Maa tärisi jalkojen alla

Parhaita on (melkein) ex-tempore lähdöt. Sitä oli eilinen keikka. Kyä kannatti ottaa kutsu ja potku peeseeseen vastaan. Kiitos.

Pitkästä aikaa tuttuja naamoja, tuttuja veisuja ja vetoja. Jaksaisin valittaa aina nykyään biisivalinnoistaan, vaikka mitäpä se hyödyttää. Pitkä odotus ennen keikkaa ei vaan tunnu enää samalta, kuin vaikkapa vuonna -85. Ei enää perhoset lennä ja viserrä.

Mutta hienoa nähdä iloinen virnunaama rumpujen takana. Näki, että tykkää siitä, mitä tekee ja osaa tehdä sen hienosti. On tehnyt jo monta vuotta. Siitä on vuosia, kun viimeksi on nähty. Eri keikoilla. Hassua.

Entäs sitten basisti. Nii-ih. Mielipiteeni on muuttunut mennen tullen tavatessa, mutta eilisen perusteella ollaan jälleen plussan puolella. Tulevalta levyltä olen tainnut löytää jo suosikkiraidankin.

Kuvista... paljon olisi tullut hyviä tai ainakin vähän parempia lähikuvia sun muita, mutta pirulauta, kun pituutta ei ole tarpeeksi ja väki harvemmin seisoo paikoillaan keikoilla. Lattia tärisi siiihen malliin, että aika monta kuvaa meni surutta roskakoriin.

Hieno oli ilta, jota passaa taas muistella ainakin marraskuuhun asti.

Valokuvista sen näkee

Olen puoli-iltaa etsinyt ja penkonut vanhoja valokuvia, teettänyt netin kautta uusia (omia ja toisen ottamia) ja suunnitellut erilaisia kuvakollaaseja. Valikoima ei ole häävi, kun on kyse omista valokuvista, mutta jotain tänne seinille on taas saatava. Syksy tulee ja sisustusinnostus pahenee entisestään. Jotexin lehtikin tuli sopivaan saumaan.

Penkoessani omia ja miehen albumeita ja tavaroita tuli vastaan lapsuuskuvia, joille pitäisi myös tehdä jotain. Ihme nostalgiapläjäys iski tuossa sohvalla istuessa. On myös monta albumillista kuvia, jotka pitäisi siirtää toisenlaisiin kansiin; ei ne 80-luvun kansiot enää toimi. Eivät toimineet enää 90-luvullakaan, mutta olen siirtänyt sitä vaihtourakkaa vuodesta toiseen. Jos nyt tänä syksynä saisin järjestettyä.

Löysin myös valokuvan, jossa mies on isoveljensä kanssa. Kuva on otettu valokuvaamossa samana vuonna, jolloin olen syntynyt. Minua ei koskaan pienenä viety kuvaamoon asti, mutta vanhemmat ottivat muuten vain kuvia. Ei paljon, mutta sen verran, että minustakin on dokumenttia vaippaikäisestä ja -äkäisestä asti. Vuodelta -78 tuli vastaan kuvat, joissa olen vuoroin äitin, vuoroin isin kanssa, oltiin pyöräretkellä. Oletan, että se on isi, vaikkei kuvassa päätä näykään. Äiti on ollut aina haka ottamaan kuvia.

Tämä päivä on mennyt kyllä vauhdilla. Puolenpäivän aikaan piti lähtemäni kaupungille muka ostoksille, mutta vettä tuli sen verran reippaasti, että tarjosin miehelle kyytiä Ideaparkiin. Uskalsi lähteä mukaan. Siellä kuluikin yllättävän paljon aikaa ja rahaa, kun olin sillä päällä. Takaisin tullessa poikettiin vielä kaupungilla syömässä ja ostamassa pari musiikki- ja elokuvatallennetta.

Tämän viikonlopun ravinteilla luulisi jaksavan taas alkavan työviikon. Sataa taikka paistaa!

Keittiöstä kuului tuf tuf tuf

Piti keittää iltakahvit, mutta mitä teki kahvinkeitin. Porisi pari minuuttia ja korahteli ja tusautteli äänekkäästi kolme kertaa - ja se oli siinä. Heippa! Veden tippuminen loppui siihen paikkaan. Mikä lie kahvinkeittimien joukkokuolema nyt on menossa, koska eilen oli työkaverilta mennyt keitin rikki.

Sattumaako on myös se, että just eilen katsoin jostain mainoksesta uutta keitintä, mutta samaan hengenvetoon totesin, että niin kauan kun vanha toimii, uutta ei osteta. Tänään sitten piti käydä kaupassa, että sai iltakahvit - ja vallankin huomisaamuna. Hyvää tuli. Ja mies sai pitkään haluamansa keittimen.

Sitten viime merkintöjen...

• Sain (viimeinkin) vastauksen reklamaatiooni ja lupasivat lähettää valokuvista uuden laskun. Sitä odotellessa.
  
• Vessapaperitehtaalla on ollut yhtä hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Vaan eipä haittaa, kun on muitakin merkkejä, joilla pyyhkii hyvin.
  
• Palapeli edistyy hitaasti, mutta varmasti. Pahin on nyt edessä, mutta eiköhän Vanha pariskunta ole vielä ennen joulua keittiön seinällä.
  
• Työkaverin kohtalo liikuttaa, suututtaa, surettaa, ihmetyttää, pelottaa. Tunteita laidasta laitaan. Kun kaikki ei todellakaan ole eikä mene hyvin, eikä sanoja ole.
  
• Lähisukulaisen sairaalareissu ei tullut yllätyksenä, mutta silti se säikäytti. Ja muistutti taas siitä, miten kaikki voi olla yhtäkkiä ohi.
• Sain tänään luontokirjan. Alkaa olla kohta nimet monille kukille ja perhosille, kaloille ja ötököille. Ei se oppi ojaan kaada näin vanhaakaan.
  

Kortit tiskiin

Hiljainen työpäivä sai taas aikaan sen, että tein kovasti matkustussuunnitelmia - pidemmällekin kuin Poriin. Haave päästä käymään joskus Ahvenanmaalla ja Tallinnassa (kerta se olisi ensimmäinenkin) tulivat taas väkisinkin ajatuksiin. Eri asia, koska ne voin toteuttaa. Reissut vaativat lomaa ja rahaa, mutta ennen kaikkea rohkeuden hypätä laivaan - ja kuulemma passin, jos tuonne rajojen ulkopuolelle mielii.

Sitä vain tässä ihmettelen, että miten toopeksi on tehty passin hakeminen. Ohjeiden mukaan pitäisi hakuhetkellä olla mukana valokuvan ja rahan lisäksi passi tai henkilökortti, ei kuitenkaan käy ajokortti. Miten voi olla passi mukana, jos sitä vasta ensi kertaa hakee! Kaikilla, minulla ainakaan, ei ole henkilökorttia, eikä tule. Ajokortti on piisannut tähän asti.

Ohjeita sun muita kysymys-vastauspalstoja tarkemmin lukiessa vedin johtopäätökset, että pitänee kuskata tiskille ajokortin lisäksi ainakin (kuvattomat) pankki-, Kela- ja kirjastokortit, kaikki bonuskortit kaupan päälle ja varmuuden vuoksi. Jos ei niillä pystytä todentamaan henkilöllisyyttä, niin antaa olla. Pysytään sitten näissä maisemissa.

Toimeentuloa

Jos ei päivämäärä kertoisi, en muistaisi koska viimeksi täällä kävin kirjoittamassa. Ei ole tapahtunut mitään, mikä kestäisi kellarin päivänvalon tai mistä kannattaisi / voisi täällä mainita. Huomasin sen, että tulen toimeen, vaikken täällä joka päivä kävisikään, saati olisi. Toinen lukko on lukemisessa ja kommentoinnissa. Odotan syksyä, josko tämä tästä taas normalisoituisi.

Mitä sitten on tapahtunut?

• Ostin Viivi ja Wagner palapelin. Sitä kootessa kuluu huomattavan helposti aika.
• Olen syönyt tavallista enemmän suklaata ja jäätelöä.
  
• Odotan vastinetta ja paluupostia vessapaperitehtaalta. Pyysivät toimittamaan tekemäänsä tuotetta.
• Reklamoin valokuvausfirmalle laskusta. Jos luvataan kuvat pelkillä postimaksuilla, mitä silloin laskussa tekee yhteissumma teetetyistä kuvista ynnä postikuluista. Taidan ottaa kokemuksesta vaarin ja pysyä uskollisena asiakkaana edelleen toiselle firmalle. Tämä nyt oli vaan tällainen kokeilumielinen hairahdus, jota kadun.
  
• Yksi työkaveri on huolestuttanut minut ja muut.
• Töissä päivät menevät omalla painollaan ts. aivan liian verkkaisesti. Kun muut lomailevat, eivät meidänkään työt etene. Hommat seisoo meistä johtumattomista syistä. Kuulemma koskaan ei ole ollut näin hiljaista.
  
• Ostin Markku Aron kokoelman. Kaksi ceedeetä hienoja kappaleita vuodesta -68 alkaen. Ai, että. Paras ostos pitkään aikaan.
• Olen kärsinyt jo toistamiseen peräkkäin aivan järjettömän kivuliaista kk-kivuista! Onnea oli matkassa, että alkamispäivä ei ollut arkiaamu. Tähänkö sitä on tultu, että vanhemmiten joutuu kärsimään kahta pahemmin.
• Olen miettinyt, josko ensi kesänä olisi aikaa mennä lomalla käymään oikeassa Lapissa. En ole Kolaria pohjoisempana käynyt, joten syytä olisi.
• Hämeenlinnan asuntomessut taitavat jäädä sittenkin meiltä käymättä. Liian kallista lystiä mennä paikanpäälle, jos ja kun kiinnostuksen kohteena on ainoastaan kylpyhuoneratkaisut. Toki samaan hintaan näkee kaikkea muutakin, mutta silti.

Oliko se kesä tässä? Taidan alkaa odottaa jo syksyä.

Duranduran

Olipa harvinaisen mukava töihinpaluu! Yöllä näin tosin unta, että meninkin takaisin yhteen vanhoista työpaikoistani. Vähemmän mukavaa. Kun en muuhun kyennyt, aloin pestä kippikattiloita, jotka inhokkiköksä oli aamupuurolla polttanut. Kumma juttu, miten näen edelleen samoja unia, vaikken sitä työtä ole tehnyt enää vuosiin. Kai siitä paikasta ja ihmisistä jäi niin pahat traumat, etten irti pääse. Aina aika-ajoin ne muistuttaa jopa täällä päin Suomea.

Tämä eka työpäivä sujui vallan kivuttomasti. Hommia oli just sopivasti ja mikä parasta, työpöydällä odotti yllätys työkavereilta. Sen lisäksi, että oma työpöytäni ei ollutkaan täynnä tekemistä (ehti tosin päivän mittaan tulla). Ainoastaan yksi salasana oli hakusessa, mutta muuten mentiin samalla tyylillä tai tyylittömyydellä, kuin ennenkin. Tällaisina päivinä muistan, miksi tykkään olla siellä ja siitä hommasta.

Linja-autossa on tunnelmaa

Ainut, mikä palautti maanpinnalle, oli linja-automatkat. Kihisin kiukusta ja melkein jo raivosta kotiintullessa, kun viimeinkin pääsin autosta ulos. Hyvä, etten hypännyt heti kaupungin jälkeen pysäkille ja jäänyt odottamaan seuraavaa vuoroa. Samassa kyydissä tuli "herrasmies", joka piti koko helkutin puolen tunnin matkan sellasta rään sisällepäin vetämisääntä! Inhoan sitä ylikaiken! Eikä se vielä mitään, että (yleensä) äijät krohisee kerran, kaksi, mutta tämä sankariaines piti sitä ihme ääntä koko matkan. Varmaan 5 sekuntia oli pisin aika, mitä se oli hiljaa. Koko muun ajan se krohisi ja räki, kupli ja pärski, pahemmin kuin pikkuporsas - ja kuunteli onnessaan musiikkia omissa korvissaan. Oli pitelemistä, etten huutanut tai muuten mottassut sitä räkänokkaa.

Tervetuloa vaan arkeen ja työmatkaliikenteeseen! Kyllä kävi mielessä, josko sittenkin rääkkään itseäni ja alan polkea pyörällä nuo matkat. Saisin olla hyvässä ja hiljaisessa seurassa. Eh.

Tahattomia ärräharjoituksia

Siinä kun piti keskittyä ihan muihin ajatuksiin, etten olisi räjähtänyt, tuli mieleen Duranduran. Onhan se yhtyekin, mutta minulla on iät ja ajat tehnyt vaikeuksia sanoa se nimi / sanat ääneen. Jos sanon sen ohimennen duran duran - ei ärrräää kuulu nimeksikään, mutta vasta se kuulostaa pöljältä, kun yritän sanoa sen ärrän sinne, minne se kuuluu. Kuulostaa aivan Durrran durrran. Minullako ärrrävika?

Ehkä minun täytyy kaivaa jostain kuulokkeet linja-automatkoille ja kuunnella vaikka sitä Ollin äänikirjaa. Yrittäisin vaan keskittyä siihen, mitä korvista tulee. Jättäisin ajatustyön iltapäivisin vähemmälle.

Huomenna on jo torrrstai!

Ja Valtakunnassa kaikki hyvin

Jo toinen arkiaamu peräkkäin, kun herätyksiä tulee ja tulee. Eilen olin tosin ukkosen takiakin varmaan aika pökkyrässä, mutta tänään piti lähtemäni oikein kaupungille. Loma vetelee viimeisiä. Kovasti eilen suunnittelin, että kipaisen aamusta lipputoimistoon ja josko jotain vaatekertaa löytäisin jostain rekistä. Se aika taas kuukaudesta, että ostosinspis jyllää taka-alalla.

Vaan kuinkas kävi. Loppujen lopuksi pääsin Aamulehden kimppuun vasta yhdeksän jälkeen ja siihen mennessä olin puntaroinut jo ajatukset ja muut. Pysyn kotona. Ei huvita lähteä ookaamaan linja-autolla, kun sitä saa taas tehdä monta kuukautta, kunhan työt alkaa. Sitä paitsi tilipäivä on vasta perjantaina. Järki käteen, Irinaa (tajusin tässä kesän mittaan, että sillähän on muutama aivan loistokappale! Oli pakko ostaa levy ja toinenkin. Yllätys ei ollut, että just ne kolahtaneet raidat ovatkin Toni V.:n tekemiä.) ja pyykit koneeseen. Tässähän tämä päivä menee sujuvasti kotonakin.

Vessapaperilla on väliä

Tuli taas huomattua tuolla reissussa. Että onko se keltaista ja kovaa, vai valkoista ja pehmeää - ja miten pehmeää. Huoltamoilla tuppaa olemaan poikkeuksia lukuunottamatta keltaista, mutta kotioloissa suositaan valkoista. Kahta merkkiä. Toiseen tykästyin jo vuosia sitten, kun se oli edullista ja pehmeää ja kaiken lisäksi sai keräilymerkkejä. Viimeisen vuoden aikana olen joskus köyhyyspäissäni ostanut toista valkoista ja todennut senkin käyttökelpoiseksi, jopa paremmaksi. Se kestää käsissä paremmin.

Monen vuoden tuttavuuden jälkeen täytyy kai sanoa heipat lampaalle, koska ei ole kivaa, että paperi hajoaa harva se kerta näpeille kesken kaiken virantoimituksen. Samaa harmia puitiin mökillä, vanhemmat kun olivat huomanneet saman. Sukuviasta ei liene tällä kertaa kyse. Me vaadimme kovuutta ja kestävyyttä tai muuten vaihdamme merkkiä! Laitoin tekijöille palautetta, josko siitä mitään hyötyä olisi. Tiedä, vaikka lukisivat sitä Palaute-laatikkoaan joskus.

Syksyä odotellessa

Seuraavaksi pitää yrittää saada netin kautta liput Valtakunta -kiertueelle. Pahasti jätin viime tinkaan, mutta tätä se jahkailu teettää, mennäkö lippuluukulle vaiko tilata kätevästi netin kautta samalla istumalla, kun muutenkin tapitan koneella. Jännitys tiivistyy...

Haahis haahuili jälleen nurkan takana

Ensi säikähdyksestä päästyäni ajattelin sittenkin vastata haasteeseen, minkä Haahis heitti. Olen muistaakseni joskus vanhan kellarin ajoilta kirjannut samantapaisen faktajonon, joten piti vähän aikaa miettiä, että mahtaako minulla nyt enää olla mitään kertomista ja ketä ne oikein kiinnostaa. Hengästyttävä lauseenlurjake, mutta minkäs teen.

1. Uimataito. Se on heikko, ellei nykyään jo välttävä/hylätty. Käsipohjaa muistan menneeni oikein sukkelaan pikkulapsena, mutta muutoin se pinnalla pysyminen oli työn ja tuskan takana. Asiaa ei auttanut yhtään se, että olin ainakin erään kouluterveydenhoitajan mukaan "ylipainoon taipuvainen" (josta äiti veti vihkosta luettuaan herneen nenään. En hänen mielestään ollut. Enkä kyllä omasta mielestäni, vielä silloin.) Olin ja olen oiva esimerkki myös siitä, että keskonen ei jää minikokoiseksi lopunikäänsä.

Muistan myös päivän, jolloin äiti vei minut uimakouluun. Pyöräiltiin sinne rannalle, mutta annas olla - sain jonkun kohtauksen ja panin kunnolla hanttiin. En huutanut ja riekkunut, mutta mielestäni perustelin jänistämiseni aika hyvin ja tirautin muutaman kyyneleen. Äiti yritti houkutella jäämään, mutta heikoin tuloksin. Olen ollut pienestä asti jo vastarannan kiiski. Sinne jäivät rannalle uimakoulu ja -taito.

2. Eppu Normaali. Vaikka Suomirokista tykkäänkin yli kaiken, on muutama orkesteri, joita en ole nähnyt koskaan livenä. Eput on yksi niistä. Yksittäisiä hyviä kappaleita niillä kyllä on, mutta into keikalle on miinus nolla. Popedan olen tietääkseni nähnyt kerran, mutta en siitäkään muista oikeastaan mitään. Ikää ei ollut kovin paljon, viinalla ei ollut osaa eikä arpaa.

3. Huono selkäranka. Pitämään siis itseni kurissa syömisten suhteen. Voin hyvinkin olla viikko- ja kuukausitolkulla juomatta siideriä saati muita alan juomia, mutta herkuille (pullat, keksit, karkit, jäätelöt yms.) ja ylipäänsä ruualle on vaikea sanoa ei. Syytä olisi, mutta yrityksistä huolimatta en vaan kykene pitemmän päälle. Tiedän ja tunnen, että jotain pitäisi tehdä = vähentää syömistä (tai vastaavasti liikkua paljon enemmän!), mutta kun en vaan saa itsestäni sen vertaa irti. Ehkä viikko - kaksi menee, mutta sitten taas luovutan ja olen samassa pisteessä. Ahistaa.

4. Verenluovutus. Häpeäkseni on tunnustettava, etten ole vielä koskaan käynyt luovuttamassa verta. Kotikaupungissa aikoinaan se ei ollut mahdollista, ainakaan sen tiedon perusteella, mitä oli. Nykyään se on vuodesta toiseen ollut ajatusasteella, että vielä jonain päivänä. Se, että milloin, on hyvä kysymys. Toivottavasti siihen mennessä, ennen kuin täytän 40. Eh. En todellakaan tiedä, mikä kynnys siinä muka on. En edes pelkää pistämistä. Pitääkin ottaa se tehtävälistalle.

5. Ensiapukurssi. Toinen riippakiveni. En ole käynyt, enkä tiedä, koska menisin. Tampereella asuessa on jo käynyt vakavasti mielessä, että menisin, mutta tässäpä taas nähdään tämä minun jahkailuni. Vielä jonain päivänä. Siinä vasta onkin kynnys, mitä en ole saanut ylitettyä.

6. Rokkoja. Sairastin alle kouluiän tuhkarokon, vähän päälle parikymppisenä vesirokon. Ei muita sairauksia - tietääkseni. Toki, jos kunnolla tutkittaisiin tai antaisin tutkia, löytyisi varmasti diagnoosia, mutta minen anna! Pidän omat luuloni ja koitan selvitä niin pitkään, kuin mahdollista.

7. Kahvi. En ikinä koskaan keitä (ellei joku muu käske keittää) kahvia mitta per kahvikuppi -periaatteella. Ehkä sen huomaa mausta, jos on tottunut ärtsyyn makuun, mutta meillä toimii esimerkki 6 kuppia vettä, reilu 3 mitallista kahvia. Passaa sanoa kahvipöydässä, jos ei miellytä - voin jopa seuraavalla kerralla muistaa keittää myrkkyä.

Olisihan noita faktoja tullut tässä mieleen muitakin, mutta tuossa nyt ensimmäiset mieleen tulleet vaaditut seitsemän. Saapi tarttua syöttiin, jos tuntee halua olla totuudentorvena omalta kohdaltaan. Hihkaise vaikka kommenttilooraan.

Nenänpäästä näkee, että on oltu reissussa

... 65-66-711-63-86-8-4-21-9**. Siinä teitä, mitä pitkin ajettiin lomavaihteella. Ehkä paras idea koko reissussa oli laittaa meno- ja tulomatkalla navigaattori näyttämään reitti; muukin kuin se Jyväskylän kautta huristeltava. Toki, jos haluaa ajaa kaasu pohjassa tai ainakin kiireen tuntu niskassa, se on hyvä vaihtoehto. Suora ja sopivasti pysähdyspaikkoja.

Paluumatkalla ajettiin Kokkolan kautta Lappajärven toiselle puolelle ja Ähtärin ja Teiskon kautta kotiin. Ähtärissä syötiin "vanhojen" tangokuninkaallisten seurassa. Jätin kumminkin valokuvaamiset sikseen; ruokarauha se olla pitää. Ei muuten vieläkään päästy Vaasaan saati Poriin saakka.

Tien 65 pätkällä oli pakko pysähtyä.

Paluumatkalla koukkaus Kalajoella.
Harmi, että satoi.

Mehän oltiin nyt lomalla, joten aikaa oli mennä vähän mutkaisempia ja hiljaisempia teitä. Liikennettä ei ollut kuin nimeksi, mutta heti kun päästiin / jouduttiin isommille valtateille, siellä sai taas pelätä oman ja toisten hengen puolesta. Kaikenlaisia järjenvaloja taas liikkeellä. Sukupuolesta ja iästä riippumatta, kaikissa yhtälailla. Parille rekalle on annettava lisämaininta; niissä osasivat käyttää vilkkua liikenneympyrässä sekä pitkällä suoralla, jotta päästiin jouhevasti ohitse.

Reissusta tultiin jo eilen illalla, mutta olo oli aika väsy. Luin häthätää muutamaa blogia, kunnes pääsin tähän. Itketti sen verran, että näkökenttä sumeni. Jatkan toisena ehtoona toisten kuulumisiin.

Mökillä oli mukavaa, jopa tavata joitakuita sukulaisia ja kavereita, mutta kyllä tämä kotonaolo, hengissä ja reissusta rähjänä, voittaa aina. Ja oma sänky. Ei mökillä ole sitä omaa rauhaa muualla kuin ulkohuussissa; sielläkin seurana sääsket. Niitä olikin luvattoman paljon. Nukkumista ei kannattanut edes harkita ennen kuin oli tappanut kaikki inisevät.

Iltahämärät mökillä oli hienoa aikaa -
jos ei sääskiä lasketa

Luonnonihmeitä saatiin taas seurata, kun kirjosiepolla oli poikasia, jotka lähtivät yksi kerrallaan pöntöstä. Ei oikein päästy selvyyteen, että montako niitä oli, mutta kovasti vanhemmat kantoivat sinne pesään ruokaa ja heti kohta pieni lättänenä/-suu tuli kurkkimaan pöntönoviaukkoon. Harmi vain, ettei uusikaan zoomi riittänyt kunnolla.

Ruokinnan jälkeen oli aina samat kuviot.

Välietappioksa ja taas matkaan!

Lättänokka kurkkii pöntöstä.

Nämä viherpiipertäjät on aika ovelan näköisiä.
Mitä mahtoivat ajatella tuijotellessaan ikkunaan.

Poroja ei ollut kovin montaa liikekannalla, mutta pari ehdittiin nähdä matkalla kaupunkiin. Toinen tuli meitä vastaan ja poseerasi oikein antaumuksella, mutta myöhemmin se toinen vaan keskittyi syömiseen ojanpientareella.

Reissun toinen poro.
Se rohkeampi/pöllömpi.

Kalaa ja grilliruokia tuli syötyä taas kunnolla varastoon - ja sehän näkyy puntarissa, vaan eipä anneta kilojen häiritä; arki alkaa heti maanantaina. Tai oikeastaan se on alkanut jo. Mökillä oli hyvä haahuilla mökkikamppeissa, mutta auts! kun piti ahtaa vanhat farkut jalkaan. Paino sanalla ahtaa.

Lumme
Ratkesi sekin arvoitus, kumpi on kumpi.

Ulpukka

Kavereita oli taas mukava tavata. Yhteydenpito on nykyään mitä on, mutta jännää miten ne välit säilyvät joidenkin kanssa, tauoista huolimatta. Yhden kaverin kuulumisia kuunnellessa sain nieleskellä muutaman kerran. Loppujen lopuksi en voinut muuta kuin itkeä tirauttaa ja halata, toivottaa jaksamista ja kestämistä. Surullista ja pelottavaa, mitä voi käydä, jos ja kun tutustuu ihmiseen, joka ei olekaan aina sitä, miltä ensin vaikuttaa. Kaverini on monessa sopassa keitetty ja sanoi jaksavansa, kuten tähänkin asti, mutta silti. Jäi kauhukuvat pyörimään mieleen, että mitä kaikkea voi vielä tapahtua.

Aika pauhu näillä seuduilla

Vuonna yksi ja kaksi muistan olleeni isin sylissä,
kun hän hyppi tuolla kiveltä toiselle.
Vettä oli silloin koskessa paljon vähemmän ja matalammalla.
Oli pakko olla ollut.
Liekö jäänyt traumoja, koska muistan sen tunteen vieläkin.

Setä lippoaa.
Ne on aika taitavia siinä hommassa.

Haaparannan huonekalujätissä käytiin totta kai. Se oli nopea reitti kulkea, koska mitään isompaa ei kannattanut ostaa ja harmittelin hintoja; kaikki pelkkiä kruunuja. Toki sen voi päässä kääntää, mutta ihan periaatteessa; minkä helkutin takia siellä ei voi olla kruunu- ja eurohintoja, koska ennen vanhaan (ja taitaa olla vielä nykyäänkin?) Suomen puolella oli aina molemmilla hinnoilla. Kamalasti Hapitsun liikkeessä oli ruotsinkielisiä asiakkaita, jotka lisäksi kulkivat vastavirtaan. No, tulipa käytyä ja nähtyä. Seuraavaksi suuntaan pääkaupunkiseudulle, jahka tästä...

Hassua oli tavata kummipoika. Ollaan viimeksi nähty muutama vuosi sitten - nyt en meinannut nuorta miestä tuntea. Mukavaa oli huomata, miten puhelias ja aika viksun oloinen kaveri siitä on tullut / tulossa. Ei hätiä mitiä ainakaan tässä vaiheessa. Yllätyin vaan itse niin kovin, miten oli kasvanut pituutta ja muutenkin muuttunut.

Matkalla mummilassa

Mikä lie pienenpieni kukka.
Ostoslistalla on kasvitietokirja.

Sadepäiviä ei muulloin ollut kuin matkustuspäivinä. Senpä takia oli hyvä onkia ja pilkkiä (muutaman kerran heitin virveliä, mutta se on minun mielestä aika tylsää hommaa.), vaikkei kalasaaliit olleetkaan nyt yhtä hyviä, kuin viime kesänä. Nenänpäästä näkee, että on oltu järvellä auringonpaisteessa. Pilvisinä päivinä, sinä yhtenä, pelattiin Mölkkyä.

Mies sai yhden hauen.
Ei ihan turha kalastuslupamaksu.

Ensi kesää odotellessa...

Mies menee maanantaina töihin, mutta minun lomailut jatkuu vielä vähän aikaa. Hyvä niin, en ole yhtään vielä valmis niihin paperihommiin, mitä siellä odottaa.