1.12.2008

Piristymistä



Olo on verrattavissa aika hyvin tuohon kuvassa olevaan limoviikunaan. Se meinaan oli muutampi viikko sitten kunnon lehdissä ja näytti viherkasvilta, mutta tässä "talven" edetessä sille kävi vähän niin kuin emännälleen (joka ei tosin ole laihtunut olemattomiin. Päinvastoin.).

Aikoina, jolloin ryven ja haahuilen, jää mm. kukkahuolto aika heikoille kantimille. Toki vettä annan kun muistan, mutta vasta siinä vaiheessa, kun nuupahtaminen on jo tapahtunut. Kulunut marraskuu oli taas pohjamudista mutisinta, noin niin kuin omalla mittapuulla mitattuna. Virtataso on ollut heikko, joka täten tässä taas toistettakoon. Mutta kun... Elämä on.

Menneenä viikonloppuna huomasin itsessäni pieniä piristymisen merkkejä, olkoonkin, että ne taitavat olla suorassa yhteydessä taas hormoneihin ja mihin lie; pääasia, että voin sanoa olevani paremmalla mielellä ja virtaa taas riittävän, kuten hyvinä kausina kuuluukin. Samoista syistä kävin vähän kukkia läpi - ja voi sitä riemun määrää, kun näin kaikkien niiden kuihtuneiden ja varisseiden lehtien seasta uutta vihreää alkua! Ihan niin kuin keväällä! Sain uutta intoa puhdistaa kuolleet lehdet purkista ja peruin saman tien kukan viskaamista roskiin. Jään jännityksellä odottamaan, mitä tuosta vielä kehkeytyy. Sai se ainakin uuden mahdollisuuden.

Virtatason noususta kertoo moni muukin asia, kuten pyykkikone. Pyykkiä, sellaista ei-niin-kiireellistä ehtii kummasti kertyä matalapaineenkin alla, mutta kun ei silloin vaan huvita edes pyykätä. Vaatii ihan liikaa voimia. Ruuan tekoon ei jaksa panostaa; sitä tekee, mitä nopeiten ja helpoiten saa aikaiseksi, kun "pitää" jotain olla. Nälkä on tympeä tunne, mutta nälkäinen mies vielä kaameampi. Tänään ajattelin jopa keittää pottuja ja tehdä ruskean kastikkeen, pakkasessa taitaa olla jauhelipihvejä. Kyllä tämä tästä taas. Uutta aaltoa odotellessa.

Eilen päättyi viimeinkin myös BB. Olisin toivonut Teron voittavan, mutta ei se Anniinan ykkössijakaan minun yöunia vienyt. Molemmat olivat minusta ne parhaat vaihtoehdot asukkaista. Kassun tiputtua. Uutta kautta odotellessa.

Uutta reissua odotellessa.


Ei kommentteja: