17.2.2009

Klamydia kartalla

Turha kai enää tässä iässä harmitella, miksi en yläasteella ollut enemmän kiinnostunut vaikkapa maantiedosta. Eikö se ole aine, jossa on käyty lävitse kuunkierrot ja planeetat sun muut taivasasiat. Minä enää mitään muista! Yläasteella kohdistin mielenkiintoni aivan toisenlaisiin asioihin ja ilmiöihin.

Niinpä nyt on turhan työlästä opetella mitä tuolla taivaalla näkyy. Tähti kuin tähti. Otava on ainut varma, minkä tunnistaisin - ainakin sanaristikoissa. Viime kuukausina olen pannut merkille tuon kirkkaan tähden, joka nytkin killittää verhon raosta. Onko se sitten Venus - vai Pohjantähti. Sanovat, että sekin on kirkas. Minen näistä tiedä, uskon vain, mitä netissä lukee. Kirkkauttakin on niin monenlaista ja pelkällä silmällä on paha mennä mitään sanomaan ja kun tieto on heikkolaatuista, niin eihän tästä mitään tule.

Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja etsiä Kauppi ja sieltä Tähtitorni. Tällä jahkailijan luonteella se onkin aika hidasta hommaa. Sitä paitsi sunnuntaisin on muka aina jotain muuta tekemistä klo 19 - 21, ettei sinne jouda tai malta lähteä. Mutta pitänee laittaa asia hautumaan. Sivustonsa olen jo löytänyt.

Tähän samaan tiedonjanoon liittyy hakuammuntani ja haluni maapalloon. Siis sellaiseen pyörivään palloon, jossa on kuvattuna maailma. Mielellään päivitetty versio. Karttapallo! Huh, tulihan se sana sieltä, kun vähän aikaa potki. Siitä olisi paljon helpompi hahmottaa tätä eloa ja oloa.

Eilen kun muistelin näitä tulevia levyjä, unohdin Klamydian. Toki se on myös hankintalistalla sitten joskus. Onneksi kirjarintamalla taitaa olla vähän hiljaisempaa, niin voi keskittyä taas musiikkiin. Vaikka odotankin Ikean tuloa kaupunkiin, on hyvä, että siihen on aikaa. Ehtinee nämä talousasiat muuttua (moneen kertaan).

3 kommenttia:

sea kirjoitti...

Mäkin olen vuosien saatossa saanut etsittyä ursan sivut ja Kaupin tornin sijainnin. Itse tornille en ole päässyt. Jos se on siellä alhaalla roikkuva kirkas tähti niin se on Venus, Pohjantähti on korkealla, eikös?

Tiina kirjoitti...

Venus on ollut ainakin tosi kirkas tässä viime päivinä.

Hauskaa, että kirjoitit aiheesta, koska olen eilen ja tänään kelaillut näitä tähtitaivaan juttuja tosi paljon. Näin eilen jonkun tulipallon (bolidi tai jotain) joka syöksähti ilmakehään ja katosi. Tutkailin asiaa ja samalla kävi ilmi, että taivaalla on nyt Lulin-komeetta, joka saattaa hyvällä säkällä näkyä jopa paljain silmin ainakin viikon päästä kun se on kaikista lähimpänä maapalloa.

Mä olen joskus käynyt Tapahtumien Yönä Kaupin tähtitornilla ja nähnyt kaukoputkella jopa Saturnuksen renkaineen. :)

Tinka kirjoitti...

Sea,
en noista korkeuksista osaa sanoa, mutta olisin valmis kumminki lyömään vetoa Venuksesta. On se niin kirkas!

Eiköhän se Tähtitorni oo vielä niin kauon paikallaan, että meki ehitään käymään :)

Tiina,
no siinä se varmistus kai sitte tuliki, että se ON Venus. Se on tänä talvena näkyny aika monesti.

Bolidi? Taas uus sana :P
Mutta siis joo, tuota tähtitaivasta oon kattellu jo vuosia sillä silmällä, mutta luontainen laiskuuteni on estäny ottamasta vaikka kirjaa käteen ja lukemasta aiheesta.

Tuo voiski olla hyvä kohta (ruuhkasta huolimatta?), jos pääsis käymään vaikka Tapahtumien Yönä Kaupissa. Kivat sulle, ko oot ollu jo tomera!

Ja jos näet taivaalla jotain jännää, niin raportoi ihmeessä :)