6.4.2010

Viestilappukuutioilua

Mistä sitä tällä kertaa provosoituisi/provosoisi?

* Katusoittajista. Jos täälläkin olisi yhtä hyvä ja söpö katusoittaja, kuin Helsingissä on Elias, en motkottaisi ollenkaan (ko. aiheesta; motkotus kyllä luonnistuu ihan muuten vaan). Voisin jopa pysähtyä kuuntelemaan ja katselemaan, hyvällä tuurilla heittämään kolikon, toisin kuin paikallisten "muusikoiden" kohdalla. "Parasta" antia tähän mennessä on ollut näköhavainto verkkaisesti tamburiinia heiluttavasta musikantista. Juuei.

* Tiurasta. Niin pitkään kuin täällä ollaan asuttu, ei ole voinut välttyä kuulemasta uutisia ja juttuja tästä kansanedustajasta. Turha kai erikseen mainita, että en ole ääntä häneen käyttänyt - enkä käytä. Ihmettelen tosin sitä, jos hänet valitaan vielä ensi kaudellekin; sikäli mikäli asettuu ehdolle. Siinä vaiheessa voinee kysyä, kenellä se lyhyt muisti oikein on.

* Silmälaseista. Olen viime ajat katsellut silmälasipäisiä naisia sillä silmällä. Ahistaa. Vaikuttaa vahvasti siltä, että kehysvalikoima on tänä päivänä melkein yhtä ja samaa. Eri värivaihtoehtoja kyllä löytyy ja on kaikenmaailman koristeluja, mutta sangat on melkein jokaisessa samasta parista muotista tehtyjä. Leveyttä löytyy sivuilla, joten tulee mielikuva hevosesta, joka kulkee laput silmillä. Tottumiskysymys, kuulemma. Onhan ne ihan nättejä, mutta jonkun toisen päässä.

Pitäisi mennä joku ehtoo silmälasiliikkeeseen katsomaan ja kokeilemaan, miltä ne tuntuu päässä ja näkeekö niillä ollenkaan. Toki jos muita malleja vielä kaupataan, kierrän leveäsankaiset kaukaa.

13 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Minulla on melko leveä sanka tuosta linssin sivulta. Se oli alun perin käytännöllis-esteettinen ratkaisu: kun on vahvuutta melkein -10, on linssi melkoisen paksu vaikka hiottaisiin miten. Leveä sanka peittää tuon paksuimman kohdan, jotta vältytään pullonpohjaefektiltä.

Mitä näkökenttään tulee, niin tuo sanka peittää sitä yllättävän vähän. Oikeastaan ei edes alussa häirinnyt, vaikka edelliset lasit olivat ns. hengettömät. Kaipa siinä on suunnittelussa otettu huomioon se, ettei tuo sanka peitä näkyvyyttä.

Harmillista on kyllä se, että rilleissä on aina se trendi, jonka mukaan kaikki pokat on tehty. Löydä siinä sitten mitään persoonallista...

Mutta tämänhetkinen muoti sopii mulle sekä käytännön että ilmeen kannalta. Tykkään käyttää "vahvoja" silmälaseja, että ne näyttääkin joltain. Kun niitä kerran on pakko pitää aina, niin olkoot sitten reilusti sellaiset ettei jää epäselväksi ;)

Tinka kirjoitti...

Mymskä,
kiitos lisäinfosta. Tuo käytännöllis-esteettinen puoli oliki ihan hyvä pointti. Parempi leveät sangat, ko pullonpohjat :)

Ja kyllähän niihin laseihin aina tottuu, ja siihen, miten ympärilleen näkee. Muistan hyvin näitten nykyisten lasieni kans, miten oudoksutti alkuun, mutta kun aikansa käyttää, eikä ilmankaan voi olla, niin kyä se siitä.

Sitä paitti sulle sopii semmoset lasit! Toista se on kuule minun kohalla :) Ristiriitanen näky tässä kokonaisuudessa. Tyylitön lyyli tässä, hei!

Mutta ei auta, ko katella ja ettiä ja päivittää tilanne.

Tiina kirjoitti...

Nyt on kyllä pakko puolustaa Tampereen katusoittajia. Jos ei lasketa noita kerjäläisiä tamburin heiluttajia tai hanurin vinguttajia, joita muuten on Helsingissäkin, niin kyllä Tampereen katusoittajatkin on ihan hyviä ja moni jopa söpöjä. Ne vaan ei ole niin hulluja, että soittelisivat kylmässä ja märässä, vaan kaivautuvat koloistaan vasta lähempänä kesää. Tykkään niistä isosti! :)

sea kirjoitti...

Tampereella on muutama hyvä katusoittaja, yleensä ryhmiä. Ne kyllä odottelevat kesää, joten odoteltava se on kuulijankin. :)

Tota Tiura juttu en tajua. Mitä sitten jos se on halunnut loikata? Miksi siitä on pitänyt tehdä tälläinen haloo? Ei olisi eka loikkari. Ihme sanoitpas-empäs sanonut-taistelu.

Minja kirjoitti...

Se yksi nuori viulunsoittajapoika viime kesänä oli ainakin ihku (siis tosi nuori, etten tarkoita ihkua SIINÄ mielessä), vaikken niin viulumusiikin ystävä olekaan.

Ja onhan niitä muitakin, kitarapoikia ja yksi bändi kävelykadulla oli ainakin kerran varsin mainio!

Niiden kerjäläisten missio onkin vaan kerjätä, kunhan muodon vuoksi vaan heiluttelevat niitä tamburiinejaan ja muita.

Tinka kirjoitti...

Tiina,
okei okei :) Uskotaan, jos sanotaan, että täälläki on hyviä ja söpöjä katusoittajia! Minen oo vaan niihin törmänny, mutta taian kulkeaki niin väärään aikaan ja vääriä katuja, etten ole sen takia tehny havaintoja. Ruokatunti ei ole paras mahollinen hetki havainnoida.

Tarttee odotella kesää ja kattella ympärille vähän toisin silmin, josko osuis kohalle. :)

Sea,
no, joo, no se yks inkkariryhmä tullee kyllä mieleen, mutta ko sitäki kuunteli "pakosti" yks kesä harva se päivä, niin alko vähän tökkiä :)

Mutta kuten sanottu; odotan kesää.. kattellaan sitte uudemman kerran. Ja kuunnellaan.

Ja mitä Tiuraan tulee, niin minun mielessä oli muitaki, ko vaan tämä viimisin, loikkausjupakka.
Tyyli ja asenne ei ole iskeny koskaan.

Että ei nyt pelkästään yhen asian takia teilata, mutta kun niitä kertyy yhelle edustajalle kerta kerralla enemmän. Eikä Tiura tietenkään ole ainut.
Mahtaako ollakaan ei-ryvettynyttä kansanedustajaa.

Ja kohta takarivi huutaa, että "ihmisiähän neki on". Joo joo...

Minja,
viulisti?! Molen kiertäny kyllä senki aika kaukaa, tahtomattani. Tai en ainakaan nyt muista nähneeni.

Tuon ko huomenna taas muistan, että niillä maassa istuvilla on joku missio, niin hyvä :D
Kelit lämpeni, niin nythän niitä on taas aika monta muutaman metrin säteellä.

...joita en muuten Turussa nähny yhtään, kun siellä muutama vuosi sitte näihin aikoihin olin. Sattumaako vai ei. Mahtaako ne kaikki olla asettunu TRE-HKI akselille.

Minja kirjoitti...

Kävelykadulla Halosen edessä monesti soitteli sellainen nuori poika viulua viime kesänä. Päiväsaikaan. Minusta se oli jotenkin symppis. Ihan jo siksi, että soitinvalinta oli niin erilainen kuin katusoittajille yleensä. :)

tia kirjoitti...

Silmälasien vaihto on minullakin ollut mielessäni ja en myöskään haluaisi leveitä sankoja, nyt ovat melkein olemattomat, pitää nähdä sivulle jos siellä menee joku mitä voisi kuvata ;-)

-Anne- kirjoitti...

Kyllä niitä hemmetin kerjäläisiä ja väkisinkaupustelijoita Turustakin nykyään löytyy, prk!

aika harvassa on täälläkin ne hyvät katusoittajat, en kestä enää sitä ikuista panhuiluliruttelua, enkä sitä että repertuaarissa on korkeintaan kaksi biisiä. Viime kesänä törmäsin muiten kaveriin joka soitti muistaakseni trumpetilla Paranoidia... se oli ainakin hilpeää.

Ja siitä rilliasiasta: Mulla oli edelliset rillit hengettömät, mutta nyt on sellaiset voimakkaat sangat. Huomasin nääs että niillä sai edullisen kasvokohotuksen. =)

Tiina kirjoitti...

Ei niitä kerjäläisiä kyllä Tampereellakaan vielä muutama vuosi sitten ollut. Taisi pari vuotta sitten ekat ilmestyä katukuvaan ja viime vuonna ne innostui tuosta soittelusta oikein tosissaan.

Asematunnelissa esimerkiksi soittelee aika usein jotain nuoria poikia, yksin tai ryhmässä. Ja varsinkin kesäaikaan kävelykadulla (Kuninkaankatu, that is) on monenlaista trubaduuria. Viime kesänä tosiaan oli yksi sellainen aivan hurmaava nuorista miehistä koostuva joukko, että ihmiset ihan oikeasti jäivät kuuntelemaan niitä hymyssä suin. Saatoin laittaa kuvablogiini kuvankin niistä silloin, mutta en varmaksi muista.

Tiina kirjoitti...

Ah, löytyi. :)

Tinka kirjoitti...

Minja,
ilmankos en muista nähneeni oikein ketään hyviä soittajia, koska viime kesänä kävin aika harvoin ja nopein pyrähdyksin kaupungilla. Tulevasta kesästä tulee taas toisenlainen.
Tulee pyörittyä keskustassa kyllästymiseen asti :)

Tia,
hyvä pointti tuokin, että pitäisi nähdä sivuille, mitä siellä menee. Vähän sama, ko talvella hupun kans; joskus siitä oli pelkkää haittaa, vaikka lämmin oliki.

Toivottavasti löydät mieluisat. Mie vielä jahkailen.

Anne,
ai, no mukava kuulla ;) Kyllähän Turussakin pitää jotain huonoa olla.

Tiina,
no, niinpä näky :)

Ja vähänkö alko hymyilyttään ittekseni, ko näin tuon kitaristipojan (kuva toisessa merkinnässä). En vaan ehtiny kovin pitkään jäädä kuunteleen, että mitä se soitti ja laulo.

Tiina kirjoitti...

Ai, se oli poika siis. Okei. :D