31.3.2009

Älä kompustu*!

Tämä päivä sai sen verran lennokkaan lähdön, että unohdin katsoa Ruohonjuuritasollan. Taisi imuri laulaa silloin. Olin mielessäni tehnyt "päiväohjelman", mutta koska aikataulut ja tapahtumat muuttuivat, vauhti ja järjestys meni vähän uusiksi. Mies ilmoitti työkaverinsa tulosta ja hyvä, että ehdin pyjamasta luopua. Muistui kummasti taas mieleen, miten helpompaa ja kivuttomampaa olisi pitää koti (ja itsensä) siinä kunnossa aina, että oven kestää avata ilman sen kummempia nolostumisen tunteita. Tai ettei tarvitse hosumalla siivoskella pahimpia pois, jos tietää jonkun olevan tulossa käymään. Mutta kun se lipsuu aina aika-ajoin. Vähän niin kuin meidän keittiönpöytä - tai ne tavara- ja lehtikasat.

Mies on nyt kotosalla potemassa sairaspäiviä ja vaikka ei ihan onnipartasmaisessa kunnossa olekaan, tarvitsee aina välillä pientä jelppiä. Omiin aikatauluihin tuo vaikuttaa sen verran, että eipä tässä hirveästi ole tullut aamulenkkejä tehtyä. Eilen oli vähän tukalaa herätä kesken makeimpien unien ja tajuta kellon olevan 5:20 (4:20), kun toinen ähisi kivuissaan. Loppupäivä menikin sitten vähän kuutamolla ja parit torkahdukset otettua; muuten olisi jäänyt Pasila katsomatta.

*Kompustu tulee sanoista kompuroida ja kompastua,
kun ne sanoo hätäpäissään nopeasti.


Huomenna on tarkoitus jättää ukkokulta oman onnensa nojaan muutamaksi tunniksi ja tavata pitkästä aikaa yksi vanha kaveri. Toisaalta hotsittaisi käydä levykaupankin kautta, mutta laskupino on sen verran tuntuva, että ehkä siirrän. Postissa on jo tulossa pari elokuvaa, kun en voinut olla ilmankaan. Toisen elokuvan aion tosin jatkolähettää "lahjuksena" kotiin, jahka ensin katson sen itse.

Tässä on viime viikkoina ollut vähän sekavat ajatukset tämän bloggaamisen ja naamakirjailun välillä. En tiedä, onko päällä joku kriisi (positiivessa mielessä) vai mistä viiraa. Päällimmäinen tunne on jotenkin, että aivan sama. Netti on nyt tätä päivää ja jos se on niin suuressa osassa minunkin elämää, niin entäs sitten? Kysyn vaan. Molemmissa olen tehnyt tietynlaisia myönnytyksiä, enkä ole enää ollenkaan niin jyrkkä ja ehdoton, kuten alussa. Toki olen täällä enemmän nimimerkin takana ja rivien välissä, kuin Fb:ssa, mutta sielläkin latasin mm. kuvia harjoitusmielessä. Ja jäin henkiin. Henkisesti. Kuitenkin suurin osa niistä kavereista on vanhoja tuttuja, joten minkä takia pitäisi jänistää. Ja mitä uusiin kavereihin tulee - hauska tutustua myös siellä tämän lisäksi. Hymiön aika ja paikka.

Mitäkö tuolla yritin sanoa? En tiedä. Minun pitää vielä tuumailla ja pureksia.

Ehkä osansa oli sillä, kun tässä päivänä eräänä vähän aikaa sitten sattui Fb:n puolella tapahtumasarja, joka säikäytti minut pahemman kerran. Siis siinä mielessä, kun luulin jääneeni kiinni tästä bloggauksesta, vaikkei siitä suoraan puhuttukaan. Paljastuminen sinällään ei ole maailman vakavin ja veret seisauttavin asia, mutta siinä tilanteessa, sen ihmisen kohdalla olin aivan pöllämystynyt. Ensin tuli hämmennys, jota seurasi paniikki, jonka jälkeen tarkentavia lisäkysymyksiä ja lopulta helpotuksen huokaus - ja vapaaehtoinen tunnustus. Siinä vaiheessa oli taas aivan sama, joten kerroin. Joillekin on helppo kertoa tästä, toisille taas tämä ei kuulu pätkän vertaa. Kovin monia tämä nyt tuskin edes kiinnostaa. Nyt en ainakaan vielä kertonut osoitetta saati nimeä, mutta asian puimisen edellytyksenä oli kertoa, missä mennään ja miksi hyperventiloin. Ja kylläpäs vaan helpotti!

Se on kevättä ilmassa, sanovat!

30.3.2009

Oikeus ja kohtuus

Taannoisesta kukkamultaoperaatiosta johtuen meillä eletään taas aikaa, jolloin pitää tarkistaa mennen tullen palatessa esim. kahvikuppi ja juomalasi, ennen kuin niihin mitään kaataa saati juo. On meinaan kukkakärpäsiä siihen malliin liikenteessä, että heikompaa voisi hirvittää. Minua lähinnä ketuttaa. Voisin vaihtaa nuo jo vaikka sääskiin.

Se hyvä puoli kukkiksissa on, että ne on aivan tavattoman hitaita. Ainakin jossain kohtaa iltaa alkaa vauhti hidastua niilläkin ja ne on helppo nitistää paperilla/paperiin. Työpöydän valo niitä ainakin houkuttaa, harmi vain, ettei kärvennä. Toinen kikka, minkä otin viikonloppuna käyttöön, on kolme juomalasia, joissa on vettä ja väriksi mehua (olisi kai riittänyt pelkkä vesi, mutta nyt ne sopivat paremmin sisustukseen) ja ne on ripoteltuna olohuoneeseen kukkien lähelle. Saalis alkaa olla aika hyvä. Kolmas ja ehkä se toimivin konsti, olisi antaa kukkien (mullan) kuivahtaa, mutta se jääköön seuraavaan kertaan. Sen vaan sanon, että Musta Multa on pannassa tästä eteenpäin. En olisi muuten niin varma alkuperästä, mutta kun itse näin, mikä kärpäsparvi leijaili jo säkin ulkopuolella. Harmittaa, etten kaupassa sitä huomannut. Ostamatta olisi jäänyt.

Palatakseni vielä ohimennen niihin mustiin rintsikoihin, niin tulipa vaan myöhemmin se mieleen, että miksi ei samaa riskiä muka olisi mustissa pikkuhousuissa tai sukissa? Puseroissa? En nyt kuitenkaan aio siirtyä pelkkään valkoiseen sen tutkimuksen takia. Liian suuri harppaus. Siinä punaisessakin on vielä sulattelemista.

Linja-automaksuista piti myöskin ajatella ääneen. Lähinnä nyt sitä tunnin vaihto-oikeutta, mikä Tampereella on. Tietääkseni se ei ole muuttunut suuntaan taikka toiseen. Toivottavaa kyllä olisi, että siihen tulisi toinen tunti lisää, kun nyt kertamaksujakin ovat korottamassa. Joskus on oikeasti vain käyntivaiva keskustassa ja siellä ei täältä, missä asun, käydä välttämättä tunnissa. Toki, jos tykkää huviajelusta ja käy vain kääntymässä Sinisten lamppujen alla, mutta noin niin kuin muuten. Kaksi tuntia riittäisi vallan mainiosti. Onhan se nyt ihan eri asia, matkustaako ihminen Kalevasta keskustaan tai vaikkapa Lentävänniemestä (ja mitä niitä länsipuolen paikkoja onkaan) tai Hervannasta. Välimatkat on pikkusen erit ja siinä tapauksessa myös asiakkaat eriarvoisessa asemassa. Niin kerta. Kuukausikorttilaisena tuo ei minua suuresti haitannut, mutta nyt taas, kun käytän arvokorttia, tulee mietittyä kaikenlaista.

27.3.2009

Pomelo-olo

Piti tulla välillä kellarin puolelle, ettei ihan totuus unohtuisi. Naamakirja hotsittaa, johan se on nähty. Ei siitä sen enempää. Onneksi se on, onneksi sinne menin, sanokoon järki mitä haluaa. On ollut mukavaa palata ajassa taaksepäin vaikka vain ohimennen ja pätkissä.

Tämä puolestaan on vähän hakusessa. Syystä, että kirjoitan uudehkolla koneella (älkää kysykö), jossa on oudohko näppäimistö, saati, omat jekkunsa oli päästä tähän sisään. Saada homma pelittämään. Ylipäänsä netti toimimaan, eilisestä lähtien mokkulalla. Kaiken huippuna tässä on Vista, jossa on oma opettelunsa. Olen enemmän kotona vanhan koneen kanssa, mutta vaihtelu virkistää ja on kiva välillä vaihtaa huonetta.


Ja siideri vie humalaan. Röyh. Sekin vielä. Eikä minun humalaan paljoa tarvita. Ei ole oikein tapaistani, mutta tässä on viime aikoina ollut niin mietintämyssy täynnä ja kaikkea, että ajattelin kulauttaa pari juotavaa. Mies on omatoimisella lääkekuurilla, joten saan nauttia juomasta ihan keskenäni. Tänään selvisi muutampi juttu, joiden suhteen on saanut jännätä, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ensi viikolla uudet jännäyksen aiheet. Niistä myöhemmin, jos syytä on (huolestua).

Pitkin viikkoa on ollut mielessä kaikenlaista, mihin olen mielessäni ottanut kantaa, mutta muistellapa niitä nyt. Yksi oli ainakin ne pyöräilykaistat. Joita ei siis tulevana kesänä Hämeenkadulle tule. Valitettavasti. Minun puolestani ne olisivat voineet tulla ja olla, kuten viime kesänä. Eihän ne täysin toimineet, ei pyöräilijöiden, eikä kävelijöiden toimesta, mutta oli ne minusta tyhjää paremmat. Jos ja kun itse pysyin pyöräalueelta pois, luotin siihen, että päälle ei ajeta enkä ole kenenkään pyöräilijän tiellä. Nyt, tulevana kesänä, saa taas olla silmät selässäkin. Ahistaa.

Rintsikat. Tänäänkö se oli, kun uutisissa luki, että mustat on pahasta. Syöpää aiheuttavat - tai siis jokin aine sen värisissä. No, siinä tapauksessa, pahinta odotellessa. Aika yksitoikkoista värimaailmaa kaappini on noidenkin vaatekertojen suhteen. On toki pakolliset valkoiset ja muutamat muut, mutta mustan ystävänä valikoima on, mitä on. Tosin tähänkin on tuleva kai muutos.

Jossain mielenoikussa ajattelin tällä viikolla, että taidan siirtyä pikkuhiljaa mustan ja punaisen sekamelskaan. En tiedä, miten sen toteutan, varmaan raidoilla, mutta ajatus jo sinänsä vaatekerran uusimisesta pikkuhiljaa tuntui ihan hyvältä. Ikä tehnee tehtävänsä.

Tänään oli "taas" parturipäivä. On totuteltava uuteen jakaukseen, joka ei ole oikeastaan jakaus ollenkaan. Kaikista harmaista huolimatta nyt tuntuu aika ..kivalta. Äkkiäkös tämä olotila ohimenee, joten nautin nyt siitä.

20.3.2009

Isto

Kun aamulla herätessä päässä soi Isto Hiltunen ja "taivas ja maa todistaa saa" - hyräilemällä jatko, niin ei kai tästä päivästä paha voi tulla. Oli tuo ainakin parempi alku, kuin eilen, kun ensimmäisenä pärähti päässä soimaan Tuonelan koivut. Jipun versiona, ei Kotiteollisuuden. Enkä kumpaakaan ole kuullut vähään aikaan. Mistä niitä lauluja tulee. En tosin Istoakaan ole kuunnellut sitten 90-luvun, mutta tänään voisi laittaa soimaan. Valinnanvaraa levyissään on, sen tunnustan ammoisilta nuoruusvuosilta, ah! Ei se mies, vaan ne laulut. Voisi siivota samalla.

Alkuviikko meni ulkoilun suhteen vähän juostessa ja vähemmän kuvatessa, koska sää oli niin synkkä ja räntää tuli välillä siinä määrin, ettei eteensä nähnyt. Ja jos näki, niin tenuerkkejä. Jos on jotenkin epäselvää, niin kertauksen vuoksi; en tykkää irtokoirista (riippuu isännästä/emännästä kyllä paljon) enkä pitkin metsiä kuseskelevista äijistä. Eihän ne mitään tee, mutta. Jättäisivät sen homman koirille tai menisivät edes johonkin syrjemmäs, eikä just siihen kävelytielle, mistä väki kulkee. Niitä nyt oli taas viikolla ihan riittämiin lähimetsässä liikkeellä. Kevät kun tulee ja ilmat lämpenee, se tietää myös noiden tenuekien ilmaantumista vakipaikoille. Ahistaa. Parkkeeraavat itsensä parhaille paikoille tissuttelemaan ja aukomaan naamaa. Eilen kuljeskelinkin sitten vähän toisaalla, niin eipä tullut kuin sauvakävelymummoja vastaan. Taidan pysytelläkin tällä puolella kevään edetessä, ellen pääse tarpeeksi aamusta liikenteeseen.

> Yritystä meinaan on, mutta kun nettiaddikti käyttää aamutuntinsa tiettyihin rutiineihin, niin siinä menee hyvää aikaa vähän eri asioihin. Sitten vielä Ruohonjuuritasolla -annos, niin kello on 9. Siitä onkin hyvä jatkaa päivää.

16.3.2009

Grillikauden avauksen jälkeen

Meinasi olla vähän käynnistymisvaikeuksia taas arkeen, mutta jos ei tämä puuskutus ja pätkiminen haittaa, niin ei minuakaan. Viime päivinä olen viettänyt kaiken "vapaa-ajan" yhteisen hyvän merkeissä ja remontoinut sen mitä olen osannut. Oppinut taas monenlaista, mutta mikä tuntuvinta; kroppa sai vähän liikuntaa. Eh. Oikeastaan hommat siellä kohteessa vielä jatkuu, mutta tuumailin keskenäni, että oman osuuteni olen tehnyt, voin jatkaa lusmuilua hyvällä omallatunnolla. Kevään ensimmäiset grillimakkaratkin on syöty, kulutuksesta en ole ihan varma.

Tuosta urakasta johtuen olen ollut vähän tavallista uuvahtaneempi. Olen kyllä notkunut koneella aina välillä, mutta tekemisen into on rajoittunut kuvablogini ja naamakirjan puolelle. Ah! mitä elämää. Olen koittanut pitää kiinni siitä, että kuva päivässä, vaikka vain se räpsäys, toimisi, vaikken muuta järjellisempää saisikaan aikaan. Kirjoitan, kun sille tuntuu. En edelleenkään suostu ottamaan tästä paineita.

Naamakirja taas - se vetää puoleensa monestakin syystä, paremmin kuin tarrapaperi kukkakärpäsiä (joita Musta Multa toi taas. Olisikin pitänyt ottaa päivän kuva siitä armeijasta, joka lenteli pussin päällä ja ympärillä, kun kukkien kanssa touhusin. Mummi oli aikoinaan oikeassa, enkä sitä varotusta muistanut.). On niin helppoa pitää itsensä ja muut ajantasalla, missä mennään ja mitä tehdään tai ollaan tekemättä. En suostu potemaan huonoa omaatuntoa siitä, että hylkäsin kylmän rauhallisesti eräänkin sukulaisen (ei olla oikeastaan missään tekemisissä muutenkaan) kaveripyynnön, mutta ilostuin ja yllätyin kovasti, kun vanha tuttavuus vuosien takaa otti yhteyttä ja varmisti, olenko vaiko enkö ole se sama, joka silloin olin. Että on siinä puolensa ja puolensa, kun viettää tovin jos toisenkin netin äärellä ja vanhoja muistellen. Siinä tosin on omat vaaransa.

10.3.2009

Pitkät kalsarit ja muita asianhaaroja

Nämä päivät näköjään menee taas, vaikkei mitään tähdellistä tekisikään. Tauti kyllä helpotti ja päästi aika vähällä, jos vertaan, etten joutunut (kun en mennyt) lääkäriin enkä tarvinnut ottaa lääkekuuria. Lepo, laiskottelu ja lämmin juotava, siinäpä ne kotikonstit pääpiirteissään. Unohtamatta pitkähermoista taloudenhoitajaa eli miestä.

Josta tulikin mieleeni - unohdin taannoin vallan kokonaan mainita, kuinka pari yötä nukuin pitkillä kalsareilla, kaiken muun villasukkavarustuksen lisäksi. Lämmintä piti olla ja kaapista piti löytää jotain, kun kuumehorkassa palelin, vaikka mitä puin päälle. Kunnes löysin kaapinperältä ne siniset ihanuudet, 100 % puuvillaa! Voiko lämpimämpiä ja mukavempia pöksyjä olla! Miehet ei tajua, mitä ne menettää, jos kulkevat tuolla pelkissä peltifarkuissa (en tosin kokeillut niitä farkkujen kanssa, joten ei minulla täydellistä kokemuspintaa kalsareihin ole). Nukuin yöni entistä paremmin, jos mahdollista. Tiedänpä vastaisuuden varalle, mitä puen päälle, kun iskee vilu ja omat pöksyt ei riitä.

Samaisina kipeinä päivinä tuli katsottua televisiota tavallista enemmän, tyhjennettyä kovalevyä ja katsottua rästistä erinäisiä dvdeitä. Tuli vaan mieleen, että ei tarvitse olla edes pieniin päin, kun tv-ohjelmat itkettävät mennen tullen palatessa. Olen muutamankin kerran saanut kuulla palautetta, että eihän minun kanssa kehtaa mennä minnekään elokuviin, kun itkeä vollotan hyvät ja pahat. Nii-ih. Tiedänpä tuon itsekin. Tarviiko siitä muistuttaa.

Eilen katsoin talletetun Kuorosodan jakson ja taas se sai liikutuksen tipat poskelle. Siinä meinaan oli sellainen ohjelma, joka oli pakko tallentaa ja katsoa vasta myöhemmin, kun saattoi kelata mainokset ja kertauksen kertaukset pikana pois. Muuten hyvä ohjelma oli pilattu niin monella asialla. Toivoa sopii, että jos ohjelma jatkuu toisenkin kerran, niin toivottavasti tunnusmusiikki ja juontaja vaihtuvat.

Varsinaista suosikkikuoroa minulla ei ollut, mutta täytyy sanoa, että Kotipelto ja Mikki yllättivät tyyppeinä minut positiivisesti, kun en sen kummemmin ole heitä seurannut aiemmin. Toki Timolla oli ne hewimiehen maneerit, mutta en tiennyt Mikin olevan niin toope, hyvässä mielessä. Siltikään en erikoisemmin pidä Egotripistä.

Kotikadusta sen verran, että minä tykkään sen tyylin muutoksesta. Se kuvataan nyt eri tavalla, käsikirjoituksesta puhumattakaan. Olen katsonut sitä aika monta vuotta, mutta välillä meni pitkiäkin aikoja, että jätin väliin. Se jotenkin junnasi paikoillaan, vaan ei junnaa enää. Välillä tuntuu, että meneekö vähän överiksi, mutta toisaalta; elämä on. Ei tarvitse kuin lukea blogeja ja iltapäivälehtiä, niin samanlaista villiä menoa se on paikkapaikoin. Maailma muuttuu, eskoseni!

Paketti, Saimi & Jalmari, Nuorennusleikkaus, Nätti nakuna - siinä nyt muutama ohjelma, joita olen joitakuita jaksoja nähnyt ja välillä itkeä tirauttanut. Liikutus maximus iskee niin helposti toisten ihmisten liikutuksesta, ilosta ja surusta, ettei sille mitään voi.

Eduskunnan kyselytunnit on taas asia erikseen. Ne ei itketä, mutta naurattavat ja ärsyttävät sopivassa suhteessa. Kannattaa joskus istahtaa seuraamaan, ellei paikanpäälle pääse.

3.3.2009

Ylityksiä

Päätin tänään madaltaa kynnystä ja kävin sittenkin vanhalla työpaikalla. En antanut itselleni kahta sekuntia kauempaa, vaan lampsin sisälle, ennen kuin tulisin katumapäälle. Ajattelin niin, että vähemmällä pääsen, kun menen nyt tai jos siirrän edelleen. Joskushan sinne on kuitenkin mentävä tai ennemmin ja myöhemmin törmään niihin ihmisiin muualla. Ja loppujen lopuksi se visiitti sujui ihan hyvin. Kannatti taas etukäteen märehtiä.

Vähän ristiriitaisissa tunnelmissa sieltä lähdin. Jotkut asiat olivat niin ennalta arvattavissa, mutta osa uutisista (juoruista) oli sitä sorttia, että jäi vähän paha mieli. Työttömyydessäkin on puolensa. Ehtii nauttia vähän elämästäkin. Eh.

Kävin myös tiedotustilaisuudessa, joka selvensi vähän lisää sitä auennutta työ- ja koulutusmahdollisuutta. Itkisin, jos ei naurattaisi niin paljon tämä tilanne. Haun tässä vaiheessa on jo useampi sata hakijaa ja siitä joukostako nyt pitäisi pystymetsäläisen jotenkin erottua? Entäs kun meitä pystymettäläisiä on "aika monta", ammattitaitoiset siihen vielä päälle. Neulankin löytää helpommin heinäsuovasta, kuin jos saisi paikan. Näin tuumaa sisäinen realisti pessimisti minussa ja on silti sitä mieltä, että hakee, vaikka tuskin kannattaa.

Kun nyt kaupunkiin asti pääsin, toin tullessani pari uutta levyä. Kotiteollisuutta ja Samuli Putroa. Niin monta hyvää sinne hyllyihin vielä jäi, että tiedän kyllä minne seuraavat ylimääräiset senttini sijoitan. Musiikkiin. Vaatteita on kotitarpeiksi, joten asiat tärkeysjärjestykseen.

2.3.2009

Mikä minusta tulee isona?

Jouduin viikonloppuna perimmäisten pohdintojen ääreen. Piti kysyä itseltäni ja vähän muilta, löytyykö minusta (edes tarvittaessa) iloista asiakaspalveluasennetta kaikkien muiden vaatimusten lisäksi. Joustavuutta ja työtä pelkäämätöntä otetta kyllä löytyy, mutta riittääkö ne enää tässä maailmassa? Kun pitäisi kumminkin olla nuori ja nätti, vaikkei sitä häveliäästi ilmoituksessa sanota.

Otin purtavaksi lehti-ilmoituksen, jossa haetaan tekijöitä kaupanalalle. En ole sitten lapsuusiän kuvitellut itseäni kauppaan töihin, mutta tässä työttömänä ollessa tulee miettineeksi ja puntaroineeksi muutakin, kuin itseä (-7 kiloa joulusta. Väliaikatietona.). En yön yli nukuttuanikaan näe itseäni kaupankassalle, mutta onhan siellä kaikkea muutakin tarjolla. Päästäisivät edes varastoon, kunhan vaan saisin jalan oven väliin.

Eipä kukaan kiellä hakemasta. Se on korkeimmas käres, jos ottavat pystymetsästä ja kouluttavat ja perehdyttävät, kuten mainostavat. Mielenkiintoa ja halukkuutta minulla ainakin on. Tässä voisi olla elämäni tilaisuus vaihtaa taas alaa ja päästä työn syrjästä kiinni. Vaan eipä mennä asioiden edelle. Riippuu ihan muista tahoista, ottavatko riskin ja antavatko mahdollisuuden.

On tukalaa olla edelleen puolikuntoisena. Yöt saan nukuttua joten kuten, mutta yskä ja nuha on jäljellä. Räjähtäneestä olosta muuten puhumattakaan. Virtaa liikkumiseen ei liiemmin ole, hyvä kun lähikauppaan jaksan mennä, mutta huomenna ajattelin olla pakosti reipas ja käydä asioilla tuonnempana. Joku niistä ilmestyneistä levyistäkin olisi saatava. Hyvänä hetkenä ajattelin myös, kävisinkö morjestamassa entisiä työkavereita, mutta sitten taas tulin tolpilleni ja totesin; haluanko ihan oikeasti mennä sinne?