23.11.2006

Valopilkku

Valoa tähän pimeyteen tarvitaan nyt vähän joka puolella. Eilen ihasteltiin työpaikan ikkunasta, miten siniset valot ääniefektillä varustettuna porhalsivat ohitse. Oltiin just sanottu, että kun ei mitään koskaan tapahdu. Vilunväreet tuli kunnolla vasta tänä aamuna, kun lehdessä luki hurjasta takaa-ajosta.

Eri suunnilta on kuulunut erilaisia mutinoita ja ärhentelyjä, miksi vaihtaa blogipalvelusta toiseen ja onko toinen toistaan parempi vaiko huonompi. Omasta puolestani voin vaan todeta, että tämä siirtyminen blogspottiin ei johtunut yksistään Vuodatuksen pätkimisistä. Tiedossa on vallan hyvin, ettei tämäkään palvelu ole toisinaan mistään kotoisin, mutta se on voi voi. Mikäpä rakkine tai palvelu toimisi aina ja iänkaiken ongelmitta.

Minun haaveissa oli joskus vaihtaa vanhan blogin nimeksi Tinkan kellari, koska se tuntui jotenkin tutummalta ja sehän oli minun kellari. Tai on se edelleen. Mutta koska olin jo valinnut nimeksi Kirjoituksia kellarista, tuntui vähän pöhköltä ajatukselta mennä vaihtamaan nimi kesken kaiken. Eihän lapsellekaan (näin oletan) anneta nimeä, joka sitten puolen vuoden päästä vaihdetaan, kun ei se ensimmäinen ollutkaan hyvä.

Niinpä sitten tämä uuden blogin avaus tuli kuin tilauksesta ja sain, mitä halusin - vaikka tässä ulkoasussa onkin vielä tekemistä, mutta kaikki aikanaan. Jahkailen nyt edelleen, eihän sekään minusta mihinkään ole hävinnyt, vaikka julkisivu onkin toinen. Samat höpinät tänne tulee, kuin ennenkin, jos vaan sille päälle satun. Arjessa ja elämässä on vaan nykyisin vähän muutakin, kuin aikaiset aamut ja tietokone, joten merkintöjen sisältö ja päivitystahti voi toisinaan / edelleen takkuilla. Minuako se häiritsee kovin. Just joo... eipä juuri.

Jos tämä kakkoskoteilu ja molempiin kirjoittaminen jotakuta häiritsee, niin se on harmi. Tämän taustalla kun nyt ei sen kummempia ole. Vaihtelu virkistää ja kuten sanottu; oikeassa elämässäkin olen yleensä aina muuttanut osoitetta marras-joulukuussa. Tämä kuuluu vähän niin kuin perinteisiin.

Minulle ainakaan ei tule vieläkään ilmoitusta
tulleista kommenteista Vuodatuksen Hallintasivulle. Mahtaako tulla muille? Pari eilen tullutta kommenttia on pitänyt myös moderoida, kuten ennen vanhaan. Säästän tosin ylläpidon sähköpostilta, koska sitä varmaan tulee ilman minunkin postittamista. Kuikuilen aina silloin tällöin, vastailen, jos huomaan jonkun käyneen.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että Vuoden Valopilkku voisi olla vaikkapa Tuomas.

4 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Heissan Tinka.

Sanoisin tuohon nimiasiaan.... Että omaa nimeä voi vaihtaa naimisiin mennessään tai muuten jos siltä tuntuu.

Minä perustin blogin sillain äkkiväkkiä tuosta vaan kun halusin kommentoida. Ja yhtäkkiä huomasin olevani sidoksissa nimeen joka ei ihan vastaa sitä mitä oikeasti nyt haluaisin. Elämä muuttuu ja minä sen mukana. Niinpä vaihdoin sen. Ja nyt tuntuu hyvältä, nasevammalta, vähän niin kuin ois tullut kotiin. Itseasiassa blogin nimestä ja osoitteen nimestä tulee aika hauska sanapari.

Lastakin kuitenkin "tehdään" aika pitkän aikaa ja sille sitä nimeä suunnitellaan ja suussa maistellaan.

Niin että minun puolestani sinulla on täysi oikeus vaihtaa nimeä! Ja värejä ja mitä vain. Eihän se paljon muuta, päivittää vain sen ylhäällä olevan pari sanaa. Osoitekin pysyy samana.

Tinka kirjoitti...

Huomenta Satu,
totta turiset, ja aattelen vähän samoin tuosta nimiasiasta noin niinko yleisesti, mutta kun pähkäilin omalla kohalla mm. sitä blogin nimenvaihtoa, niin Joku tökki. Ei se vaan tuntunu "oikealta"(Reilulta blogia vai itteä kohtaan? En tiiä...).

En oletakaan, että tätä ymmärretään :) kun en ihan joka hetki ymmärrä itekään, mutta KK pitää sisällään sen verran muutaki, ko omat höpinäni, että tuntus vähän pahalta hylätä se sanapari. Nimi.
Siksipä tämä vaihtoehto; höpöttelen enemmän täällä.

Anonyymi kirjoitti...

Löysinpä tänne uuteen paikkaan minäkin... kommentteja ei ilmoittele mullekaan vuodatus enää, mutta onneksi ilmaantuvat spostiin kun panin sen ilmoituksen aikanaan päälle ja sieltähän sitten huomaan uudet kommentit viimeistään.

Onnea uudelle 'kodille'!

Tinka kirjoitti...

Timo,
kiva kuulla sinustaki pitkästä aikaa! :) Reissusta rähjänä..?

Tuo oliski ollu muuten hyvä idea, kun olisin vaan muistanu aikasemmin, että laittaa sen sposti-ilmotuksen päälle tuolla Vuodatuksessa. Tiiä sitte, onko moniki kommentti menny multa ohi, mutta kantapään kautta oppii vähän joka asiassa.

Ja kiitos - tämä alkaa tuntua aina vaan enemmän kodilta. Vallankin, kun vanhat tutut löytää tiensä myös tänne :)