31.12.2008

Huippulukemissa

Turha syyttää joulua ja syöminkejä, että puntarin viisari oikein lennähti eteenpäin, kun sille alustalle uskaltauduin tänään. Peiliin on syytä katsoa, vaikken sitä mieluusti tee. Ei ne ruuat sun muut itsestään suuhun mene, ellei niitä sinne kaksin käsin tunge sohvalla istumisen ja harrasteiden lomassa. Tiesihän sen, ettei kannattaisi punnita, mutta ihan mielenkiinnosta halusin nähdä lukeman, mitä se on tämän menneen syksyn ja alkutalven, joulunajan jäljiltä. Juu, en halua nähdä enää samaa kuukauden päästä. Olen nyt huippukunnossa - sieltä toisesta suunnasta.

En odota mitään muuta niin kovasti, kuin arjen alkamista ja sehän alkaa vasta ensi maanantaina, kun mies lähtee töihin. Tänään loppuu tämä vuosi, mutta jos tätä menoa mennään, ei tuo alkavakaan muuksi muutu, ellei sitä itse muuta. Ja itseä. Tekemisiään ja olemisiaan.

Työrintamalla ei vieläkään mitään uutta. Yritystä kyllä on, sen mitä pystyn ja kykenen. Se vastausten (olkoon vaikka sitten ei-alkuinenkin) odottaminen on kamalinta, saati perään soittelu, jota harrastan luvattoman vähän. Oikeastaan ollenkaan. Senkin suhteen ajattelin, jos vaikka aktivoituisin ensi vuoden puolella. Että jos tyrkytän työpanostani, soittaisin perään, että noh, koska voin tulla.

Just joo.

Tässä taannoin kirjoitin tai ainakin ajattelin mainita kauttarantain yhdestä postcrossaajasta, joka kitisi kortissaan, että se on jo toinen kortti, jonka hän lähettää ja, että olisi syytä välittömästi rekisteröidä se sinne sivustolle. Noh, moiselle tapaturmalle oli selityskin, joka selvisi eilen ja jota arvelin jo sinä hetkenä, kun arvoisalle lähettäjälle kommentoin. Ei mennyt kuin viisi kuukautta, että se alkuperäinen kortti tuli siis perille eilen. Tunsin lievää vahingoniloa, kun laitoin hänelle asiasta viestiä, vaikkakin aivan asiallista.

Tänään pitänee illalla jalkautua vaiko maastoutua kameran kanssa tuonne pihalle ja vähän kauemmas, ellei tämä olotila tästä pahene. On meinaan pieniä vilunväristyksiä mennyt pitkin päivää. Hauskaahan se, jos uusi vuosi alkaa kuumeessa. Juuei. Työttömänä ei olisi aikaa sairastaa.

Kiva vuosi 2008, mutta paremminkin olisi voinut sujua. Toivon ja odotan seuraavasta parempaa - itselle ja muille. Voikaatten hyvin!

25.12.2008

Frederikin Japanin markkinat

Kohta ollaan taas voiton puolella tämänkin joulun kanssa. Ei sillä, että tässä mitään ongelmia olisi ollut. Olen vanhemmiten asennoitunut jouluun eri tavalla, joten eipä näistä pyhistä ehdi eikä kykene rakentumaan mitään stressin saati ahistuksen aihetta. Otan ne pitkänä vapaana, lähes lomana, jos työpaikka sattuu olemaan alla. Aikoinaan olin jopa mielelläni joulun töissä; menipä ainakin nopeasti pyhät ohi. Lapsuuden mummilajoulut oli asia erikseen, mutta lapsena moni muukin asia oli vähän eri tavalla.

Tässä kun nyt kaksin ollaan, niin ei tarvitse sen suuremmin "viettää joulua". Näyttää ne päivät kuluvan ihan itsestään, niin kuin mikä tahansa pitempi viikonloppu. Syödään hyvin, ilman sen kummempia pröystäilyjä (paitsi se on mainittava, että täksi jouluksi tein itse lanttu- ja porkkanalaatikot) ja touhutaan omiamme tai tehdään yhdessä jotain. Ja nukutaan, kun nukuttaa. Eilisen saunomisen jälkeen olin kyllä niin töttöröö, että nukuinkin sitten tänä aamuna vähän turhan pitkään.

Puolikkaisia ristipistotöitä olen tehnyt muutaman ja vielä olisi yksi vähän isompi työ jäljellä. Voi olla, että ensi vuonna teen joillekin sukulaisille ja kavereille kiusaa ja annan niitä taululahjoina. Edellyttäen, että käsi- ja niskavaivat pysyvät aisoissa. Kiertämieni kauppojen valikoima oli vaan ainakin näin joulun alla aika vajava (netistä kyllä löytyi vaikka mitä), kun en ensimmäisenä valkannut enkeleitä ja kirkkoja. Parastahan olisi, jos löytäisin jostain valkoista kanavakangasta ja osaisin vielä itse suunnitella ja toteuttaa. Aiheita kyllä on mielessä tyyliin jokaiselle jotakin.

Eilisestä on vielä mainittava, koska heräsin aamuyöllä omaan nauruuni. Kello oli viiden pintaan, kun käänsin hymy korvissa kylkeä ja hihittelin vielä naama tyynyä vasten. Sen verran tajusin maailman menosta, että olisi pitänyt kirjoittaa ylös tuoreeltaan, että mikä se niin nauratti.

Muistan olleeni jossain hallissa yleisötilaisuudessa Natinan kanssa, vaikken kyllä hahmottanut Natinan näköä tai kokoa. Sen vaan, että hänen seurassaan olin. Tilaisuudessa oli iso televisio, josta näkyi Frederikin live-esiintyminen. Merkille pantavaa oli se, että musiikkinsa oli hyvää (kuten oikeastikin) ja hänellä oli olkapäille asti oleva tumma paksu permanentti vai liekö koko pään pehmennys. Siinä me sitten ohimennen kehuttiin hyvää musiikkia, kun totesin, että "jos japanilaiset kuulisivat tuon kappaleen, ne varmasti tykkäis, koska ne ei ymmärrä sanoja, mutko musiikki on nuin menevää."

Hah hah. Tekonaurun aika ja paikka.

Viime aikaiset tapahtumat eivät selitä tuotakaan unta, paitsi, että Natinalassa puhuttiin taannoin permanenteista yms. Minulla sitä ei ole koskaan ollut eikä tule, koska parturissa aloin käymään vasta 90-luvulla. Siihen saakka äiti oli hoitanut leikkauspuolen. Frederikiä löytyy levyhyllystä, mutta ei sitä ole viime päivinä kuunneltu. Joululauluja paremminkin, koska tilasin ja onneksi sain ennen joulua tämän triplan.

Nyt voisin hipsiä taas sohvannurkkaan ja tuumailla hetken.

23.12.2008

Tervehdys lumipyryn keskeltä!

Hyvää joulua!
Toivottavasti kaikilla on hyvät joulunpyhät.

15.12.2008

Omin pikku kätösin

Nyt on taas maailmankirjat sekaisin. Tämä päivä oli aika hyvä ollakseen maanantai. Jos tätä menoa mennään, en valita enää, että joulu tulla jollottaa ja mies lomailee ja sekoittaa täten minun arjen aikataulut. Aamurutiinit ehkä voi mennä sekaisin, mutta haitanneeko tuo tuollainen pieni vaihtelu. Vuorokaudessa on edelleen ne 24 tuntia.

Käytiin tänään ns. jouluostoksilla. Tarkoitti tässä tapauksessa juurikin sitä, että hommattiin itsellemme ne loputkin jutut, mitä on ollut aikeissa. Pari vierasta joululahjusta on vielä hankkimatta, mutta eiköhän nekin hoidu tämän viikon aikana.

Posti toi tänään muutaman joulu- ja Postcrossing-kortin sekä tilaamani elokuvan. Täytyy vielä malttaa odottaa parempaa aikaa sen ja kolmen muun elokuvan katsomiseen. Aamulla ei koskaan "ehdi" ja illalla saatan nukahtaa kesken kaiken, jos en pidä varaani, joten eipähän hötkyillä näidenkään filmien kanssa. Onhan tuossa nuo joulunpyhät - paitsi, että täytyy muistaa katsoa myös Teemalauantai, jolloin tulee mm. Lumikit ja Katsastus.

Hain myös sen seinäkalenterin, jota niin hamusin. Se on kyllä hieno! Niin hienoja kuvia menneiltäkin vuosilta, että ihan liikutuin. Ja ne postikortit! Voih. Niistähän voisi väsätä vaikka taulun! Kenelle saa ja voi antaa palautetta, että kiitos! Loistava veto ja hienoa jälkeä.

Tuli vähän koominen tilanne kaupassa, kun jonotin kyseinen kalenteri kainalossa ja kyseisen orkesterin musikantti saapasteli takavasemmalta viereen. Siinä sitten olin niin kuin en olisikaan, vaikka ohimennen hymyä yritin, joka kyllä hyytyi aika pian, koska yritin olla, niin kuin en olisikaan. On sen verran kuitenkin ujomman oloinen kaveri, ettei ihan tullut mieleeni olla liian tuttavallinen näin maanantaina. Samalla naureskelin partaani, että "tietäisitpä vaan, että justhan me perjantaina vaihdettiin sähköpostia aiheesta äks."

Kaupasta kun lähdettiin, mies kysyi, huomasinko, kuka tuli kauppaan. Näin siinä käy, kun ei enää tässä iässä reagoi hihkumalla eikä muutenkaan höpöttämällä tikusta asiaa, kuten vaikkapa villillä 80-luvulla. Kiitin miestä taas käytöstavoistaan, ettei se siellä kaupassa alkanut ilmeillä tai töniä, vaan piti omat huomionsa aisoissa. Liikuttavaa oli, että sentään tunnisti. Ei ole toivo vielä kokonaan mennyt, vaikka sekin oli tässä taannoin lähellä, kun Herra Ylppöä toiseksi Ylpöksi luuli. Puhuttiin ehkäpä eri taajuudella.

Löysin tai kehitin itselleni vuorokaudessa uuden harrastuksen. Sen siitä sai, kun viimeksi jäin pohtimaan, että mitähän sitä sitten keksisi. Kävin läpi lankavarastoani, josko siellä olisi ylimääräistä hyötykäyttöön, mutta törmäsinkin yhteen vanhaan aloitettuun työhön. En edes muista, koska se pohja on ostettu, mutta matkassa se on pysynyt varmaan kolmekymmentä vuotta. Jäljestä päätellen se on suurimmaksi osaksi isin tekemää. Hänellä kun oli 70-luvulla (ja jo varmaan aiemmin) tapana tehdä niitä töitä ja oikein tauluiksi asti. Minäkin innostuin niistä lapsena, mutta se oli vähän lyhytkestoista.

Nyt se Tipu on viimeinkin valmis - ja tänään piti käydä ostamassa uusia kanavatöitä. Jäi jotenkin into ja tekemisen ilo päälle. Pitääkin kotiväkeä muistuttaa, että siinäpä heillekin uusvanha harrastus. Back to the 70´s!

Pingviini odottaa pistoksia...

13.12.2008

Mie oon muistanu, mutta oleksie?

Vaihdoin muutama viikko sitten kotikoneelle (eh, aivan niin kuin muita koneita tässä enää olisi käytössä) kotisivuksi Yle.fi. Syystä, että kyllästyin edelliseen, joka on ollut varmaan viimeiset 8 vuotta, jos en pahasti liioittele. Nyt tuolta sivulta näkee kertalaakista kaiken, mitä pitää ja klikkailemalla vielä enemmän. Ne kun on ne tietyt aamurutiinit ja sivustot, mitkä pitää aina käydä läpi - ja osa jää vielä avoimeksi päivän ajalle. Sujuvaa työttömän arkea. Ahaa-elämyksen koin tässä yhtenä aamuna, kun hoksasin vahingossa, että pikalinkinkin voi tehdä tuohon osoiterivin alapuolella olevaan palkkiin. Termeistä viis!

Ylen sivustolta ihan ehdottomia helmiä on Areena ja Elävä arkisto. Siellä saisi kulumaan hyvin päivät, kun aina löytyy jotain uutta ja uusvanhaa. On paljon ohjelmia, mitä on unohtanut, mutta kun näkee pätkän, niin se on menoa se. Nostalgia-aalto vie mennessään. Toisinaan kuuntelen myös muutamaa kanavaa maakuntaradioista, kun Radio Rock alkaa tökkiä vastaan. Ennen vanhaan kuuntelin Nuorten Sävellahjaa ja Rock Radiota. Näin ne kanavat muuttuu.

Teema
on jäänyt turhan vähälle katsomiselle tässä huushollissa, mutta koko ajan enemmän ja paremmin seuraan senkin tarjontaa. Varsinkin vielä jatkuva 80-luvun muistelosarja on ollut aika mielenkiintoinen ja ainiin!-tunteita herättävä.

Takaisin tähän päivään.

Olen tainnut seikkailla liikaa netissä viime päivät, koska olen saanut aivan ihmeellisiä virikkeitä ja päähänpistoja. Oman osansa on kyllä tehnyt erilaiset lehdet, joita on ehtinyt nyt lukemaan ja katselemaan ihan eri tavalla, kuin töissä ollessa. Tänään tein elämäni ensimmäistä kertaa tätä liharuokaa. Muutenkin nuo kotikeittiön koekokkaukset on viime päivinä yllättäneet jopa minut. Ehkä tästä työttömyydestä on jotain hyötyäkin taas; jaksaa väkertää asioita aivan eri tavalla.

Tänään puhdistin (tosi) vanhoja palkintolusikoita (ei ne ainakaan minun ole ja mies ei tunnusta voittaneensa "niin hyviä sijoja") ja jotain haarukantapaisia hammastahnalla. Villi visioni on tehdä niistä jotain - tietäisin vain, mitä. Joskus syksyllä törmäsin kaupassa vitriinivalokuvakehyksiin ja nekös on jääneet tuonne mieleen kiusaamaan. Tekemällä se sitten näkyy, mitä niistä saa aikaiseksi, vai jäävätkö pelkiksi suunnitelmiksi. Kirpputorikierroskaan ei olisi pahitteeksi tässä jonain aamuna.

Ettei pelkkää kulua olisi tämä viikko ollut, niin jotain säästöäkin. Vaihdoin kännykkäni liittymätyypin toiseen. Selvisi netissä haahuillessani, että olen maksanut ties kuinka pitkään jo turhaan puolet isompaa kuukausimaksua, kun halvemmallakin pääsisi ja sentään sen saman, oman operaattorin kautta. Muutenkaan puhelinlaskut ei niin kamalan isoja ole (kolmenkympin molemmin puolin), mutta jo tuokin pieni säästö tuntuu tulevaisuudessa.

Mitäkö sitä seuraavaksi keksisi...

10.12.2008

Virtapiiririkkoja

Minusta tulee isona varmaan virtapiiririkkoja. Niin monta kertaa olen lukenut väärin yhden työpaikkailmoituksen, että kai sillä nyt joku merkitys on. Ala on kyllä kaukana omasta, että voi olla, että haaveeksi jää edes kokeilla.

Oman alan hommista löytyy turhan usein pelkkiä harjoittelijan paikkoja ja sekös riepoo. Kirjoitan "pelkkiä" siksi, että nyt tässä tilanteessa ja iässä kaipaisin palkkatyötä, enkä ihan helpolla enää tee ilmaiseksi. Niin, ja eihän se ilmaista ole, jos joiltakuilta kysyy. Saahan siitä sen kokemuksen ja päivärahan lisäksi +8 euroa päivässä. Kannattavaako? Kysyn vaan. Kyllä sitäkin on tullut tehtyä useammassakin työpaikassa, että tiedän, mistä puhun. Hyväksikäyttö sai loppua muutama vuosi sitten. Arvostan sen verran omaa työpanostani ja tiedän tekeväni hommia sen palkan eteen, joten toivon edes pientä vastaantuloa myös työnantajan suunnalta.

Työnantajilta pitäisi kieltää kaiken maailman työllistämistuet ja (puoli-) ilmaisen työvoiman käyttö, niin johan alkaisi löytyä oikeita työpaikkoja, koska tarvetta näköjään tekijöille vielä on. Eivät ne kaikki firmat laita väkeään pois, vaikka surullisen monta uutista on taas aiheesta kuulunutkin. Monikaan ei vaan halua (pystymisestä tuskin on aina kyse) maksaa palkkaa, kun on niitä toisiakin kanavia hankkia työntekijät. Valitettavasti. Työntekijän ja työttömän kannalta, ei tietenkään sen työpaikan ja työnantajan. Hehän kuvittelevat tekevänsä karhunpalveluksen antamalla työharjoittelupaikan - onhan se edes jotain tekemistä työttömän arkeen.

Juu, ei kiitos. Mieluummin jatkan hakua ja elättelen toivoa, että kyllä se arska taas tunkee naamansa risukasaan ja asiat muuttuu. Ei tässä ensimmäistä kertaa työttömänä olla, ja aina näistä ajoista on selvitty. Jos ei hyvin, mutta jotenkin aina. Asiathan voisi olla huonomminkin.

Nyt nuuskin huoneilmaa ja suunnistan takaisin keittiöön. Tein tänään porkkana- ja lanttulaatikoita. Siirappi on kyllä hyvää, kun yksin syö.

8.12.2008

Lökäpöksyn diipadaapaa

Se tuskin on enää tässä vaiheessa mikään yllätys, kun totean kasvaneeni aikalailla tynnyrissä, noin niin kuin kuvainnollisesti. Toki kotikotikaupunkini on aina ollut aikaansa jäljessä, ainakin ennen vanhaan, mutta voiko sitä yksistään mm. siitä syyttää, että kuulin ja luin ensi kertaa glögitiivisteestä joulukuussa 2008. Löysin vahingossa sitten tänään yhden sellaisen ja pitihän se puteli ostaa. Nyt se on testattu ja hyväksi todettu. Paljon parempaa kuin terästetty versio, johon itsenäisyyspäivänä haksahdin.

Ostoslistalla on vielä legendaarinen vuosikalenteri, mutta tämän päiväinen kaupunkimatkailu peruuntui. Tai se kaatui omaan mahdottomuuteensa. Heräsin kyllä ajoissa, mutta jahkailtuani ja jumitettuani tässä koneella, kello kerkesi siihen pisteeseen, ettei enää kannattanut lähteä. Ruokatuntiaika keskustassa ei ole se paras mahdollinen ajoitus tässä mielen- ja elämäntilanteessa. Säästyipä taas linjurikortilla lataukset kun vaihtoehtoisesti kävelin tähän lähimaastoon kaupoille. Muutenkin tähtäilen joko aikaista aamua tai myöhäisempää iltapäivää; on vielä valokuvaamatta keskustan valokuviot ja paljon muuta. Ehkä sitten joulun tienoilla.

On meinaan päätetty, että kotikotiin ei jouluksi lähdetä. Pari puhelinkeskustelua aiheesta on käyty, mutta ihan yhteisymmärryksessä. Siitä syystä tämänkin joulun lahjaostoihin hupenee yllättävän vähän rahaa. Isommat joulumuistamiset kun kohdistuu meihin itseemme - ja ne tulisi hommattua ilman jouluakin. Ja kuka niitä nyt laskee joululahjabudjettiin. Musiikkia ja elokuvia on nyt siis tulossa, kunhan postipoika jaksaa vaan kulkea. Toivoa sopii, että omani saisin ainakin, tilasin nimittäin yhden vinyylin. Tunnearvoa sillä on jo nyt.

Sain tänään päätökseen yhden "pienen" projektin, jonka otin hoitaakseni (jossain kummassa mielenpuuskassani) taloyhtiön harteilta. Nimimerkillä Olen työtön, joten minullahan on aikaa. Jos olisin tiennyt tai ajatellut asiaa yhtään enemmän, mikä homma siinä on ja miten siinä saa rakon sormeen, olisin ehkä ollut hiljaa - ja nauttinut vaan työttömän iltapäivästä katsellen rauhassa Rock Finlandiaa nauhalta. Mutta hyvää hyvyyttään kun lupautuu kaikenlaiseen, niin tietää, ketä syyttää. Ja ei se nyt oikeasti niin paha tehtävä ollut, mutta helpommalla ja vähemmällä siivolla olisi päässyt, jos huoltoyhtiö olisi asian hoitanut. Kai se oli raha, joka ratkaisi ja tällä tavalla säästettiin muutama kymppi ja minä olen yhtä kokemusta rikkaampi.

Päivänasusta näin illan tunteina voinen mainita mm. villasukat ja saman väriset uudet lökäpöksyt, jotka tänään ostin ja jotka ei niin lökät ole, mutta kumminkin. Kuva olisi varmasti kiva yllätys, mutta täysin mahdoton.

6.12.2008

Iltapuhde

Eipä ole ennen tullut katsottua Linnan juhlia kamera sylissä. Oli mukava odotella tuttuja naamoja. Välillä kyllä meinasi usko loppua, mutta odotus palkittiin.

Tumppi Varosen ilmestyminen kuvaruutuun sekotti pasmat ihan täysin. "Hienoa, että nyt on tuota nuorempaaki porukkaa mukana!", totesin, kun näin tutun oranssin pään. Samalla tajusin, että eikös Tumppi täyttänyt muutama vuosi sitten 50. Noh, kaikkihan on niin suhteellista.

5.12.2008

Vaihdan verkkarit farkkuhousuun

Tänään pitäisi lähteä käymään ihmisten ilmoilla ja ihan vapaaehtoisesti. Piti jo eilen, mutta koska elän nyt tätä vapaa-aamujen ja päivien rytmiä, niin mikäänhän ei ole pakko, paitsi vessassa käynnit. Niinpä sitten jahkailin ja siirsin lähtöä ja maksoin loput laskut veronpalautuksista. Tuumailin hetken ja päätin olla lähtemättä. Iski visuus. Tuntu mukavalta, kun tilin pohjille jäi vielä jotain.

Nyt on kuitenkin mentävä niinkin yksinkertaisten asioiden takia, kuin joulukorttien, askartelutarvikkeiden ja tampaxien [mies kummasti "unohtaa" tai "muistaa vasta kassalla", kun olen joskus vinkannut, että voisi tuoda samalla kaupasta.]. Paljon muutakin on pitkästä aikaa ostoslistalle tullut kirjattua ylös, mutta niitä ehtii kyllä. Taitaa aika monen asian saada täältä tai Turtolasta, joten ei tarvinne lähteä edes kaupungille. En edes muista, koska viimeksi olen keskustassa käynyt, muuten kuin ohimennen. Nyt kun sinne ei ole ollut pakko mennä, niin välttelen aika sujuvasti eikä tunnu missään. Ehkä se sosiaalinen piikki iskee taas. Tai sen on iskettävä viimeistään joulun jälkeen, jos tässä meinaa töitä saada.

Hassua, kun tässä on monta viikkoa kulkenut enimmäkseen verkka-, tuuli- ja pyjamahousuilla, niin näinä aamuina, kun pitäisi suoriutua farkkuihin, tekee tiukkaa. Ei nyt varsinaisesti mahtuvuus-vinkkelistä, vaan ihan henkisesti. Olen pohjimmiltani aika vapaan tyylin lyyli.

4.12.2008

Ei pöllömpää

Olen muutaman vuoden ollut mukana tuossa korttirallissa eikä loppua näy, jos se minusta on kiinni. Minusta on mukavaa lähetellä kortteja, mutta vielä mukavampaa niitä on saada, kuten yleensäkin kirjepostia.

En ole niille korteille vieläkään sen kummempaa käyttöä keksinyt ja toistaiseksi olen jättänyt postimerkitkin kiinni. Pitäisi ensin käydä läpi ja arkistoida viimeisten noin 10 vuoden säästetyt merkit. Sisälläni asuu edelleen pieni postimerkkeilijä, joka kyllä ottaa kaiken aiheellisen talteen, mutta en ole saanut aikaiseksi sitä liotus-liimaus -ruljanssia. Mikäs kiire niillä. Ei ne tuolta laatikosta mihinkään katoa.

Silloin aikojen alussa tuntui tuo postikortteilu olevan aika lepposta meininkiä. Ihmiset eivät olleet niin tarkkoja ja vaativia vastaanotettavien korttien suhteen. Nykyään on toinen ääni kellossa, ainakin tuntuu siltä. Harvassa on ne, jotka määrittelevät 1 - 5 aihetta, joista korttinsa haluavat eikä sitäkään mitenkään ehdottomana vaatimuksena pipo kireällä. On ne sitten suomalaisia tai ulkomaalaisia. Välillä tuntuu, että nykyisin ne rajaukset on niin mahdottomia ja tiukkoja, että ei mikään kelpaa. Miksei sellaiset ihmiset kävele kauppaan ja osta itse, niin saa varmasti haluamansa.

Toinen juttu on korttivaatimuslistojen lisäksi pitkääkin pitemmät itsensä ja naapurin kissan esittelyt. Kun ei oikeasti aina jaksaisi lukea koko historiaa eikä välttämättä kiinnosta. Riittää, että on osoite ja joku vinkki, millaisista korteista pitää, ellei ole kaikkiruokainen.

Välillä käyn lukemassa Suomen Forumia. En ole osallistunut kirjoittamalla, enkä sitä tee. Lohduttaa, että samoja asioita nekin siellä pohtivat ja murisevat - mutta toisaalta taas on väkeä, joka on minun vinkkelistä sitä fanaattista porukkaa, joka ottaa tuonkin touhun turhan vakavasti. Onko sillä nyt niin suurta väliä, kiittääkö joku saamastaan postikortista tai onko aihe pikkuisen ohi haluamansa. Pääasia, että kortit rekisteröidään. Itse ruukaan aina jotain kiitosviestiä laittaa; hyvää englannin harjoitusta ja minusta se on pieni vaiva. Kuuluu jotenkin tapoihin, ehkä, mutta en ahistu, vaikkei kiitosta minulle päin tulisikaan.

Ulkolaisilla (ja varmaan osalla suomalaisistakin) on ehkä käsitys, että kaikki posti kulkee 100 % perille vastaanottajalleen. Sehän ei pidä paikkansa. Olisi syytä tottua ajatukseen, että jos korttiaan ei ole rekisteröity, se ehkä on jäänyt tulematta. Ei siinä sen kummempaa. Tuskin kovin moni ilkeyttään tai tahallaan jättää tekemättä rekisteröinnin, joka kuitenkin on kaiken A ja O tuossa hommassa. Ainakin Suomessa on mahdollista, että postit jäävät syystä tai toisesta välille tai tulevat pitkälläkin viiveellä. Se ei silti vähennä omaa luottamustani postin toimintaan. Tiedän vain kokemuksesta, että hävikkiäkin on matkan varrella.

Postimaksuista voidaankin sitten olla montaa mieltä. Tällä hetkellä 80 senttiä on jo aika paljon, mutta toisaalta voisihan sen/ne rahat käyttää huonomminkin. Kuka mitenkin. Jos kortit maksavat 20 sentistä - euroon tai ovat jopa ilmaisia ja siihen postimerkki ja kaupan päälle hyvä mieli, niin ei ole paljon. On niitä kai pöllömpiäkin harrastuksia.

3.12.2008

Katumapäällä



Joskus olisi parempi ensin miettiä, mitä ääneen naputtaa.



Puhuttaisiinko vaikka kierrätyksestä?

2.12.2008

Eewertti

Aika hieno ja onnistunut keksintö näin nettiaikana on työttömyyskassani eWertti-Nettikassa. Se on toistaiseksi toiminut omalla kohdallani kuin unelma. Sieltä voi seurata omaa päivärahatilannettaan vähän joka vinkkelistä. Parasta siinä on sen nopeus, näin rahattoman kannalta. Ennen vanhaan kun postitti ansiopäivärahan jatkohakemuksen (kansankielellä työtön-työtön-lappu) maanantaina, rahat sai seuraavan viikon perjantaina.

Nyt kävi niin hassusti, että muutamalla klikkauksella eilen maanantaina rahat ovatkin tulossa tilille jo saman viikon keskiviikkona. Ei oo todellista! Mahtaakohan se olla joka kerta yhtä nopeaa toimintaa? Se jää nähtäväksi.

Ahistus heikkeni entisestään.

1.12.2008

Piristymistä



Olo on verrattavissa aika hyvin tuohon kuvassa olevaan limoviikunaan. Se meinaan oli muutampi viikko sitten kunnon lehdissä ja näytti viherkasvilta, mutta tässä "talven" edetessä sille kävi vähän niin kuin emännälleen (joka ei tosin ole laihtunut olemattomiin. Päinvastoin.).

Aikoina, jolloin ryven ja haahuilen, jää mm. kukkahuolto aika heikoille kantimille. Toki vettä annan kun muistan, mutta vasta siinä vaiheessa, kun nuupahtaminen on jo tapahtunut. Kulunut marraskuu oli taas pohjamudista mutisinta, noin niin kuin omalla mittapuulla mitattuna. Virtataso on ollut heikko, joka täten tässä taas toistettakoon. Mutta kun... Elämä on.

Menneenä viikonloppuna huomasin itsessäni pieniä piristymisen merkkejä, olkoonkin, että ne taitavat olla suorassa yhteydessä taas hormoneihin ja mihin lie; pääasia, että voin sanoa olevani paremmalla mielellä ja virtaa taas riittävän, kuten hyvinä kausina kuuluukin. Samoista syistä kävin vähän kukkia läpi - ja voi sitä riemun määrää, kun näin kaikkien niiden kuihtuneiden ja varisseiden lehtien seasta uutta vihreää alkua! Ihan niin kuin keväällä! Sain uutta intoa puhdistaa kuolleet lehdet purkista ja peruin saman tien kukan viskaamista roskiin. Jään jännityksellä odottamaan, mitä tuosta vielä kehkeytyy. Sai se ainakin uuden mahdollisuuden.

Virtatason noususta kertoo moni muukin asia, kuten pyykkikone. Pyykkiä, sellaista ei-niin-kiireellistä ehtii kummasti kertyä matalapaineenkin alla, mutta kun ei silloin vaan huvita edes pyykätä. Vaatii ihan liikaa voimia. Ruuan tekoon ei jaksa panostaa; sitä tekee, mitä nopeiten ja helpoiten saa aikaiseksi, kun "pitää" jotain olla. Nälkä on tympeä tunne, mutta nälkäinen mies vielä kaameampi. Tänään ajattelin jopa keittää pottuja ja tehdä ruskean kastikkeen, pakkasessa taitaa olla jauhelipihvejä. Kyllä tämä tästä taas. Uutta aaltoa odotellessa.

Eilen päättyi viimeinkin myös BB. Olisin toivonut Teron voittavan, mutta ei se Anniinan ykkössijakaan minun yöunia vienyt. Molemmat olivat minusta ne parhaat vaihtoehdot asukkaista. Kassun tiputtua. Uutta kautta odotellessa.

Uutta reissua odotellessa.


19.11.2008

Talviteloille



Kumma vaikutus lumella. No, myönnettäköön lumella ja auringonpaisteella. Sain itseni liikekannalle ihan eri tavalla, kuin vaikkapa viime viikolla. Toki asiaan vaikutti myös se, että sain viimein tietoa päivärahasta. Täysi korvaus tulee vasta ensi kuussa, mutta pääasia, että saivat väkerrettyä viimeinkin sen päätöksen ja maksavat edes muutamalta päivältä.

On ollut aika pihtaamista viime ajat, mutta olen ihan hyvilläkin mielin kieltäytynyt joistakin ostoista sun muista "turhista" menoista. Hyvä kokeilla taas, että on pärjättävä sillä, mitä on. Tosin, en voi olla kiittämättä hyvää "tuuria" siitäkään, että tulee veronpalautuksia. Jos joutuisin maksumieheksi, olisi aivan toinen sävel näillä näppäimillä.




Kyseisestä kyltistä tuli mieleen, että pitää jossain vaiheessa viedä pyörä varastoon, ehkä jo tänä iltana. Turhan vähän tuli pyöräiltyä kuluneena kesänä (ja syksynä), mutta myöhäistä se on enää harmitella. Lumi tuli jo - toivottavasti pian pysyvänä.

Oli tosi ihana kävellä tuolla raittiissa ilmassa, kun lunta oli paikkapaikoin sen verran sopivasti, ettei ollut liukasta. Minä tykkään! Vielä muutampi aste pakkasta, että tuntee poskipäissä, niin avot!



Lähimaastojen oravat on sen verran tuttavallisia, että tällainen kaupunkilaismaalaistollo on vähän varuillaan aina. Mies sanoo, ettei ne käy päälle, mutta eipä hän ole koskaan ollutkaan mukana näillä kävelyillä, joilla törmää näihin tikuihin ja takuihin. Niitä syötetään, kuten sorsia, aika kiitettävästi, joten totta kai ne ovat tottuneet siihen, että ohikävelevät ihmiset ehkä saattavat heittää jotain.

Siksikö on niin mukavaa juosta kipittää perässä tuhatta ja sataa ja saada ainakin minut niin varuilleni ja jopa vauhkoksi, että joudun pakosti juttelemaan näille vipeltäjille "ei ole mittään". Bonjaakohan ne sen? Pelottavan näköisiä syöksyjä ne kumminkin tekevät, ettei valokuvauksesta ainakaan tule mitään. Kamera on pahasti edessä, kun pitäisi seurata, mitä se otus tekee - ja missä se on.


Sorsat on paljon kivempia. Ne pysyy tarpeeksi kaukana ja pulut väistää.

12.11.2008

Epätoivoisia tekojako

Sain eilen taas päähäni sellaisen idean, että alta pois. Se on kytenyt siellä jo varmaan 90-luvulta enemmän ja vähemmän aktiivisena. Eilinen iltakahvi tai mikä lie valvotti sen verran, että piti nousta vielä yöllä haahuilemaan ja suunnittelemaan tekosiaan vähän tarkemmin. En kuitenkaan konetta avannut, kun ajattelin, että aamu on iltaa viisaampi. Tai ainakin itse olisin enemmän järissäni. Järjissäni?

Niinpä sitten aamun tunteina naputtelin ajatukseni puhtaaksi ja laitoin viestiä eteenpäin. Vähän kyllä olin täpinöissäni, mutta ajattelin, että eihän siinä mene kuin nimi ja maine, jos on enää mitä mennä.

Paluuviesti oli kielteinen, mutta kovin ystävällissävytteinen ja kannustava, joten en niin kamalan pahasti tässä enää murehdi. Sainpa ainakin vastauksen ja tiedon siitä, ettei kannata enää siihen suuntaan elätellä toiveita töiden merkeissä. Kyllä vaan olo keveni roimasti. Ensi alkuun luulin katuvani, mitä tein, mutta kyllä varmasti olisin enemmän katunut, jos olisin tuonkin jättänyt tekemättä. Nytpä ei tarvitse enää tuota miettiä - ja eikun seuraava vaihtoehto!

Kaiken lisäksi tein eilen jotain, mitä ehkä kadun, ehkä en. Hain yhteen koulutukseen. Mitäänhän se ei takaa, että siihen pääsisin, mutta on edes jotain kytemässä niiden työhakemusten lisäksi. Alkaa olla aika epätoivoista koneella kökkimistä, kun päässä pyörii vaan työnhaku. Ulkoilma voisi tehdä terää, mutta en saa tarpeeksi tiukkaa niska-peese-otetta.

Pahaa vettä myllyyn sain vielä siitä, kun mies sanoi, että hän on periaatteessa valmis muuttamaan vaikka pääkaupunkiseudulle. Se ajatus lähti siitä, kun löysin (oma moka, kun katselin) muutamankin työn, mitä periaatteessa voisi hakea. Molemmat. Mutta...

Minä puolestani yritän jarruttaa sitä ajatusta, koska mies on tahollaan saanut asiat kuntoon, niin nauttisi nyt nykyisestä tilanteesta. Ei ole (omia) rahahuolia ja on vakituinen työ. Siihen vielä asunto ja ailahtelevan luontoinen emäntä, niin älköön nyt kuvitelko palapelin hajottamista uudelleen. Minä yritän pärjätä vaikka sitten huonomminkin. Ja tuskin tämä työttömyys loppua ikää kestää. Tai mistä sen tietää, kun uutisia kuuntelee. Ahistaa. Ei paljon lohduta, että en ole yksin tässä jamassa.

10.11.2008

Ilmat pihalle

Tämä syksy meinasi viedä voimat kokonaan. Tiedän kyllä mistä kaikki kiikastaa, mutta koska en voi asioille oikein mitään, niin on vaan kestettävä vaikka sitten vähän huonommin. Matalapainetta on ollut vaikka muille jakaa. Normaalisti olen päässyt niistä yli parissa päivässä, mutta nyt tuntui, että olotila vaan paheni pahenemistaan. Siihen päälle vielä kunnon kotiseutuikävä, niin soppa oli valmis.

Olen oikein vääntänyt veistä katselemalla kuvia kotiseudulta ja kuunnellut uutisia, mitä siellä tapahtuu. Kelikamerat on myös hyvä apu. Siinä kun vähän aikaa kikkailee ja tirauttaa muutaman liikutuksen kyyneleen, niin johan helpottaa.

Aika paha syöksy pohjamutiin oli myös se, kun netin syövereissä eksyin päivänä eräänä yhteen uutispätkään. Etsin tietoa ajankohtaisesta tapahtumasta kotikotikunnassa ja siinä samassa uutispätkässä taustalla taitaa vilahtaa yksi ihminen, josta kerran tuli kenties tietämättään yksi tärkeimmistä - ja jota en vaan saa mielestä. Ei se koko aikaa siellä ole, mutta näköjään edelleen se sykäytti ja säikäytti, kun sen hahmon sieltä muka tunnistin. Huonohan se nettikuva on, mutta ei voi olla toinen niin paljon saman näköinen ja oloinen, kuin se. Nyt harmittaa, etten nähnyt alkuperäistä uutista, jossa sen olisi voinut nähdä paremmin ja olla aivan varma, että Rokkipoikahan se siinä. Aika paha ikävän tai minkä lie piston tunsin, myönnän. Se kuitenkin tuli aikoinaan niin tärkeäksi ihmiseksi, ettei se ole vieläkään pois mielestä, eikä tarvitse poistuakaan.

Noista tunnelmistako johtuen heräsin tänään aika pöllämystyneenä, mutta surullisen hyvän tuulisena. Takana pitkä pätkä, jossa mukana oli kyseinen ihminen. Just sellaisena, kuin muistan hänen olleen ja sekös teki kipeää. Tunnelma oli niin todentuntuinen ja sellainen, kuin se oli niinä vuosina, mitä ehdittiin olla tekemisissä.

Jos jotain toivon, niin sen ihmisen ilmestymistä Facebookiin. Hymiön aika ja paikka. On minulla konstini ja keinoni aina välillä saada tietoon, mitä hänelle kuuluu ja missä päin kulkee, mutta turhan harvoin ja nekin toisen ihmisen kertomana. Parasta kai omalle mielenrauhalle olisi nähdä hänet ihan oikeasti. Kysyä, mitä kuuluu ja saada siihen vastauksia.

Näitä ikäviä helpottaisi ehkä matkustaminen kotiseudulle, mutta ei se onnistu ainakaan tällä hetkellä. Työttömyydestä johtuva rahatilanne ei ole paras mahdollinen matkan tekoon. Ryven siihen saakka, mutta tiedän, että kyllä se päivä vielä tulee, että täältä noustaan.

Tässä päivänä yhtenä piti kiireellä löytää toppatakki jos toinenkin. Eihän niitä missään kaapissa ollut. Siinä sitten ihmettelin, että en kai niitä kierrätykseenkään ole voinut laittaa - tai mistäs sitä tietää; siivouspuuskissani yleensä lähtee nyssyköitä UFFin laatikkoon.

Tänään sitten yhtäkkiä muistin, että nehän on säilytyspussissa vaatehuoneen ylähyllyllä! Hyvässä tallessa. Poissa silmistä, poissa mielestä [jonkun asian kohdalla tuo toimii]. Aika ryppyisiä niistä oli tullut, mutta sen arvasin. Kokeilen suoristaa ne nyt pesemällä.

Olen yrittänyt miettiä myös niitä omituisia tapoja, joista Minja taannoin haastoi kertomaan, mutta kun en tunnista itsessäni oikein mitään omituista. Ehkä pari - kolme, mutta ne taas ei pääse sensuurin läpi. Joten, valitan. Moon ihan tavallinen tallukka.

28.10.2008

Hyvät blogitoverit!

Aivan aluksi haluan kiittää Ikkunaiinestä kuva- ja äänimateriaalista, johon törmäsin ensimmäiseksi hänen blogissaan. En tiennyt itkeä vai nauraa, joten puristelin vain hampaita yhteen ja katsoin/kuuntelin videon alusta loppuun saakka. Se vähä, mitä olen Urpilaiseen televisioitse törmännyt, ei kyllä tuon pätkän avulla muuttanut käsitystä hänestä yhtään. Päinvastoin. Kylmät inhonväreet kulkee aina, kun hän avaa suunsa. Se on, toverit, kuulkaa niin mahtipontista selittämistä ja esittämistä, että! Puistatus.

Kyseisen illan vaalivalvojaiset jäivät (onneksi, näin jälkikäteen ajatellen) katsomatta, koska oli muutakin tekemistä ja katsottavaa. Jätin ensimmäistä kertaa äänestämättäkin, mutta selvisi maanantaina katsoessa vaalitulosta, että oikeastaan kaikki ne muutamat, joita olin ajatellut äänestää, olivat päässeet. Joten...

***
Työrintamalla sama meno jatkuu. Jatkettava hakua, kun ei tärpännyt. Tiedän, ettei ensimmäisestä vastoinkäymisestä pidä masentua, mutta kyllä se vähän kirpaisi, kun tietää, että samassa lähtöpisteessä olen edelleen. Haluan takaisin päiväjärjestyksen ja mielenrauhan toimeentulosta!

24.10.2008

Pitäisi helpottaa

Kiitos sinne yläkertaan, kun soitti ja piristi tätä iltapäivää. Mitä siitä, että makaroonilaatikko kiehuskeli uunissa omia aikojaan vähän yli ja nyt täällä on pieni kärtsä. Kukahan se huomenna pesee uunin? Se ahne, joka täytti vuan liian täyteen, vaikka silmät ja järki sanoi, ettei kannata. Tänään en kyllä jaksa enkä kykene taipumaan.

Oikeastaan mitään syytä matalapaineeseen ei ole ja silti poden pientä tuskaa. Happihyppelyillä olen käynyt tavallista useammin - senkin uhalla, että tuolla ulkona liikkuu kaikenmaailman hörhöjä, jotka pääsivät jo uutisiinkin. Pieni henkinen takapakki just nyt, kun olen saanut itseni liikekannalle. Ei hirveästi kannusta ulkoiluun muuta kuin kovalla asfaltilla ja sekös on pahin vaihtoehto. Täytyy vähän tuumailla. En nyt kuitenkaan täysin aio mökkihöperöityä tämän enempää.

Sain tällä viikolla tilaamani canvas-taulun. Tykkään kyllä. Mies totesi laivamatkan kuvia katsoessaan, että yhdestä otoksesta saisi hyvän taulun keittiön seinälle, joten siitäkös innostuin, kun tiesin tuon canvas-mahdollisuuden. Tulipa testattua sekin palvelu ja hyväksi todettua. Jos joskus olen raharikkaampi, niin teetän toisen, ehkä kolmannen. Vähän erilaisia tavallisiin valokuvakehyksiin verrattuna. Saa kai sitä vähän leikkiä harrastelijavalokuvaajaa.

Takana on myös yksi työhaastattelu. Siitä johtuen on takki aika tyhjä. Sinänsä oli aika lottovoitto, että edes sinne saakka pääsin, mutta katsotaan nyt, mikä on lopputulos. Vajaa parisataa oli hakijoita ja kymmenkuntaa jututettiin. Toinen haastattelu on vielä kolmella edessä. Jännäksi menee, mutta koska yritän päästä negatiivisista ajatuksista irti, väännän itselleni rautalankaa, ettei peliä ole vielä menetetty. Viikon päästä tähän aikaan voi olla ja silloin vasta saan luvan murehtia ja märehtiä enemmän, jos on syytä. Nyt kun vielä pystyisi olemaan ajattelematta koko asiaa ja tilannetta.

Natina romutti kuvitelmani minun taikasormista. Olen luullut, että minulla on hyväkin taito helpottaa ja jopa poistaa pääkipua (koekaniineina tosin tähän saakka itseni lisäksi mies) painamalla nenänvarresta napakasti etusormella ja peukalolla. Nyt luin hämmentyneenä jostain akupisteistä! Sitäkö se kaikki vaan olikin. Mikä pettymys! Positiiviseksi vääntäen pitää kai ajatella, että taito sekin, että ylipäänsä löytää ne pisteet. Tai edes yhden. Tästä syystä 10 pinnaa Natinalle.

BB on kuulunut aika hyvin päiväohjelmistoon tässä viime aikoina. Ja kyllä, sitä on tullut katsottua enemmän, kuin koosteena iltakymmeneltä. Siinä 24/7:ssa on puolensa, jota en jaksa kumminkaan puolustella saati selitellä niille, jotka eivät ymmärrä, mitä järkeä koko touhussa on. Eihän siinä olekaan, mutta tuskin sitä järjen takia katsotaan - eikä välttämättä kellon ympäri. Minua ei kiinnosta, mitä siellä talossa tapahtuu klo 24 - 9; kaikki aiheellinen tulee kyllä ilmi iltapäivälehdissä tai illan koosteessa. Nukkuminen on sitä paitsi parasta, mitä työtönkin voi tehdä.

Tämän päivän BB-annos on ihan miinuksella, mutta sen tiedän nettiuutisten perusteella, että Munya on poistunut talosta. Harmi sinänsä, koska tykkäsin siitä tyypistä ja sen tuomasta väristä (puujalka!) ja ilmapiiristä taloon. Oli mukavaa kuunnella sitä englannin puhumista ja helpottavaa huomata, että ymmärsin aika paljon, mitä siellä puhuttiin. Se oli samalla vähän niin kuin opetusohjelma, joka pyöri olohuoneessa samalla, kun touhusi kotiaskareita. Ei se kielipää olekaan niin ruosteessa, mitä olen pelännyt. En kyllä osallistunut keskusteluihin, muuta kuin omassa pienessä mielessä. Monet naurut ja liikutuksen kyyneleet sai kyllä tuta sen vajaan viikon aikana, mitä Munya talossa oli. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan. Vielä kun Kassu pysyisi talossa sunnuntainakin, niin mikäs hätä tässä. En kaipaa enää samanlaista uutista kuten tänä aamuna, kun selvisi, että Wellu putosi Idols-kisasta. No, kansa päätti.

Kuten kuntavaaleissa. Taitaa kyllä käydä nyt niin, että säästän ääneni seuraavaan kertaan, koska en löydä näistä täkäläisistä ehdokkaista ketään, kenelle ääneni antaisin. Ei vaan ole. Aina on joku juttu, jossa meillä menee ehdokkaan kanssa jalat ristiin tai sitten se/hän kannattaa niin korkealentoisia asioita, jotka eivät minua/meitä kosketa yhtään - ja ihan hepposin perustein en sinne koppiin lähde ihan vaan sen takia, että äänestää täytyy, jotta joku pääsee kunnanvaltuustoon istumaan. Palataan asiaan sitten, kun uskon ehdokkaaseen kympillä ja vielä vahvemmin niihin lupauksiin.

21.10.2008

Joskus on hyvä poiketa reitiltä









Tänä tiistaina tutisen työpaikan takia tahattomasti. Tahtoisin tietää, tärppäsikö - tai täytyykö taas tyrkätä työhakemuksia tietokoneitse tmv. tavalla. Tämä tilanne tuupertaa tätiä! Taistelen tuijotellen toisella tiiraimella telkkaria tehden täytesanaruudukoita. Taidan tarvita tuuppausta tsempin tilalle tokeentuakseni.

Terveisin,
Toivoton tapaus

17.10.2008

Paten jalanjäljissä

Kun ei ole koiraa, mitä ulkoiluttaa, niin tuuletanpa sitten vaikka kävelysauvoja. Näinköhän löysin uuden harrastuksen. Suit sait ex-tempore. Takana on ensimmäinen lenkki ja ajatus jatkosta kytee vahvana. Tekniikka on vielä hakusessa, mutta pääasia lienee, että saan itseni ulos raittiiseen ilmaan nykyistä useammin ja enemmän. Jos kerran Pate, niin miksen minäkin. Huonossa hapessa ollaan oltu, vaikkakin eri syistä.

Välillä meinasi kyllä tulla uskonpuute, että mitenkäpäin niitä "tulppia" pidetään, kun asfaltilla lipsui aina välillä (onko ihme, kun on märkä ja liukas lehdillä kuorrutettu pinta vastassa) jos en keskittynyt siihen, mitä olin tekemässä. Hiekkaisella maastolla oli paljon parempi mennä viipottaa. Toki ne tassut saa pois, mutta odotellaan nyt eka lunta.

Tästä innostuneena toivoisin, että seuraava työpaikka olisi kävelymatkan päässä. Voisi mennä kera sauvojen.

Illaksi on jotain muuta ohjelmaa, kuin BB. Keikkaa pukkaa. Jännittää kyllä vähän, miltä Maija kuulostaa tänä iltana.

16.10.2008

Vanttuut riippuu naulassa

Nyt ymmärrän, miksi vanttuut on vanttuut. Aamun lehti (kyllä, juuri se "pahamaineinen" Aamulehti, jota en aikonutkaan boikotoida) kertoi, että ruotsiksi lapanen on vante. Enpä tuotakaan tiennyt, mutta en kauheasti yllättynyt, koska meän kielessä on paljon sanoja, jotka tulee Ruotsista. Minun suuhun kun ei lapanen, sormikas, tumppu ja rasa sovi. Se on vantus ja vanttuut. Tai kinttaat, jos on kovakin pakkanen, eikä vanttuilla pärjää.

Pakkaskelejä odotellessa...

Eilen hommasin ne kävelykepit, kuten uhkasin. En ole vielä kerennyt ulos asti niiden kanssa, koska en ole henkisesti valmis. En ole ollenkaan varma, osaanko niillä edes kävellä. Eilen illalla olisi ollut aika hyvä pimeys lähteä, mutta olin niin väsynyt, että alta pois. Tänään herätessä taas oli niin harmaa ja sateinen ilma, että meni oma aikansa, että edes tokenin tähän päivään. Nyt taas on muuta puuhaa.

Antaa sataa vaan.

13.10.2008

Sukkahousukelejä odotellessa

Ei uskoisi, miten monta hommaa jää tekemättä, kun liima loppuu kesken. Kipitin jo lähikauppaan, mutta sielläkin oli liimahylly tyhjillään. Joku muukin liimailee valokuvia ja tekee decoja, kenties. Valokuvien liimailu tuli pakolliseksi, kun ostin vääränlaisen albumin. Keskiviikkona on tilipäivä (se viimeinen tällä haavaa), joten se tietää ainakin reissua jopa kaupungille. On asioita hoidettavana ja siinä samalla voisi täydentää myös liimavarastoja.

Viime viikko meni aika lennossa. Syystä, että mieskin lomaili. Tilanne, jolla on puolensa ja puolensa. Oli lähellä, etteikö oltaisi lähdetty kotikotona käymään, mutta luontainen laiskuuteni vei voiton. Kieltämättä täällä kotona ja "kylässä" oli myös sen verran ohjelmaa ja tekemistä, että aika kului hyvin näissäkin maisemissa. Hyvin olen saanut aikani kulumaan myös tietokoneen ja television ääressä. Tiedän aika hyvin Facebookinkin avulla, mitä kavereilla tapahtuu, ketkä ovat Idols-suosikkini tässä vaiheessa ja olen turhan hyvin perillä, mitä tapahtuu BB-talossa. Eilinen häätö oli taas enemmän kuin toivottu, oli sen verran tapahtumarikas loppuviikko.

Tähtäilen tilipäivään myös sen takia, että olen jossain välissä taas ajatellut (!) vakavasti (!!) hommaavani kävelysauvat. Voi olla, että se ajatus menee ohi, mutta nyt näin kotona ollessa se on tuntunut vallan hyvältä vaihtoehdolta. Mittakin on jo tiedossa, 110. Maastoja en ainakaan voi syyttää, etteikö täällä voisi sauvojen kanssa haahuilla. Tekniikasta en mene sanomaan. Pitäisi harjoitella, mutta sitä ennen tarvitsen ne kepit. Hiihtämisestäkin on turhan pitkä aika. Seuraavaksi varmaan pyydän vanhempiani laittamaan sukset Matkahuollon kautta tänne.

Mieluummin kyllä menisin taas välillä jonnekin töihin, että loppuisi tämä turha hapatus.

4.10.2008

Lupsakka puustilauantai

Piti mennä aamusella ostamaan uusia valokuva-albumeja, mutta tulinkin kotiin pienen bonsaipuun kanssa. Huolestuisin, ellei sekin olisi ollut ennestään jo ostoslistalla ainakin ajatustasolla. Huomasin unohduksen siinä vaiheessa, kun olin kotona ja näin valokuvakasat keittiön pöydällä odottamassa lopullista arkistointia. Maanantaina uusi reissu paremmin eväin.

Ja paremmin laukuin.

Ostin muutama kuukausi sitten viimeinkin sen uuden kauppalaukun, kun vanha hajosi käsiin ja ajattelin olla hyväntekijä ja edes jollakin tavalla osallistua. Tyytyväisenä kannoin ostokseni kaupasta kotiin, kun olin kerrankin löytänyt mieleisen laukun. Kantokahvatkin suht sopivan pituiset näille käsille.

Kuva tuolta

Pettymys oli suuri, kun eilen huomasin, että pohjasta paistaa päivänvalo läpi eli siellä on ihan selvä reikä ja muitakin hiukineita paikkoja siellä näytti olevan. Ei sillä enää kyllä mitään raskasta kanneta, eikä varsinkaan lähikaupan maitoja. Mainostavat sivuillaan, että kestävä ja kevyt polypropylene-kassi on ekologinen ratkaisu kertakäyttökassien tilalle. Kevyt se kyllä on, mutta maitolaukuksi turhan heikko. Kohta sillä ei kanna kuin sanomalehtiä paperinkeräykseen. Nimimerkillä Kokemusta on.

Tänään on kuulemma korvapuustipäivä. Boikotoin boikotteja (ellen koe itse niitä aiheellisiksi, MOT), mutta puustit paistoin kyllä. Nyt voisikin olla iltakahvin aika.

Lisäys ihan syystäkin:

Anne muistutti/mainitsi tuolla kommenttiloorassa, että tänään on myös Eläinten päivä! Niinpä tietysti. Minä elukattomana ja huonosti muistavana ihmettelin tänään vaan, miksi päivämäärä 4.10. kuulostaa niin tutulle.

2.10.2008

Helppo se siellä etelässä on vaahdota!

Meni minne meni, joka puolella on nyt aiheena Alma Median boikotointi. Blogit, Facebook - hyvä, ettei kohta ala sähköposti suoltaa käskyjä boikotoida. Hyvä se on Hesarin lukijoiden sieltä etelästä huudella ja antaa "käskyjä". Minun nuoruudessa oli joillakin tahoilla muotia boikotoida Mäkkiä ja Shelliä, noin parina esimerkkinä, mutta se on kokonaan toinen juttu. Toista välttelen edelleen.

Niin ikävä juttu kuin Johanna Korhosen tapaus onkin, niin en mene siihen lankaan, että peruisin molemmat lehtitilaukseni, Aamulehden ja Pohjolan Sanomat. Syyttömiähän ne ovat, vaikka ovatkin Alman lehtiä. Toiseen minulla on henkilökohtainen side ja historia, enkä voi millään ilveellä syyttää esim. Posaria, että se olisi osallisena ko. tapaukseen. Miksi siis sitä boikotoisin? Ja mistä niitä uutisia lukisin? Hesarista en ainakaan. Se ei ole hyvä vaihtokauppa tällaselle maalaiselle.

Ja katsotaan vaan, kuinka pitkään se boikotointi kestää. Kohta alkaa vaalimainonta oikein kunnolla...

1.10.2008

Julkista tietoa

Ensin tuli vastaan tämä ostouutinen ja sitten tämä uutinen, josta kyllä jotenkin järkytyin, että ei voi olla totta. Ja mitä enemmän asiasta juttuja lukee, sen enempi kivistää.

Muistan lukeneeni jo aiemmin Korhosesta ja valituksi tulemisestaan uuteen tehtävään, josta yllätyin positiivisesti. Mutta, että ihmistä voidaan kohdella tuolla tavalla! En sulata, enkä ymmärrä. Hyvä, ettei Korhonen ottanut rahoja ja pitänyt suutaan supussa. Julki vaan tuollainen kohtelu!


Kaiken lisäksi löysin tänään "hyvän" työpaikan, tosin tässä vaiheessa vielä työpaikkailmoituksen, mutta se on liian hyvä ollakseen totta ja vielä osuessaan omalle kohdalle. Katsotaan, miten käy. Olen kyllä aika innoissani, mutta sehän ei vielä riitä. Hakuja on vähän joka suuntaan, elättelen muka toiveita, että jossain kohtaa edes nykii.

Jännittää kuin pientä eläintä!

29.9.2008

Pallukoita

Miten näitä rauhallisia aamuja olenkin kaivannut! Nyt sen taas huomasi, kun niistä pääsee nauttimaan. Jos ei olisi tarpeeksi hommia täällä kotona, olisin voinut harkita meneväni lakaisemaan parkkipaikalta vaikka vaahteranlehtiä. Sopivaa heilumista näille olkapäille. Vaan asiat tärkeysjärjestykseen ja oman huushollin raivaus ennen kaikkea. Minäminäminä...

Onni on myös lähikauppa. Sinne ei saa rahaakaan palamaan ihan hirveitä määriä, koska valikoima on ihan sitä perustavaraa. Jää pahimmat heräteostokset tekemättä. Poikkesin siellä jo aamutuimaan siltä varalta, että saisin inspiroiduttua jauhelihaperunalaatikon tekoon. En ole sen ylin ystävä, mutta (laatikoihin ylipäänsä) saa kätevästi kulumaan perunoita - niitä meinaan nyt on.

Siltä varalta, että meinaa ote lipsua ja asiat unohtua, listaan itselle muistiksi vähän tekemistä lomalla:

  • Pese ikkunat. Ainakin keittiöstä ja vaihda sinne verhot. Ei olisi pahitteeksi löytää olohuoneeseenkin talvisemmat.
  • Siivoa vaatehuone. Käy hyllyt läpi ja siinä samalla kokeile ja tutkaile vaatteita, mitä laittaa kierrätykseen, mitä jemmaan.
  • Käy läpi kirppistavarat. Kokoa loputkin pussiin ja vie ne eteenpäin! Vaatehuone ei ole mikään varasto.
  • Pese pesuhuone. Älä unohda saunaa.
  • Keittiön allaskaapin järjestely ja siivous. Tyhjille kananmunakennoille voisi tehdä taas jotain, esim. repiä pienemmäksi (hyvää silppua biopussin pohjalle imemään nestettä).
  • Ulkoile enemmän!
  • Tilaa/teetä valokuvia.
  • Lue kirjoja.
  • Katso elokuvia.
  • Valokuvaa.
  • Kirjoita kirjeitä.
  • Tee decoja.
  • Tee työhakemuksia, myös niitä avoimia ja käy aamuin illoin mollin sivuilla.
  • Leivo pakkaseen.
  • Tapaa kavereita.
  • Järjestele työhuone ja ne kaapit. Kurkkaa edes!
  • Käy naaman putsauksessa.
  • Mene hammaslääkäriin. Aika on jo varattuna, vahvistus tekemättä.
  • Laita parveke kuntoon. Kuolleet kukat kävelee kohta olohuoneeseen.
  • Laiskottele ja lataa akkuja.
  • Kaikki muukin on sallittua ja toivottavaa, mikä vaan mieleen tulee. Pääasia, että saisin vanhat työasiat pois mielestä.

28.9.2008

Käpyjä metsästämässä

Säätiedotus lupaa sen verran hienoja ilmoja tuleville päiville, että uskallan toivoa tämän hyvän kauden (omassa mielessä ja päässä) jatkuvan. Ainakin seuraavaan takapakkiin saakka. Nyt on kyllä niin ihanat syyskelit päällänsä, että alta pois! Ei olisi loma voinut parempaan saumaan osua. Ei puhettakaan syksyn raskaista askelista tänä vuonna.

Käytiin aamusella miehen kanssa pienellä kävelyllä lähimaastossa ja kuinka ollakaan, saatiin aikaiseksi pientä eripuraa pururadalla. Hyvä, ettei lähdetty eri suuntiin. Kuvainnollisesti. Sen kerran kun minä saan itseni (ja miehen) ulos asti ja kävelylle, olisin voinut jatkaa matkaa vielä tovin, mutta mies löi hanttiin sen minkä ehti. Höpötti, miten on tyhmää yhtäkkiä (ha!) lähteä pitkälle (hah!) lenkille ja saadaan vielä sydänkohtaus. Just joo. Lievästi taas iso mies isotteli pieniä asioita. Aikaa oli kulunut ehkä 20 minuuttia. Ei me nyt niin helkutin huonossa kunnossa olla! Ja jos vaikka oltaisiin, niin eikö jo ole aika tehdä asialle jotain!

Minä ainakin olen niin jumissa ja tuhdissa kunnossa, että haluan saada muutosta aikaiseksi. Yksin minusta ei siihen vaan näköjään ole. En saa itsestäni sitä niska-peese -otetta tarpeeksi usein ja tiukasti, että se myös pysyisi. Retkahdan niin helposti ja nopeasti. Harmittaa sekin, että miehestä ei ole kannustajaksi, kuin ehkä hetkittäin. Kaiken lisäksi se olisi hyvä pörönsyötti tuonne metsäteille, mutta tätä menoa minun täytyy opetella siitä pelosta pois ja mennä vaan.

Mitäkö pelkään? En tiedä. Kaikkea. Tai ainaki epäilen. Ja siihen lisättynä vilkas mielikuvitus, niin siinähän sitä tunnetta onkin jo aivan nokko.


Sain tällä viikolla pitkästä aikaa pitkän puhelun vanhalta ystävältä kotiseudulta. Oli ensinnäkin tosi mukava yllätys ja aivan ihanaa puhua hänen kanssa pitkästä aikaa! Ei olla nähtykään muutamaan vuoteen, mutta aina välillä lyhyitä sähköposteja vaihdeltu. Nyt oli tosi mukava huomata, että ollaan ihan samoissa tunnelmissa ja väleissä, kuin silloin joskus, kun vielä asuin kotiseudulla. Tyyliin; juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi on jääty. Ihan parasta se semmonen!

Mitähän sitä on oikein pelännyt tai vierastanut, kun ei ole tarttunut luuriin ja soittanut. Minä en ole kyllä muutenkaan mikään puhelin ihminen, että roikkuisin puhelimessa illat pitkät. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö raskisi soittaa. Kotiväelle soittelen enimmäkseen ja niitä parturiaikoja. Hoidan asiat mieluummin tekstiviestillä, jos mahdollista tai sitten soitan lyhyesti. Jaarittelut hoitukoon sähköisesti ja/tai kirjeillä/korteilla.


Tänään tosin soitin mummillekin ja toivotin hyvää syntymäpäivää. Vuosia hänellä tuli 83. Ensimmäinen merkkipäivä yli 30 vuoteen, kun en korttia laittanut. Se oli silkka unohdus, kun mennyt viikko oli, mitä oli. Mukavaa oli vaihtaa kuulumisia hänenkin kanssaan. Mummi muuten taitaa olla vielä niitä sitkeitä sukulaisia, jotka jaksavat odottaa meiltäkin jälkikasvua. Joka kerta saan selittää samat asiat, että miksi ei - ja joka kerta hän kuulostaa yhtä ymmärtäväiseltä päätökseemme. Hyvä niin. Jokainen meistä lastenlapsista kun kulkee vähän omia polkuja.

Minun vaan pitäisi uskaltautua myös sinne metsäpoluille.

27.9.2008

Annetaan - piikitön kampa

Mikä on paras konsti pysyä hereillä pitkän työpäivän jälkeen linja-autossa?

Virkistyä, kun näkee Simo Frangénin vieraan naisen kanssa julkisella paikalla käsi kädessä.

Hätkähdin pari kertaa. En tiedä mistä syystä, mutta piti oikein tarkistaa lasien (omien) asento ja katsoa uudelleen. Ensimmäiset ajatukset oli, että miten ne uskaltaa/kehtaa. Kaikkihan Simon tunnistaa. Ja mitä ihmettä on tapahtunut. Ihan niin kuin se asia minua oikeasti liikuttaisi tai ylipäänsä minulle kuuluisi. Paitsi, että näin.


Tosin, tarkemmin kuin katsoin, niin Rosahan se taisi siinä vierellä kävellä. Korjatkaa, jos olen väärässä. Eh. Oli vaan täysin erinäköinen blondina, kuin mitä viimeksi kesällä heidät näin. Silloin oli pikkumieskin mukana. Liikuttava kolmikko oli se.


Mutta kaikki siis hyvin. Ja oma kotimatkani jatkui ainakin himppasen verran paremmilla mielin. Pienestä sitä voi ihminen säikähtää ja huolestua.


Syksyn paras viikko meni tässä taannoin ihan ohitse, kun piti ketkutella vielä töissä. Nyt on suurin osa puista jo menneet ihan väärän värisiksi ja lehdiltään harvalukuisiksi, ettei oikein meinaa löytää valokuvattavaa. Sekin päivä, jolloin oli liput puolitangossa, näin yhden kauniin kuvakulman - orannsinkirjavien vaahteroiden välissä liehui lippu hiljaa puolitangossa - mutta eipä ollut kameraa mukana sinä aamuna. Harmitti. Ja suretti muuten vaan. Muista tunteista puhumattakaan.

Nyt on kuitenkin ihmeellisen rauhallinen olotila. Edessä on pitkähkö loma ja avoinna oleva tulevaisuus. Työt on ohi ja itkut itketty. Sellainen pieni ikävä voi ehkä tulla joitakin työyhteisön ihmisiä kohtaan, mutta kun tiedän, että heihin voi vielä törmätä, niin mikäs tässä.

En myönnä vielä, että vähän hirvittää, miten tästä eteenpäin, mutta sitten kun lomat on lusittu, voin kai myöntää ääneen, että vähän ahistaa. Täytyy taas aloittaa kaikki alusta. Oikeastaan pitää jo nyt. Heti maanantaina. Työhakemusta toisen perään. On niitä paikkoja ja keinoja, kunhan uskaltaisivat ottaa ja antaa mahdollisuuden. Kokeilen ainakin, sen päätin jo.

Onneksi täällä on kohta taas tikkuri-ilmat.

14.9.2008

Onni on pilvet, jotka peittävät auringon

Ei meinaan tunnu yhtään niin syntiseltä viettää tämäkin päivä ihan vaan sisällä räkäpapereiden kanssa. Kun ei vaan jaksa eikä huvita painua pihalle. Huomenna kuitenkin olisi päästävä töihin saakka, joten säästelen virtaa sinne. Kai niitä aurinkoisia syyspäiviä vielä tulee - viimeistään silloin, kun olen lomalla. Vaahterat ja pihlajat on siinä jamassa, että ne vaativat tarkempaa tutkailua ja valokuvaamista.

Nyt tämä viikonvaihde meni ihan harakoille, mitä nyt sain äsken vähän huushollattua. Enin aika on mennyt vaakatasossa lukien, telkkaria tuijotellen (älkää tulko minun kuullen sanomaan, että ei sieltä mitään tule. Höpö höpö. Kanavien räpsyttely tuottaa aina tuloksen. Kokeilkaa vaikka!) tai unessa tai tässä koneella. Huoh. On se hyvä, että mies tulee tänään kotiin, niin palaa kuri ja järjestys tähänkin taloon. Normaalista vuorokausirytmistä puhumattakaan.

Lepposta sunnuntaita vaikka sitten näiden tahdissa.

13.9.2008

Lusikat kaakkoon

Katsoin äsken aiemmin viikolla tallentamani Inhimillisen tekijän, jossa haastateltavina olivat Liimataisen veljekset Jonne, Ville ja Tommi. Kylläpä vaan oli taas tunteita herättävä ohjelma.

Heräsi myös mielenkiinto Flinch -orkesteria kohtaan, mutta onneksi on google ja youtube. Nimen toki olen kuullut, mutten muistanut, että se on tämänkin esittäjä. Negativesta olen "aina" tykännyt, mutta hankintalistalle voisin lisätä nyt myös Flinchiä. Vai meneekö se jo siihen nolojen mieltymysten piikkiin, mistä täällä blogistanissa oli taannoin puhetta? En suostu edelleenkään kainostelemaan musiikkimakuani. Maailmassa - ja Suomessa on niin paljon hyvää musiikkia, että!

... josta tulikin mieleen, että piti tilata Suburban Triben kokoelma! Sitä en olisi uskonut vielä 90-luvulla, jolloin pakenin paikalta, jos jollain festarilla kuulin sanankaan Subbareista. Oli vähän eri meininki silloin. Nyt se kuulostaa todella hyvältä.

*****

Vintti on kaivannut sitä lusikkalistaa, joten härifrån tvättas:

  • Toivon pääseväni oikeaan Lappiin muutamaksi päiväksi, mielellään neljänä eri vuodenaikana. Haluan nähdä tunturit ja muut hienot maisemat.
  • Lapissa veisin itseni sellaiseen ruokapöytään, jossa saisin syödä kuivalihaa ja/tai ihan oikeasti tehtyä poronkäristystä ja pottumuusia puolukkahillolla. Tähän mennessä olen väsännyt Pirkan pakkasherkusta käristyksen. Menee paremman puutteessa. Mummi teki aikoinaan hyvää kuivalihaa, mutta nekin vierailut on nykyään vähän väärään aikaan, että lihoja saisi syödäkseen.
  • Passi pitäisi hommata, että näen ja koen Tallinnan. Hollannista en uskalla edes uneksia.
  • Haluan työpaikan, jossa on hyvä olla.
  • Aion mennä vielä joskus järveen "uimaan" vaikka sitten vaatteet päällä, jos en muuten uskalla tai kehtaa.
  • Jospa saisin luettua edes yhden Kalle Päätalon kirjan. Isillä niitä on hyllyssä aika monta.
  • Kiloista jos saisin lähtemään edes muutaman, että olisi hyvä olla - niin hyvä. Yhtään enempää ei ainakaan saisi tulla.
Olisiko siinä näin alkuun tarpeeksi tavotetta, mitä tekisin, ennen kuin heitän lusikan nurkkaan.

Pärskis ja niiskis!

Ha! Olin suunnitellut tästä viikonlopusta ihan jotain muuta, kuin nuhaisena haahuilua pitkin poikin. Loppuviikosta alkoi tuntua siltä, että peli on menetetty - en ehtinyt ottaa ajoissa lääkepaukkua. Sen siitä saa, kun ei töissä pidä jemmapulloa kaiken varalta.

Ajatus karkasi. Talitintit on täällä taas. Tuossa ne ikkunaudalla käyvät vähän väliä tepastelemassa ja peilaamassa itseään ikkunalasia vasten. En usko, että niillä mitään asiaa on.

Töissä on ollut ihanan rauhallista; vaiko vain omassa mielessäni ja mielestäni, koska tein itselleni ja muutamille muille varsin selväksi, miten aion loppuaikani kuluttaa. Tekemällä vain sen oman hommani - ja tyhjentämällä pöydän. Siinäpä sitä työsarkaa on ihan riittävästi. Seinillä on vielä jotain omaa, mutta jätän sen tyhjentämisen viimiselle viikolle.

Välillä tulee vähän haikeakin mieli, kun ajattelen, että kohta se on ohi. Täytyy taas aloittaa kaikki alusta ja olen ihan samassa jamassa, kuin pari vuotta sitten. Siltikään en ole varma, haluaisinko tuolla jatkaa, koska tilanne siellä on aika mahdoton. Ottaa koville henkisesti - ja fyysisesti, enkä nyt tarkoita mieltä. Miksi enempää altistaa omaa terveyttä, jos on mahdollista päästä talosta pois.

Kuljin muutaman aamun samalla linjalla yhden työkaverin kanssa. Ei olla ihan huonenaapureita, mutta kumminkin tiedetään, mistä puhutaan. Oli hämmentävää huomata, miten se luotti ja kertoi omista suunnitelmistaan tulevan suhteen. Että vaikka kuinka on vakituinen ja esimiesasemassa, silti on ajatus ja kaipuu ihan jonnekin muualle. Häneltä sain myös hyviä vinkkejä työpaikoista, joita en ollut osannut edes ajatella. Ei mikään tyhmä mies!

Oma mies lähti aamulla tienpäälle. Tulee huomenna. Soitti just, että on perillä. Nyt voin huokasta helpotuksesta ja jatkaa vaikka tätä potemista sohvanmutkassa. Pala Dumle-suklaalevystä silloin tällöin ja lainaelokuva pyörimään. Kyllä niitä rästipaperihommia ehtii tehdä myöhemminkin.

8.9.2008

Ihan vaan kaksin

Jos ei ajatusta saa sen vertaa kiinni, että osaisi kirjoittaa ansioluetteloon lyhyesti ja ytimekkäästi tästä nykyisestä työstä, niin on kai parempi ottaa aikalisä (ja kolmen tunnin iltapäiväunet.) ja yrittää huomenna uudestaan. Väsyneenä ei tule kuin ärräpäitä ja näyttöön tuijottelua.

Nyt on jotenkin fiilistä edes hakea uutta työpaikkaa, kun tilanne on vähän eri. Olen työssäoleva. Tuskin se asiaa auttaa, mutta kokeillaan nyt sitäkin oljenkortta.

Viikonloppu meni aika sutjakkaasti ohi. En sano, että oli helppoa, vaikkei lapsi mikään vaikea ollutkaan. On vaan eri asia olla kotona kahdestaan, kuin että täällä on "vieras"; on se sitten kaveri, vanhemmat tai lapsi, kuten nyt Juniorin ollessa. Se viikonloppu vaan hurahtaa, kuten nyt teki.

Hyvin Juniori skarppasi, mutta voin kyllä kuvitella, omasta lapsuudesta, että vaikka kylässä olisikin ollut suht "vieraskorea", niin kotiin päästyä se koreus ja kiltteys kyllä karisi alta aikayksikön. Ja oma Monopoli-kiintiöni täyttyi kyllä pitkäksi aikaa, vaikka mukava peli onkin.

Ei nyt pelkästään tähän viikonloppuun liittyen, mutta olen ennenkin miettinyt, joskus jopa kauhistellut, että jotkut = lasten vanhemmat elävät sitä "lapsellista arkea" koko ajan. Vaihtelevalla menestyksellä tosin, ja onhan lapsia ja aikuisiakin erilaisia, mutta siinä taas tullaan siihen, että onneksi se vanhemmuus on loppujen lopuksi vapaaehtoista. Kaikista ei siihen ole, eikä tarvitse olla.

Niin minusta ainakin tuntuu ja luulen tuntevani itseni siltä osin jo aika hyvin.

5.9.2008

Uni, itku ja Burana

Siinä kolme lääkettä, joita ilman en tästä hurlumheistä olisi selvinnyt. Kyllähän se puhuminenkin auttoi, mutta se taas vaati vähän voimia ja sopivan hetken, että sain suuni auki oikeassa paikassa oikeitten, asianosaisten ihmisten kanssa. Mitä siitä, että leuka väpätti välillä kuin ladon ovet, enkä kyennyt säästelemään kirosanoja.

Mitä edelliseen merkintään tulee, niin tilanne ei ole enää yhtä hankala. Setviminen vei oman aikansa, mutta tulipa ainakin oiottua pomolle sen luulot tiedoiksi. Mitäänhän se ei myöntänyt, kielsi tarkoittaneensa sanojaan niin, miten minä ja muutama muu ne otti. Aivan sama, korviin se kalskahti kumminkin, ja tuli tunne, ettei tehtyä työtä arvosta. Miten voi arvostaa, kun ei oikeasti tiedä sitä työmäärää. Helppo tehdä olettamuksia ja sanoa tietävänsä, mutta kun ääneen sanotut asiat muuta väittää, niin pussiin puhuu. Kyllähän se jurppii, kun vähätellään, vaikka itse tiedän, miten päiväni kulutan. Ammattiylpeyskö se siellä yrittää puskea esiin värisevän äänen alla. Niin kai sitten.

Mutta nyt se on loppu. Ei työt, mutta kaikki ylimääräisen tekeminen. Päätin tänään, että koska tilanne on, mikä on ja tulee olemaan tietynlainen tuossa talossa, niin mikä pakko minunkaan on venyä ja joustaa loputtomiin. Joskus se kuminauhakin napsahtaa poikki, kun tarpeeksi singuttaa. Nyt napsahti. Muutenkin on hyvä totuttaa väki pikkuhiljaa siihen, että jonkun muun ne minunkin työt on kohta tehtävä. Puhumattakaan siitä, että minä hoitaisin enää kahden ihmisen työt, jos se toinen on paikalla. Hoitakoon oman tonttinsa.

On jotenkin helppo -tai ainakin helpompi olla, kun tietää, että työviikkoja ei ole enää monta. Tajusin vaan tuon tänään, kun iltapäivällä konetta sammutin. Loma-anomus on hyväksytty, joten sekään ei voi enää mennä pieleen. Edes se, että jatkosta työrintamalla ihan jossain muualla ei ole mitään tietoa, ei minua tällä hetkellä ahista. Sekin aika varmasti tulee, mutta en nyt jaksa montaa ahistusta kerralla. Syksy ja kaikki! Pitäisi olla ihmisen parasta aikaa. Pihlajat ja vaahterat komistuu päivä päivältä ja sitä rataa. Joitakin työpaikkailmoituksia olen katsellut sillä silmällä, mutta en ole vielä siinä vireessä, että saisin mitään järjellistä aikaiseksi. Ensi viikolla...

Onneksi saan huomenna muuta ajateltavaa. Olen elämäni ensimmäistä kertaa (uskoo, ken tahtoo) vähän niin kuin "lapsenvahtina" jos sitä sanaa voi tässä kohden edes käyttää. No, iso pieni poika se jo on, mutta uusi tilanne. Meille kaikille.

Hyvää viikonloppua toivotan teille ja meille. Aurinkoa ainakin on luvattu.

3.9.2008

Ostetaan: aamukampa

Tänään törmäsin taas siihen tilanteeseen ja tunteeseen, että on se luojan lykky, että olen määräaikaisessa työssä. Jos en tietäisi pian pääseväni pois tuosta loukusta, en tiedä, miten pää kestäisi tästä eteenpäin. Näitä hankalia kausia on ollut ja mennyt, milloin mistäkin syystä, mutta nyt tuntuu, että tulihan se viimeinen niitti. Ja ihan jonkun muun taholta, kuin tähän asti. En olisi vaan tätäkään uskonut.

On vähän hankalia asioita kirjattavaksi ylös, mutta jotain on pakko laittaa, kun vihtutus on niin paha, ettei uni kumminkaan tule ihan hetkessä. Pahimmat pettymyksen ja kiukkuitkut olen jo parkunut, mutta edelleen on asioita, joita märehdin - ja joihin aion palata.

Töiden piti päättyä tässä piakkoin, mutta sain jatkoa. En paljoa, mutta tarpeeksi. Tai liikaa. Miten sen nyt ottaa. Pitäisi olla, ja olinkin hetken aikaa, tyytyväinen tilanteeseen, että on töitä. Työtkin maistuivat ihan eri tavalla. Jostain syystä. No, ei se työnilo kauan kestänyt.

Tänään sattui jotain sellasta, että sen takia olisin valmis jäämään lomille vaikka heti. Tuli tosi paha mieli ja nyt on vähän sellainen hälläväliä olo, että noh, mitäpä tässä enää töitä paiskon hiki hatussa ja peese vaahdossa - oma vikani, että olen tähän asti tarvittaessa urakoinut ja ihan omaa tyhmyyttäni antanut käyttää itseäni hyväksi. Kyllä minä sen olen tiedostanut aika päiviä sitten, mutta olen ottanut sen siltä kantilta, että on hyvä oppia vähän muitakin, kuin vain omia töitä. Sijaistaessa kumminkin joutuu tekemään muitakin hommia. Ja eipä ainakaan ole tylsiä päiviä, kun töitä riittää.

Kaiken huippu on se, että olen nyt reilun kuukauden tehnyt omat ja työkaverin työt, koska hän on ollut pois kuvioista. Se taas on tiennyt hellvetisti töitä, täysiä ja pitkiä päiviä, koska minä olen niin tyhmä, että otan työt aika vakavasti ja olen pitänyt itsestään selvyytenä, että ne hommat pitää tehdä. On sentään ihmisten asioista kyse. Ja kuten sanottu, itse työtehtävissä ei ole valittamista. Sitten pomo tulee sanomaan, että mitähän hommia sulle jää, kun poissaollut palaa työpaikalle. Niin, että anteeksi, mitä?? OLISIKOHAN JÄLJELLÄ KENTIES IHAN NE OMATKIN TYÖT? Kysyn vaan.

Jumalaare, että näin punaista ja näen edelleen. Aion palata vielä asiaan ja oikaista sitä luuloa tai mikä lie onkaan, että mitä tuolla on näiden viikkojen aikana tehty. En todellakaan sulata sitä, että olen antanut oman työpanokseni ja kun tämä tilanne tuli ajankohtaiseksi, sovittiin puolin ja toisin työnantajan kanssa joustamisesta ja puhuttiin diipa daapa, jopa rahallisesta korvauksesta pomo mainitsi - ja sitten pomo yhtäkkiä olettaa, että eihän minulla olekaan muita hommia, kuin ne, mitä nyt olen "tuuraamisen" takia tehnyt. Ja, että kyllä se maailma pelastuu ja talo pysyy pystyssä, kun poissaollut tekee kampäkin. Just.

En ole sen extra-rahan perään, mutta olisin olettanut ja odottanut, että pomo edes sen verran on perillä, mitä sen alaiset tekevät ja arvostaisi tehtyä työpanosta. Mutta paskanmarjat! Tuli kyllä sen luokan sammakko suustaan, että en kovin helposti unohda.

Suivaannuin sen verran, että otin sitten asiakseni ja varmistin pitämättömien lomieni määrän ja vihon viimeisen työpäivän. En aio olla tuossa talossa yhtään ylimääräistä enkä kanna korttani kekoon enää yhtään enempää, kuin on tarvis oman työpöytäni suhteen. Jään pois heti, kun vain mahdollista. Nyt sen päivän onneksi tiedän.

Lähtölaskenta on alkanut...