30.4.2007

Pakkaussuunnitelmia

Huvittuneena seurasin aikoinaan ihmisten reissukarttoja, kun niitä pulpahteli enemmän ja vähemmän eri blogeihin (nyt muistin tähän hätään vain yhden tuoreimmasta päästä). Se oli ja on sen sortin meemi, että paree olla minun kajoamatta. Liian suuri vaiva ainoastaan kahden maan, Suomen ja Ruotsin, merkkaamiselle.

Ruotsissa olen käynyt sen verran, että voin sanoa käyneeni siellä. 90-luvulla kävin Tukholmassa luokkaretkellä ja muistaakseni (Alunperin kirjoittamani Uumajasta meni totta kai sekin väärin! Timo tuolla kommentissaan mainitsi Skellefteån ja sehän se oli. Tässä taas nähtiin, ettei ole minun muistiin luottamista.) Pietarsaareen suunnanneella risteilyllä (ensin muistin, että se meni Vaasaan, mutta kesken hammaspesun pälkähti mieleeni ajatus, että olikohan se sittenkin P-saari. Miten niitä kaikkia muistaa, murkkuiässä tapahtuneita.). Niin, ja Haaparannalla mennen tullen palataessa, mutta sehän ei oikeata Ruotsia edes ole. Passia ei ole ja tätä menoa tuskin tulee hommattuakaan, joten suunnitelmat pitkästä viikonlopusta Pariisissa tai viikon rantalomista on aika kaukaa haettuja.

Takapajuista tai ei, mutta loppujen lopuksi minua ei edes kiinnosta mitkään (kaukaiset) ulkomaanmatkat. Ne maksaa rahaa ja tähän ikään mennessä olen tykännyt tuhlata ne muuten. Sitä paitsi; tykkään reissata Suomessa. Katsotaan tilannetta uudelleen sitten eläkkeellä; tiedä vaikka innostun miten paljon.

Eilen menetin yöuneni, kun mies heitti, että entäs jos lähdettäisiin kesälomalla käymään laivalla. Auts! Ei kai vaan Tallinnaan? Ei kun Turusta Tukholmaan.

Paha rasti minulle tuo laivamatka. Estonian jälkeen jotenkin heräsin, että kaikki on mahdollista. Ja laivamatka on pitkä - ehtisi tapahtua kaikenlaista. Ja ja ja ... vain mielikuvitus on rajana. Olikohan se toissa kesänä, kun käytiin ensimmäistä kertaa täällä Viikinsaaressa ja sekin oli jo sellainen kynnys, että hui hai. Mutta reissu tehtiin, eikä mitään tapahtunut. Perille päästiin mennen tullen. Ehkä sitä nyt yhden laivareissun Ruotsin puolelle kestää. Kesällä. Eihän silloin mitään syysmyrskyjä pitäisi olla, eihän.

Niinpä sitten surffailtiin netissä ja haettiin tietoja ja vertailtiin hintoja ja melkein jo innostuin. Jospa Turussa pystyisi olemaan muutaman tunnin, ellei kokonaista päivää ja mikä pakko on mennä Tukholmaan asti haahuilemaan, kun ei se nyt niin paljon kiinnosta - miniristeilyt on keksitty. Kaikenlaisia suunnitelmia, junamatkoista lähtien tehtiin ja on mietitty vielä tänäkin iltana.

Mutta kun tuli nukuttua onneksi se yksi yö - nyt vähän mietityttää, että kannattaako vielä hötkyillä? Jospa niitä matkoja saisi lähempänä kesää vähän halvemmalla? Vastahan kesä on tulossa. Tässä taas jahkaillessa ehtinee tulla järki moneen kertaan mukaan ja mieli ja suunnitelmat muuttua samassa tahdissa.

Vappu menee taas vaihteeksi lähes huomaamatta ohi. Töissä piti tänään käydä, mutta se oli helppo rasti, kunhan vauhtiin pääsin. Vauhtia tosin hidasti ruokatunnilla ihmispaljous ja ne foliohässäkät, joita tunki joka suunnasta. Yhtään (lehdissä mainostettua) kävelevää possu-"palloa" ei tullut vastaan, valitettavasti. Rohkeat ja pitkäpinnaiset menkööt huomenna vapputoreille ja turuille, minä pysyn lähimaastossa, ellen jopa kotona ja nautin ylimääräisestä vapaasta.

Klara vappen!

29.4.2007

Autoilua etusormitekniikalla

Vastarintani navigaattoreita vastaan on selätetty. Mies sai tahtonsa läpi ja osti uuden leikkikalun, TomTomin. Täytyy sanoa, kuten Jone Nikula tapaa sanoa, että siinä vasta kätevä laite! Että on ihmisiä, jotka keksivät aina vaan viksumpia laitteita! Sitä on nyt pari päivää testattu ja kokeiltu, kotona ja liikenteessä ja sehän toimii. Netistä on saanut ladattua kaikenlaista lisämateriaalia, huoltoasemista ja autokorjaamoista lähtien.

Miehelle työssään tuosta on oikeasti apua - jäänee vähemmälle karttakirjan sivujen laavaamiset, kun voi osoitteen naputella näytölle ja mennä sen mukaan. Tai muuten vaan lukea katuosoitteita näytöltä; paikka paikoin ne näkyvät paremmin Tompasta, kuin tienposkesta. Seuraava Helsingin reissukin on kätevämpi suunnitella Tompan mukaan, koska viimeksi mentiin paperikartan avustuksella ja minun "kartanlukutaidoilla" vähän huti. Nyt voidaan laittaa Kati tai Matti asialle ja eikun menoksi. Ensin kääntyen oikealle. Miehen on turha minua syyttää, jos ajaa harhaan.


Tänään tuli käytyä uudestaan siellä Duossakin ja piti hätäpäissäni testata vessat. Tai siis se yksi vessa, jossa oli yksi pönttö ja musiikki/keskusradio/mikä lie täysillä! Tai ainakin niin lujalla, että eipä siellä kovin pitkään viihtynyt, kun ei voinut korviaan peittää. Mukavuuslaitoksesta ei voinut puhua, vaikka ihan siistiä jälkeä siellä muuten vielä oli.

Mutta mikä järki on tehdä ostoskeskus yhdellä naistenvessalla? Kysyn vaan. Vai onko ne vessat ripoteltu pitkin poikin ja me löydettiin vaan yksi nurkkaus? Täytyy jatkaa tutustumista. Tiimari jäi edelleen käymättä, koska tiedän, etten pääse sieltä pois ostamatta mitään ja nyt yritän vähän pihistellä. Tilipäivään on vielä aikaa ja tässä on vaikka mitä tulossa.




Marraskuussa on luvassa taas Konsertti, mutta pitää pitää vaan pvm mielessä ja hommata liput myöhemmin. Alkaa vähän jännittää nämä liian etukäteen tehdyt suunnitelmat, koska ne tuppaavat mennä pieleen. Paree vaan katsoa, missä asennossa nenä milloinkin on ja toimia sen mukaan.

27.4.2007

Yhteinen sävel

Verottaja piti minua jännityksessä loppuun saakka. Kun viimeinkin sain kuoren, jahkailin sen avaamista, koska pelkäsin saavani (totta kai on parempi aina pelätä pahinta, niin lopputulos voi yllättää) taas kerran mätkyjä, vaikka niin laskettiin ja laitettiin yläkanttiin, että ei luulisi. Varovainen arkin taittelu, yksi alakulma näkyville - ja sain paskahalvauksen. Kulmassa on väärinpäin viisinumeroinen luku! Ei oo todellista! Mitkä mätkyt!? Otin järjen käteen ja avasin hehtaariarkin, enkä meinannut uskoa silmiäni, kun maksulappujen kohdalla on tyhjää täynnä.

Saan palautuksia muutaman satasen! Jei! Niin monen vuoden jälkeen (mainosäänellä). Nyt helpottaa kun tietää, että joulukuussa ropsahtaa tilille vähän ylimääräistä (tarkistin tilinumeronkin kaiken varalta).

Lomalta arkeen paluu sujui kitkoilla. Olisin niin mielelläni jatkanut sitä ahkeraa joutenoloa, jäi niin paljon hommiakin tekemättä, esim. se Ollin Äänikirja on vielä kuuntelematta. Töissä "jouduin" vielä tuuraushommiin, kun työkaveri sairastui, joten pitkäveteisistä päivistä ei ole ollut tietoa. Eikä ole kyllä maanantainakaan. Taidan mennä pienessä simassa töihin, niin eiköhän ne hommat siinä suju. Lomailkoon muut.

Torstaina päätin olla rohkea ja reipas ja poikkesin uuden kauppakeskuksen avajaisissa. Mitäpä sitä ei tekisi halvan kahvin perässä. Ei vais, muutakin ostoslistalla oli (Bastogne -keksejä! Miten voi olla, että olen elänyt näin monta vuotta, enkä ole aikaisemmin niitä edes maistanut. Mies toi kerran niitä kaupasta ja koukku oli valmis, molemmilla. Paha, paha asia.), mutta olihan se hyvä tekosyy jonottaa muiden mukana. Harmi vain, että just se päivä oli myös se tämän viikon helteisin. Meinasi mennä taju. Kuvainnollisesti.

Ensi visiitillä jäi tunnelmat vähän vaillinaisiksi, mutta mahtoi johtua siitä väen paljoudesta, ettei joka paikkaa edes kunnolla nähnyt (kun en jaksanut sitä ruuhkaa ja torvisoittokuntaa). Muutama liike jäi käymättä; syksyllä avaavat kuulemma 13 lisää. Mitä ja minkälaisia - sitä en vielä tiedä. Sanon vaan, että huh huh! Näissä nykyisissäkin muutoksissa on sulattelemista. Sitä on vähän niin kuin pieni ihminen suuressa maailmassa, vaikkei Hervannasta sitten tainnut kaupunkia tullakaan.

24.4.2007

Sisäinen Marttani pyrkii ulos

Aikaisemmat suunnitelmani lähteä tänään kaupungille/cittariin/ehdottaa kaverille tapaamista/... katosivat sen siliän tien, kun päivä valkeni tänään kello kuusi. Näin unta, että mies tuli herättämään ennen töihin lähtöään, mutta kas kummaa - molempien kännykät piippasivat vasta sillä samalla sekunnilla. Ja eikun ylös!

Tutkiskelin omaa olotilaani (sosiaalisuus nolla) ja tulin siihen tulokseen, että parasta vaan pysyä pihapiirissä ja poiketa lähikauppaan, koska sellainen mahdollisuus on. Ostoslistalla ei ole (kun otin ne kuvainnollisesti pois) mitään, mitä en saisi lähikaupasta. Siinä säästyy monta penttiä, kun ei lähde merta edemmäs kalaan. Niin kuin olin kuukausi sitten kuvitellut lähteväni vaate- ja sisustusostoksille. Juuei. Muutenkin tässä on vielä tätä kotihommaa ihan nokko, pyykkikori valuu lattialle pestävistä petivaatteista sun muista.

Kummasti lauantaisen ostopäätöksen jälkeen tuli taas inspis pitää kirjaa tuloista ja varsinkin menoista. Monen vuoden kirjanpitoni koki vuodenvaihteen jälkeen pienen kaaoksen, kun en ehtinyt enkä jaksanut joka päivä, en edes joka viikko käydä kuitteja ja muita tositteita läpi. Sunnuntaina urakoin joulu - maaliskuun liput ja laput ja taas tuli pörssiin tilaa, kun nappasin vielä huhtikuunkin talteen. Minkä taakseen jättää, sen keittiönpöydältä löytää (niin kuin olin päättänyt, että uudessa kodissa, uudella pöydällä en sitten mitään ylimääräisiä säilyttele = kerää paperipinoja ja lehtikasoja.). Tiukille vetää, mutta vetäköön. Onneksi on vara pihistää mm. ruuasta. Vielä kun malttaisin joistain lehdistä luopua, mutta kun en.

Odotan kauhulla, mitä postia nyt on luvassa verottajalta. Mies sai eilen omat lappunsa ja saa taas aikanaan palautusta, mutta mitenhän käy tämän martan. Jännittää niin, ettei tolpillaan pysy!

23.4.2007

Possujen vapautuspäivä

Kuinka ollakaan, tänään kun päästin possut pälkähästä (jätesäkistä muuton jäljiltä) käydäkseni ne läpi (imurointi ja valkkaus, mitä jää sohvalle, mitä menee edelleen varastoon/kirpputorille), löysin myös uuden hassun Persikka-possun blogin. Sillä on vähän paremmilla kantimilla asiat, kuin omilla possuillani, joita ei matkailu pahemmin avarra. Kaikki tähän astiset pidemmät matkat ovat menneet jätesäkeissä. Kimppakyytiä ja tehopakkausta.

Näitä päiviä oli melkein ikävä. Kun saa nukkua niin pitkään, kuin nukuttaa eikä kukaan ole hoputtamassa yhtään mihinkään. Loma - mikä ihana tekosyy olla vaan ja möllöttää ja tehdä siinä sivussa pientä siivousta ja järjestellä paikkoja. Koskahan tämä huusholli alkaa olla valmis, ettei tarvitsisi mitään tehdä? Ei ikinä. Aina on jotain ja ellei ole, ehtii tulla. Jopa kahden hengen taloudessa. Tunnit (päivät) vaan menevät yhtä nopeasti kotonakin, että kohtahan tässä huomaa olevansa taas työpaikalla. Odottaen viikonloppua ja loppuja kesälomasta. Ahistaa.

Joskus missä lie -puuskissani olen mennyt klikkailemaan tuttujen kaupunkien nettikameroita. Iskee omituinen ikävän aalto ja liikutun, kun katselen vaikkapa jotain hiljaista toria ja tuttuja tien pätkiä. Tämä on taas näitä selittämättömiä ajatuksenkulkuja, joita ei vaan osaa sen kummemmin selittää. Sitä vaan tuijottaa jonkun elämää ja tapahtumia muutaman minuutin ja jatkaa taas matkaa; ihan kuin ne ihmiset, jotka sattuvat kuviin just sillä sekunnilla.

Ihan sama kuin se, miltä tuntuu, kun ajaa Oulun ohi ja on pikkuhiljaa Lapin läänin sisällä. Ahistaa, muttei pelkästään negatiivisesti. Ne tutut, karut maisemat, pitkät suorat ja vaihtelevat mutkat. Siinä tietyllä taipaleella hillametsää silmänkantamattomiin. Etelään päin ajaessa sama tilanne, sillä erotuksella, että silmät on kyynelistä sumeat kymmeniä kilometrejä. Oulun kohdalla voi ehkä helpottaa. Sieltä alkaa etelä. Täällä on nyt tämä koti ja tämä elämä. Seuraavasta käynnistä kotikotona ei ole mitään tietoa. Sehän se tässä mietityttääkin.

21.4.2007

(Kuulutus)

Niinhän siinä kävi, mitä pelkäsin ja vähän toivoin. Meille tulee uusi menopeli. Koeajelu ja kaikki se muu tuntuivat liian hyvältä. Toki vanhasta autosta olisi toivonut saavan väliin vähän enemmän, mutta ainahan sitä. Palaset vaan loksahtivat paikoilleen ja pienen (aika pitkänkin, mutta ehkä ei tarpeeksi pitkän) tuumailun jälkeen tehtiin kaupat. Tai ainakin lyötiin myyjän kanssa kättä ja sovittiin jatkoseuraamuksista. Niitä nyt odotellessa.

Päivän tempaus tietää taas kiristyvämpää otetta talouteen ja pörssinsuulle, mutta koskapa ruoka on sellainen, missä meillä on varaa kiristää, sen me myös teemme. Ainakin vakaa aikomus. Siinä samallahan voinee huomaamatta toteuttaa sitä painonhallintaa. Suunnitelmiin kuuluu myös ruokalistat. Sitä silmällä pitäen, että tulee vähän vaihtelua tuolla keittiönpuolella ja kauppareissut harventuu. Sehän on selvää säästöä. Rasvattoman maidon kulutus tosin tuskin pienenee.

Parvekekalusteista minun piti tinkiä. Innostuin, kun näin lehdessä, että Kodin1 kauppaa Plussa-kortilla pöytää ja neljää tuolia ysiysi. Mittailin mittojen mukaan ja totesin niiden mahtuvan hyvin ainakin parvekkeelle. Kaupassa pääsi nauru. Kyllä kannatti myydä halvalla, juu. Eikun seuraavaan kauppaan etsimään vähän isompia kalusteita, joiden kohdalla ei tarvinne pelätä, "kestääköhän nämä".

Löysin Bauhaussista mieluisat, mutta hinta mietitytti ja mies manasi muuten vaan. Olisi niissä ainakin ollut kahdelle hengelle tarpeeksi tilaa. Eikun seuraavaan. Siinä matkalla taisi vastaan tulla kotimatkalle lähteneitä; ainakin kuvittelin näkeväni punaisen auton mustiin pukeutuneita hahmoja. Nopeat sekunnit vastaantulotilanteessa, joten en mene takuuseen.

Kalusteet löydettiin (saadaan vasta alkavalla viikolla), vaikkei sitten ostettukaan sellaisia, joita alunperin olin havitellut. Tummat kuitenkin. Nopea laskutoimitus ja tilanahtaus ja seli seli... järki voitti. Hah! Parvekkeen aurinkosuojaverhot on edelleen ostoslistalla. Vintillä käytiin tässä taannoin zoomaamassa hienot kaihtimet, mutta tarkempi tutkailu täällä päässä aiheutti sen, että sen tyyppisiin verhoihin tulee asennusongelma. Ei onnistu. Ongelma olisikin ratkennut liian helpolla.

20.4.2007

Valonantaja

Opettivat minulle pienestä pitäen, että katosta roikkuva häkkyrä on lamppu. Äiti osoitti ja osoittaa vieläkin pikku lapsille sitä häkkyrää ja sanoo "lamppu" ja pikku nassikat toistavat perässä. Niinhän sitä oppii uusia sanoja ja yhdistelemään eri tavaroita ja asioita toisiinsa.

Meillä mies puhuu (melkein) aina
valaisimesta. Sain taas aiheen takertua lauseeseen, kun toinen muistutti lähinnä omituista höpöttäjää. Valaisin. Ihan hassu sana, ei kuulu omaan sanavarastoon. Lähentelee paremminkin kirjakieltä ja kuvastosanoja. Lamppu se on ja lamppu syttyy ja sammuu; palaa se sitten valot päällä tai itse hehku simahtaa. Kuinka monella ideasta syttyy valaisin?

Oma lamppuni on nyt entistä himmeämmällä, koska olen lomavaihteella. Ei tarvitse mennä ainakaan muutamaan päivään töihin ja se on hyvä se. Hommia täällä kotonakin sen verran, että enköhän saa aikani kulumaan liiankin hyvin. Tällä viikolla sain myös tietää, että työt jatkuvat vuoden loppuun. Helpotti kummasti tätä epävarmuutta ja taloudensuunnittelua (siis niin minkä suunnittelua?).

Huomenna on luvassa testiajot. Mies on saanut päähänsä autokuumeen, joka on näköjään tarttuvaa sorttia. On käynyt vähän samoin, kuin niille, jotka jostain syystä bongaavat katukuvasta kaikki raskaanaolevat (tähän aikaan vuodesta niitä näkee kyllä ilman bongailujakin). Minä kuikuilen kaikki mahdolliset automerkit ja teen ohimenevää vertailua mielessäni. Kahden merkin ja mallin välillä nyt jahkaillaan, mutta huomenna toivottavasti tulee jotakin hajurakoa. Minä olisin halunnut vaihtaa tyystin merkkiä, mutta minut on melkein puhuttu jo ympäri. Onneksi malli vaihtuu.

Jos vaihtuu. Ei sitä ole vielä kellarissa kuulutettu.

17.4.2007

Puolen vuoden kakku - a piece of cake

Meinasi mennä aivan ohi, että eka työpäivästä on jo puoli vuotta. Tuntuu, että vastahan tuonne menin ja, että oppinut olen vaikka mitä uutta ja siltikään en osaa kaikkea, mitä pitäisi. Vaan mukavempi noin päin, että joka päivä tulee uutta vastaan, kuin että olisi sitä yhtä ja samaa päivästä toiseen. Toki perushommat on sitä itteään, mutta aina mahtuu pitkin päivää yllätyksiä ja yllättäviä käänteitä. Monesti ne on kysymysmuodossa; joko muiden tai minun esittäminä. Kivaa on enimmäkseen ollut, ei siitä pääse yli eikä ympäri.

Nyt vaan odotan sitä pitkää viikonloppua, jota lomaksi kutsutaan. Ai, että!

Olin eilen ällikällä lyöty, kun äiti mainitsi isän jo melkein laskevan päiviä. Luulin puhuvan kesälomasta, mutta tarkoittikin eläkkeelle jäämistä! Tiennyt olen toki, että osa-aikaeläkkeellä on, mutta että nyt - näin "ykskaks yllättäin". Auts. Äiti (sanojensa mukaan) joutuu odottamaan vielä muutaman vuoden omia eläkepäiviään, ellei ihmeitä tapahdu. Ei sitä tosiasiaa pääse pakoon, että nehän alkaa olla vanhoja. Liikuttava, mutta samalla niin pelottava ajatus.

Autokin on taas kotipihalla. Mokoma oli vieraskorea, eikä antanut huollossa minkäänlaisia merkkejä mistään vioista. Korjaaja oli tuumannut, että ei hän siitä myöskään mitään peri, kun mitään vikaa ei löytynyt. Tämä tosiseikka ei kuitenkaan poistanut autokuumetta. Hopeanharmaa ajopeli on löytynyt. Nyt kun vielä löydettäisiin päistä muutakin, kuin harmaita hiuksia.

Parempi nukkua yli taas yksi yö.

Jk. 18. päivän aamuna klo 6.33. Väsyneenä minun ei kannattais ees kommentoia. Mennee aiat ja aianseipäät sekasin. Tai sitte minun ajatukset oli niin mutkalla, etten tiä itekään, mitä tarkotin. Nyt mie tajusin, vähän vaan myöhään. Kuulin oikein naksahuksen. Terveisiä Pohjanmaalle! Kyllähän non minun päässä, missä itikat lentää.

14.4.2007

Ideoita ostosparkissa

Millä ihmeen konstilla saisin itseni taas irti karkkipusseista ja muista nameista! Ketuttaa ja ällöttää heti kohta, kun mättöpussi on syöty ja jäljelle jää ehkä muutama hassu karkki ja kamala olo. Eilen ostin ja popsin parempiin suihin ennen ja jälkeen talkoiden, tänään sama homma, ilman mitään rehkimistä/kulutusta. Onko ihme, että väsyttää ja janottaa ja arkisin vessattaa aika monta kertaa päivän aikana.

Toisaalta voisin kuvitella, että kyseessä minun tuurilla on alkava diabetes kakkonen, mutta kun joskus siihen liitetään
laihtuminen, niin eihän se käy yksiin sitten ollenkaan. En ole laihtunut ja olen ajatellut sen vessattamisen vaan jännityspissaksi (hymiönpaikka ja aika!), koska onhan se nyt aika jännää ollut viime ajat töissä. Täytyy olla skarppina ja muka-tietäväisenä koko työpäivän, onko siis ihme, jos vähän jännittää. Nih.

Mutta että näillä elintavoilla ja liikunnan (melkeinpä) puutteella - oma vikani, kikkkelis kokkelis, mitäs istun nytkin koneella. Menen ihan kohta polkemaan pyörällä. Vielä pari sanaa...

Käytiin tänään Ideaparkissa. Nyt jopa viihdyttiin vähän pitempään, kuin ensimmäisellä kerralla. Ostokset oli kyllä aika minimissä, mutta säästyypä rahat mahdolliseen autoremonttiin. Mokoma takkuilee nyt urakalla. Jopa niin pahasti, että minäkin olen kohta sen uuden auton kannalla. Käytiin tänään koeistumassa taas yhtä menopeliä ja voi olla, että joku toinen päivä pitää päästä koeajelulle. Ei minun, mutta miehen. Olen pitänyt aika tärkeänä kriteerinä auton väriä (hopeanharmaan jos joskus saisin, olisin aika tyytyväinen vähän aikaa), mutta kun tänään istuin sen 5-ovisen kuskin paikalla, se tuntui just oikealta. Voi itku. Tätä täytyy miettiä ja nukkua taas monta järkeistävää yötä.

Ostettiin reissulla uusi kellarihiiri. Sellainen ergonominen Logitech, missä käsi ja peukalo menevät oikeaan/luonnolliseen asentoonsa. Miten senkin selittää. Noh, mutta sekin olisi pitänyt ostaa jo aika päiviä sitten, kun kerta kävi niin, että minustakin tuli tämmöinen nettiaddikti. Vielä kun joku päivä raskisi hommata ergonomisen näppäimistön, niin mikäpä tässä.

Mutta nyt on pakko lähteä pyörän päälle suunnittelemaan ja jahkailemaan tulevia. Jos saisi edes sen puoli karkkipussia kulutettua pois. Päätin kyllä, että nyt saa riittää! Ruoka vaan on niin hyvää ja syöminen vielä mukavampaa, mutta jos nuo herkut jättäisi (paljon) vähemmälle. Tavoite taas tulevalle viikolle. Hah!

13.4.2007

Käsi koittaa kirjoittaa

Olo on kuin hakatulla naatilla. Tänään töitten jälkeen vielä urakoitiin pihamaalla ja sen kyllä tuntee - huomenna vielä paremmin. Mutta mitäpä sitä ei tekisi, ettei tuntisi huonoa omaatuntoa - että kehtaisi vielä nenänsä ulos pistää. Vaikka ensi hätään manasin kuinka, että kaikista huonoin päivä ja ajankohta pihatalkoisiin, niin nyt - muutaman tunnin ahkeroinnin (oma arvio) jälkeen on vallan hyvä mieli (siis tuolla mentaalipuolella; fyysinen tunto on toinen juttu), että menin. Mentiin. Ulkoliikunta on melkein parasta liikuntaa.

Kiukkupelle minussa hetkittäin ajatteli, että ollaan niin vähän aikaa tässä asuttu, että mitäpä tuonne kiirehtii; katsellaan sitten syksyllä, mutta ei. Mikä lie ajatusmaailma vei pihalle, kun ei kehdannut poiskaan jäädä. Väenpaljoudesta ei toki voi ketään syyttää, mutta jokaisella olkoon syynsä, miksi ei osallistunut. Nehän on vaan talkoot. Mukaviakin naapureita siellä tuli tavattua ja ihan ensimmäistä kertaa. Lisää vahvistuksia sille tunnolle, että eiköhän me täällä viihdytä.

Ei iltaa, etteikö työasiat pyörisi mielessä. Mennyt viikko todisti jälleen sen, että tykkään tehdä vähän liiankin hyvin yksin töitä. Tulen kyllä hyvin toimeen ihmisten kanssa, silloin kun tulen, mutta nautin siitä hiljaisuudesta ja rauhasta höpistä itsekseni puoliääneen, kuunnella radiosta sitä kanavaa, mistä tykkään. Yrittää ainakin ottaa se vastuu tekemisistä. Vielä kun lisävarmuutta saisin roppakaupalla tiettyihin asioihin, niin mikäpä tuolla.

Toki (auttavia!) työkavereita on ympärillä, mutta lomista johtuen niitä on vähemmän. Ja koska joudun olemaan aika-ajoin yksin, joudun myös itse setvimään mitä milloinkin. Tykkään siitä. Kun lähin työkaveri on paikalla, sorrun kyselemään liian helposti (yleensä kyllä vain ajattelen ääneen ja esitän niitä kysymyksiä vähän niin kuin selvittääkseni itselle, että mitäs nyt tehdään, miten tämän homman kanssa pitäisi nyt edetä jne.). Monesti se vastaus myös tulee liian helposti, kuin apteekin hyllyltä. Toisinaan taas ei.

Huomaan joskus, että työkaverini tahallaan panttaa sitä vastausta; antaa "mahdollisuuden" minulle tehdä sen päätöksen - ja sen kanssa on elettävä. Monesti se on hyvä juttu, joskus taas ei. Ainakaan minun mielestä. Käsitellään kumminkin sen verran "isoja" asioita, että jos siinä nyt tekee kovin omin päin, kuvitellen tekevänsä Oikein ja epäonnistuu arviossaan, niin siinäpä sitä sitten ollaan! Toki virheet on aina korjattavissa, mutta mieluimmin tekisin ne heti kerralla oikein ja kunnolla.

Päivänä eräänä tuli myös mieleen, että tuo taitaa olla ensimmäinen työpaikka, missä en ole vielä(kään) itkenyt. Liikutuksen kyyneliä ei nyt lasketa - eikä varsinkaan naurusta johtuvia. Ei sillä, etteikö siellä yleisesti ottaen itkunaiheita ole ja tule, mutta tarkoitan lähinnä nyt omaa huonoa oloa. Sitä ei ole ollut.

Tietenkään en voi olla varma seläntakanapuhujista, mutta niin kauan, kun en tiedäkään, ei ole myöskään paha mieli.

11.4.2007

Ja taivas salamoi

Eipä tämän illan auringonpaisteesta voisi tietää, mitä säätä se aamulla täällä oli! Tuli kyllä kaikki mahdolliset sateet ja sääilmiöt tuijoteltua ja kaiken lisäksi ukkosti. Tuli vähän pöljä tunne, kun aamulla kesken kaiken töiden lomassa luulin nähneeni välähdyksen, valon. Turha toivo silti oman idealampun syttymisestä. Samalla sekunnilla näet totesin, että taivas löi tulta yläpuolellamme, mutta kun työkaveri ei eväänsä letkauttanut, ajattelin pitää mölyt mahassa ja olla niin kuin en olisikaan. Eihän se nyt ukkonen voi olla - tähän aikaan keväästä!

Vaan oli se! Hetken päästä jyrisi oikein urakalla ja minä hyvä, että penkillä pysyin, kun niin täpinöin! Työkaverikin tokeni, että "mitä? Ukkostaako tuolla". Juu-u. Harmi vain, että piti olla sisätiloissa, mies kun kertoi taivaan (taivaksen!) olleen synkempääkin synkempi.

Muuten päivä oli mitä mainioin! Töitä ei olekaan ollut ruuhkaksi asti - kiitos niin monen lomalaisen, joka heti vaikuttaa myös omiin töihini. Tai sitten tämä viikko tietää tyyntä myrskyn edellä ja ensi viikolla taas hukun töihin. Mutta mitäpä siitä - oma loma lähenee koko ajan. Kohta saan tuulettaa muutakin, kuin petivehkeitä.

Pääsiäisenä kun oli aikaa tuumailla ja mittailla, niin pähkäilimme, josko parvekkeelle hommattaisiin sellaiset varsinaiset aurinkosuojaverhot ikkunoihin. Viime messukäynnillä kun niistä saatiin vihiä. Kai sitä nyt olettaa saattaa, että tuleva kesä on myös lämmin ja auringonpaisteinen, siis tukalan kamala. Pitsiverhoja en partsilleni huoli, mutta jotain valo- ja vallankin näkösuojaa pitäisi olla. En halua olla naapuriin päin kuin näyteikkunalla, kuten niillä näyttää olevan. Hinta vaan ilmeni aika tyyriiksi tällaiselle nuukalle ihmiselle. Toki ne ovat varmasti sen arvoisia, mutta kun yksi hyvä vaihtoehto on vaikkapa bambuverhot, niin pakko oli nukkua muutama yö ja miettiä oikein kunnolla. Mieskin viimein oli tullut siihen tulokseen, että juuei, viiden sadan verhoja ei tähän huusholliin tule. Hieno homma - ei suurempaa kädenvääntöä. Jahkailu kannattaa, voi joskus tulla myös järkiinsä.

8.4.2007

Poriin vai parvekkeelle

Siinäpä tämän päivän piinaavat ajatukset. Molemmat ovat erittäin ajankohtaisia paikkoja, mutta se, milloin sinne pääsen, on arvoitus. Parvekkeelle nyt pääsee milloin vain ja tänään siellä on tullut laukottuakin tavallista useammin, kun yritän pähkäillä, millekä alan sen kanssa. Laittaako matto lattialle ja jos laittaa, minkälainen. Puuritilät vai makuuhuoneen vanhat räsymatot tai sitten varsinainen terassimatto. Pienistä niitä miettimisiä saa päähän myös näin pääsiäisenä, kun on liikaa aikaa ajatella ja tuumailla.

Onneksi rahavarat on tällä hetkellä aika finaalissa, niin järki on estänyt minua tänään lähtemästä Lielahden Plantageniin. Yöpakkanen ei ole niin paha, etteikö orvokit sitä kestäisi, joten voi olla, että ensi viikonloppuna täytyy jo hommata ensimmäiset kukat. Tai siis toiset; melkein valehtelin, onhan narsissit olleet siellä jo hyvän aikaa. Hyvin ovat kestäneetkin.

Parvekekalusteet haluaisin myös vaihtaa. Meillä on tylsät Jyskin muoviset tuolit ja pöytä, jotka edelliselle parvekkeelle olivat omiaan. Luntaräntäävettä kun satoi kohtisuoraan, niin eivätpä ne kalusteet olleet moksiskaan, eikä kesällä tarvinnut raijata edestakaisin pehmusteita, kun ei sellaisia ollut (ja sen kyllä huomasi, kun kesäkuumalla istui tuolille, niin joka paikka huusi kuumuudesta hoosiannaa!). Yksi vaihtoehto on ostaa pehmusteet ja kaksi lisätuolia, mutta sehän olisi liian helppo ratkaisu. Baden-badenit ja rottinkisysteemit puolestaan ovat pehmeitä ja "ihan nättejä", mutta omalla parvekkeella aika vieras ajatus. Vaatii aikalailla totuttelua. Tumma puu on se, jota haikailen.

Miehellä tosin on sanansa sanottavana, hän kun haluaisi keinun tmv., jolla voi pötkötellä. Just joo. Sinne vaan kuorsaamaan kesähelteillä, juuei. Sitä paitsi keinu vie liikaa tilaa. Toivottavasti kaupat heräävät pian talvihorroksesta ja laittavat esille kesäkalusteensa, niin päästään paikan päälle kokeilemaan.

Porissa olen käynyt ensimmäisen kerran joskus parikymmentä vuotta sitten. Monta kertaa sinne on pitänyt mennä uudestaan, mutten ole vieläkään "päässyt". Nyt se on taas suunnitelmissa, viimeistään tulevana kesänä, ellei ennemmin päästä liikenteeseen. Ehdotin jo tulevaa viikonloppua, mutta samalla sekunnilla itse jahkailin, jotta onko liian aikaista. Kunhan nyt ensin saisi tuon parvekeasian mielestä pois. Ja kaikki muut kotihommat, kukkien mullanvaihdot, olohuoneen verhojen vaihdon, auton imuroinnin, kirjahyllyn järjestelyn... onhan noita. Kevät on syksyn jälkeen aika hienoa aikaa! Pitäisi vain osata päättää, mistä päästä aloittaa.

7.4.2007

Itku silmän täyttää ja poskipäät kastelee

Pakko tulla välillä internetin ihmeelliseen maailmaan lukemaan pääsiäiskuulumisia tai ihan mitä vaan. Olen koittanut ottaa pääsiäisvapaat loman kannalta ja aika hyvin onnistunut siinä. Ei pahemmin työasiat ole pyörineet mielessä, saati tulevan viikon mahdolliset sählingit. Nyt on pitkä vapaa ja tästäkös on otettava kaikki irti - alkaen jo siitä, että nukun aamuisin lähemmäs yhdeksää.

Eilen katsoin viimeinkin Pienen suklaapuodin. Ajatukseni haalia tiettyjä dvdeitä on aika hyvin edennyt tässä vuosien aikana. Suomalaisia elokuvia kestän katsoa toisenkin kerran, Johnny Deppin elokuvia vieläkin useammin. Hyvä esimerkki siitä on ainakin Gilbert Grape. Ai, että. Sitä en voi koskaan hehkuttaa liikaa. Puutelistalla on vielä monta elokuvaa, mutta hiljaa hyvä tulee. Sama homma cd-levyjen kanssa. Hyllyyn mahtuu, kun tekee tarpeeksi tilaa.

Eilinen elokuvanautinto meinasi vaan loppua ennen kuin se ehti alkaa. Silloin harvoin, kun minä yksin (miestä ei "tietenkään" kiinnostanut katsoa kyseistä filmiä, mutta kovin oli utelias saunanlauteilla, kun sinne kiipesin jälkijunassa liikuttuneessa mielentilassa. "Mitäs kyselet, olisit katsonut elokuvan...") asetun sohvannurkkaan, niin laitteet värkkäävät. Manasin ja naputtelin, tappelin aikani ja johan alkoi toimia. Tiedä sitten, missä kapulassa oli vika. Elokuva itketti ja nauratti, mutta pettymys siinä oli se, kuinka vähän siinä oli osassa itse Depp! Höh!

Illan toiset itkut aiheutti Idoli-Ari. Se Skorpparien kappale on aika kaamea minun mielestä, mutta Ari sai senkin kuulostamaan aikas hienolta. Jopa niin hienolta, että näkökenttä sumeni hetkittäin. Sen pojan äänessä on vaan se jokin. En nyt väitä, että siinä on minulle uusi idoli, mutta kyllähän se niistä kaikista viimeisistä yrittäjistä mielestäni paras oli - ja monipuolisin. Oman tiensä kulkija - ja niistähän moni ei tykkää, sen on saanut taas lukea lehdistä ja blogeista. Jos jostain tykkää oikein kovasti, niin totta kai sitä tuo julki "joka paikassa" monin eri tavoin. Jos minä menisin koelaulamaan, laulaisin totta hemmetissä tä, enkä mitään *keksiäpä tähän joku vähemmän hyvä artisti tahi yhtye* , josta en tykkää. Niin se menee. Tarvittaessa laulan myös virsiä, mutta ne vaatii vähän erilaisen mielialan. Englantia en osaa tarpeeksi hyvin, että kannattaisi lauluksi laittaa.

Tänään piti olla vähän tämmöinen tavallinen lauantai tässä välissä. Päätin lukea pitkästä aikaa yhden kirjan pois kuljeksimasta, Lindholmin Ollin Yhden yön tarinan jatko-osan. Se oli yhtä liikuttava, kuin tarinan alku. Vaikka paljon on ollut tiedossa, niin aivan loistava juttu, että niistä ja muista tapahtumista kirjoitetaan kirja. Minä tykkään! Kyynelillä tai ilman, mutta vaikutuksen teki jälleen. Vielä on kuuntelematta saman aiheen äänikirja. Se sisältää 9 cd:tä, joten kuuntelu saa odottaa parempia aikoja.

Jos pitäisi sanoa - ja sanon, vaikkei sitä kukaan kysyisi, minkä kirjan haluaisin lukea, se olisi ehdottomasti Hakulisen Jussin kirjoittama, omasta näkövinkkelistään, stä ja omasta elämästään. Sen ihmisen tekemiset ja ajatukset kiinnostivat minua jo 11-vuotiaana, eikä se mielenkiinto ole mihinkään hävinnyt näiden vuosien aikana. Päinvastoin. Joskus tieto lisää tuskaa, mutta se riski on toisinaan otettava.

5.4.2007

Piristävä sähköposti

Olipa harvinaista herkkua lähteä tänään töistä jo heti kolmen jälkeen. Enemmän näitä irtiottoja! Mielessäni olin päättänyt, että jos vaan työt ja päivämäärät antavat periksi, jätän osan töistä raakasti ensi viikolle - mukavempi aloittaa uusi viikko, kun pöytä on "täynnä" töitä. Menee päivät sutjakkaammin. Tosin niin ne taitavat mennä tulevaisuudessa muutenkin työmäärän puolesta, koska työkaveri lomailee oikein urakalla ja automaattisesti ne työt minun pöydällä tuplaantuu.

Mukava lumipallosade (rakeilta ne näyttivät, mutta tiedä häntä) piiskoi päin naamaa köpötellessäni pysäkille. Kamala kiire pois keskustasta, siitä ihmisvilinästä ja hälinästä. Onneksi ilma oli sen verran jäätävä, ettei niitä pillipiipareita nyt ollut metelöimässä kulkureitin varrella. Olisin voinut tukkia jonkun torven narsissikimpulla (mitäs toivat niitä taas kaupunkilaisten iloksi ja piristykseksi). Joku on kenties loman tarpeessa... Tunnustan!

En nyt muista mistä kuulin tai mistä lehdestä luin, mutta tässä kaupungissa aiotaan kuulemma taas panostaa ympäristön siivoukseen. Ei sillä, etteikö syytä olekin, mutta minusta se on aika kamala rahareikä ja turhaa hommaa. Toisesta päästä saavat siivottua ja korjattua paikkoja, niin eikö heti kohta toiset sotke lisää. Luulisi olevan aika turhauttavaa hommaa.

En kertakaikkiaan voi käsittää, mikä ihmisiä vaivaa, kun vähät välitetään ympäristöstä ja muista ja roskitetaan, mikä keretään. Eikä ne ole enää pelkkiä karkkipapereita, tupakantumppeja ja tupakka-askeja, vaan ihan mitä sattuu. Joku kuskaa talousjätteensä tienposkeen, toinen päättää kuntoilla ja vie entisen sohvansa lähimetsään. Moni tykkää räkiä kadulle, että niitä limppiläjiä on miltei enemmän, kuin koiranpaskoja nykyään. Joskus saa oikein varoa, ettei tuuli lennätä sitä räkää päin naamaa. Toinen päättää oksentaa missä nyt sattuu olemaan - vaikka sitten sisällä.

Yksi parhaista esimerkeistä lienee sisäreitti Hämeenkadulta Kauppakadulle. Sääliksi käy sitä tahoa, joka sen alueen joutuu siivoamaan. Ei ole helppo homma se. Minulla ei normaalisti ole kovin huono lysti, mutta viime aikoina se on ollut pakko kiertää ja kaukaa - ei vaan pysty, eikä kykene kulkemaan sitä pätkää läpi ilman, että tekee pahaa, ristikkosanoin etoo.

Mikä ja kenen järjen riemuvoitto oli tehdä siitä tuollainen "vapaa" oleskelutila? Kysyn vaan. Ei se, että siinä on tavallisen tallaajan ja linja-autoa odottavan hyvä lämmitellä ja kuluttaa aikaa tai oikaista toiselle puolella taloa, mutta kun sen tilan ovat ottaneet haltuun myös nämä paikalliset puliveivarit. Hyvähän siinä on patterin päällä istuskella ja kuivatella ja sitä myöten se haju on -
ei sitä voi kuvailla. Se pitää itse aamutuimaan tuta, jos kantti vaan kestää. Tervetuloa Tampereelle!

***
Kiva yllätys keskellä päivää oli löytää luukusta vähän erilaista sähköpostia. Mielenkiinnolla ja jännityksellä jään seuraamaan, miten
gradu edistyy. Sisäinen tutkijani etsi ja löysi sattumalta aiheesta myös uuden seurattavan blogin. Hieno homma!

Joskus 90-luvun alkupuoliskolla annoin luvan (kirje-) haastatella itseäni erääseen opinnäytetyöhön, vai millä nimellä se siihen aikaan kulki. Olin silloin käymässä Tampereella ja törmäsin mutkien kautta ko. tutkielman tekijöihin, jotka saivat ylipuhuttua minut mukaan. Aiheena oli silloinkin minulle tärkeä ja läheinen asia, joten kynnys oli aika matala ja koska tykkään täytellä kaikenmaailman kyselyitä sun muita, niin mikäpä minua esti. Nytkään minulla ei ollut eikä ole mitään syytä kieltäytyä, jos vain suinkin voin avittaa. Olen enemmän kuin innoissani, mitä tuleman pitää.

Nyt kuitenkin on edessä pitkä lifti... eikun viikonloppu! Ei lähdetty tänä pääsiäisenä kotikotiin, mutta eiköhän sitä lepposta ajankulua keksi ihan näissäkin maisemissa.

Hyvää pääsiäistä!

1.4.2007

Virpojia ja pajunoksia vartoessa

Tänään on ensimmäinen kerta, kun oikein odotan, että ovikello soisi ja pikkupirpanat virpoisivat ja varpoisivat. Haluaisin sellaisen koristellun risun. Rahaa ei ole antaa; kaikki pienet kolikot säästän töihin kahvirahaksi, mutta suklaamunia on. Ihan vartavasten hommattiin, ettei tarvitse nolona seistä ja vetää ovea kiinni. Rohkea jos olisin, en avaisi ovea ollenkaan, mutta koska tässä asunnossa ei (vieläkään) ole ovisilmää, niin uteliaisuuteni ei anna periksi. Pahaa kyllä pelkään, että nyt just, kun näin varautuu "pahimpaan", ketään ei oven takana edes käy. Vaan mitäpä tuosta, ei ne suklaat ehdi pilaantua.

Oma virpomisperinteeni jäi vain yhteen kertaan joskus ala-asteella. Kaverin yllyttämänä pengoin äitin vaate- ja keittiönkaappeja ja eikun menoksi. En vielä silloin osannut jännittää "esiintymistä" ja pelätä oven avaavia ihmisiä; liekö se maski naamassa turvannut kulkua. En tiedä. Hauska reissu siitä tuli eikä ovien takanakaan ollut kuin mukavia ihmisiä. Saatiin molemmat reilut 50 markkaa + appelsiini. Ei yhtään suklaamunaa. Liekö niitä edes ollut vielä siihen aikaan.

Kuinkahan moni viettää krapula-aamuaan näin sunnuntaina ja vielä aprillipäivänä. Siihen kun vielä osuu kohdalle pikkunoidat, niin avot!

Eilen piipahdettiin Asta Kevät -messuilla. Edellisellä kerralla siellä tuli kierrettyä lähinnä uteliaisuudesta ylipäänsä messuja ja kaikkea sitä tilpehööriä kohtaan ja myöhemmin harmittelin, että kannattiko maksaa liput. Nyt meinasin jo jättää väliin, mutta mies oli saanut työnpuolesta kutsulärpäkkeet, joten ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Nyt se reissu ei mennyt edes hukkaan. Remonttiasiat, lähinnä nyt pintaraapaisut, on taka-ajatuksissa ja saatiinpa neuvoja myös lasitetun parvekkeen ikkunoiden availuun. Nyt niitä uskaltaa liikutella reilumminkin, kun ei tarvinne pelätä niiden tippuvan syliin.

Jossain vaiheessa murehdin sitä akkain lenkkiä. Eipä tarvitse enää, kun päätin jättää sen väliin. Työnantaja pihistelee eikä maksa kuin tietylle, pienelle porukalle puolet osallistumismaksusta - ja minä en kuulu siihen porukkaan. En todellakaan maksa kaupunkikävelystä ja t-paidasta 3-kymppiä! Voin kävelllä saman matkan ihan ilmaiseksi, enkä erityisemmin edes tykkää teepaidoista.

Näin ne ongelmanalut ratkeavat ihan itsestään. Seuraava!?