Tuuletusta

Meinasin loma- ja pakkaspäivän (mitä niistä nyt on jäljellä) kunniaksi sulattaa pakastimen, mutta oi, ja voi - siellähän oli miehen eilen tuomaa jäätelöä, joten en ota riskiä sen säilymisestä. Syödä ei nyt huvita näin aamutuimaan, mutta vielä kökömpää olisi lusikoida sitä kylmälaukun pohjalta.

Sainpas sitten hyvän syyn jatkaa tätä koneella istumista. Petivaatteet "tuulettuvat" tupakanhajuisella parvekkeella, kiitos aina vaan ihanien naapureiden ja niiden tumppiastian. 

Mitä viime kertaan tulee, niin taas on nytkähdetty eteenpäin. Luvattu työpesti jatkuu pitkälle ensi talveen ja olen siitä enemmän kuin tyytyväinen ja iloinen. Tyhmä olisin, ellei tarjottu työ ja siitä saatava palkka kiinnostaisi. Kyllä näillä veloilla. 

Toisaalta olen taas niin kurkkuani myöten täynnä sitä hommaa tietyin osin (ei se itse työ, eikä työkaverit vaan se, keiden kanssa sitä työtä tehdään), että olisin valmis muuttamaan täältä sinne, mistä aikoinaan tulin - tai edes sinnepäin ellei jopa kauemmaksi. Tässä kaupungissa on paljon hyvää, mutta myös sellaista, jonka takia haluaisin pahoina päivinä täältä mahdollisimman kauaksi, edes Ouluun saakka. 

En käsitä, millä ajatusjuoksulla tämän päivän ihmiset täällä on varustettu. Ei syistä ja seurauksista sen enempää, mutta tyhmyys joukossa tiivistyy. Se on nähty ja kuultu taas monta kertaa. Kivaa mennä loman jälkeen paalupaikalle, kun hermot on melkein samassa jamassa, kuin lomalle jäädessä. Juu, ei. Helpottaa hengitystä, kun tiedän pääsiäispyhien olevan tulossa. 

Viime aikaisista hyvistä tapahtumista on mainittava ainakin käynti elokuvissa.  Käyn todella harvoin, koska katson elokuvat mieluiten kotona (itkien) rauhassa, mutta tuo kiinnosti niin paljon, etten malttanut odottaa dvd:n julkaisua. Samainen tarina kestää kyllä useammankin katselukerran, joten ostoslistalla sekin on. Kuten on pari muutakin. 

Keikoista on hehkutettava taannoista Jonne Aaronin Tampere-talon konserttia.  Tiesin, etten pettyisi, mutta yllätyin siitä, miten hyvälle tuulelle sitä tuli. Pientä liikutusta oli havaittavissa, mutta pääosin tunnelma oli aivan loistava! Menisin toistekin.

Kuten huomaa, on tässä kaupungissa niitä hyviäkin puolia, joiden takia täällä viihtyy.

Kynnyksellä

Terveisiä täältä!

Annoin blogilaiskuudelle viime vuonna pikkusormen, se vei koko akan. Olen laiska, tyhmä ja saamaton. Niin ainakin tällä saralla. Ei pidä ymmärtää, että olisin tänä hiljaiselon aikana hylännyt tietokoneet kokonaan, päinvastoin. Manaan sitä aikaa v. 2000, jolloin näihin jouduin tutustumaan, koska niistä on tullut niin suuri osa elämää ja arkea. Hyvässä ja pahassa. Töissä ja kotona.

Mitä viime päivityskertaan tulee, niin työelämä sitten vei mennessään, enemmän tai vähemmän, kun kesä vaihtui syksyksi. Nyt talveksi - ja tätä menoa on kohta kevät ja sitten ollaan taas jännän äärellä. Toiveita on pitkästä pestistä ihan tämänkin määräaikaisen jälkeen, mutta niin kauan kun ei nimiä papereissa ole, on parempi olla hissukseen. 

Voisin kertoa siitäkin työelämästä taas ummet ja lammet, mutta pitää nyt vähän aikaa sulatella ja opetella tätä taas. Kirjoittamista tänne. Ja tuonne. Ja ehkäpä vielä muuallekin. Sormilla ja käsillä on kamala tarve tehdä jotain, mutta aika ja taito on rajallinen. Suodattimista puhumattakaan.

Muuten tämä arki on ollut aikalailla samanlaista kuin viimeksikin. Ei normiarjen ja elämisen lisäksi ihmeempiä syitä bloggaamattomuuteen. Aina ei vaan huvita, eikä haluta. Asuinympäristö hyvine ja huonoine puolineen on edelleen sama, suurempia aviokriisejä ei ole koettu ja perheenlisäyksistäkään on turha kuvitella uutisia. Molemmat olemme taas leivän syrjässä kiinni, joten kaikki on siis melkeinpä hyvin. Rahan ympärillähän tämä elämä aika pitkälti pyörii, väittäköön jotkut muuta, jos niin haluavat. 

Alkaneen vuoden kunniaksi ajattelin aloittaa vähän niin kuin puhtaammilta pöydiltä. Tarkoittaen sitä, että jatkan komeroiden ja kaappien siivousta ja asioiden läpikäyntiä. On pakko yrittää pitää langat käsissä eikä päästää joitain asioita lipsumaan, koska sitten ne räjähtävät käsiin - ts. tänne kotiin. Joulunpyhinä sain ladattua akkuja tarpeeksi, mitä nyt ne ladatut akut tyhjenivät aika hyvin välipäivinä töissä, mutta sellaista se välillä on. Onneksi pääsen kohta lomalle, niin ehdin taas vaan olla ja touhuta myös omiani. Harrastukset, vaikka eivätkään vaadi sen kummempia, vaativat oman aikansa ja paikkansa.

Hyvää alkanutta vuotta! Lopussa nähdään taas, minkälainen siitä tuli.

Salamointeja ja muita vointeja

Mieleni niin tekisi mainita viime öisestä ukkosesta, joka oli hienoin koskaan näkemäni salamasirkus. Siinä kohtaa kun olin valvonut kolmatta tuntia, olin aika hyvillä mielin, että tänä aamuna ei tarvitse nousta töihin. 


Tekisi myös mieli viitata Vuodatukseen, jossa taannoin tapahtui ikäviä asioita, mutta koska olen retupetteri ja pitänyt vanhaa kellaria siellä muutenkin vähän huonolla tolalla, annan olla. Mitä niille teknisille hässäköille voi (ellei halua). Itse en edes omista viime vuotisista valokuvistani pidä tarpeeksi hyvää huolta, vaan ne majailevat tietokoneella pelkästä saamattomuudestani. Ifolor ja muut kyllä pitävät mainoksistaan huolen ja tekevät hyviäkin tarjouksia, mutta en vaan muka jaksa käydä kuvia läpi. Aina vaan aion istua koneelle sitten huomenna/ ensi viikolla - joskus. Joskus se joskus voi olla liian myöhäistä.


Viikonloppuna mietiskelin, että pitäisi tätäkin varmaan vähän päivittää ja niitä muitakin blogeja. Ettei vallan kaapata tai unohdu sisäänpääsy. Tunnukset on kyllä muistikirjassa, mutta ei se takaa, että oikeat osuvat kohdalle. Kun sitten Herkku teki paluupäivityksen, se oli sellainen viimeinen (hyvä) niitti tai paremminkin potku. Monen monta kertaa vanhoina aikoina muutama vuosi sitten Herkku teki jotain, ja me muut innostuttiin kokeilemaan perässä. Tai ainakin itse koin sen niin, että oli joku, joka innostutti muutkin. Minut ainakin. Se on sitä parasta blogeissa ja netissä, että niitä ideoita, vinkkejä, malleja ja mitä vaan on pilvin pimein. Sieltä kun valkkaa ne omimmat, niin hyvä tulee. Mieli nyt ainakin.


Mitä tulee viime kertaiseen merkintään, niin pääsin todellakin töihin, mutta nyt nekin ovat jo loppuneet. Oli puhekin lyhyestä pestistä, joten ei se yllätyksenä itselle tullut. Yllätyksenä tuli tosin se, että mies irtisanottiin kesän alussa omasta työstään - kuten aika moni muukin tässä maassa viime kuukausina, vaikka eipä se paljon lohduta. 


Tässä nyt on sitten päästy enemmän ja vähemmän eteenpäin, vaikka - jos totta puhutaan, niin näyttää aika harmaalta salamashown takana. Ei minkään muun, kuin rahan takia. Joko sitä on tai sitten sitä ei ole. Ailahtelevaa on tämä tavallisen taaplaajan taival. "Parasta" tässä on se, että oma lyhyt työpestini sekoitti taas omat rahakuvioni ihan täysin - vaikkei pitänyt. Osoittaisin tiettyä työttömyyskassaa sormella ja lähettäisin haisevia terveisiä, mutta mitäpä se auttaa. Pahentaisi vain tilannetta. Ajattelin antaa heille selvittelyaikaa vielä tovin ja sitten palata asiaan, tavalla tai toisella. 


Raha tekee minut mutkan kautta onnelliseksi, koska silloin, kun ei ole rahasta huolta, olen rauhallisin mielin - ja se taas vaikuttaa kaikkeen muuhun. 

Palasta etsimässä

Piti viimeksi, ennen kuin järkytyin ja jähmetyin sen yhden videon takia, kirjoittaa ajatus siitä, miten ei elo ole mennyt kuin Strömsössä. Törmäsin pitkästä aikaa nimittäin oman vanhan plökin kuvaustekstiin: tinka - Tuulellakäypä, päälle 3-kymppinen pikkukaupunkilainen, joka opettelee ison kaupungin tavoille, tosin huonolla menestyksellä. Toivoo löytävänsä paikkansa ennen kuin täyttää 40.  

Kaikki muu tuossa on paikkansapitävää, mutta sitä omaa paikkaa (jos nyt vaikka työelämästä puhutaan) ei ole vieläkään löytynyt. On tässä tosin vielä vähän aikaa ennen täyttä pyörähdystä, mutta aika heikolta näyttää.

Olen kuitenkin jostain syystä aika rauhallisin mielin. Työ kun on vaan yksi osa, palanen tätä koko hässäkkää, jota elämäksi sanotaan. Kaikki muu on suht koht mallillaan, paljon huonomminkin kun voisi tilanteet olla. Sitä vaan luuli blogin aloittaessa, että täältäpäin Suomea löytyisi oman alan töitä suit sait sukkelaan, mutta hah. Ikuinen pätkätyöläinen. Tosin onhan siinäkin puolensa. Edellinen paikka olisi ollut sellainen, johon olisin voinutkin jäädä hamaan tappiin saakka, mutta kun järjestelyt ja muutokset olivat ja ovat sitä luokkaa, ettei siinä paljon tahtomiset auta, kun raha sanelee ja viksummat päättää.

Uutta pätkää on kuitenkin nyt luvassa! En tiedä, kuinka paljon tästä kannattaa vielä huudella, mutta saan kai edes vähän hihkua, että töitä on luvassa, ihan pienesti, mutta on se tyhjää parempi! Olkoon se vähän niin kuin kesätyö. Kiitos sille suunnalle, joka tarjouksen heitti ja antaa mahdollisuuden pystymettäläiselle. 

Ei tästä nyt sen enempää.

Mikseivät varoittaneet!

Ai, kamala, miten nopeasti voi tulla alas hyvänmielen aalloilta.

Menin ja klikkasin tuolla FB:ssa yhtä linkkiä tutuntutun kautta ja tässä sitä ollaan. Pakko saada jotain muuta ajateltavaa. Videolla (kai se jossain juutuubissa on, mutta en kyllä linkitä. En halua jatkaa tätä pahaa oloa kenellekään) itämaisen naisen näköinen äiti/sisar/mikä lie hirviötär istuu sängyllä ja mäiskii, hakkaa, nipistelee ja potkii ilmeenkään värähtämättä pientä puolustuskyvytöntä lasta (vähän vauvaa isompi, en minä osaa ikää arvioida; lapseton, vaan en tunteeton tätsy kun olen), joka itkee ja pötköttää siinä sängyllä. Välillä se lapsi yrittää nostaa päätään, nousta "konttausasentoon", mutta nainen lyö tyynyllä päähän. Eikä kerran, vaan useamman. 

Hirveätä katsottavaa, en muuta sano. Purskahdin kunnon itkuun, ei enää mitään pientä liikutusta. Tuli niin kamala ja avuton olo, kun ei sitä lasta saa siitä tilanteesta nostettua pois, turvaan. 

Ei sitä voinut katsoa kuin mitä tahansa juutuubipätkää. Ja voin vaan kuvitella, vaikken halua, että tuollaista pahoinpitelyä tapahtuu varmasti myös tässä maassa. Jotain ärsyttää itku, toista melu - mutta mikä hellvetti oikeuttaa pahoinpitelemään pientä lasta, joka ei voi/osaa (vielä) puolustautua. 

Pahinta tuossa oli myös se, että joku toinen kuvaa sitä tapahtumaa (videon kesto reilu 4 min. mutta kuinka pitkään sitä on jatkunut ja jatkuu videon ulkopuolella) ja ympärillä on ainakin (muistaakseni) kaksi isompaa lasta, jotka seuraavat tilannetta vierestä eivätkä "tee mitään". Toivottavasti eivät ainakaan ota mallia ja oppia.

Ei hellvetti. Miten sen kuvan saa mielestä ja silmistä pois. 

Piti kirjoittaa ihan jostain muusta, mutta tarttee vähän rauhoittua ja kuivata silmiä, että näkeekin jotain.

Mitä tähän nyt sanoisi!

Voi pojat! ja tytöt, mikä päivä! Kokonainen viikko huipentui tähän vesisateiseen päivään, mitä tosin nyt mökillä paistaa aurinko (ja taas ollaan pilvessä). Linnut saivat maapähkinäannoksensa melkein heti, kun tänne tultiin, koska en voinut antaa niiden odotuttaa enää yhtään enempää.

Talvi meni (toisin kuin bloggaajalla) auringonkukansiemenillä, talipalloilla ja kauralyhteillä ja oli jo tarkoitus lopettaa ruokinta, mutta kuinka kävi. Huonosti. Toissa viikonloppuna oli pakko murentaa loput maapähkinät tirpusille, ne kun niin uskollisesti pyörivät tuossa ruokintapaikalla ja tuntui pahalta tarjota ei mitään. Kylmät  käet, lämmin syän - siinä se taas nähtiin, että kyllä linnuille irtoaa ymmärrystä ja syötävää vaikka omistani, mutta ei esim. feissareille.

Bloggaajat on ympäri pitäjiä liittyneet erinäisiin ryhmiin tuolla Facebookissa ja sitä yhtä Wanhojen Pierujen ryhmää mietin jopa itsekin, koska historia ylettyy kauas tammikuuhun 2005. Mutta sitten tuli dilemma, että haluanko oikeasti tulla julki omalla nimellä. Juuen. 

Mutta kuinkas sitten kävikään. Ilmaantui toinen, ei-niin-julkinen-ryhmä, johon minut liitettiin suin päin kysymättä (tosin vaihtoehto olisi ollut - ja on irtaantua, mutta hoplaa! en koe aiheelliseksi ainakaan tällä hetkellä, joten kiitän paremminkin liittäjää) ja siellä on sellainen hyväntahtoinen kuhina päällänsä, että oksat pois! Joku vertasikin sitä hässäkkää luokkakokoukseksi, mutta olen mieluummin tuolla temmellyskentällä kuin oikeassa luokkakokouksessa, jonne menemisenkin peruin, kun mietin muutamaan kertaan. Kotoisampaa ja mukavampaa on blogituttujen ja vähän oudompienkin naamojen seassa. Johan tässä on sen seitsemän vuotta naputeltu enemmän ja vähemmän. Kellaristina, kuvaplökissä ja on vielä neljäskin tuleminen, mutta ei siitä sen enempää. Kanavia on vaan oltava tänä intternetin ihmeellisenä aikana.

Kaistapäistä

Terveisiä mökiltä!

Auringonpaisteen ja sateen vuorotellessa on hyvä istahtaa alas ja pirskauttaa ulos parikin juttua, mitkä ovat pyörineet viime viikkoina päässä ja sen ulkopuolella.

• Minkä takia Suomessa ei voisi tehdä pakollisiksi ajokaistoiksi moottoritiellä sitä vasemmanpuoleista ajorataa? Liittymistä olisi paljon helpompaa ja sujuvampaa tulla rampilta alas, kun kaikki muut jo ajaisivat sitä vasenta puolta, oikean jäädessä vapaasti liittymästä tuleville. Eipä tulisi enää (niin varmaan) vaaratilanteita eikä muitakaan minä-minä-minä -kaahailuja, kun kolmion takaa hurjastelijat pääsisivät suoraan sille omalle = oikeanpuoleiselle kaistalle (liittyen myöhemmin vas. puolelle). Nythän se vasen puoli on niin kuin ohituskaista, mutta kuka enää nyky-Suomessa muistaa/tietää, että kolmion takaa tuleva on väistämisvelvollinen, ei se, joka jo ajaa moottoritiellä. Liikenneympyrät on taas oma juttunsa.

• Minkä takia Veripalvelun Facebook-sivulla täytyy ihmisten tulla aina kommentoimaan, kun VP mainostaa luovuttajien tarvetta, että "Oi ja voi, MINÄ kyllä tulisin luovuttamaan, mutta kun MINÄ en voi/saa/pääse/?". Jos ei voi luovuttaa, ei voi. Yksinkertaista. Mitä sitä kuuluttaa koko kansalle, että on nyt pakollinen tauko päällänsä, milloin mistäkin syystä. Argh. No, kuka käskee lukea niitä kommentteja. Olenkin lopettanut, koska tympii se tyhjän naamanaukominen.

Muuten minulla menee vallan loistavasti. Pieni suurentelu olkoon sallittu. Olen käynyt erinäisissä työhaastatteluissa tässä viikkojen aikana, mutta sitä lopullista osumaa vielä vartoessa. Kevät etenee mökillä hyvää vauhtia ja eilinen jääkiekko-ottelukin jäi onneksi näkemättä, koska täällä on jostain syystä toinen kanavapaketti (vai mikä nippu se on) hävöksissä. Ei näy YLE eikä AVA. Täytyy vähän tutkailla ja käännellä antennia, olisiko syy siinä vai missä. Näkyivät ne täällä viime viikonloppuna. Hyvin täällä tosin pärjää ilman televiissionia.

Ps. Lienee turha selventää, että henk. koht. en tykkää yhtään ajella Tampereen seudulla rampeilta moottoritielle saati moottoritiellä. Tämä liikennekulttuuri täällä ei ole maalaisia varten tai sitten täällä Pirkanmaalla on liikaa kaistapäisiä hurjastelijoita, joille ei liikennesäännöt merkitse yhtään mitään. Järjettömiä ohituksia, perseessäroikkujia, kaistanvaihtajia, joilla ei niskat saati vilkut toimi yms. Ja siltikin aion ajella. Ja näyttää tarvittaessa keskisormea ja painaa jarrua/kaasua aina tilanteen mukaan.

Ympäripyöreä hippi

Siitä hyvästä, että olen taas ahkeroinut (omakehu on tässä tilanteessa parasta ja kannustavinta) työhakemusten kanssa, annan itselleni luvan murukahvien lisäksi kirjoittaa vähän hömppää. Kävin vielä pienellä happihyppelyllä, joka tosin toi mieleen lapsuuden hiihtolenkit, jolloin suksien alle talppaantui lumiukkolunta. Nyt en hiihtänyt, mutta kengänpohjat keräsivät välillä kivat paakut. Voiko parempaa päivää olla kuin maaliskuinen räntäsade, jos vaihtoehtona on pelkkä pilvinen päivä? Jos ja kun auringonpaistetta ei riittänyt tänne asti, tulkoon sitten räntää taivaan täydeltä. Minä tykkään. Nyt se tosin laantui.

Olen odottanut liiton päätöstä päivärahoista, mutta ei näy eikä kuulu. Toisaalta ymmärrettävää, koska aikaa hakemuksen lähettämisestä on kulunut vasta niin vähän, mutta toisaalta taas on niin tukalaa, koska henk.koht. varat on aika lailla hunningolla. Itseä saan mulkoilla peilistä, jos niikseen tulee, mutta enpä jaksa vaivautua sen enempää kuin mitä on pakko.

Peilistä tuijottaa tyyppi, joka tietää, että kannattaisi ehkä mennä parturiin, varata edes se aika, mutta jos nyt vielä muutaman päivän (viikon) taas sinnittelisi. Kaikki kunnia silti oikeille pitkätukkahipeille. Sydämen paikka tähän.

Mutta kun.

Viimeiset vuodet (kun luulin löytäneeni sen mallin, hah) on tullut käytyä parturissa noin neljän - viiden viikon välein, mutta jos ja kun nyt viikkoja alkaa olla vähän enemmän, niin näkyyhän se. Vakavissani olen jopa ajatellut, että josko nyt olisi taas aika kokeilla pidempää mallia. Sellaista, joka ei kaipaa kerran kuussa siistimistä, vaan sillä pärjäisi vähän kauemmin. Selvää säästöä. Oma parturini on nyt muutaman kuukauden pois kuvioista, joten senkin takia olisi tilaisuus kokeilla jotain muuta, heittäytyä, jos ei nyt villiksi ja vapaaksi, niin tuulitukaksi ainakin.

Joo, unissani.

Sen tosin päätin, että niin kauan kun ei liiton korvauksista/työpaikasta ole tietoa, en parturiin mene. On tärkeämpiäkin maksuja, vaikka vanha totuushan on, että jos tukka on huonosti, kaikki on. Tosin luulen, että oma rahatilanteeni koko aikuisiälläni johtuu siitä, että olen pitänyt ja pidän joskus edelleen (käsi-)laukkuja lattialla. Kuulin siitä vasta muutama kuukausi sitten, että ei kannattaisi. Ei tiedä hyvää se.

Olen myös saanut palautetta, että kirjoitan (näitä) vähän ympäripyöreästi. Siinäkin piilee totuuden kannikka, koska olen täysin samaa mieltä ja ihan tarkoituksella näin teen. Niin kauan kuin teen tätä omaksi iloksi, kiertelen ja kaartelen ja pidän mölyt mahassani. Välillä saattaa tulla näitä pirskahduksia.

Seuraavaa odotellessa. Pirskahdus tai röyhtäys, kunhan jotain.

Laiskan pulskea(n) vapaapäivä

Pidän tänään vapaapäivän (pyykkipäivän) työnhaun suhteen -mollin vahti tosin hoitakoon pestinsä. Nyt ei vaan ole sellaista inspistä, että jaksaisin naputella taas samoja vuosilukuja ja muita nippelitietoja. Se vaatii ihan oman vireensä. Harvemmin kun nykyään riittää, että lähettää pelkän CV:n ja avoimen hakemuksen. Joka hemmetin paikkaan pitää vielä erikseen ja lisäksi naputella koko historia ja mielellään vielä vähän enemmän. Tulkoonpa vielä se kerta, kun kysytään, missä näet itsesi viiden tai kymmenen vuoden päästä. Kunpa tietäisin edes ensi viikosta! Olen lakannut miettimästä liikaa tulevia, koska elämä ja arki on tässä ja nyt. Piste.


Tällä viikolla oli Helsingin Sanomissa uutinen, missä kerrottiin Korkeimman hallinto-oikeuden kumonneen parikin HKIn ympäristölautakunnan päätöstä parveketupakoinnista. Tämä näköjään iänikuinen verenpainetta ja keskustelua aiheuttava aihe. Latailen myöhemmin ko. lehtileikkeen, koska olen nyt väärällä koneella.

Lisäys 17.3.

KHO:n kanta on siis se, että kärytelköön vaan omissa asunnoissaan, parvekkeella ja pihamailla. Taitaa sen oikeuden väessä olla pelkkiä tupakkamiehiä ja -naisia, jotka vaativat oikeutta. Entäs me kitisijät sitten?

Okei, jos nyt sen myönnytyksen antaisi ja antaa, kun ei muutakaan voi, että polttakoon vaan vaikka siellä parvekkeellaan, mutta jos nämä kärtsääjät, kuten tässä talossa yhdet ovat, ovat niin tyhmiä ja/tai kiusantekijöitä, että polttavat parvekelasien sisäpuolella avaamatta niitä ikkunoita, niin eikö silloin saa jo sanoa muutaman ruman sanan ja ryhtyä toimenpiteisiin. Joku tolkku siihen hommaan on saatava. Jos se haju ja savu pysyisikin vaan heidän omassa huushollissaan ja parvekkeellaan, mutta kun ei. Ilmastoinnin kautta se kulkeutuu muihinkin asuntoihin. Siinä kohtaa tosin taloyhtiöllä lienee joku vastuunsa/konstinsa, mutta ei mennä siihen korttiin vielä.

Kateellisena katselen naapuritaloyhtiön yhtä parveketta, jossa on myös parvekelasit, mutta siinä asunnossa asuu mies, joka avaa tupakalle tullessaan sen ensimmäisen lasin ja tupruttelee ulkopuolelle. Ihailtavaa ja kunnioitettavaa toistenkin huomioonottamista - ja saahan siinä itsekin "raitista" ilmaa, kun pistää sen naamansa pihan puolelle, eikä nökötä suht tiiviissä kopissa; tehden lopuistakin asunnoista tupakkakoppeja.

Voin sanoa, että kun yhdenkin illan (ja jos jäisikin vaan yhteen iltaan, mutta kun vuodessa on aika monta päivää) istuu olohuoneessa vaikkapa lukien tai katsellen televisiota ja koko illan vähän väliä tupakanhaju valtaa saman huoneen (kun eihän se riitä, että kerran tunnissa sauhuttelisi, vaan siellä parvekkeella pitää laukkoa vähän väliä), siinä on pää ja kurkku aika kovilla, hermot vielä enemmän. Osaisin kyllä oksettavan olon hommata ihan ominkin avuin, jos sellaisen tahtoisin.

Tässä talossa ei ole sanomiset hyvällä eikä pahalla auttaneet. On kokeiltu. Paitsi kahta viimeistä korttia. Kolmas kortti, oma poismuutto, on vasta kolmantena.

Valoa näkyvissä - vaikka sitten taskulampun avulla

Meinasi heti toisena päivänä lähteä lapasesta tämä kirjoitusinto, koska koko aamupäivä meni huidellessa pitkin poikin ja nyt meinaa kipu särkeä taas siihen malliin, että fiksumpi pysyisi koneelta pois. Ja venyttelisi. Ja venyttelisi.

Mutta jos nyt ihan vähän. Lämmitelläkseni.

Vaikka tässä nyt taas kulutankin liiton 500 päivää, niin en suostu "maatani myymään". Siis olemaan työttömyyden takia naama norsun hitulla ainakaan tavallista enempää.

Nythän on taas tilaisuus tehdä myös niitä rästihommia ja kulkea tuolla sormet jäässä kameran kanssa (ei tosin enää, kun plussa-asteet hätyyttelee jo väkisin.). Ehdin ulkoilla ja lukea. Muistin jopa istuttaa taimia mökkiä varten. Omaa asennenappulaa on pitänyt jo aiemminkin muuttaa oikeaan suuntaan ja koska näitä pätkähommia olen tehnyt aina, niin kyllähän sen alkuketutuksen jälkeen (ja kunhan liiton kanssa asiat alkaa rullata) on aina päässyt tolpilleen. Eri asia, kuinka pitkään sitä (tätä) hyvää kanttia kestää, mutta tilanne on nyt ainakin ihan positiivinen, kun väännän sen niin. Jos en yhtään uskoisi uuteen työhön, en kai niitä hakemuksiakaan tuuppaisi maailmalle.

"Hienoa" on ollut seurata esim. hänen aktiivisuuttaan ja viitseliäisyyttä työnhakurintamalla. Ihan loistava esimerkki ja harvinaislaatuinen hemmo. Onnea! Ja pitkää ikää työuralle. On ne sitten mitä kautta vain. "Paskaduuneista" minen sano mitään, ettei verenpaine kohahda.

Niin kauan kun olen joutilaana, yritän työllistää itse itseni mukavilla asioilla. Välillä tosin vähemmän mukavilla, mutta sellaista se. Päivien kulumisella ei ole kyllä mitään ongelmaa. Aika näköjään juoksee yhtä lailla töissä ja kotona, kun on mielekästä tekemistä.