- ja porkkanalaatikot) ja touhutaan omiamme tai tehdään yhdessä jotain. Ja nukutaan, kun nukuttaa. Eilisen saunomisen jälkeen olin kyllä niin töttöröö, että nukuinkin sitten tänä aamuna vähän turhan pitkään.

Puolikkaisia ristipistotöitä olen tehnyt muutaman ja vielä olisi yksi vähän isompi työ jäljellä. Voi olla, että ensi vuonna teen joillekin sukulaisille ja kavereille kiusaa ja annan niitä taululahjoina. Edellyttäen, että käsi- ja niskavaivat pysyvät aisoissa. Kiertämieni kauppojen valikoima oli vaan ainakin näin joulun alla aika vajava (netistä kyllä löytyi vaikka mitä), kun en ensimmäisenä valkannut enkeleitä ja kirkkoja. Parastahan olisi, jos löytäisin jostain valkoista kanavakangasta ja osaisin vielä itse suunnitella ja toteuttaa. Aiheita kyllä on mielessä tyyliin jokaiselle jotakin.

Eilisestä on vielä mainittava, koska heräsin aamuyöllä omaan nauruuni. Kello oli viiden pintaan, kun käänsin hymy korvissa kylkeä ja hihittelin vielä naama tyynyä vasten. Sen verran tajusin maailman menosta, että olisi pitänyt kirjoittaa ylös tuoreeltaan, että mikä se niin nauratti.

Muistan olleeni jossain hallissa yleisötilaisuudessa Natinan kanssa, vaikken kyllä hahmottanut Natinan näköä tai kokoa. Sen vaan, että hänen seurassaan olin. Tilaisuudessa oli iso televisio, josta näkyi Frederikin live-esiintyminen. Merkille pantavaa oli se, että musiikkinsa oli hyvää (kuten oikeastikin) ja hänellä oli olkapäille asti oleva tumma paksu permanentti vai liekö koko pään pehmennys. Siinä me sitten ohimennen kehuttiin hyvää musiikkia, kun totesin, että "jos japanilaiset kuulisivat tuon kappaleen, ne varmasti tykkäis, koska ne ei ymmärrä sanoja, mutko musiikki on nuin menevää."

Hah hah. Tekonaurun aika ja paikka.

Viime aikaiset tapahtumat eivät selitä tuotakaan unta, paitsi, että Natinalassa puhuttiin taannoin permanenteista yms. Minulla sitä ei ole koskaan ollut eikä tule, koska parturissa aloin käymään vasta 90-luvulla. Siihen saakka äiti oli hoitanut leikkauspuolen. Frederikiä löytyy levyhyllystä, mutta ei sitä ole viime päivinä kuunneltu. Joululauluja paremminkin, koska tilasin ja onneksi sain ennen joulua tämän triplan.

Nyt voisin hipsiä taas sohvannurkkaan ja tuumailla hetken.

Tervehdys lumipyryn keskeltä!

Hyvää joulua!
Toivottavasti kaikilla on hyvät joulunpyhät.

Omin pikku kätösin

Nyt on taas maailmankirjat sekaisin. Tämä päivä oli aika hyvä ollakseen maanantai. Jos tätä menoa mennään, en valita enää, että joulu tulla jollottaa ja mies lomailee ja sekoittaa täten minun arjen aikataulut. Aamurutiinit ehkä voi mennä sekaisin, mutta haitanneeko tuo tuollainen pieni vaihtelu. Vuorokaudessa on edelleen ne 24 tuntia.

Käytiin tänään ns. jouluostoksilla. Tarkoitti tässä tapauksessa juurikin sitä, että hommattiin itsellemme ne loputkin jutut, mitä on ollut aikeissa. Pari vierasta joululahjusta on vielä hankkimatta, mutta eiköhän nekin hoidu tämän viikon aikana.

Posti toi tänään muutaman joulu- ja Postcrossing-kortin sekä tilaamani elokuvan. Täytyy vielä malttaa odottaa parempaa aikaa sen ja kolmen muun elokuvan katsomiseen. Aamulla ei koskaan "ehdi" ja illalla saatan nukahtaa kesken kaiken, jos en pidä varaani, joten eipähän hötkyillä näidenkään filmien kanssa. Onhan tuossa nuo joulunpyhät - paitsi, että täytyy muistaa katsoa myös Teemalauantai, jolloin tulee mm. Lumikit ja Katsastus.

Hain myös sen seinäkalenterin, jota niin hamusin. Se on kyllä hieno! Niin hienoja kuvia menneiltäkin vuosilta, että ihan liikutuin. Ja ne postikortit! Voih. Niistähän voisi väsätä vaikka taulun! Kenelle saa ja voi antaa palautetta, että kiitos! Loistava veto ja hienoa jälkeä.

Tuli vähän koominen tilanne kaupassa, kun jonotin kyseinen kalenteri kainalossa ja kyseisen orkesterin musikantti saapasteli takavasemmalta viereen. Siinä sitten olin niin kuin en olisikaan, vaikka ohimennen hymyä yritin, joka kyllä hyytyi aika pian, koska yritin olla, niin kuin en olisikaan. On sen verran kuitenkin ujomman oloinen kaveri, ettei ihan tullut mieleeni olla liian tuttavallinen näin maanantaina. Samalla naureskelin partaani, että "tietäisitpä vaan, että justhan me perjantaina vaihdettiin sähköpostia aiheesta äks."

Kaupasta kun lähdettiin, mies kysyi, huomasinko, kuka tuli kauppaan. Näin siinä käy, kun ei enää tässä iässä reagoi hihkumalla eikä muutenkaan höpöttämällä tikusta asiaa, kuten vaikkapa villillä 80-luvulla. Kiitin miestä taas käytöstavoistaan, ettei se siellä kaupassa alkanut ilmeillä tai töniä, vaan piti omat huomionsa aisoissa. Liikuttavaa oli, että sentään tunnisti. Ei ole toivo vielä kokonaan mennyt, vaikka sekin oli tässä taannoin lähellä, kun Herra Ylppöä toiseksi Ylpöksi luuli. Puhuttiin ehkäpä eri taajuudella.

Löysin tai kehitin itselleni vuorokaudessa uuden harrastuksen. Sen siitä sai, kun viimeksi jäin pohtimaan, että mitähän sitä sitten keksisi. Kävin läpi lankavarastoani, josko siellä olisi ylimääräistä hyötykäyttöön, mutta törmäsinkin yhteen vanhaan aloitettuun työhön. En edes muista, koska se pohja on ostettu, mutta matkassa se on pysynyt varmaan kolmekymmentä vuotta. Jäljestä päätellen se on suurimmaksi osaksi isin tekemää. Hänellä kun oli 70-luvulla (ja jo varmaan aiemmin) tapana tehdä niitä töitä ja oikein tauluiksi asti. Minäkin innostuin niistä lapsena, mutta se oli vähän lyhytkestoista.

Nyt se Tipu on viimeinkin valmis - ja tänään piti käydä ostamassa uusia kanavatöitä. Jäi jotenkin into ja tekemisen ilo päälle. Pitääkin kotiväkeä muistuttaa, että siinäpä heillekin uusvanha harrastus. Back to the 70´s!

Pingviini odottaa pistoksia...

Mie oon muistanu, mutta oleksie?

Vaihdoin muutama viikko sitten kotikoneelle (eh, aivan niin kuin muita koneita tässä enää olisi käytössä) kotisivuksi Yle.fi. Syystä, että kyllästyin edelliseen, joka on ollut varmaan viimeiset 8 vuotta, jos en pahasti liioittele. Nyt tuolta sivulta näkee kertalaakista kaiken, mitä pitää ja klikkailemalla vielä enemmän. Ne kun on ne tietyt aamurutiinit ja sivustot, mitkä pitää aina käydä läpi - ja osa jää vielä avoimeksi päivän ajalle. Sujuvaa työttömän arkea. Ahaa-elämyksen koin tässä yhtenä aamuna, kun hoksasin vahingossa, että pikalinkinkin voi tehdä tuohon osoiterivin alapuolella olevaan palkkiin. Termeistä viis!

Ylen sivustolta ihan ehdottomia helmiä on Areena ja Elävä arkisto. Siellä saisi kulumaan hyvin päivät, kun aina löytyy jotain uutta ja uusvanhaa. On paljon ohjelmia, mitä on unohtanut, mutta kun näkee pätkän, niin se on menoa se. Nostalgia-aalto vie mennessään. Toisinaan kuuntelen myös muutamaa kanavaa maakuntaradioista, kun Radio Rock alkaa tökkiä vastaan. Ennen vanhaan kuuntelin Nuorten Sävellahjaa ja Rock Radiota. Näin ne kanavat muuttuu.

Teema on jäänyt turhan vähälle katsomiselle tässä huushollissa, mutta koko ajan enemmän ja paremmin seuraan senkin tarjontaa. Varsinkin vielä jatkuva 80-luvun muistelosarja on ollut aika mielenkiintoinen ja ainiin!-tunteita herättävä.

Takaisin tähän päivään.

Olen tainnut seikkailla liikaa netissä viime päivät, koska olen saanut aivan ihmeellisiä virikkeitä ja päähänpistoja. Oman osansa on kyllä tehnyt erilaiset lehdet, joita on ehtinyt nyt lukemaan ja katselemaan ihan eri tavalla, kuin töissä ollessa. Tänään tein elämäni ensimmäistä kertaa tätä liharuokaa. Muutenkin nuo kotikeittiön koekokkaukset on viime päivinä yllättäneet jopa minut. Ehkä tästä työttömyydestä on jotain hyötyäkin taas; jaksaa väkertää asioita aivan eri tavalla.

Tänään puhdistin (tosi) vanhoja palkintolusikoita (ei ne ainakaan minun ole ja mies ei tunnusta voittaneensa "niin hyviä sijoja") ja jotain haarukantapaisia hammastahnalla. Villi visioni on tehdä niistä jotain - tietäisin vain, mitä. Joskus syksyllä törmäsin kaupassa vitriinivalokuvakehyksiin ja nekös on jääneet tuonne mieleen kiusaamaan. Tekemällä se sitten näkyy, mitä niistä saa aikaiseksi, vai jäävätkö pelkiksi suunnitelmiksi. Kirpputorikierroskaan ei olisi pahitteeksi tässä jonain aamuna.

Ettei pelkkää kulua olisi tämä viikko ollut, niin jotain säästöäkin. Vaihdoin kännykkäni liittymätyypin toiseen. Selvisi netissä haahuillessani, että olen maksanut ties kuinka pitkään jo turhaan puolet isompaa kuukausimaksua, kun halvemmallakin pääsisi ja sentään sen saman, oman operaattorin kautta. Muutenkaan puhelinlaskut ei niin kamalan isoja ole (kolmenkympin molemmin puolin), mutta jo tuokin pieni säästö tuntuu tulevaisuudessa.

Mitäkö sitä seuraavaksi keksisi...

Virtapiiririkkoja

Minusta tulee isona varmaan virtapiiririkkoja. Niin monta kertaa olen lukenut väärin yhden työpaikkailmoituksen, että kai sillä nyt joku merkitys on. Ala on kyllä kaukana omasta, että voi olla, että haaveeksi jää edes kokeilla.

Oman alan hommista löytyy turhan usein pelkkiä harjoittelijan paikkoja ja sekös riepoo. Kirjoitan "pelkkiä" siksi, että nyt tässä tilanteessa ja iässä kaipaisin palkkatyötä, enkä ihan helpolla enää tee ilmaiseksi. Niin, ja eihän se ilmaista ole, jos joiltakuilta kysyy. Saahan siitä sen kokemuksen ja päivärahan lisäksi +8 euroa päivässä. Kannattavaako? Kysyn vaan. Kyllä sitäkin on tullut tehtyä useammassakin työpaikassa, että tiedän, mistä puhun. Hyväksikäyttö sai loppua muutama vuosi sitten. Arvostan sen verran omaa työpanostani ja tiedän tekeväni hommia sen palkan eteen, joten toivon edes pientä vastaantuloa myös työnantajan suunnalta.

Työnantajilta pitäisi kieltää kaiken maailman työllistämistuet ja (puoli-) ilmaisen työvoiman käyttö, niin johan alkaisi löytyä oikeita työpaikkoja, koska tarvetta näköjään tekijöille vielä on. Eivät ne kaikki firmat laita väkeään pois, vaikka surullisen monta uutista on taas aiheesta kuulunutkin. Monikaan ei vaan halua (pystymisestä tuskin on aina kyse) maksaa palkkaa, kun on niitä toisiakin kanavia hankkia työntekijät. Valitettavasti. Työntekijän ja työttömän kannalta, ei tietenkään sen työpaikan ja työnantajan. Hehän kuvittelevat tekevänsä karhunpalveluksen antamalla työharjoittelupaikan - onhan se edes jotain tekemistä työttömän arkeen.

Juu, ei kiitos. Mieluummin jatkan hakua ja elättelen toivoa, että kyllä se arska taas tunkee naamansa risukasaan ja asiat muuttuu. Ei tässä ensimmäistä kertaa työttömänä olla, ja aina näistä ajoista on selvitty. Jos ei hyvin, mutta jotenkin aina. Asiathan voisi olla huonomminkin.

Nyt nuuskin huoneilmaa ja suunnistan takaisin keittiöön. Tein tänään porkkana- ja lanttulaatikoita. Siirappi on kyllä hyvää, kun yksin syö.

Lökäpöksyn diipadaapaa

Se tuskin on enää tässä vaiheessa mikään yllätys, kun totean kasvaneeni aikalailla tynnyrissä, noin niin kuin kuvainnollisesti. Toki kotikotikaupunkini on aina ollut aikaansa jäljessä, ainakin ennen vanhaan, mutta voiko sitä yksistään mm. siitä syyttää, että kuulin ja luin ensi kertaa glögitiivisteestä joulukuussa 2008. Löysin vahingossa sitten tänään yhden sellaisen ja pitihän se puteli ostaa. Nyt se on testattu ja hyväksi todettu. Paljon parempaa kuin terästetty versio, johon itsenäisyyspäivänä haksahdin.

Ostoslistalla on vielä legendaarinen vuosikalenteri, mutta tämän päiväinen kaupunkimatkailu peruuntui. Tai se kaatui omaan mahdottomuuteensa. Heräsin kyllä ajoissa, mutta jahkailtuani ja jumitettuani tässä koneella, kello kerkesi siihen pisteeseen, ettei enää kannattanut lähteä. Ruokatuntiaika keskustassa ei ole se paras mahdollinen ajoitus tässä mielen- ja elämäntilanteessa. Säästyipä taas linjurikortilla lataukset kun vaihtoehtoisesti kävelin tähän lähimaastoon kaupoille. Muutenkin tähtäilen joko aikaista aamua tai myöhäisempää iltapäivää; on vielä valokuvaamatta keskustan valokuviot ja paljon muuta. Ehkä sitten joulun tienoilla.

On meinaan päätetty, että kotikotiin ei jouluksi lähdetä. Pari puhelinkeskustelua aiheesta on käyty, mutta ihan yhteisymmärryksessä. Siitä syystä tämänkin joulun lahjaostoihin hupenee yllättävän vähän rahaa. Isommat joulumuistamiset kun kohdistuu meihin itseemme - ja ne tulisi hommattua ilman jouluakin. Ja kuka niitä nyt laskee joululahjabudjettiin. Musiikkia ja elokuvia on nyt siis tulossa, kunhan postipoika jaksaa vaan kulkea. Toivoa sopii, että omani saisin ainakin, tilasin nimittäin yhden vinyylin. Tunnearvoa sillä on jo nyt.

Sain tänään päätökseen yhden "pienen" projektin, jonka otin hoitaakseni (jossain kummassa mielenpuuskassani) taloyhtiön harteilta. Nimimerkillä Olen työtön, joten minullahan on aikaa. Jos olisin tiennyt tai ajatellut asiaa yhtään enemmän, mikä homma siinä on ja miten siinä saa rakon sormeen, olisin ehkä ollut hiljaa - ja nauttinut vaan työttömän iltapäivästä katsellen rauhassa Rock Finlandiaa nauhalta. Mutta hyvää hyvyyttään kun lupautuu kaikenlaiseen, niin tietää, ketä syyttää. Ja ei se nyt oikeasti niin paha tehtävä ollut, mutta helpommalla ja vähemmällä siivolla olisi päässyt, jos huoltoyhtiö olisi asian hoitanut. Kai se oli raha, joka ratkaisi ja tällä tavalla säästettiin muutama kymppi ja minä olen yhtä kokemusta rikkaampi.

Päivänasusta näin illan tunteina voinen mainita mm. villasukat ja saman väriset uudet lökäpöksyt, jotka tänään ostin ja jotka ei niin lökät ole, mutta kumminkin. Kuva olisi varmasti kiva yllätys, mutta täysin mahdoton.

Iltapuhde

Eipä ole ennen tullut katsottua Linnan juhlia kamera sylissä. Oli mukava odotella tuttuja naamoja. Välillä kyllä meinasi usko loppua, mutta odotus palkittiin.

Tumppi Varosen ilmestyminen kuvaruutuun sekotti pasmat ihan täysin. "Hienoa, että nyt on tuota nuorempaaki porukkaa mukana!", totesin, kun näin tutun oranssin pään. Samalla tajusin, että eikös Tumppi täyttänyt muutama vuosi sitten 50. Noh, kaikkihan on niin suhteellista.

Vaihdan verkkarit farkkuhousuun

Tänään pitäisi lähteä käymään ihmisten ilmoilla ja ihan vapaaehtoisesti. Piti jo eilen, mutta koska elän nyt tätä vapaa-aamujen ja päivien rytmiä, niin mikäänhän ei ole pakko, paitsi vessassa käynnit. Niinpä sitten jahkailin ja siirsin lähtöä ja maksoin loput laskut veronpalautuksista. Tuumailin hetken ja päätin olla lähtemättä. Iski visuus. Tuntu mukavalta, kun tilin pohjille jäi vielä jotain.

Nyt on kuitenkin mentävä niinkin yksinkertaisten asioiden takia, kuin joulukorttien, askartelutarvikkeiden ja tampaxien [mies kummasti "unohtaa" tai "muistaa vasta kassalla", kun olen joskus vinkannut, että voisi tuoda samalla kaupasta.]. Paljon muutakin on pitkästä aikaa ostoslistalle tullut kirjattua ylös, mutta niitä ehtii kyllä. Taitaa aika monen asian saada täältä tai Turtolasta, joten ei tarvinne lähteä edes kaupungille. En edes muista, koska viimeksi olen keskustassa käynyt, muuten kuin ohimennen. Nyt kun sinne ei ole ollut pakko mennä, niin välttelen aika sujuvasti eikä tunnu missään. Ehkä se sosiaalinen piikki iskee taas. Tai sen on iskettävä viimeistään joulun jälkeen, jos tässä meinaa töitä saada.

Hassua, kun tässä on monta viikkoa kulkenut enimmäkseen verkka-, tuuli- ja pyjamahousuilla, niin näinä aamuina, kun pitäisi suoriutua farkkuihin, tekee tiukkaa. Ei nyt varsinaisesti mahtuvuus-vinkkelistä, vaan ihan henkisesti. Olen pohjimmiltani aika vapaan tyylin lyyli.

Ei pöllömpää

Olen muutaman vuoden ollut mukana tuossa korttirallissa eikä loppua näy, jos se minusta on kiinni. Minusta on mukavaa lähetellä kortteja, mutta vielä mukavampaa niitä on saada, kuten yleensäkin kirjepostia.

En ole niille korteille vieläkään sen kummempaa käyttöä keksinyt ja toistaiseksi olen jättänyt postimerkitkin kiinni. Pitäisi ensin käydä läpi ja arkistoida viimeisten noin 10 vuoden säästetyt merkit. Sisälläni asuu edelleen pieni postimerkkeilijä, joka kyllä ottaa kaiken aiheellisen talteen, mutta en ole saanut aikaiseksi sitä liotus-liimaus -ruljanssia. Mikäs kiire niillä. Ei ne tuolta laatikosta mihinkään katoa.

Silloin aikojen alussa tuntui tuo postikortteilu olevan aika lepposta meininkiä. Ihmiset eivät olleet niin tarkkoja ja vaativia vastaanotettavien korttien suhteen. Nykyään on toinen ääni kellossa, ainakin tuntuu siltä. Harvassa on ne, jotka määrittelevät 1 - 5 aihetta, joista korttinsa haluavat eikä sitäkään mitenkään ehdottomana vaatimuksena pipo kireällä. On ne sitten suomalaisia tai ulkomaalaisia. Välillä tuntuu, että nykyisin ne rajaukset on niin mahdottomia ja tiukkoja, että ei mikään kelpaa. Miksei sellaiset ihmiset kävele kauppaan ja osta itse, niin saa varmasti haluamansa.

Toinen juttu on korttivaatimuslistojen lisäksi pitkääkin pitemmät itsensä ja naapurin kissan esittelyt. Kun ei oikeasti aina jaksaisi lukea koko historiaa eikä välttämättä kiinnosta. Riittää, että on osoite ja joku vinkki, millaisista korteista pitää, ellei ole kaikkiruokainen.

Välillä käyn lukemassa Suomen Forumia. En ole osallistunut kirjoittamalla, enkä sitä tee. Lohduttaa, että samoja asioita nekin siellä pohtivat ja murisevat - mutta toisaalta taas on väkeä, joka on minun vinkkelistä sitä fanaattista porukkaa, joka ottaa tuonkin touhun turhan vakavasti. Onko sillä nyt niin suurta väliä, kiittääkö joku saamastaan postikortista tai onko aihe pikkuisen ohi haluamansa. Pääasia, että kortit rekisteröidään. Itse ruukaan aina jotain kiitosviestiä laittaa; hyvää englannin harjoitusta ja minusta se on pieni vaiva. Kuuluu jotenkin tapoihin, ehkä, mutta en ahistu, vaikkei kiitosta minulle päin tulisikaan.

Ulkolaisilla (ja varmaan osalla suomalaisistakin) on ehkä käsitys, että kaikki posti kulkee 100 % perille vastaanottajalleen. Sehän ei pidä paikkansa. Olisi syytä tottua ajatukseen, että jos korttiaan ei ole rekisteröity, se ehkä on jäänyt tulematta. Ei siinä sen kummempaa. Tuskin kovin moni ilkeyttään tai tahallaan jättää tekemättä rekisteröinnin, joka kuitenkin on kaiken A ja O tuossa hommassa. Ainakin Suomessa on mahdollista, että postit jäävät syystä tai toisesta välille tai tulevat pitkälläkin viiveellä. Se ei silti vähennä omaa luottamustani postin toimintaan. Tiedän vain kokemuksesta, että hävikkiäkin on matkan varrella.

Postimaksuista voidaankin sitten olla montaa mieltä. Tällä hetkellä 80 senttiä on jo aika paljon, mutta toisaalta voisihan sen/ne rahat käyttää huonomminkin. Kuka mitenkin. Jos kortit maksavat 20 sentistä - euroon tai ovat jopa ilmaisia ja siihen postimerkki ja kaupan päälle hyvä mieli, niin ei ole paljon. On niitä kai pöllömpiäkin harrastuksia.

Katumapäällä

Joskus olisi parempi ensin miettiä, mitä ääneen naputtaa.

Puhuttaisiinko vaikka kierrätyksestä?

Eewertti

Aika hieno ja onnistunut keksintö näin nettiaikana on työttömyyskassani eWertti-Nettikassa. Se on toistaiseksi toiminut omalla kohdallani kuin unelma. Sieltä voi seurata omaa päivärahatilannettaan vähän joka vinkkelistä. Parasta siinä on sen nopeus, näin rahattoman kannalta. Ennen vanhaan kun postitti ansiopäivärahan jatkohakemuksen (kansankielellä työtön-työtön-lappu) maanantaina, rahat sai seuraavan viikon perjantaina.

Nyt kävi niin hassusti, että muutamalla klikkauksella eilen maanantaina rahat ovatkin tulossa tilille jo saman viikon keskiviikkona. Ei oo todellista! Mahtaakohan se olla joka kerta yhtä nopeaa toimintaa? Se jää nähtäväksi.

Ahistus heikkeni entisestään.

Piristymistä

Olo on verrattavissa aika hyvin tuohon kuvassa olevaan limoviikunaan. Se meinaan oli muutampi viikko sitten kunnon lehdissä ja näytti viherkasvilta, mutta tässä "talven" edetessä sille kävi vähän niin kuin emännälleen (joka ei tosin ole laihtunut olemattomiin. Päinvastoin.).

Aikoina, jolloin ryven ja haahuilen, jää mm. kukkahuolto aika heikoille kantimille. Toki vettä annan kun muistan, mutta vasta siinä vaiheessa, kun nuupahtaminen on jo tapahtunut. Kulunut marraskuu oli taas pohjamudista mutisinta, noin niin kuin omalla mittapuulla mitattuna. Virtataso on ollut heikko, joka täten tässä taas toistettakoon. Mutta kun... Elämä on.

Menneenä viikonloppuna huomasin itsessäni pieniä piristymisen merkkejä, olkoonkin, että ne taitavat olla suorassa yhteydessä taas hormoneihin ja mihin lie; pääasia, että voin sanoa olevani paremmalla mielellä ja virtaa taas riittävän, kuten hyvinä kausina kuuluukin. Samoista syistä kävin vähän kukkia läpi - ja voi sitä riemun määrää, kun näin kaikkien niiden kuihtuneiden ja varisseiden lehtien seasta uutta vihreää alkua! Ihan niin kuin keväällä! Sain uutta intoa puhdistaa kuolleet lehdet purkista ja peruin saman tien kukan viskaamista roskiin. Jään jännityksellä odottamaan, mitä tuosta vielä kehkeytyy. Sai se ainakin uuden mahdollisuuden.

Virtatason noususta kertoo moni muukin asia, kuten pyykkikone. Pyykkiä, sellaista ei-niin-kiireellistä ehtii kummasti kertyä matalapaineenkin alla, mutta kun ei silloin vaan huvita edes pyykätä. Vaatii ihan liikaa voimia. Ruuan tekoon ei jaksa panostaa; sitä tekee, mitä nopeiten ja helpoiten saa aikaiseksi, kun "pitää" jotain olla. Nälkä on tympeä tunne, mutta nälkäinen mies vielä kaameampi. Tänään ajattelin jopa keittää pottuja ja tehdä ruskean kastikkeen, pakkasessa taitaa olla jauhelipihvejä. Kyllä tämä tästä taas. Uutta aaltoa odotellessa.

Eilen päättyi viimeinkin myös BB. Olisin toivonut Teron voittavan, mutta ei se Anniinan ykkössijakaan minun yöunia vienyt. Molemmat olivat minusta ne parhaat vaihtoehdot asukkaista. Kassun tiputtua. Uutta kautta odotellessa.

Uutta reissua odotellessa.