Kertaus on jankkauksen toinen nimi

Minäkö muka jankkaan, jos kerta levy jää päälle. Höpö höpö. On vaan asioita, joita tulee pohdittua ja pähkäiltyä monta kertaa, aina epäsäännöllisen säännöllisin väliajoin. Kuten nyt esimerkiksi tämä asuntotilanne. -kuume. -haave. -suunnitelmat.

Viimeisimmät kauhun hetket on koettu tänään, kun mies kävi joutessaan pankissa. Nyt se luvattu (tyrkytetty) lainasumma on kohonnut sen verran isoksi, että sillä saisi jopa tästä kaupungista asunnon. Ei tosin niin suureksi, kuin oikeasti tarvitsisi, jos kuvittelisi ostavansa haluamansa torpan. Mutta jos ja kun tyytyisi tässä tapauksessa siihen, mitä pystyy ottamaan kontolle. Tietty raja on annettu ja vielä parempi, jos senkin alittaisi. Siinä mielessä näyttää hyvältä. Niin hyvältä, että melkein ahistaa. Tässähän heräsi melkein toivo.

Pahemmaksi taikka paremmaksi asiat meni siinä vaiheessa, kun joten kuten mieluisia asuntoja tuli kirjattua ylös Ylöjärveltä, Nokialta, kaukaa Tampereen länsipuolelta ja Hervannasta. Kaikki sellaisia "viimeisiä vaihtoehtoja" tähän asti, mutta kun asiaa on pähkäilty nyt viime ajat, niin ollaan tultu oikeasti siihen tulokseen, että samahan se, mikä on osoitteena. Jos kylpyhuoneessa vain on kaakelit, niin se on jo paljon! Minun ehdoton vaatimus on ne.

Pahasti näyttää kyllä siltä, että okt joudutaan unohtamaan pelkästään rahan takia (ehkä sellaisen saisi ostettua, mutta kun se eläminen ja oleminen ja talosta huoltapitäminen maksaa myös, niin ei näillä tuloilla eikä edes velkavankeudella ole järkevää sitä ottaa.). Vaihtoehdoiksi jäävät siis kerrostalo tai rivarinpätkä.

Paras vaihtoehto tähän mennessä löytyi sitten Hervannasta. Pitäisi päästä katsomaan paikanpäälle ja herätä todellisuuteen. Kuvat on kuvia, mutta entäs siinä vaiheessa, kun astuu kynnyksen yli. Sitä hetkeä odotellessa.