27.4.2009

Kurkistus verhojen takaa

Tässäpä hyvä kohta istahtaa alas ja hengähtää vähän. Olen antanut edelleen viime päivinä itselleni vapaat kädet touhuta mitä mieleen on tullut ja siinä samalla tehnyt pientä pintasiivousta. Remonttiin ei tällä hetkellä riitä varat eikä maltti, mutta kun olemassa olevia tavaroita ym. on siirrellyt paikasta toiseen ja vielä kierrätykseen ja katsonut vähän eri vinkkelistä, tulee sitä muutosta silläkin tavalla. Tosin tein "huomaamattani" tilan nojatuolille, uudelle työtuolille ja toiselle mappihyllylle. Ja parveke kaipaa pientä laatikkoa, jonne voi piilottaa tyhjät kukkapurkit ja muut roinat.

Nyt on kaikki ikkunat ja parvekelasit pestyinä ja kaksi huonetta vaihtanut vähän olomuotoaan. Käytännön syistä ja vähän mukavuudenhalustakin. Tuntuu, että siivouskin maistuisi paremmalta, kun tuli vähän väljyyttä huoneisiin. Katsotaan loppuviikosta, onko mieli yhtä korkealla. Kulkusuunnat ainakin paranivat (imurille, jos ei muuten).

Verottaja muisti palautuksia lupaavalla postilla, joten loppuvuosi ainakin loppunee paremmin, kuin tämä kuluva tähän mennessä. Olen koittanut venyttää senttejä samalla kun toisaalla kaventaa, heikoin tuloksin. Mutta koska en anna rahan vaikuttaa nykyiseen hyvään mielialaani, niin en ajattele sitä tuon enempää. Mitä sitä suotta hakee ahistusta. Kyllä se tulee taas, kun on tullakseen.

3 kommenttia:

tia kirjoitti...

Ihmeesti sitä saa uutta ilmettä kun hiukan muuttelee järjestystä ja siivoilee joitain pois.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulehan Mirkkuli. Siellähän kuulostaa siis oikein lupaavalle moni asia.
Verottajakin!

Loistavia uutisia.

vintti

Tinka kirjoitti...

Tia,
hyvän potkun se Marko anto - tai mistä lie tämä virtapiikki sitte johtuukaan... Monen asian yhteissumma.

Vintti,
on nautittava tästä hyvästä hetkestä ja muutosten tuulista niin kauon, ko tätä kestää.
Verottaja oli piste iin päälle :)