25.5.2012

Palasta etsimässä

Piti viimeksi, ennen kuin järkytyin ja jähmetyin sen yhden videon takia, kirjoittaa ajatus siitä, miten ei elo ole mennyt kuin Strömsössä. Törmäsin pitkästä aikaa nimittäin oman vanhan plökin kuvaustekstiin: tinka - Tuulellakäypä, päälle 3-kymppinen pikkukaupunkilainen, joka opettelee ison kaupungin tavoille, tosin huonolla menestyksellä. Toivoo löytävänsä paikkansa ennen kuin täyttää 40.  

Kaikki muu tuossa on paikkansapitävää, mutta sitä omaa paikkaa (jos nyt vaikka työelämästä puhutaan) ei ole vieläkään löytynyt. On tässä tosin vielä vähän aikaa ennen täyttä pyörähdystä, mutta aika heikolta näyttää.

Olen kuitenkin jostain syystä aika rauhallisin mielin. Työ kun on vaan yksi osa, palanen tätä koko hässäkkää, jota elämäksi sanotaan. Kaikki muu on suht koht mallillaan, paljon huonomminkin kun voisi tilanteet olla. Sitä vaan luuli blogin aloittaessa, että täältäpäin Suomea löytyisi oman alan töitä suit sait sukkelaan, mutta hah. Ikuinen pätkätyöläinen. Tosin onhan siinäkin puolensa. Edellinen paikka olisi ollut sellainen, johon olisin voinutkin jäädä hamaan tappiin saakka, mutta kun järjestelyt ja muutokset olivat ja ovat sitä luokkaa, ettei siinä paljon tahtomiset auta, kun raha sanelee ja viksummat päättää.

Uutta pätkää on kuitenkin nyt luvassa! En tiedä, kuinka paljon tästä kannattaa vielä huudella, mutta saan kai edes vähän hihkua, että töitä on luvassa, ihan pienesti, mutta on se tyhjää parempi! Olkoon se vähän niin kuin kesätyö. Kiitos sille suunnalle, joka tarjouksen heitti ja antaa mahdollisuuden pystymettäläiselle. 

Ei tästä nyt sen enempää.

5 kommenttia:

vintti kirjoitti...

Pystymetsä on hyvä metsä- sanon mie.

Tinka kirjoitti...

Vintti,
niin on, mutta kun harva työnantaja on samaa mieltä. Harvassa on ne paikat, joissa oppii työtä tekemällä.

Edellinen paikka oli aika pitkälti sitä sarjaa, vaikka ei uskoisi. Tästä tulevasta - niin, en tiedä vielä ihan varmaksi sanoa :)

Herkku kirjoitti...

Moi!

Tulin pitkästä aikaa katsomaan, mitä tänne kuuluu. Jos vaikka pääsisi kärryille taas. Itsekin vanhoja tekstejäni nopeasti silmäilin pitkästä aikaa, ehkä ajan kanssa enemmänkin. Mielenkiintoista katsoa, olisiko siellä jotain, mihin olisin tällä välin löytänyt vastauksia.

Herkku kirjoitti...

Niin ja onnea uudesta pätkästä!

Tinka kirjoitti...

Herkku moii!

Yllätit sitten tuplasti, tai triplasti - miten sen nyt ottaa. Readerin kautta huomasin sinut eilen vai koska se oli. Kiva, jos alkaisit taas päivitellä ja jakamaan hyvää kiiriä :)

Kuten uusin merkintä kertoo, pätkä on ohi, mutta kiitos silti.