29.9.2008

Pallukoita

Miten näitä rauhallisia aamuja olenkin kaivannut! Nyt sen taas huomasi, kun niistä pääsee nauttimaan. Jos ei olisi tarpeeksi hommia täällä kotona, olisin voinut harkita meneväni lakaisemaan parkkipaikalta vaikka vaahteranlehtiä. Sopivaa heilumista näille olkapäille. Vaan asiat tärkeysjärjestykseen ja oman huushollin raivaus ennen kaikkea. Minäminäminä...

Onni on myös lähikauppa. Sinne ei saa rahaakaan palamaan ihan hirveitä määriä, koska valikoima on ihan sitä perustavaraa. Jää pahimmat heräteostokset tekemättä. Poikkesin siellä jo aamutuimaan siltä varalta, että saisin inspiroiduttua jauhelihaperunalaatikon tekoon. En ole sen ylin ystävä, mutta (laatikoihin ylipäänsä) saa kätevästi kulumaan perunoita - niitä meinaan nyt on.

Siltä varalta, että meinaa ote lipsua ja asiat unohtua, listaan itselle muistiksi vähän tekemistä lomalla:

  • Pese ikkunat. Ainakin keittiöstä ja vaihda sinne verhot. Ei olisi pahitteeksi löytää olohuoneeseenkin talvisemmat.
  • Siivoa vaatehuone. Käy hyllyt läpi ja siinä samalla kokeile ja tutkaile vaatteita, mitä laittaa kierrätykseen, mitä jemmaan.
  • Käy läpi kirppistavarat. Kokoa loputkin pussiin ja vie ne eteenpäin! Vaatehuone ei ole mikään varasto.
  • Pese pesuhuone. Älä unohda saunaa.
  • Keittiön allaskaapin järjestely ja siivous. Tyhjille kananmunakennoille voisi tehdä taas jotain, esim. repiä pienemmäksi (hyvää silppua biopussin pohjalle imemään nestettä).
  • Ulkoile enemmän!
  • Tilaa/teetä valokuvia.
  • Lue kirjoja.
  • Katso elokuvia.
  • Valokuvaa.
  • Kirjoita kirjeitä.
  • Tee decoja.
  • Tee työhakemuksia, myös niitä avoimia ja käy aamuin illoin mollin sivuilla.
  • Leivo pakkaseen.
  • Tapaa kavereita.
  • Järjestele työhuone ja ne kaapit. Kurkkaa edes!
  • Käy naaman putsauksessa.
  • Mene hammaslääkäriin. Aika on jo varattuna, vahvistus tekemättä.
  • Laita parveke kuntoon. Kuolleet kukat kävelee kohta olohuoneeseen.
  • Laiskottele ja lataa akkuja.
  • Kaikki muukin on sallittua ja toivottavaa, mikä vaan mieleen tulee. Pääasia, että saisin vanhat työasiat pois mielestä.

28.9.2008

Käpyjä metsästämässä

Säätiedotus lupaa sen verran hienoja ilmoja tuleville päiville, että uskallan toivoa tämän hyvän kauden (omassa mielessä ja päässä) jatkuvan. Ainakin seuraavaan takapakkiin saakka. Nyt on kyllä niin ihanat syyskelit päällänsä, että alta pois! Ei olisi loma voinut parempaan saumaan osua. Ei puhettakaan syksyn raskaista askelista tänä vuonna.

Käytiin aamusella miehen kanssa pienellä kävelyllä lähimaastossa ja kuinka ollakaan, saatiin aikaiseksi pientä eripuraa pururadalla. Hyvä, ettei lähdetty eri suuntiin. Kuvainnollisesti. Sen kerran kun minä saan itseni (ja miehen) ulos asti ja kävelylle, olisin voinut jatkaa matkaa vielä tovin, mutta mies löi hanttiin sen minkä ehti. Höpötti, miten on tyhmää yhtäkkiä (ha!) lähteä pitkälle (hah!) lenkille ja saadaan vielä sydänkohtaus. Just joo. Lievästi taas iso mies isotteli pieniä asioita. Aikaa oli kulunut ehkä 20 minuuttia. Ei me nyt niin helkutin huonossa kunnossa olla! Ja jos vaikka oltaisiin, niin eikö jo ole aika tehdä asialle jotain!

Minä ainakin olen niin jumissa ja tuhdissa kunnossa, että haluan saada muutosta aikaiseksi. Yksin minusta ei siihen vaan näköjään ole. En saa itsestäni sitä niska-peese -otetta tarpeeksi usein ja tiukasti, että se myös pysyisi. Retkahdan niin helposti ja nopeasti. Harmittaa sekin, että miehestä ei ole kannustajaksi, kuin ehkä hetkittäin. Kaiken lisäksi se olisi hyvä pörönsyötti tuonne metsäteille, mutta tätä menoa minun täytyy opetella siitä pelosta pois ja mennä vaan.

Mitäkö pelkään? En tiedä. Kaikkea. Tai ainaki epäilen. Ja siihen lisättynä vilkas mielikuvitus, niin siinähän sitä tunnetta onkin jo aivan nokko.


Sain tällä viikolla pitkästä aikaa pitkän puhelun vanhalta ystävältä kotiseudulta. Oli ensinnäkin tosi mukava yllätys ja aivan ihanaa puhua hänen kanssa pitkästä aikaa! Ei olla nähtykään muutamaan vuoteen, mutta aina välillä lyhyitä sähköposteja vaihdeltu. Nyt oli tosi mukava huomata, että ollaan ihan samoissa tunnelmissa ja väleissä, kuin silloin joskus, kun vielä asuin kotiseudulla. Tyyliin; juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi on jääty. Ihan parasta se semmonen!

Mitähän sitä on oikein pelännyt tai vierastanut, kun ei ole tarttunut luuriin ja soittanut. Minä en ole kyllä muutenkaan mikään puhelin ihminen, että roikkuisin puhelimessa illat pitkät. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö raskisi soittaa. Kotiväelle soittelen enimmäkseen ja niitä parturiaikoja. Hoidan asiat mieluummin tekstiviestillä, jos mahdollista tai sitten soitan lyhyesti. Jaarittelut hoitukoon sähköisesti ja/tai kirjeillä/korteilla.


Tänään tosin soitin mummillekin ja toivotin hyvää syntymäpäivää. Vuosia hänellä tuli 83. Ensimmäinen merkkipäivä yli 30 vuoteen, kun en korttia laittanut. Se oli silkka unohdus, kun mennyt viikko oli, mitä oli. Mukavaa oli vaihtaa kuulumisia hänenkin kanssaan. Mummi muuten taitaa olla vielä niitä sitkeitä sukulaisia, jotka jaksavat odottaa meiltäkin jälkikasvua. Joka kerta saan selittää samat asiat, että miksi ei - ja joka kerta hän kuulostaa yhtä ymmärtäväiseltä päätökseemme. Hyvä niin. Jokainen meistä lastenlapsista kun kulkee vähän omia polkuja.

Minun vaan pitäisi uskaltautua myös sinne metsäpoluille.

27.9.2008

Annetaan - piikitön kampa

Mikä on paras konsti pysyä hereillä pitkän työpäivän jälkeen linja-autossa?

Virkistyä, kun näkee Simo Frangénin vieraan naisen kanssa julkisella paikalla käsi kädessä.

Hätkähdin pari kertaa. En tiedä mistä syystä, mutta piti oikein tarkistaa lasien (omien) asento ja katsoa uudelleen. Ensimmäiset ajatukset oli, että miten ne uskaltaa/kehtaa. Kaikkihan Simon tunnistaa. Ja mitä ihmettä on tapahtunut. Ihan niin kuin se asia minua oikeasti liikuttaisi tai ylipäänsä minulle kuuluisi. Paitsi, että näin.


Tosin, tarkemmin kuin katsoin, niin Rosahan se taisi siinä vierellä kävellä. Korjatkaa, jos olen väärässä. Eh. Oli vaan täysin erinäköinen blondina, kuin mitä viimeksi kesällä heidät näin. Silloin oli pikkumieskin mukana. Liikuttava kolmikko oli se.


Mutta kaikki siis hyvin. Ja oma kotimatkani jatkui ainakin himppasen verran paremmilla mielin. Pienestä sitä voi ihminen säikähtää ja huolestua.


Syksyn paras viikko meni tässä taannoin ihan ohitse, kun piti ketkutella vielä töissä. Nyt on suurin osa puista jo menneet ihan väärän värisiksi ja lehdiltään harvalukuisiksi, ettei oikein meinaa löytää valokuvattavaa. Sekin päivä, jolloin oli liput puolitangossa, näin yhden kauniin kuvakulman - orannsinkirjavien vaahteroiden välissä liehui lippu hiljaa puolitangossa - mutta eipä ollut kameraa mukana sinä aamuna. Harmitti. Ja suretti muuten vaan. Muista tunteista puhumattakaan.

Nyt on kuitenkin ihmeellisen rauhallinen olotila. Edessä on pitkähkö loma ja avoinna oleva tulevaisuus. Työt on ohi ja itkut itketty. Sellainen pieni ikävä voi ehkä tulla joitakin työyhteisön ihmisiä kohtaan, mutta kun tiedän, että heihin voi vielä törmätä, niin mikäs tässä.

En myönnä vielä, että vähän hirvittää, miten tästä eteenpäin, mutta sitten kun lomat on lusittu, voin kai myöntää ääneen, että vähän ahistaa. Täytyy taas aloittaa kaikki alusta. Oikeastaan pitää jo nyt. Heti maanantaina. Työhakemusta toisen perään. On niitä paikkoja ja keinoja, kunhan uskaltaisivat ottaa ja antaa mahdollisuuden. Kokeilen ainakin, sen päätin jo.

Onneksi täällä on kohta taas tikkuri-ilmat.

14.9.2008

Onni on pilvet, jotka peittävät auringon

Ei meinaan tunnu yhtään niin syntiseltä viettää tämäkin päivä ihan vaan sisällä räkäpapereiden kanssa. Kun ei vaan jaksa eikä huvita painua pihalle. Huomenna kuitenkin olisi päästävä töihin saakka, joten säästelen virtaa sinne. Kai niitä aurinkoisia syyspäiviä vielä tulee - viimeistään silloin, kun olen lomalla. Vaahterat ja pihlajat on siinä jamassa, että ne vaativat tarkempaa tutkailua ja valokuvaamista.

Nyt tämä viikonvaihde meni ihan harakoille, mitä nyt sain äsken vähän huushollattua. Enin aika on mennyt vaakatasossa lukien, telkkaria tuijotellen (älkää tulko minun kuullen sanomaan, että ei sieltä mitään tule. Höpö höpö. Kanavien räpsyttely tuottaa aina tuloksen. Kokeilkaa vaikka!) tai unessa tai tässä koneella. Huoh. On se hyvä, että mies tulee tänään kotiin, niin palaa kuri ja järjestys tähänkin taloon. Normaalista vuorokausirytmistä puhumattakaan.

Lepposta sunnuntaita vaikka sitten näiden tahdissa.

13.9.2008

Lusikat kaakkoon

Katsoin äsken aiemmin viikolla tallentamani Inhimillisen tekijän, jossa haastateltavina olivat Liimataisen veljekset Jonne, Ville ja Tommi. Kylläpä vaan oli taas tunteita herättävä ohjelma.

Heräsi myös mielenkiinto Flinch -orkesteria kohtaan, mutta onneksi on google ja youtube. Nimen toki olen kuullut, mutten muistanut, että se on tämänkin esittäjä. Negativesta olen "aina" tykännyt, mutta hankintalistalle voisin lisätä nyt myös Flinchiä. Vai meneekö se jo siihen nolojen mieltymysten piikkiin, mistä täällä blogistanissa oli taannoin puhetta? En suostu edelleenkään kainostelemaan musiikkimakuani. Maailmassa - ja Suomessa on niin paljon hyvää musiikkia, että!

... josta tulikin mieleen, että piti tilata Suburban Triben kokoelma! Sitä en olisi uskonut vielä 90-luvulla, jolloin pakenin paikalta, jos jollain festarilla kuulin sanankaan Subbareista. Oli vähän eri meininki silloin. Nyt se kuulostaa todella hyvältä.

*****

Vintti on kaivannut sitä lusikkalistaa, joten härifrån tvättas:

  • Toivon pääseväni oikeaan Lappiin muutamaksi päiväksi, mielellään neljänä eri vuodenaikana. Haluan nähdä tunturit ja muut hienot maisemat.
  • Lapissa veisin itseni sellaiseen ruokapöytään, jossa saisin syödä kuivalihaa ja/tai ihan oikeasti tehtyä poronkäristystä ja pottumuusia puolukkahillolla. Tähän mennessä olen väsännyt Pirkan pakkasherkusta käristyksen. Menee paremman puutteessa. Mummi teki aikoinaan hyvää kuivalihaa, mutta nekin vierailut on nykyään vähän väärään aikaan, että lihoja saisi syödäkseen.
  • Passi pitäisi hommata, että näen ja koen Tallinnan. Hollannista en uskalla edes uneksia.
  • Haluan työpaikan, jossa on hyvä olla.
  • Aion mennä vielä joskus järveen "uimaan" vaikka sitten vaatteet päällä, jos en muuten uskalla tai kehtaa.
  • Jospa saisin luettua edes yhden Kalle Päätalon kirjan. Isillä niitä on hyllyssä aika monta.
  • Kiloista jos saisin lähtemään edes muutaman, että olisi hyvä olla - niin hyvä. Yhtään enempää ei ainakaan saisi tulla.
Olisiko siinä näin alkuun tarpeeksi tavotetta, mitä tekisin, ennen kuin heitän lusikan nurkkaan.

Pärskis ja niiskis!

Ha! Olin suunnitellut tästä viikonlopusta ihan jotain muuta, kuin nuhaisena haahuilua pitkin poikin. Loppuviikosta alkoi tuntua siltä, että peli on menetetty - en ehtinyt ottaa ajoissa lääkepaukkua. Sen siitä saa, kun ei töissä pidä jemmapulloa kaiken varalta.

Ajatus karkasi. Talitintit on täällä taas. Tuossa ne ikkunaudalla käyvät vähän väliä tepastelemassa ja peilaamassa itseään ikkunalasia vasten. En usko, että niillä mitään asiaa on.

Töissä on ollut ihanan rauhallista; vaiko vain omassa mielessäni ja mielestäni, koska tein itselleni ja muutamille muille varsin selväksi, miten aion loppuaikani kuluttaa. Tekemällä vain sen oman hommani - ja tyhjentämällä pöydän. Siinäpä sitä työsarkaa on ihan riittävästi. Seinillä on vielä jotain omaa, mutta jätän sen tyhjentämisen viimiselle viikolle.

Välillä tulee vähän haikeakin mieli, kun ajattelen, että kohta se on ohi. Täytyy taas aloittaa kaikki alusta ja olen ihan samassa jamassa, kuin pari vuotta sitten. Siltikään en ole varma, haluaisinko tuolla jatkaa, koska tilanne siellä on aika mahdoton. Ottaa koville henkisesti - ja fyysisesti, enkä nyt tarkoita mieltä. Miksi enempää altistaa omaa terveyttä, jos on mahdollista päästä talosta pois.

Kuljin muutaman aamun samalla linjalla yhden työkaverin kanssa. Ei olla ihan huonenaapureita, mutta kumminkin tiedetään, mistä puhutaan. Oli hämmentävää huomata, miten se luotti ja kertoi omista suunnitelmistaan tulevan suhteen. Että vaikka kuinka on vakituinen ja esimiesasemassa, silti on ajatus ja kaipuu ihan jonnekin muualle. Häneltä sain myös hyviä vinkkejä työpaikoista, joita en ollut osannut edes ajatella. Ei mikään tyhmä mies!

Oma mies lähti aamulla tienpäälle. Tulee huomenna. Soitti just, että on perillä. Nyt voin huokasta helpotuksesta ja jatkaa vaikka tätä potemista sohvanmutkassa. Pala Dumle-suklaalevystä silloin tällöin ja lainaelokuva pyörimään. Kyllä niitä rästipaperihommia ehtii tehdä myöhemminkin.

8.9.2008

Ihan vaan kaksin

Jos ei ajatusta saa sen vertaa kiinni, että osaisi kirjoittaa ansioluetteloon lyhyesti ja ytimekkäästi tästä nykyisestä työstä, niin on kai parempi ottaa aikalisä (ja kolmen tunnin iltapäiväunet.) ja yrittää huomenna uudestaan. Väsyneenä ei tule kuin ärräpäitä ja näyttöön tuijottelua.

Nyt on jotenkin fiilistä edes hakea uutta työpaikkaa, kun tilanne on vähän eri. Olen työssäoleva. Tuskin se asiaa auttaa, mutta kokeillaan nyt sitäkin oljenkortta.

Viikonloppu meni aika sutjakkaasti ohi. En sano, että oli helppoa, vaikkei lapsi mikään vaikea ollutkaan. On vaan eri asia olla kotona kahdestaan, kuin että täällä on "vieras"; on se sitten kaveri, vanhemmat tai lapsi, kuten nyt Juniorin ollessa. Se viikonloppu vaan hurahtaa, kuten nyt teki.

Hyvin Juniori skarppasi, mutta voin kyllä kuvitella, omasta lapsuudesta, että vaikka kylässä olisikin ollut suht "vieraskorea", niin kotiin päästyä se koreus ja kiltteys kyllä karisi alta aikayksikön. Ja oma Monopoli-kiintiöni täyttyi kyllä pitkäksi aikaa, vaikka mukava peli onkin.

Ei nyt pelkästään tähän viikonloppuun liittyen, mutta olen ennenkin miettinyt, joskus jopa kauhistellut, että jotkut = lasten vanhemmat elävät sitä "lapsellista arkea" koko ajan. Vaihtelevalla menestyksellä tosin, ja onhan lapsia ja aikuisiakin erilaisia, mutta siinä taas tullaan siihen, että onneksi se vanhemmuus on loppujen lopuksi vapaaehtoista. Kaikista ei siihen ole, eikä tarvitse olla.

Niin minusta ainakin tuntuu ja luulen tuntevani itseni siltä osin jo aika hyvin.

5.9.2008

Uni, itku ja Burana

Siinä kolme lääkettä, joita ilman en tästä hurlumheistä olisi selvinnyt. Kyllähän se puhuminenkin auttoi, mutta se taas vaati vähän voimia ja sopivan hetken, että sain suuni auki oikeassa paikassa oikeitten, asianosaisten ihmisten kanssa. Mitä siitä, että leuka väpätti välillä kuin ladon ovet, enkä kyennyt säästelemään kirosanoja.

Mitä edelliseen merkintään tulee, niin tilanne ei ole enää yhtä hankala. Setviminen vei oman aikansa, mutta tulipa ainakin oiottua pomolle sen luulot tiedoiksi. Mitäänhän se ei myöntänyt, kielsi tarkoittaneensa sanojaan niin, miten minä ja muutama muu ne otti. Aivan sama, korviin se kalskahti kumminkin, ja tuli tunne, ettei tehtyä työtä arvosta. Miten voi arvostaa, kun ei oikeasti tiedä sitä työmäärää. Helppo tehdä olettamuksia ja sanoa tietävänsä, mutta kun ääneen sanotut asiat muuta väittää, niin pussiin puhuu. Kyllähän se jurppii, kun vähätellään, vaikka itse tiedän, miten päiväni kulutan. Ammattiylpeyskö se siellä yrittää puskea esiin värisevän äänen alla. Niin kai sitten.

Mutta nyt se on loppu. Ei työt, mutta kaikki ylimääräisen tekeminen. Päätin tänään, että koska tilanne on, mikä on ja tulee olemaan tietynlainen tuossa talossa, niin mikä pakko minunkaan on venyä ja joustaa loputtomiin. Joskus se kuminauhakin napsahtaa poikki, kun tarpeeksi singuttaa. Nyt napsahti. Muutenkin on hyvä totuttaa väki pikkuhiljaa siihen, että jonkun muun ne minunkin työt on kohta tehtävä. Puhumattakaan siitä, että minä hoitaisin enää kahden ihmisen työt, jos se toinen on paikalla. Hoitakoon oman tonttinsa.

On jotenkin helppo -tai ainakin helpompi olla, kun tietää, että työviikkoja ei ole enää monta. Tajusin vaan tuon tänään, kun iltapäivällä konetta sammutin. Loma-anomus on hyväksytty, joten sekään ei voi enää mennä pieleen. Edes se, että jatkosta työrintamalla ihan jossain muualla ei ole mitään tietoa, ei minua tällä hetkellä ahista. Sekin aika varmasti tulee, mutta en nyt jaksa montaa ahistusta kerralla. Syksy ja kaikki! Pitäisi olla ihmisen parasta aikaa. Pihlajat ja vaahterat komistuu päivä päivältä ja sitä rataa. Joitakin työpaikkailmoituksia olen katsellut sillä silmällä, mutta en ole vielä siinä vireessä, että saisin mitään järjellistä aikaiseksi. Ensi viikolla...

Onneksi saan huomenna muuta ajateltavaa. Olen elämäni ensimmäistä kertaa (uskoo, ken tahtoo) vähän niin kuin "lapsenvahtina" jos sitä sanaa voi tässä kohden edes käyttää. No, iso pieni poika se jo on, mutta uusi tilanne. Meille kaikille.

Hyvää viikonloppua toivotan teille ja meille. Aurinkoa ainakin on luvattu.

3.9.2008

Ostetaan: aamukampa

Tänään törmäsin taas siihen tilanteeseen ja tunteeseen, että on se luojan lykky, että olen määräaikaisessa työssä. Jos en tietäisi pian pääseväni pois tuosta loukusta, en tiedä, miten pää kestäisi tästä eteenpäin. Näitä hankalia kausia on ollut ja mennyt, milloin mistäkin syystä, mutta nyt tuntuu, että tulihan se viimeinen niitti. Ja ihan jonkun muun taholta, kuin tähän asti. En olisi vaan tätäkään uskonut.

On vähän hankalia asioita kirjattavaksi ylös, mutta jotain on pakko laittaa, kun vihtutus on niin paha, ettei uni kumminkaan tule ihan hetkessä. Pahimmat pettymyksen ja kiukkuitkut olen jo parkunut, mutta edelleen on asioita, joita märehdin - ja joihin aion palata.

Töiden piti päättyä tässä piakkoin, mutta sain jatkoa. En paljoa, mutta tarpeeksi. Tai liikaa. Miten sen nyt ottaa. Pitäisi olla, ja olinkin hetken aikaa, tyytyväinen tilanteeseen, että on töitä. Työtkin maistuivat ihan eri tavalla. Jostain syystä. No, ei se työnilo kauan kestänyt.

Tänään sattui jotain sellasta, että sen takia olisin valmis jäämään lomille vaikka heti. Tuli tosi paha mieli ja nyt on vähän sellainen hälläväliä olo, että noh, mitäpä tässä enää töitä paiskon hiki hatussa ja peese vaahdossa - oma vikani, että olen tähän asti tarvittaessa urakoinut ja ihan omaa tyhmyyttäni antanut käyttää itseäni hyväksi. Kyllä minä sen olen tiedostanut aika päiviä sitten, mutta olen ottanut sen siltä kantilta, että on hyvä oppia vähän muitakin, kuin vain omia töitä. Sijaistaessa kumminkin joutuu tekemään muitakin hommia. Ja eipä ainakaan ole tylsiä päiviä, kun töitä riittää.

Kaiken huippu on se, että olen nyt reilun kuukauden tehnyt omat ja työkaverin työt, koska hän on ollut pois kuvioista. Se taas on tiennyt hellvetisti töitä, täysiä ja pitkiä päiviä, koska minä olen niin tyhmä, että otan työt aika vakavasti ja olen pitänyt itsestään selvyytenä, että ne hommat pitää tehdä. On sentään ihmisten asioista kyse. Ja kuten sanottu, itse työtehtävissä ei ole valittamista. Sitten pomo tulee sanomaan, että mitähän hommia sulle jää, kun poissaollut palaa työpaikalle. Niin, että anteeksi, mitä?? OLISIKOHAN JÄLJELLÄ KENTIES IHAN NE OMATKIN TYÖT? Kysyn vaan.

Jumalaare, että näin punaista ja näen edelleen. Aion palata vielä asiaan ja oikaista sitä luuloa tai mikä lie onkaan, että mitä tuolla on näiden viikkojen aikana tehty. En todellakaan sulata sitä, että olen antanut oman työpanokseni ja kun tämä tilanne tuli ajankohtaiseksi, sovittiin puolin ja toisin työnantajan kanssa joustamisesta ja puhuttiin diipa daapa, jopa rahallisesta korvauksesta pomo mainitsi - ja sitten pomo yhtäkkiä olettaa, että eihän minulla olekaan muita hommia, kuin ne, mitä nyt olen "tuuraamisen" takia tehnyt. Ja, että kyllä se maailma pelastuu ja talo pysyy pystyssä, kun poissaollut tekee kampäkin. Just.

En ole sen extra-rahan perään, mutta olisin olettanut ja odottanut, että pomo edes sen verran on perillä, mitä sen alaiset tekevät ja arvostaisi tehtyä työpanosta. Mutta paskanmarjat! Tuli kyllä sen luokan sammakko suustaan, että en kovin helposti unohda.

Suivaannuin sen verran, että otin sitten asiakseni ja varmistin pitämättömien lomieni määrän ja vihon viimeisen työpäivän. En aio olla tuossa talossa yhtään ylimääräistä enkä kanna korttani kekoon enää yhtään enempää, kuin on tarvis oman työpöytäni suhteen. Jään pois heti, kun vain mahdollista. Nyt sen päivän onneksi tiedän.

Lähtölaskenta on alkanut...