Luminen kynnys

Löysin tänään - vanhastaan kylläkin uuden ulkoilureitin, jos vain uskaltaisin tuonne pitemmälle mennä. Ketuttaa olla tällainen arkajalka, ettei ilman pelontunnetta uskalla poiketa pääreiteiltä, olkoon ne vaikka kuinka "suosittuja ulkoilureittejä" hyvänsä. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat haahuilla (yksin) metsissä ja nauttia siitä vielä.

En oikein tiedä, mitä pelkään ja pelkäänkö mitään tai ketään, mutta joku vaisto käy aina ylikierroksilla. Tarkkailen ja kuuntelen, mitä ympärillä tapahtuu, vaikken nyt välttämättä sitä ulospäin näytä. Toivottavasti. Samoista syistä en voi tehdä kävelylenkkejä kuulokkeet korvilla. Olen lukenut liikaa uutisia ja dekkareita, että mielikuvitus laittaa vielä vettä myllyyn.

Päätin kyllä mielessäni, että vielä joku päivä valoisaan aikaan menen tuonne uudelleen ja jatkan tuota polkua eteenpäin. Siellä jos missä olisi loistopaikka sauvakävellä ja haluaisin nähdä, minne tuo polku vie. On eri asia katsoa kartasta, kuin taapertaa sama reitti itse. Samainen polku on ihan laillinen ja luvallinen kävelypolku, hiihtäjät hiihtää toista kautta. Hyvä niin, ei luulisi tulevan kellekään paha mieli. Paitsi en tykkää niistä, jotka ulkoiluttavat koiriaan irti. Ei ole kiva irrottaa katsetta ja/tai nenää kamerasta ja huomata, että irtorakki nuuskii -hyvä, ettei haaroväliä ja omistaja vakuuttaa, ettei se tee mitään. Juueihän ne koskaan. Kerta se on ensimmäinenkin.

Mielessäni mietin, miten mukavaa ja helppoa täällä laitamilla on kävellä! Paikat, joissa lukee, ettei talvikunnossapitoa, on melkein paremmassa kunnossa kuin ne, joita hoidetaan. Polut on tallottu, eikä ne ole liukkaita - no, eihän mikään paikka ole näillä säillä, paitsi keskustassa. Tässä taannoin kun siellä kävin ihan oikein asioilla, niin tuli kyllä kiire palata tänne takaisin. Miten siellä, lähinnä nyt ihan keskusta-alueella, missä on mukulakiveä ja irtolunta, nautit kävelystä, kun saat varoa kaatumista ja kanssakulkijoita, joissa on josjonkinlaista.

Paras vaan, kun painuisin metsänsiimekseen ja yrittäisin nauttia siellä parhaassa seurassa hiljaisuudesta. Yritän kokeilla tuota joskus.

Lupaan.

Uuden alun alussa

Vuoden alusta tai viimeistään loppiaisesta on alkanut taas uuden arkeni opettelu ja totuttelu. Eri asioiden summana päätin tehdä erilaisia muutoksia, mutta eivät ne mitään "uuden vuoden lupauksia" ole. Näitä uusia alkuja kun on ollut jo pitkin viime vuotta.

Värjäsin pääni. Tai annoin värjätä. Niin monen vuoden jälkeen, mutta silti. Takana ovat ajat, jolloin sähläsin itse - ja takana on myös se päätös, että sitten kun pääsen töihin. Radikaalia muutosta ei tullut, mutta sainpa vähän vaihtelua peilikuvaan.

Kuten aioin, olen aloittanut taas kuntopyöräilyn. Tein sitä varten A4:n, johon merkitsen päivän, vastuksen, ajan ja kilometrit. Kaloreista en tajua tuon taivaallista, enkä jaksa sitä laskemisrumbaa. Tavoitteena kertalaakista aina vähintään 10 km, joka tähän mennessä on onnistunut. Sellaisen mielestä, jolla on itsekuria, voi tuntua typerältä pitää kirjaa polkukerroista, mutta huomasin omalla kohdalla, että ainut motivaattori on kirjanpito. Kerroista ja ajankulusta. Ettei vain lipsu taas liikaa sohvanpuolelle - tai koneella istumiseen.

Ei nimittäin ole varaa. Puntari heilahti joulun jälkeen vaarallisesti taas tasaluvun ylitse ja nyt niitä yritän taas huhkia pois. Kunhan pääsen taas tasalukuun, alkaa isompi työ päästä tasaluvun alle.

Hyvin on sujunut tähän asti, kun itse pääsen sanomaan. Tunnin kävelyitä aamuisin tai ainakin puoleenpäivään mennessä - illalla vajaan puolentunnin kuntopyöräily. Kyä tää tästä, jankutan mielessäni. Kunhan vain en anna taas periksi ja tee paluuta entiseen.

Entäs ruokapuoli. Se onkin toinen juttu.

Kaikki mitä naamaani lapan, ei kertakaikkiaan sovi. Sen tuntee ja näkee, mutta silti lapan. Tai nyt yritän olla lappamatta. Kokeilen, vaikuttaako mitenkään mihinkään se, että juon vain aamulla kupin kahvia, muina aikoina teetä tai kaakaota. Tee menee, kunhan taas totun ja löytäisin sellaisen mieluisan maun, joka ei laita irvistelemään. Ruisleipää pitäisi välttää ja luulenpa, että se on jo ihan perimänä. Kaikki merkit viittaa siihen. Se taas on aika vaikeata, koska tykkään ruisleivästä ja vaaleata en syö kuin pakon edessä. Nyt taitaa olla se pakko kallistua vaaleampiin sortteihin. Tai parasta kai olisi kokeilla tovi ilman leipää ja pottuja. Hankalaa, mutta yritän.

Kasviksia syödään aika hyvin jo muutenkin, mutta kai niitä voisi enemmänkin syödä. Hedelmistä uppoaa appelsiinit ja vihreät omenat, noin niinkuin kärjistäen. Välillä jotain muuta. Banaanin olen unohtanut toistaiseksi. En vain muista, miksi.

Liikunta ja ruokavalio. Luulisi riittävän, mutta ei. Senpä takia sorruin mainokseen ja netistä kaivettuun tietoon ja ostin yksiä pillereitä. En ole ikinä oikein uskonut ja luottanut moisiin apukonsteihin, mutta kai sitä tässä iässä saa jo kokeilla vaikka mitä. Uimahalliin minusta ei ole menijäksi, hiihtoladulla tarvitaan sukset ja kuntosalille minua ei ole vielä saatu, eikä saada, jos se minusta on kiinni. Haluan liikkua raittiissa ilmassa, jos se suinkin on mahdollista. Senpä takia ajattelin antaa mahdollisuuden tuollaisille kepulikonsteille ja kokeilla, onko meistä yhdessä mihinkään. Pari kuukautta ja voinen todeta, olenko alle tasaluvun vai en.

Syytä olisi kaventua ja kohentua, koska mies sai alustavasti jo vinkin, että kesällä olisi kaverinsa häät. En hihkunut riemusta, en todellakaan. Kesähäät! Voiko ankeampia asioita olla. Kysyn vaan, näin talvi-ihmisenä. Talvella häistä saisi paljon nätimmätkin, katsoo vaikka pihalle nyt. Samasta syystä totean, että häälahjan hankinta on pienin murhe tässä tapauksessa. Täysmustissa vaatteissa avojaloin sinne kun tuskin kannattaa mennä. Ei, vaikka musta hoikentaa.

Koettelemusten kevät 2010 tulossa!

Lainatuin ottein

Vuodenvaihteen Aamulehdessä oli sivullinen lupauksia uutta vuotta varten. Sai rastittaa ne kohdat, mitä aikoo vuoden aikana (yrittää) tehdä. Leikkasin sen hyvänä hetkenä talteen ja lupasin itselleni haahuilla vähän sen mukaan vuoden 2010. Eri asia, unohdanko koko lehtileikkeen jo tammikuun aikana.

Siitä syystä päätin tehdä siitä oman merkinnän. Kätevää. Ihan vain muistiksi. Opiksi ja ojennukseksi.

Selvitän, ketkä asuvat naapurissa ja tervehdin heitä
Selvittelyt sikseen, mutta yleensä tervehdin naapureita kyllä muutenkin ja muitakin joskus vahingossa, jos pihalle/rappuun päätyvät. On se sitten naapurin kaveri tai postinjakaja. Minusta on vähän hölmöä ohittaa vastaantulija (omassa pihassa/rapussa), jos ei mitään sano. Katsekontakti pitää ainakin ottaa, vaikka sitten vastaantulija olisikin sokeamykkä. Tämä reippauteni ei välttämättä vaikuta kaupassa. Jos en ole juttutuulella, en ala huudella hyllyjen välistä naapurille tai kenellekään muullekaan heitä.

Pidän yhden kasvisruokapäivän viikossa
Tätähän me ollaan aina yritetty, mutta katsotaan, miten taas käy. On niin helppoa tehdä myös kala- ja lihapitoista ruokaa ja syödä se hyvillä mielin. Tosin, nyt taas joulun jäljiltä tuo kasvisvaihtoehto ei ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto.

Syön karkkia vain viikonloppuisin
Jos haluaisin oikeasti päättää ja lopettaa, voisin luopua karkista taas kokonaan. Olin joskus sen kymmenen vuotta ilman, eikä tehnyt tiukkaakaan, kunhan alkukankeudesta pääsin eroon. Jos ei totaalikieltäytyminen, niin yritys hyvä 10 tuo lauantaimättö. Tai kerran kuukaudessa; kuka käskee syödä edes joka viikonloppu. Harkintaan!

En roskaa luontoa
Ei käy edes mielessä! Kannan (omat) roskat vaikka kaupungilta asti kotiin laukussa/taskussa, jos ei muuta keinoa vastaan tule. Autossa on pieni roskapussi vaihdekepissä, joten meiltä ei tipu(teta) roskia matkan varrelle. Ai, että ahistaa, kun joskus näkee, miten joltain sattuukin tipahtamaan nenäliina tai karkkipaperi tms. Koskahan saan suuni auki huutaakseni, että hei, teiltä taisi tippua jotain.

Kierrätän jätteeni
Sitä teen ihan luonnostani ja intopiukeena. Enemmänkin voisin, jos sille olisi mahdollisuus, esim. muovinkeräys. Mutta hyvä näinkin, että maitopurkeista lasipurkkeihin, säilykepurkeista pattereihin ja kaikkeen siitä väliltä löytyy omat kierrätysastiansa ja -pisteensä, joko läheltä omasta pihasta tai sitten "kauppareissulta".

Annan feissarin käännyttää minut
No, en todellakaan anna! Joku roti!

Katson vähemmän televisiota
Katson aika vähän omasta mielestäni jo nyt. Vietän enemmän aikaa tietokoneella. Uusia kotimaisia sarjoja on taas alkanut ja alkaa, joten voi olla vaikeaa vähentää. Päinvastoin.

Menen ajoissa nukkumaan
Jos klo 22 - 23 on ajoissa, niin ei tarvitse muuttaa tapoja. Joskus tuo voi lipsua puoleen taikka toiseen, mutta unta tulee riittävästi. Uni on paras lääke ja nukkuminen aika parasta.

Ostan lähiruokaa ja Reilun kaupan tuotteita
Tässä olisi parantamisen varaa ja paljon.

Liikun vähintään puoli tuntia joka päivä
Joka päivästä en uskalla sanoa, koska voihan olla, että tänäkin vuonna tulee vielä pyjamapäiviä. Kävelylenkille jos lähden, siellä yleensä menee tuntinen; johtuen sijainnistani, eh. Tekemäni kierrokset vievät sen verran aikaa, että aika helposti hurahtaa se tunti, eikä tee edes tiukkaa. Aurinkoisilla pakkassäillä voin vielä pidentää reissuja, kun ei vain malta tulla kotiin. Olen myös päättänyt aloittaa taas kuntopyörällä polkemisen. Eilen aloitin, ensimmäinen 10 km takana. Kesällä sitten taas ulkopyöräilyä.

Aloitan uuden harrastuksen
Jaa, niin minkä? Koskahan olen viimeksi varsinaisesti harrastanut jotain, jota voisi kutsua harrastukseksi = jolloin lähdetään kotoa pois kerran kaksi viikossa ja ollaan samanhenkisten ihmisten kanssa harrastuksen parissa. Olisiko 80-luvulla kuorossakäynti? Tyttökerho 70-luvulla. 90-luvulla touhusin mitä touhusin, mutta sekin oli aika itsenäistä diy-askaretta. 2000-luvulla... Pitäisi kai ensin päättää, mitä haluaisin harrastaa ja onko minusta (epätoivoista sanan muistelua tässä välissä... jestas sentään, kun en löydä sitä sanaa, mitä haen.) Antautumaan, ei. Kiinnittyä, no, ei. SITOUTUA! Tulihan se sana, kun vähän potki. Niin, onko minusta sitoutumaan johonkin tiettyyn juttuun pidemmäksi aikaa, varsinkaan kun en tiedä, mitä ensi viikko tai kuukausi tuo tullessaan.

Järjestän lautapeli-iltoja kavereille
Pitikö se tämänkin tulla muistuttamaan, että hyllyllä on edelleen yksi kokeilematon peli. Jos nyt ensin kahdenkesken saataisiin pelipöytä kohdilleen, niin sitten voisi harkita oikein peli-iltaa. Työn alle tämäkin.

Löydän joka päivä yhden positiivisen asian itsestäni
Ja kuinka montaa päivää on vuodessa? Täysin mahdotonta.

Juon vähemmän alkoholia
Voiko tämän vähempää enää juoda. Sehän olisi sama sitten lopettaa kokonaan, mutta kyllähän sitä lääkkeeksi täytyy aina välillä ottaa. Ja vähän muutenkin.

Hymyilen enemmän
Olisi kyllä syytä! Olen turhan vakavailmeinen, lähes tuima, vaikka ei olisi mitään syytä. Hyi minua!

Opettelen haaskaamaan aikaa
Ei tarvitse opetella, osaan sen jo - ja olen siitä enemmän kuin tyytyväinen.

Ostan runokirjoja
Harvemmin tulee runokirjoja ostettua, mutta kirjoja kyllä.

Ajan autolla vain kun on pakko
Sitä teen kyllä ihan muutenkin. Kuljen julkisilla, jos en omin avuin - ja mies toimii kuskina yleensä aina, jos näitä lyhyempiä matkoja körötellään. Käyttäisin autoa vieläkin vähemmän, mutta mies on sitä mieltä, että sitä ei saa seisottaa parkkipaikalla turhan pitkiä aikoja. Auto ei tykkää. Ymmärrän... Eikä mies tykkää julkisista.

Pistän vanhat vaatteeni kiertoon enkä hanki heti uusia
Toimii jo nyt. Kuskaan epäsäännöllisen säännöllisesti pusseja UFFin laatikkoon, mutta sitä vaaraa ei ole, että hankkisin uusia tilalle. En ainakaan turhan usein. Tarvetta kyllä olisi, mutta pärjään näilläkin. Katsotaan vaatekertaa sitten taas, kun työt kutsuu.

Käyn katsomassa isovanhempia useammin
Enää ei elä, kuin molemmat mummit, mutta molemmat asuvat yhtä kaukana kuin vanhemmat, joten käyntikerrat tuskin nykyisestä lisääntyy. Välimatka asettaa omat hankaluutensa. Tosin puhelimeen voisin tarttua useammin, mutta olen muutenkin niin huono soittelemaan (se tosin näkyy kännykkälaskussa, silloin harvoin kun se tulee.).

Ostan ruokaa vain sen verran kuin käytän
Auts. Tässä on myös parantamisen varaa. Biopussiin tulee laitettua joskus muutakin kuin suodatinpussit ja talouspaperit.

Käyn katsomassa harrastajateatteria
Tuota voisin tulevana kesänä kokeilla! "Oikeissa" teattereissa olen täällä asuessa päässyt käymään, mutta vielä on paljon nähtävää ja koettavaa kulttuurinkin saralla. Yksi, mitä mietin ja haluaisin kokeilla, on joku "sinfoniakonsertti" vaikka Tampere-talossa. Tykkään klassisesta musiikista, niin olisi mukavaa kerrankin kuulla sitä ihan oikeasti soitettuna. Ilman kuitenkaan mitään sopraanoja tai muita oopperalaulajia. Pidänpä tämänkin mielessä.

Sammutan turhat valot
Helppo nakki, jos niikseen tulee. Pimeitä ovat ne huoneet, joissa ei oleskella. Paitsi vessa; siellä yleensä aina palaa päivisin valo, jos kotona ollaan, koska käytössä se on kuitenkin ja ko. lamppu ottaa aikansa syttyessään. Tästäkin on montaa mieltä, että kannattaako niitä loisteputkia sammutella ja sytytellä edestakaisin, mutta näillä tavoilla mennään toistaiseksi.

Aika näyttää, minkälainen vuosi tästä tulee ja kuinka paljon pitää itseään retuutella niskasta ja potkia peeseelle.

Harittavaa tiirailua

Sopii toivoa, että seuraavan kerran, vuonna 2013, minullakin jo olisi sellainen lisälelu, jotta saisin kuvattua kuuta kunnolla. Eilen yritin tiirailla pienellä ja vähän isommalla kameralla, mutta heikoin tuloksin. Välillä luulin, että silmissä jo harittaa, kun näin kuun milloin kahtena, milloin neljänä.



Raketteja ei menty eilen ulos asti katsomaan. Kuulosti vähän siltä, että aivan kuin tänä vuonna olisi raketteja ammuttu viime (eh, toista) vuotista (2008) vähemmän. Malttoivat aika hyvin siihen iltakuuteen odotella ja lopettivatkin ajoissa. Välillä tuli niin hiljaisia hetkiä täällä lähiössä, että meinasin nukahtaa. Vaikuttikohan oikeasti ne uudet ohjeistukset niin paljon, vai pelottiko pakkanen.

Alkuillasta käytiin happihyppelyllä, mutta väsy iski sen verran pahasti luihin ja ytimiin (tankkauksilla lienee vaikutusta asiaan), että uni korjasi mennessään. Ja hyvä niin. Tässä alkaa olla arki jo pian nurkan takana, joten paluu normaaliin uni- ja päiväjärjestykseen olisi enemmän kuin suotavaa.

Puntarista ei nyt sanaakaan.

Sivunkääntelyä

En aio kerrata mennyttä vuottani, saati naputella ääneen alkavan uuden vuoden lupauksia.

Ihan vain laiskuuttani.

Totta maar odotan uutta vuotta taas, kuin kuuta nousevaa, jahka se olisi yhtään parempi, kuin tämä mennyt vuosi oli. Tai ei tässäkään kai mitään suurempaa vikaa ollut; aina voisi asiat olla huonommalla tolalla.

Mutta myös paremmin, jos joiltain muilta kysyisin.

Parempi, kun en kysy. Pysyy mieli parempana.

Onnellista uutta vuotta 2010!

Yllättäviä ovenkäyntejä

Meillä kävi pukki jo alkuviikosta, kuten kuvasta näkyy. Jokavuotinen sulostuttaja jo monen vuoden takaa. Sain sen joskus kummisedältä. Joistakin härpäkkeistä en vaan raski luopua.

Viikonloppuna koin jännityksen hetkiä, kun yksi vanha kodinkone sanoi sopimuksensa irti. Sitä päivää olin "odottanut", mutta silti se tuli vähän yllättäin. Mitään akuuttia hätää tai uuden tarvetta ei olisi ollut, mutta koska ajoitus oli kaiken kaikkiaan sopiva, niin nyt meillä on sivustatäytettävä vaatteidenpesumasiina. Vetää paljon enemmän pyykkiä sisäänsä ja on hiljaisempi, kuin edeltäjänsä, linkoaakin maximissaan 1600 kierrosta. Onnea. En kuitenkaan aio jättää pyykkitupaseikkailuja, koska siellä hoituu vallan kätevästi mm. pussilakanat ja varsinkin kuivatus.

Imuriakin olen miettinyt ja vähän suunnittelin, että tulevana vuonna voi olla oikea aika sen päivittämiseen nykyaikaan - ja ehjään versioon. Nyt sinnittelen vielä jeesusteipatulla mölykoneella, jolla silläkin on jo ikää toistakymmentä vuotta, joten saakin olla vähän äänekäs. Mymskältä otin ominluvin vinkin hiljaisesta imurista. Jahka näen sellaisen ihan kaupassa livenä, voin tuumailla mm. johdon pituutta ja muita käytännön asioita. Enempää en vain tarvinnut kiinnostuakseni, kuin sanan hiljainen. Uusi pesukonekin on hiljaista sorttia, vasta lingotessa äityy pitämään isompaa ääntä. Jännittävää.

Hiljaisuudesta tulikin mieleeni... tämä hiljaisuus. Tai kyllähän täällä mies on pitänyt ääntä ja televisio ja stereot sekä normaalit kerrostaloäänet, mutta se kitinäitku ja möykkä, kolina ja kiroaminen, huuto ja ärhentely - ne on kaikki poissa! Ollut jo hyvän aikaa, että sen on pannut todellakin merkille! Täällä kuulkaas korva ja ajatus lepää, hermoistani puhumattakaan. Eihän tätä varmasti pitkään kestä, mutta toistaiseksi on nautittava tästä joulurauhasta.

Olen tässä pitkin poikin siivonnut aina joutessani. Pesukonetta odotellessa oli hyvää aikaa jynssätä pesuhuoneen nurkat ja saunaa. Ei siksi, että on joulu. Kunhan nyt vain sattui huvittamaan. Täytyyhän sitä syödäkin, oli joulu tai arki. Tänä iltana olisi tarkoitus laittaa kinkku uuniin. Itse pärjäisin edelleen vaikka ilmankin tai jollakin pienellä valmiskinkulla, mutta mies kuulemma haluaa pitää joistakin perinteistään kiinni - ja se hälle suotakoon.

Nyt kun vielä muistan, niin on kirjoitettava ääneen pari tuotekehittelyä vaativaa ajatusta. Pitkille ja miksei lyhyemmillekin automatkoille penkkeihin olisi hyvä saada hierova istuin. Onhan niitä työtuolejakin, joissa on se hierontaominaisuus. Minulla oli joskus ekassa autossani tupakansytyttimellä toimiva irtopenkinlämmitin (kun kuskinpenkin lämmitin ei toiminut). Joku viksu voisi kehittää sellaisen yhdistelmän. Hierova irtopäällinen, joka toimii tupakansytyttimellä/-mestä.

Toinen, mikä tuli tänään tuolla pyryssä mieleen on tuulilasinpyyhkijöiden kopsutin. Napin painallus ja pyyhkimet kopsahtaisivat ajon aikana tuulilasia vasten ja irtolumi ja jää tippuisivat matkalle. Kätevää tuo on siinä vaiheessa, kun on vaikkapa moottoritiellä, missä ei niin vain pysähdytä puhdistamaan tuulilasia ja pyyhkijöitä, nähdäkseen eteensä.

Jos nämä on jo vanhoja keksintöjä, niin saapi vinkata.

***

Huomisesta päivänkulusta kun ei vielä tiedä, niin toivotan nyt ja tässä kaikille plöki-ihmisille ja muillekin hyvää joulua!

Syökää mitä syötte, kunhan syötte ja juotte sopivasti ja nautitte olostanne, kukin tavallanne.

Niin mieki aion tehä.

Kake

Pakkanen vai sisäinen blondius - tai sittenkin luontainen pöljyys:

Ostin laitteen, jonka ohjelmoimiseen ulkomaankielisten ohjeiden ja kuvan perusteella tarvittiin kaukosäädin.

Reippaana tyttönä menin olohuoneeseen, otin kaken ja menin keittiön lattialle pitkin pituuttani tarkoituksenani ohjelmoida ja samalla koekäyttää kyseinen laite. Heräsi kyllä pieni epäilys; sen verran vielä kulkee järki päässä, mutta olen kuullut puhuttavan yleiskaukosäätimistä ym. Oma ei kylläkään ole mikään yleispätevä.

Painelen erilaisia nappuloita. Painelen ohjeen mukaisia numeroita, eikä mitään tapahdu. Sinnittelen vartin verran ja tunnen, miten kiukku ja paha olo (fyysinen) valtaa mielen. Että pitikin ostaa humpuukia, lankaan menin ja tässä sitä nyt ollaan. Rähmällään. En kyllä varmasti kerro miehelle, saa itse kokeilla jouluaattona. Ehkä tässä vain on joku kikkakolmonen, jota en nyt tajua.

Haen makuuhuoneesta toisen kaukosäätimen, vain huomatakseni, että sehän on samanlainen. Totta kai, Samsungeja molemmat vastaanottimet.

Sillä samalla sekunnilla huomaan, että purkamassani laatikossa on vielä jotain. Kaukosäädin! Ihan oikea ja siihen laitteeseen kuuluva.

Äkkiä patterit sisään ja testaamaan.

Turha kai mainita, että toimii.

Kylläpäs helpotti myöntää oma tyhmyys, koska en voi tätä kertoa miehellekään kuin vasta jouluaattona.

Terapiaa puoleen hintaan

Ei se hymy johdu pakkasesta, vaikka tavallaan johtuukin.

En ole palelluttanut naamaani, mutta väkisinkin se hymyilyttää, kun nyt on tällä viikolla ollut viimeinkin kelit, joita olen odottanut. Eikä tuolla tunnu liian kylmältä haahuilla, kun on tarpeeksi vaatteita eikä jää seisoskelemaan pitkiksi ajoiksi paikalleen. Kuka käskee sipsuttaa pakkasessa collegehousuissa ja kesäkengissä avopäin, kuten aika moni nykyisin näyttää tekevän.

Jos kehtaisin, menisin kaupungille asti niissä toppavaatteissa, missä kuljen täällä kävelylenkeillä, mutta eihän se nyt olisi sopivaa. Menee vielä kaupungin maine, jos käytännölliset maalaiset valtaavat Hämeenkadun. Johan tässä oli eräässäkin lehdessä lukijan mielipide, missä ilmaistiin närkästyminen naisista, jotka kanniskelevat kaupungissa selkäreppua. Se minulta vielä puuttuu; olen kanniskellut reppua enintään Tammelaan saakka.

Eilen testasin tosimielessä toista paria kutomiani pitkiä ranteenlämmittimiä. Nehän pirskatti vieköön toimivat! Olin muutaman tunnin kaupungilla asioilla ja suuren osan siitä ulkona, mutta eipä päässyt pakkanen takinhihoista sisään, vaikka olikin pari puolipitkähihaista paitaa päällä.

Anun vinkistä varmistuneena menin käymään siellä kangaskaupassa. Vähän kyllä hämmensi se tavarapaljous, että muistin vasta kassalla jonottaessani, että lankaa ja kuminauhaa voisi myös tarvita. Kangaspalan löysin kuitenkin, sehän se oli pääasia. Se oli myös tarpeeksi iso, jos ensimmäinen ompelus menee tärviölle. Iloisin yllätys oli, että sain sen koko komeuden puoleen hintaan ilmoitetusta. Oooo, mikä tuuri! Halvalla lähti minun ompeluharrastus taas liikkeelle.

Tänään olisi vielä ohjelmassa yksi tilaisuus, jonne lupasin mennä avuksi. Käytännössä ja itseni tuntien taitaa mennä niin, että ehdin laittaa kaiken valmiiksi, mutta kun en tykkää jättää asioita liian viime tippaan. Ja onhan minulla ollut tätä aikaa hankkia tarjottavat ja muut tykötarpeet.

Joulusta minulla ei ole oikein muuta sanomista vielä, kuin, että toivon totisesti, että osalle naapureista olisi paikka, jonne voisivat mennä jouluksi. Vaikka sukulaistensa tykö. Mielellään vaikka koko loppuvuodeksi. Mölytköön ja tapelkoon siellä kaikessa rauhassa.

Tai onhan minulla se ompelukone! Kaasuttelen sillä ja soitan heviä.

Kaikkea hyvää

Päässä soi jostain syystä Martti Servo, vaikken saakaan sanoista selvää enkä saa kiinni kappaletta. Liekö sitä edes olemassa muualla kuin omien korvien välissä. Tunnelma vaan sopii tähän hetkeen ja koko päivään, mitä tässä nyt on ehtinyt haahuilla. Leppoista oloa ja raitista ilmaa. Pakkasta tänään jo reilut kymmenen ja koko päivän.

Viikonloppu hurahti ja tämä tätsy siinä samalla. "Löysin" tässä taannoin vanhan käsityökorini vaatehuoneen ylähyllyltä, joten olen saanut aikani kulumaan vallan hyvin käymällä sen sisältöä taas läpi. Lähinnä nyt kuluttanut vanhoja villalankakeriä. Nuorempana kudoin aina syksyllä yhden villapuseron, mutta nyt en edes kuvittele sen sortin urakkaa. En jaksa keskittyä, saati, että mielenkiinto riittäisi niin pitkään projektiin. Tässä nyt on hollilla kaikkea muutakin.

Eilen nukkumaan mennessäni pyörin ja hyörin (kuvainnollisesti), kun mietin mitä kaikkea tässä voisi vielä tehdä. Ideoita ja suunnitelmia vain pulahteli päin näköä. Pari jakkaraa voisi "päällystää" ja muokata yhtä laukkua. Pitäisi vain uskaltautua johonkin kangaskauppaan ja löytää sellainen kori, missä on ylijäämäkankaita vai mitä ne on. Kangaskaupassa olen asioinut viimeksi 90-luvulla ja silloinkin äitini kanssa, joten on vähän hakusessa, miten siellä käyttäydytään. Älköön vain kukaan tulko kysymään mittoja tai mitä etsin. Minä mistään mitoista tiedä. Näppituntumalla sellaista sopivaa kangaspalaa, joka sopii väri(e)nsä puolesta. Yritin katsella jo kirpputorilta, mutta ei ollut.

Kirppiksestä puheenollen. Pöytävuokra-aikani on nyt onnellisesti ohi ja voin todeta, että ei hullumpi kokemus. Mitään ei rikottu, saati varastettu ja kaikki olivat joko tallessa tai mennyt kassan kautta. Se vain, että vaatteissa oli jo tuonkin lyhyen vuokra-ajan jälkeen ominainen kirppishajunsa, joten jatkolähetin satsin kierrätykseen. Jos olisin rohkeampi sielu, mainostaisin enemmänkin, mutta kun en ole. Jos taas kyseinen kirpputori on voimissaan vielä ensi vuoden puolella, saati minä, voisin ottaa toisen viikon.

Plussan puolelle jäin, mutta en rikastunut, koska pyytämäni hinnat tavaroista ja kirjoista olivat aika alakanttiin. Periaatteeni kun on, että kirpputorilla kirppuhinnat. Ostaessa ja myydessä. Kirjoista sain noin puolet myytyä, mikä olikin päätavoite koko viikolle. Nappikauppa ei käynyt, mutta niillekin keksin nyt myöhemmin itse käyttöä ja lopuille löytyi uusi, hyvä koti. Terveisiä vastaanottajalle, jahka postipoika löytää perille.

Lauantaina piipahdin TTT:n Kirpputorilla. Siellä sai jo esimakua ruuhkista, joilta ei voine täällä välttyä tänäkään joulunaikana. Vähän meinasi ahistaa, mutta ei liikaa, koska välillä pääsin raittiiseen ilmaan ja otin reissuni ulkoilunkin kannalta. Enemmän otti päähän ne muutamat keski-ikäiset naiset Sokoksen kassajonossa, kun jaksoivat valittaa (muka) hitaasta palvelusta ja pitkistä jonoista. Kivahan se tietysti on heittää small talkia, mutta olisivat olleet tyytyväisiä, että siellä sentään oli järjestetty vuoronumerojärjestelmä kassoille. Ei ollut vaaraa rynnimisestä saati etuilusta. Minä ainakin olin. Sitä tiesi pääsevänsä kassalle ja ulos jossain vaiheessa omalla vuorollaan - ja tokihan se jonotus oli vapaaehtoista. Kuka käski tulla tavarataloon lauantaina keskellä päivää kun siellä on satoja muitakin. Itsekin mietin ehkä pari minuuttia, jäänkö vai en. Sunnuntaina pysyinkin sitten kaukana kaupungin ruuhkista. Istuin kotona kutomassa ja mieli oli hyvä.

Mieli on ollut viime aikoina ihmeen hyvä. Uskalsin jopa ääneen sanoa, että nyt on taas ne ajat, kun ei ketuta mikään, onnellisuus- ja tyytyväisyysasteet aika hyvällä mallilla - ja vain siitä syystä, että saan olla ja tehdä mitä haluan oman aikatauluni mukaan. Miehellä on ollut omat kiireensä työ- ja vapaa-ajalla, joten hänkään ei ole muistanut tai jaksanut painostaa minua esimerkiksi työnhaussa. Onhan se tosiasia, että ei tämä minun luova kauteni tuo taloon euron euroa, vaikkei kyllä paljon maksakaan. Minusta kuitenkin suurempi merkitys on sillä, millä kiirillä olen. Se vaikuttaa niin moneen. Johan se on nähty ja kuultu.

Tammikuussa voi taas miettiä vakavampia. Nyt tuuletellaan pääkoppaa ja annetaan käsien käydä.

Ei sunkhaan sole niin vaikeata

Onhan sitä joulumieltä saanut etsiä, kun ulkona on ollut ylipitkä syksy -ja vielä tympeimmästä päästä. Iloinen yllätys oli löytää parikin joulumielenkohentajaa täältä. Kiitos Unalle ja Marja-Leenalle. Tavoilleni uskollisena kiitän ja niiaan syvästi, mutten laita sitä eteenpäin, koska. On vain niin hankalaa erotella yhtään ketään missään mistään. Lähettelen lämpimiä ajatuksia joka päivä ympäri ämpäri, tuntekoon jokainen pistoksen poskessaan, jos haluaa.

Märkä syksy taitaa tässä lähiaikoina muuttaa vähän muotoaan; hitaasti, mutta varmasti. Lunta on sadellut koko päivän ja mitä otsikoita on uskominen, pakkasia on toiveissa jo ensi viikosta. Voin taputtaa pieniä käsiä yhteen ja vääntää hymyä vaikka väkisin.

Aikani jahkailtua otin sittenkin oman nurkkaukseni kirpputorilta. Vähän niin kuin koemielessä, että miten Tampereella kirppiskansa kohtelee tavaroita ja kuinka moni menee kassan kautta. Ei sillä, että olisin yhtään ennakkoluuloinen, mutta olen vain lukenut liikaa yleisönosastoja ja seurannut livetilanteita. Ahistuu siinä vähemmästäkin.

Enemmän meinasi ahistuttaa, kun kävin omia kaappeja läpi. Vaikka säännöllisen epäsäännöllisesti niitä aina käynkin lävitse, aina sitä ylimääräistä näyttää olevan. Koskahan pääsisin niistä lopullisesti eroon (siis oman käden kautta ja omasta halusta).

Katsoin eilen pitkästä aikaa Lumikit. Edellisen kerran näin sen telkkarista silloin 80-luvulla ja kyllähän se teki vaikutuksen. Olin tallentanut sen vajaa vuosi sitten, mutta nyt vasta otin aikani ja paikkani. Vähän harmittaa, etten marraskuussa ottanut asiaksi ja mennyt katsomaan sitä Teatteri Tapioon, kun kerta ilmoituksia esityksestä näin. Nyt se taitaa olla myöhäistä.

Tulevana viikonloppuna sopii olla hyvät kelit niin ulkona kuin omassa päässäkin, koska olen suunnitellut käyväni vaikka missä. Paino kuitenkin sanalla suunnitellut. Olen kirjannut kalenteriin pitkin matkaa tapahtumia ja muita ja nyt on h-hetket koittamassa. Keskustorillakin avautuu taas Joulutori ja se jos mikä piristää kyseistä aluetta.

Suomen kielihän on paikkapaikoin vähän hankalaa, jos siitä tehdään hankala. Siitä on monta monituista esimerkkiä kuluneeltakin syksyltä. Niinkuin niin kuin. Niinko. Terveisiä vaan Anulle, joka sai taas minun kielioppini sekaisin. Minua kuitenkin helpottaa, kun osaan persoonapronominit; mie, sie, se/tuo - me(t), te(t), ne/nuo. Molen, solet, son - molema, toletta, nuotton. Variaatioita unohtamatta.

Eikä lappalaista rekkakuskia, Mauria.

Älä syytä itseäsi, jos et ymmärrä minua tai saa selvää puheistani.