15.6.2008

Duudsonit ja me

Mitä tarvitaan hauskaan perjantai-iltaan, jotta tämäkin emäntä pysyy erossa tietokoneelta? Saati baareista (joka tosin on helpoin rasti pysyä poissa). Duudsonit, totta kai!

Kiitos Nelosen, joka pojanviikareiden ohjelmaa näytti "parhaaseen katseluaikaan". Muutaman kerran kyllä kävi mielessä, että missä komerossa meitä on pidetty, koska vasta nyt alettiin katsoa poikain ohjelmia ja muutenkin perehtyä aiheeseen. Me ollaan ihan myytyjä, mies ja minä. Toki nimensä on tuttu vuosien takaa, mutta joskus viimeksi niiden oltua ohjelmistossa taisivat tehdä temppujaan niin myöhään, että tässä huushollissa nukuttiin. Nyt meistä on tullut pienen pieniä faneja. Kylkikyljessä istuttiin sohvalla ja nauraa räkätettiin. Mitä siitä, että pahaa teki aina silloin tällöin ja myötähäpeän määrää on vaikea sanoin kuvailla. Niissä vaan on se jokin, unohtamatta ollenkaan sitä porsasta!

Koska Nelosen anti loppui taas tällä erää, piti hommata Duudsonit Elokuva ja haku on vielä päällä, josko niitä bokseja jostain. Katsottiin tänään ko. dvd, mutta paljosta materiaalista johtuen säästettiin vielä vähän ekstroja toisellekin päivälle. Lomalla pitäisi muutama muukin dvd hyllystä katsoa.

Täytyy jatkaa ilmoitusluonteisten korttien väkertelyä. Pitää kuulemma sittenkin miehen muutamalle sukulaiselle ja kaverille lähettää. Omalla vastuulla, sanoin minä. En taida olla ihanneminiän roolissa.

Ei kommentteja: