Kellarietsivä iski jälleen loistavin tuloksin
Löytyihän sille edellisen merkinnän kukkivalle kukalle viimeinkin nimi, Apostolinmiekka. Nyt kun sen tänne talletan, muistan sen toivottavasti lopun ikääni. Tai jos en muista, käyn täältä kuikuilemassa, jos muistan. Googletin hakuammunnalla ja minne päädyinkään; Inkiväärin sivuille, jossa komeili samanvärinen kukka. Kylläpä nyt helpottaa tuon asian suhteen.
Viimeiset päivät lomasta alkaa olla tässä. Vähänkö ahistaa. Olisin niin mielelläni jatkanut tätä enemmän ja vähemmän joutenoloa, kun saa itse päättää päiväohjelmasta. Olen pitkästä aikaa istahtanut myös autonrattiin ja kurvaillut vähän teillä tietymättömilläkin. Ensi viikosta lähtien joutuu taas hikoilemaan julkisilla.
On siinä vaan aikamoinen ero, ajaako yksin tai miehen istuessa vieressä. Molemmista on taas näinä päivinä kokemusta ja täytyy sanoa, että paremmin ajan, kun ajan yksin. Ketään ei meinaa jäädä alle, vaihteet vaihtuu kuin itsestään ja vanteet pärjää ihan hyvin matkassa. Nopeusrajoituksiakin jopa noudatan, ainakin aika liki. En siihen ajoon opettajaa tarvitse, vaikka toinen onkin ehkä toista mieltä. Kummallisiin asioihin kiinnittää huomiota hän. Yhdessä vaiheessa meinasin jättää ukon tienpientareelle keräämään minulle voikukkia, jos ei parempaa tekemistä keksi. Onneksi hiljeni jossain vaiheessa ja sai todeta, että tälläkään reissulla turvatyynyille ei käynyt kuinkaan.
Liekö hyvityksenä vaiko hermolepona autokyydistä teki mies jälleen loistavaa ruokaa. Sen verran hyvää, että tuli taas syötyä yli omien tarpeiden. Röyh!
Ai, niin, pahoittelut eilisestä!
Heti, kun kanavasurffailin Venäjä - Suomi peliä katsomaan, Venäjä teki ensimmäisen maalinsa. Ja niitä maaleja oli tullut vähän myöhemmin lisää. Suomi oli pelannut siihen mennessä aika hyvin, kai, koska oli niinkin pitkälle päässyt - enkä ollut yhtäkään ottelua katsonut. Taidan jättää tämän iltaisen pronssiottelun myös katsomatta, niin Suomi ehkä saisi sen mitalinsa. Toivotaan parasta, pelätään pahinta. Onhan vastassa Ruotsi.
Onneksi kyse on vaan pronssiottelusta.
3 kommenttia:
Meijän ukko ei kans pysty oleen vieressä hiljaa, kun ajan autolla. On oppinut tavan kuulemma äitivainaaltaan. Sillä oli tapana ajaa autoa takapenkiltä, kun joku pojista oli ratissa.
Hieno kasvi sulla!
Millähän niiden suun saisi tukittua?;) Tinka, kiva että sait nimen kasvillesi - onhan se vähän niin kuin tutumpaa puhutella nimellä:)
Annalinda,
ja mehän ei koskaan ajeta autoa siinä vieressä, eihän :D
Kukasta tykkään kyllä. Alku on alunperin mieheltä (saanut joltain naapurin mummolta, kertoo tarina :)), mutta se on "vähän" levinnyt tässä vuosien saatossa. Useammassa purkissa ja taloudessa nykyään.
Inkivääri,
löytö oli kyllä niin mukava, ettei tosikaan :) Hämmentää vaan, kun alunperin tuon kukkiessaan muutama vuosi sitten kukka oli ihan eri värinen. Noh, nimi sillä nyt kumminki on.
Lähetä kommentti