17.4.2009

Kuhnailua

Ettei tämäkin aamu menisi yhtä jahkailuksi, kuin eilinen, laitoin toisen koneellisen pyykkiä pyörimään. Siinäpä sopiva aikalisänpaikka miettiä päivän kulkua.

En eilen päässyt minkäänlaiseen päätökseen valokuvausreissusta. Aurinko paistoi lähes täydeltä taivaalta, vaikka säätiedotukset vähän joka sivustolla kertoivat täällä satavan vettä. Harhaanjohtavia ennustajia. Pah! Pilvet kerääntyivät vasta yötä vasten, mutta minuahan ei yösade haittaa (yökastelu kylläkin, eh).

Katselin kaupungin karttaa linja-autoaikatauluvihkosta ja arvoin, mihinkä suuntaan lähtisin. Tässä kohtaa arkea ja elämätä olisi taas käyttöä sille kuukausikortille, jonka avulla voisi suhaista eessuntaassun. Autokin on käytettävissä, mutta en viitsi moisen ajankulun ja harrastuksen takia kurvailla bensoja. Siinä säästyy myös miehen hermot, kun hänen ei tarvitse miettiä, mihin eksyn tai koliseeko pelti. Luottamuspulaa havaittavissako. Omasta mielestäni ajan täälläkin jo ihan hyvin, ellei minun eteen tulla tai takapuskurissa roikuta. Silloin saatan hermostua ja kirota, kuin mettiäinen. Tampereen liikennekäyttäyminen on poikkeuksia lukuunottamatta ihan peeseestä. Piste.

Mielessä kävi päätepysäkiksi Pyynikin näkötorni tai Rauhaniemi ja kaikki siltä väliltä. Ja minnekö päädyin. Lähikauppakeskuksen postilaatikolle kävellen. Kuntoilua kaikki tyynni, mutta en ollut oikein tyytyväinen päivän kuvasaldoon. Yhden tarjouskirjan (keräämääni kirjailijaa) ostin ja näin
Frogleyn. Jotain hyvää sentään.

Tänään on niin pilvinen päivä, että on ollut käynnistymisvaikeuksia. Tulipa kuitenkin kokeiltua suoristusrautaa. Vaatii sekin harjoittelua.
Jostain syystä haistan täällä palaneen käryä.

2 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Minäkin olen odotellut sadetta koko viikon, vaan eipä ole näkynyt. Joka päivä on aurinko porotellut. Tosin ulkona on silti ollut tosi kylmä ja varmaan tuullut pohjoisesta.

Itse yhdistän kuvausreissut ja fillaroinnin. Ei tarvitse elellä aikataulujen mukaan. Ei muuta kuin pyörälaukku kiinni pyörään, sinne kamera ja viuuuh! ;)

Tinka kirjoitti...

Elegia,
heh, taisin kirjottaa taas niin epämääräsesti, että saatto saada sen käsityksen, että odotan sateita.

Ei, vaan ajoin sitä takaa, että säätiedotukset ennakoi/lupasi sateita, vaikka arska paisto täydellä teholla. Sitten kun pähkäilin, kannattaako lähteä toiselle puolelle kaupunkia, JOS alkaakin sataa, kuten luvattu oli, niin olis ollu vähän turha reissu.
Mutta mennyttä mikä mennyttä.
Tuuli on todellaki ollu kylmää, täälläki.

En oo vielä alottanu pyöräkautta. Sitä odotellessa ja akkuja lataillessa :)