31.12.2006

Oliko se sitten siinä?

Eilisen riennon jäljiltä jäi kuin jäikin hyvä mieli ja kamala tupakan haju kaikkeen mahdolliseen vaatekertaan. Niinpä olen tämän päivän mm. pessyt pyykkiä. Orkesterit oli hyviä tai ainakin se keskimmäinen. Mukavaa käydä välillä vähän oudompienkin bändien keikoilla. Tai ei se mikään outo ollut, mutta eka live, minkä heiltä näin. Vaihtelu virkisti.

Tänään löytyi sitten mieleinen asunto. Niin mieleinen, että pitää harkita ja vakavasti seuraavaa siirtoa. Sarjassamme riskejä ja rohkeita askeleita pitää ottaa, jos meinaa päästä eteenpäin. Vähän kyllä pyörähti sukat jalassa, kun tuo ajatus paukahti päin näköä, mutta sitäpä sulatellessa. Pahaa vaan pelkään, että nyt kun mieleinen löytyi, se ehtiikin mennä alta sormien. Jänskättää. Vielä enemmän jänskättää se, mitä kaikkea ensi vuosi tuo tullessaan ja mahdollinen vihkiytyminen pankin kanssa.

Tein vanhaan kellariin kuluneesta vuodesta pikaisen yhteenvedon, jonka löysin Kehräsaaresta.

"Niin paljon mahtui taas vuoteen tähän,
jota on jäljellä enää ihan vähän.
Sä enkelin siivin uuteen vuoteen kulje
ja keskiyöllä toivoen silmäsi hetkeks sulje.
Anna kauniiden toiveiden sua uudelle vuodelle kantaa
ja seikkailumielellä katso, mitä se sulle antaa."

Toivotan kaikille kellarin lukijoille
hyvää uutta vuotta!

30.12.2006

Uutta matoa koukkuun

On se hyvä, ettei mitään isompaa tarvitse ostaa kuvan perusteella. Vaikkapa nyt esimerkiksi asuntoa. Viimeksi kun kirjoitin siitä Hervannan (yhdestä) helmestä, joka vaivasi siihen asti, kunnes sen näki. Hintaansa nähden pintaremontti tehty aivan liian juosten kusten. En väitä, että itsekään saisin välttämättä parempaa jälkeä, mutta kun olen nähnyt esim. äitini tapetoinnit, niin senkin voi tehdä hyvin, vaikkei olisi mikään remonttitaina. Ko. asunnossa oli paljon hyvää, mutta enemmän huonoa, että siihen rahojaan laittaisi kiinni.

Seuraava!

Tänään käytiin toisessa asuntoesittelyssä ja sekin tuli hylättyä heti kun sisälle pääsi. Kyllä ne hienoja kuvakulmia nettiin laittavat, mutta lähikuvat - ne näkee vasta itse paikanpäällä. Hyvä niin. Haku jatkuu siis edelleen ja heti huomenna. Huomiseen kohteeseen olen kyllä tykästynyt kovasti paljon, mutta aika näyttää, mitä sekin on todellisuudessa ja jos niitä tykkääjiä on muitakin, kuin me, niin voi olla, että jäädään kynnykselle ruikuttamaan sitten aikanaan. Nyt vaan on sellainen kutina tuolla jossain, että kaikki on mahdollista. Kerrankos sitä kutinoista olen erehtynyt, mutta ei nyt taas takerruta sivuseikkoihin.

Nyt pitäisi olla kovasti valmistautumassa illanrientoihin. Treffataan ystäväpariskunta ja mennään kuuntelemaan raskasta rokkia. Naurettava ajatus, mutta yritetään olla naamat sopivasti peruslukemilla ja nauttia illasta.

Jotenkin vain voisin mielummin istua tämänkin illan tässä koneella ja etsiä asuntoja. Nyt on tosi kyseessä tuon haun kanssa.

28.12.2006

Kertaus on jankkauksen toinen nimi

Minäkö muka jankkaan, jos kerta levy jää päälle. Höpö höpö. On vaan asioita, joita tulee pohdittua ja pähkäiltyä monta kertaa, aina epäsäännöllisen säännöllisin väliajoin. Kuten nyt esimerkiksi tämä asuntotilanne. -kuume. -haave. -suunnitelmat.

Viimeisimmät kauhun hetket on koettu tänään, kun mies kävi joutessaan pankissa. Nyt se luvattu (tyrkytetty) lainasumma on kohonnut sen verran isoksi, että sillä saisi jopa tästä kaupungista asunnon. Ei tosin niin suureksi, kuin oikeasti tarvitsisi, jos kuvittelisi ostavansa haluamansa torpan. Mutta jos ja kun tyytyisi tässä tapauksessa siihen, mitä pystyy ottamaan kontolle. Tietty raja on annettu ja vielä parempi, jos senkin alittaisi. Siinä mielessä näyttää hyvältä. Niin hyvältä, että melkein ahistaa. Tässähän heräsi melkein toivo.

Pahemmaksi taikka paremmaksi asiat meni siinä vaiheessa, kun joten kuten mieluisia asuntoja tuli kirjattua ylös Ylöjärveltä, Nokialta, kaukaa Tampereen länsipuolelta ja Hervannasta. Kaikki sellaisia "viimeisiä vaihtoehtoja" tähän asti, mutta kun asiaa on pähkäilty nyt viime ajat, niin ollaan tultu oikeasti siihen tulokseen, että samahan se, mikä on osoitteena. Jos kylpyhuoneessa vain on kaakelit, niin se on jo paljon! Minun ehdoton vaatimus on ne.

Pahasti näyttää kyllä siltä, että okt joudutaan unohtamaan pelkästään rahan takia (ehkä sellaisen saisi ostettua, mutta kun se eläminen ja oleminen ja talosta huoltapitäminen maksaa myös, niin ei näillä tuloilla eikä edes velkavankeudella ole järkevää sitä ottaa.). Vaihtoehdoiksi jäävät siis kerrostalo tai rivarinpätkä.

Paras vaihtoehto tähän mennessä löytyi sitten Hervannasta. Pitäisi päästä katsomaan paikanpäälle ja herätä todellisuuteen. Kuvat on kuvia, mutta entäs siinä vaiheessa, kun astuu kynnyksen yli. Sitä hetkeä odotellessa.

27.12.2006

Varotuksen sana

Niin, sitä minä vain ajattelin naputtaa, että mitä pitempi loma, sen hankalampaa olla töissä! Oli meinaan niin takkuinen keskiviikko, ettei mikään maanantai ikinä! Ja se on paljon se, jos minä valitan normaalin työpäivän pituutta, lasken tunteja kotiin pääsyyn, yritän pysyä hereillä, vaikka väkisin - ja yritän koko ajan pitää ajatukset kasassa, jos niitä töitä kerta meinaa tehdä. Ja olihan niitä.

Yksinkertaisesti kamala lomaltapaluupäivä. Toivottavasti huomenna on paremmin.

Uni loppui jo aamuneljältä ja siinä sitten vartin välein siristelin kelloradiota, että joko nyt? Pahinta oli herätä yöllä johonkin ihme kummitushäröuneen; kädet koukussa, toinen käsi poskella ja olin niin jännittyneessä tilassa/asennossa, etten ollut varma, uskallanko edes avata silmiä. Kun tajusin, että mies korisee vieressä, valkeni totuus, että sehän olikin vain unta, missä kummitteli ja päässä tuntui välillä kamala jyske ja meteli. Tosi tervettä.

Haluan takaisin viiden päivän työviikot ja viikonloppuvapaat! Niiltä sentään tokenen ihan sujuvasti.

25.12.2006

Yhden illan varietee

Joulunviettomme alkoi jo lauantaina. Tai vietto ja vietto. Ihana vapaa edessä, jääkaappi täynnä ruokaa, hyvällä omallatunnolla löhöilyä, lepoa ja päikkäreitä uusissa petivaatteissa, silloin kun nukuttaa. Työaamu vasta kaukana tulevaisuudessa - keskiviikkona.



Heräsin äsken toisilta pikapäikkäreiltä tälle päivää. Mussutin suklaata ja luin monta sivua
Juhannusvierasta, kunnes tuli uni ja siinähän ei muu auta, kuin laittaa kirja syrjään ja kääntää kylkeä. Näin joulun aikaan se kyljenkääntäminen tuottaa tosin vähän työtä ja tuskaa. Onneksi alkaa arki, niin ei työn lomassa ehdi muuta tekemään, kuin töitä. Illat poljetaan kuntopyörää.


Mies yllätti minut ihan täysin. Paketista löytyi mm. uusi
puhelin. Minähän olen aina sanonut, etten tarvitse kännykässä kameraa, saati radiota, mutta niin vain oli mies päättänyt siirtää minut nykyaikaan. Mokoma. Ja mikäs tuolla on soitellessa/tekstaillessa. Työmatka on turhan lyhyt, että siinä mitään radiota kaipaa, mutta onhan se hyvä hätävara. Kieltämättä vanha puhelin oli vähän särki, mutta hyvin sillä toimeen tulin. Soittelen niin vähän.
Itse ostin iltojen iloksi Suomirokkia trivian. Tänä iltana olisi tarkoitus pelata eka kertaa. Uutta musiikkia piti myös ostaa ja todellakin jotain muuta, kuin joulu-.

Jouluaattoiltana käytiin siellä kirkossa. Kokemus sinänsä. Pimeä hautausmaa loisti kynttilöistä. Ketään tuttua ei mailla, eikä halmeilla. Paitsi kirkossa. Joku sattuma sillä, että Popedan tyyppeihin törmätään aina jossain, varsinkin ruokakauppojen vihannesosastoilla (niin, hekin syövät - ajatella!). Nyt niistä yksi istui kirkonpenkkiin.

Kaiken kaikkiaan ihan mukava 50 minuuttinen. Paljon ihmisiä, suurin osa jopa ajoissa paikalla. Pappikin puhui ihan järkeviä. Turha jeesustelu oli aika vähissä, hyvä niin. Puhui asiaa mm. siitä, miten Suomi on melkeinpä ainut maa, jossa joulua vietetään aattona. Eihän kenenkään syntymäpäiviä vietetä aattona. Ja miten Suomessa kulkevat rinnakkain jeesus ja joulupukki, tontut ja enkelit. Puhui myös kynnyksistä ja porstuoista. Nyökyttelin mielessäni, lauloin mukana sen, mitä osasin, annoin osuuteni kolehtiin, rukoillut en kertaakaan. Ei vain ole minun juttu.

Esiintyjänä oli myös joku naisoopperalaulajantapainen. Kamala, kun en sellaista laulua voi sietää. Pilata nyt hyvät laulut sillä tavalla! Kiitin myös Jotain, että pääsimme raittiiseen ulkoilmaan. Joku vieruspenkkiläinen (epäilen edessä istuvia) päästi hiljaisen, mutta haisevan paukun. Siunausta! Mahtoi helpottaa.

Mukavinta tässä joulussa on ollut myös se, että sain sähköpostia eräältä ystävältä, jonka kanssa ollaan oltu viimeksi yhteyksissä monta vuotta sitten. Ei mitään erityistä syytä, miksi aika on vierähtänyt, joskus vain käy niin. Nyt sitten yhtäkkiä - joulutervehdys, joka piti sisällään paljon. Tiedon siitä, että mikään ei ole, niin kuin ennen eikä tule olemaan. On tapahtunut paljon tässä välissä ja tulee tapahtumaan. Parasta kuitenkin se, että yhteydenpitomme jatkunee tästä, niin kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. En tiedä, itkinkö ilosta vai helpotuksesta. Varmaan ihan kaikesta. Yllätyksestäkin.

Taitaa olla taas kahvin paikka.

Mukavaa maanantaita! Arkea kohti mennään tunti tunnilta.

21.12.2006

Fiksu kuljetusfirma

Kiitos vaan tästäkin toivon päivästä! Jäi kaupungilla haahuilut sikseen, kun piti tulla kotiin suorinta tietä ja tarkistaa, mitä on vastassa - vai onko mitään.

Mies tilasi alkuviikosta yhden härvelin, jonka toimitusaika oli muutama päivä. No, ne päivät meni ja se toimitus oli tapahtunut tänään. Ei siinä mitään, mukavaa saada se kotiin jouluksi. Vähän niin kuin yhteinen joululahja. Härveliraporttia tulee joskus myöhemmin.

Mutta mitä helvettiä meinaa sellanen, että jos ja kun toimitusehdoissa lukee, että
"The Firma soittaa antamaasi puhelinnumeroon ja sopii toimitusajankohdasta" niin mitä tekee kuski Risto Reipas. Soittaakin annettuun (miehen) puhelinnumeroon, että "juu, se paketti on nyt täällä" ja jättänyt sen oven taakse. Daa?! Vastaanottaja on monen tunnin ajomatkan päässä, toinen (mie itte) töissä. Olisiko ollut liikaa vaadittu käyttää maalaisjärkeä ja soittaa ensin ja sopia, koska voi tuoda. Niin toimii mm. Posti (tuo paljon parjattu toinen virma), jos kerta on sovittu kotiinkuljetuksesta. Ylläri-pylläripaketit on eri juttu.

Onni onnettomuudessa on huoltoyhtiö, joka oli tullut hätiin ja pyynnöstä käynyt nostamassa paketin oven sisäpuolelle. Toki siitä kuulemma lasku tulee jälkikäteen, mutta se on pientä, kuin jos olisi 300 euroa lähtenyt kävelemään päivän aikana. Ja vain sen takia, ettei noudateta tehtyjä sopimuksia. Viksu virma. Hyvää joulua vaan ja kirvesvartta!

20.12.2006

Yksin kotona

Miten voi olla näin pitkä viikko! Nyt on vasta keskiviikko, vaikka päällä seisoisin. Perjantaihin on vielä pitkä pätkä ja viikon päästä ollaan taas töissä. Toisin kuin eräät, joilla on välipäivät vapaata. Onnekkaat. Yksi onnekas on mies, joka otti ja lähti. Meni käymään kotopuolessaan. Tulee vasta / jo perjantaina takaisin. "Harmi", että minulla on töitä, niin en päässyt mukaan.

Tässä nyt yritän saada asuntoa ojennukseen, eka satsi pyykkiä on pyörimässä ja tiskit liossa; siitä se taas lähtee. Kummempaa joulusiivousta en meinaa tehdä, kunhan vain isompia ja näkyvämpiä paikkoja järjestelen ja luutua käytän. Olen aikaani edellä oleva Martta; mitä sitä suotta joka nurkkaa ja hyllyä nuolee, kun ei siellä kuitenkaan joulunpyhiä vietetä. Mukavinta ja kotoisinta on sohvannurkassa ja siihen asti ei onneksi näy pimeimmät nurkat. Siivota joutuu ja joutaa myös tammikuussa. Toivottavasti silloin on jo kunnon pakkasiakin.

Kylläpä täällä muuten on hiljaista. Mitenhän sitä taas osaa nukkua, kun toinen ei ole siinä vieressä tuhisemassa ja pitämässä älämölöä. Aamuksi pitänee laittaa varavekkari herättämään, ihan vaan kaiken varalta.

Tänään oli tullut postissa "odotettu" joululahja; ilmoitus siitä, että mm. vuokra nousee. Joka helvetin vuosi se on noussut, mitä tässä on asuttu. Pistää väkisinkin miettimään, että mihin tästä oikein muuttaisi, jos vain olisi mahdollisuus. Maksaisi omaa. Mielummin vaikka sitten kerrostaloon, kunhan se olisi mieleinen ja kaikinpuolin sopiva, että siinä nyt ainakin seuraavat vuodet tulisi asuttua. Ainakaan ne rahat ei katoaisi taivaan tuuliin, kuten ne tässä tekee. Eihän vuokralla-asumisessa ole mitään järkeä, jos vähänkään miettii rahallisesti.

Huomenna on tarkoitus karata töistä mahdollisimman aikaisin, jotta pääsisin vielä osalliseksi tuosta jouluhässäkästä. Naurattaa välillä katsoa ja kuunnella ihmisten vouhottamista joululahjojen perässä, mutta pitänee venyttää omaa pinnaa ja hoitaa parit puuttuvat asiat siellä muiden joukossa. Ruokapuoli hoitunee perjantaina.

Haluaisin ostaa teatteriliput, mutta miestä ne eivät kiinnosta. Yritin ehdottaa vaikka mitä, mutta en saanut kannatusta. Jos ei muu auta, eikä ketään kiinnosta, niin pitänee lähteä yksin vielä joku ehtoo. Vuosi 85 kiinnostaisi kyllä, mutta ne lippujen hinnat huimaa. Onneksi on vaihtoehtoja.

Tuosta vuodesta tulikin sopiva aasinsilta; meillä on töissä -85 syntynyt poika / nuorimies ja voi elämän kevät! miten se on ehana! Sillä on varmaan maailman näteimmät silmät ja hymy ja kaiken kukkuraksi se on aina niin hyväntuulinen ja ystävällinen. Tervehtii aina ja joka paikassa, juttelee, kun sille päälle sattuu. Joinakin aamuina sillä on puheripuli ja mitä siinä muuta voi, kuin yrittää olla tuijottamatta liikaa niitä hymyileviä silmiä ja vastata suunnilleen oikeassa kohtaa.

Monen kannattaisi tuossakin työpaikassa ottaa mallia ko. pojasta. Ei voi päivä alkaa huonosti, kun sen näen yleensä ensimmäisenä jo aamusta. Eikä tämä ole pelkästään minun hehkutusta, vaan se poika on tehnyt vaikutuksen (ainakin) meidän yksikön täteihin (!) ihan kympillä. Mikäs siinä - talon ehdoton silmänilo ja päivien piriste, vaikka onkin vähän nuori, mutta haitanneeko tuo? No, ei tod.!

19.12.2006

Jälkeen kahdeksan

Eilinen pysäkillä turhaan seisominen taisi tehdä tepposet; tänään on taas vaihteeksi tuntunut tullako kipeäksi vaiko eikö tulla. No, ei tulla! En halua viettää ainoita lomapäiviä nokka tukossa sängyn pohjalla, joten yrittänyt tässä nyt pitkin iltaa lääkitä ja parantaa oloa. Kuumetta en uskalla edes mitata. Tuskin sitä kunnolla vielä on, mutta jos oikein laakereilla lepäilen, niin sehän on varma, että ensimmäinen vapaapäivä ja PLIM! Olen kipeä.

Saatiin tänään töissä kova paketti. Piti säästää se aattoon asti, mutta niin vain se poltteli sormia, että avata piti. Oli ihan mukava lahjus, eikä onneksi mitään juotavaa/syötävää. Pahin pelkoni oli viinipullo. Niitä kerääntyy ihan tarpeeksi, kun ei ne mistään päästä häviä.

Pehmeä paketti = villasukat olisi ollut työnantajalta melkein yhtä toivottu. Tänään varsinkin pitkin päivää kaipasin lämmikettä jaloille, jopa niin paljon, että suunnittelin jo vieväni töihin villasukat. Mikäs siellä köpötellessä villasukat jalassa. Tosin, nyt kun tämän mainitsin ääneen, pitänee unohtaa koko ajatus. Mutta hyvä se oli. Pitänee vaihtaa sisäkengät talvimalliin.

18.12.2006

Kiukuspäissäni

Aamuisin ei ole ollut sen kummempia heräämisvaikeuksia, mutta tänään oikein tunsin, miten piristyin pelkästä yhdestä silmäyksestä. Kurkkasin ikkunasta ulos ja auts. Siellä oli niin valoisaa heti klo 5.31, että huh huh. Yön hiljaisina tunteina oli satanut lunta. Lunta! Ainakin sen muutaman millin, että joka paikka näytti valkoiselta. Nyt jos se vielä pysyisi muutaman päivän, niin ehkä se joulumielikin vielä ehtisi tulla, mennäkseen yhtä nopeasti ohi.

Tämän päiväiset keskustelut työkavereiden kanssa aiheuttivat sen, että sain päähäni ajatuksen joulukirkosta. Lause ei sisällä kirjoitusvirheitä. En ole tähän ikään mennessä käynyt ikinä jouluna kirkossa (miksi olisin?), saati oikein muutenkaan, mitä nyt ne pakolliset häät ja hautajaiset. Niinpä ajattelin, että jos nyt tekisi poikkeuksen, kun kerta tänne jäädään jouluksi. Tulisi jotain vaihtelua ja uutta. Ja mistäs sitä koskaan tietää, näkeekö seuraavaa joulua (työpaikkahuumoria).

Yleensä olen ollut vallan tyytyväinen paikallisliikenteen ajoihin ja kuskeihin, mutta tänään iltapäivällä sain tuta ihan henk.koht., miltä tuntuu seistä tyhmänä pysäkillä pitäen kättä yläviistossa, toivoen ja tarkoittaen linjabiilin pysähtyvän. Vaan ohipa meni, eikä edes yrittänyt pysähtyä. Sekunnin verran ehdin ajatella, että koskas se meinaa vilkun laittaa päälle, ettei tarvitse kättä roikottaa koko iltaa, mutta se mitään vilkuttanut. Siinä sitä katsottiin hoo moilasina, että mitä helvettiä, ohi se menee. Eipä ollut ensimmäinen kerta ko. linjalla, mutta viimeksi olin kyydissä, kun näin ihmisten pysäkillä turhaan huitovan. Asiaa en tietenkään jättänyt tähän, vaan kotiin käveltyäni naputin kiukuspäissäni eteenpäin, kun kerta mahdollisuus (palautelaatikko) on. Kannattaako sitä noin sokeaa ja/tai välinpitämätöntä kuskia pitää palkkalistoilla, kysyn vaan.

Kävelin tänään joulukuusimyyntipaikan ohitse ja voi itku, mikä ihana haju siitä lähti! Liikutuksen kyyneleet hajumuistoista meinasi pulpahtaa poskille, mutta sainpas pidettyä itseni ja tunteilut kurissa. Ainoastaan hinta sai minut kävelemään reippaasti ohi; 25 euroa siitä komeudesta! No, huh huh. Saman verran markoissa taisi maksaa aikoinaan, kun isin kanssa haettiin kuusi kotikaupungin myyntipaikalta. Mikään ei ole niin kuin ennen.

16.12.2006

Ja meillä kaikilla oli niin - vaihtelevan hauskaa

Eiliset pikkujoulut on kunnialla ohitettu ja läpikäyty. Lyhyellä kaavalla omasta puolestani, mutta tulipa ainakin käytyä. Hohhoijaa. Väki väheni pikkuhiljaa ja varmasti pidot parani sen myötä, mutta kun ei huvittanut jäädä katsomaan, josko se ilta siitä hauskemmaksi olisi muuttunut.

Vielä eilen ja tänään on tuntunut siltä, että eipä tarvitse mennä ensi vuonna, ellei ole tiedossa jotain aivan muuta. Nyt oli kultturellia, ruokaa ja kaupanpäälle pakkohauskaa ohjelmaa. EVVVK! Illan pelasti yhden yllätysnumeron lisäksi oman pöydän seura, joka koostui pääasiassa samoista ihmisistä, kuin arkena sen vajaan 8 tuntia, eli lähimmistä työkavereista. Kun on hauskaa, niin on hauskaa. Ei siihen paljon tarvita, ei edes viinaa, eikä ainakaan tekohauskaa yhteislaulua, että nauraa rätkätetään maha kippurassa. Pikkujoululahja, jonka itse sain, oli ihan käyttötavaraa, joten sekin laitettaneen onnistumisen piikkiin. Kotimatka taksilla sujui ongelmitta, eikä pakkanenkaan vielä yllättänyt ennen puoltayötä.

Jos olisin tarpeeksi ajoissa tiennyt Raskaasta joulusta, olisin kyllä mieluummin poikennut sinne illan päätteeksi. Mikäs sen parempi pikkujouluillan päätös, kuin kuunnella joululauluja vähän hevimmin. Tänään treffattiin pari kaveria, jotka olivat paikalla olleet, ja päätettiin mennä ensi vuonna, sikäli mikäli vaikkapa Raskain joulu järjestetään. Saman kaksikon kanssa mennään loppuvuodesta keikalle, joten tämä vuosi loppuu vähän eri tavalla ohjelmoituna, kuin ennen.

Jänskää!

14.12.2006

Vaihtelevat mitat

Stop the press! Juuri, kun olin päättänyt lahjoa vain harvoja ja valittuja jouluaattona, sain tiedon, jonka mukaan pitäisi muistaa jotain "tuntematonta" pikkujoulupaketilla. Auts. Olipa muuten harvinaisen hankala hankinta, kun viimeksi niitä muutaman kolikon ostoksia olen tehnyt ala-asteella. Valinnan tein kuitenkin vähän sillä silmällä, että mitä jos itse saisin ko. paketin, keksisin sille oitis käyttöä.

Pikkupaketti ei ollut ainoa, mitä kotiin lähti. Piti ostaa myös uusi "parempi" pöytäliina. Niin kauan, kuin meillä on tuo vanha (eka asunnostani lähtien kulkenut mukana ja sen on näköinen ja kokoinen) keittiönpöytä + neljä tuolia, yhtä kauan se kaipaa piristystä ja piilotusta. Haaveissa on edelleen uusi kuuden tuolin pöytä, mutta niitä odotellessa... Täytyy ensin vähän säästää ja pähkäillä, minkälaisen oikeasti haluan. Mieheltä on turha kysyä, siltä suunnalta ei tule komppausta tämän asian tiimoilta.

Minun piti alkuviikosta kaventaa/pienentää suoria housuja vyötärön kohdalta, mutta nyt, kun kokeilin - en enää tiedä, onko ollenkaan hyvä idea. Ei nyt varsinaisesti kiristä, mutta tuntuvat pysyvän jalassa ihan hyvin ilman henkseleitä. Taisin innostua liian aikaisin kaventumisesta. Ja täytyyhän sitä jättää syöntivara, ettei pikkujoulut mene aivan hukkaan.

Ilman puolesta jännittää, tuleeko se talvi just nyt vai vasta joulun jälkeen. Tuosta ropinasta päätellen taitaa mennä vielä tovi. Uni - se tosin taitaa tulla heti kohta. Ollut pitkiä päiviä töissä ja muuta haahuilua kaupungilla, joten vapaa-ajan ongelmia ei ole havaittavissa.

Hyvää yötä.

12.12.2006

Herkillä

Piti mennä muistinvirkistykseksi katselemaan kalikemeroita, että miltä se talvimaisema oikein näyttää. Iskipä pieni ikävä tutuille teille. Lumenmäärä ei ole tätä kummempi, mutta muutama klikkaus lumisille seuduille teki tehtävänsä. Meinasi alaleuka vallan väpättää. Lumi toki on vain tekosyy, kuten arvata saattaa.

Lisäporunaihetta antaa aina myös Sydämeeni joulun teen. Sitä voisin soittaa tauotta vaikka koko joulun. Ei väliä, kenen esittämänä. Jopa Loiri käy tässä tapauksessa, mutta onneksi Olli L. teki sen aikoinaan. Se kestää monta soittokertaa ja ehtii välillä niistää nenänkin.

11.12.2006

Mitäs me umpikahelit

Mies käski tulla nettiin, että pysyisin hereillä vielä pari tuntia. Tein työtä käskettyä. Oikaisin sohvalle hetkeksi ja ei kun taju pois. Heräsin siihen, kun mies koputteli minun silmälaseja. On kuulkaa hassu tunne, kun pötköttelen vaakatasossa ja toinen koputtaa sankoja pari kertaa; tulee aivan pöljä olo, tyyliin "hei, onko ketään kotona?" Noh, pöljiähän me ollaan ja meillä on halvat huvit, mutta joka kerta se naurattaa minua yhtä lailla. Toinen naurupiste on vatsanseutuvilla. Vaikka kuinka ketuttaisi ja ahistaisi, mutta kun mies naputtaa seutuvilta, kikatan kuin järjetön mä oisin. Se on yksi syy, minkä takia en voi mennä hierojalle. Kutina- ja kikatuskammo.

Joulu tulla jollottaa, vaikka mitä tekisi. Parvekkeella lienee paremminkin sähköiskun vaara, kun jouluvalot heiluu vesisateessa. Nyt on kuitenkin kinkku pakkasessa. Kannatti olla ajoissa, niin sai vähän pienemmän, kuin viime vuonna. Kinkkumittarikin löytyi sunnuntaina, kun oikein keskityin. Mies penkoi kaikki mahdolliset keittiön kaapit ja laatikot, kävi pahvilaatikot (2 kpl) läpi, eikä muka löytänyt. Kumma juttu, mutta minä sen loppujen lopuksi löysin samasta pahvilaatikosta.

Kummipojalle kirjakaupan lahjakortti odottaa postitusta. Kaikki alkaa olla mallillaan, kunhan kotikotiin saan laitettua paketin matkaan. Siinäpä oikeastaan kaikki joululahjat, mitä meiltä tänäkään jouluna lähtee. Kivaa olla täällä joulu, niin on jotenkin parempi syy olla ostelematta yhtään mitään lahjuksia. Teen ja lähetän paljon mielummin kortteja.

Se vähän häiritsee, että mitä mies on mennyt ostamaan. Kaksi pakettia tänne on ilmestynyt, mutta niihin ei kuulemma saa vielä kajota. Täytyy odottaa aattoon asti. Tarpeeksi monta päivää, että ehdin minäkin jotain ostaa. Kun vain keksisi, mitä. Lahjakortti "Tiskivuorot vapaavalintaisina päivinä"..?

10.12.2006

Hervanta mielessäin!

Meni aamukahvin ryystäminen melkein harakoille, kun Aamulehden Su|Asiat -liitteestä luin rivit;

"Tutkimukset todistavat naisten olevan miehiä parempia pomoja...
Visiointikykyinen, luovasti ongelmia ratkova, rohkaiseva ja oikeudenmukainen, vastuunsa tunteva ja kantava ammattilainen - mutta nainen..."
Mikähän tutkimus ja minkälaisissa työpaikoissa, minkälaisia naisia ja miehiä on tutkittu, kysyn vaan. Omakohtaiset kokemukseni on pääasiassa naispomoista, joten kunnon vertailukohtaa ei ole, mutta kun on se Kokemus ja MuTu. Minusta tuntuu, että monikin asia olisi ollut vuosien aikana paremmin tai ainakin toisinaan toiminut paremmin, jos pomona olisi ollut mies. Voin kyllä erehtyäkin.

Toisaalta, mitä väliä sillä oikeasti on, onko mies vai nainen, kunhan työnsä hoitaisi reilusti ja hyvin. Sehän nyt on selvä!

Viime aikaiset tapahtumat työrintamalla ovat hyvä esimerkki ei-niin-hyvästä esimiehestä, naisesta. Visiointikykyä ehkä löytyy, mutta millä ja kenen kustannuksella? Ongelmia ratkotaan todella luovasti. Just. Rohkaiseva? No, juuei. Oikeudenmukainen on tässä tapauksessa niin monimerkityksellinen sana. Vastuu - se on helppo siirtää toisten kannettavaksi. Mikään noista yllälainatuista ei päde omaan esimieheen ja taidan olla rehellisesti sanoen enemmän, kuin pettynyt. En ole tosin ainut, joka on todennut, että se todellinen luonne on tullut / tulossa vasta esiin. Sitäkö se teettää, kun haalitaan liian isot saappaat, eikä meinata pystyssä pysyä.
***

Epätoivoako on havaittavissa myös siinä, että asunnonhakua on tänä aamuna laajennettu myös Hervantaan. Mihinkä tämä vielä johtaakaan. Ensimmäinen työpaikkani täällä oli Hervannassa, vaikka kuinka yritin vältellä. Ehkä se on vaan kohtalon sanelema juttu ja me kuuluttaisiinkin sinne. Tiedä, miten onnellinen ja helppo elämä siellä olisi. Sehän on niin kuin pieni kaupunki. Kaikki on lähellä, hyvät kulkuyhteydet, mielenkiintoinen ja rikas ihmisvilinä.

Auts. Onneksi huomenna pääsee taas sorvin ääreen, niin ei ehdi ajatella moisia hapatuksia.

7.12.2006

Talvipäivä Kangasalla vaiko peiton alla

Voisin vaikka tottua tällaisiin viikkoihin; kaksi töitä, yksi vapaa, kaksi töitä, kaksi vapaata. Ei sillä, että sen kummempaa lomaa tarvitsisin, mutta mukava katkoshan tuo keskiviikon vp oli. Kenelle voisi tehdä kansalaisaloitteen? Aikoinaan monta vuotta vuorotöitä tehneenä tuollainen arkivapaa oli aika juhlaa. Nyt sen vasta niin kuin sisäisti. Kouluaikojen vapaita ei lasketa, koska kaikki vapaat tein yleensä aina koulujuttuja, mutta eilen - olin vaan ja latasin akkuja - ja siinä sivussa sulattelin mielessäni työpaikan muutoksia. Ahistaa, kun mielessä pyörii ja rinnasta raastaa.

Pakkaspäiviä odotellessa olen vähän suunnitellut, joko sitä vielä tänä vuonna ehtisi käymään Pajutilalla. Olen kuullut siitä niin paljon kaikenlaista, että mielenkiinto on vähintäänkin herännyt. Ei se kuulemma paikka halvimmasta päästä ole, mutta kuka kieltää käymästä ihailemassa ja ihmettelemässä. Kesän jälkeen ei olla harrastettu maakuntamatkailua, joten hyvä syy ainakin harkita.

Mukava keskeytys tähän päivään oli ruokatunti ihan oikeassa ravintolassa. Omin nokkineni en varmaankaan paikkaan menisi; liian kallis lista minun tuloilla, mutta kerrankos se kirpaisi, kun rahatilanne on jo valmiiksi keltaisella. Lounas oli hyvää ja palvelu nopeaa. Ainut, mikä pisti silmiin, oli miestarjoilijan mussutus hakiessa salaattilautasia pöydästä pois. Mitä siitä, jos syö purkkaa puolihuolimattomasti, mutta kun kaikesta päätellen hän oli juuri laittanut suuhunsa vähintään puolikkaan sämpylän. Mässyti, mässyti vaan. Vähänkö hymyilytti, mutta jos se on eurooppalainen tapa, niin olen hiljaa.

5.12.2006

Varmuuskopioita huutokaupan

Mielessä ja kielessä kihisee. Aamulla huomasin, että taitaa olla täysikuusta johtuvaa tämä puheripulini; papattaisin lähes koko ajan, ellen olisi niin vieraskorea. Onneksi kotona voin olla ihan mie itte.

Mies kävi jatkotutkimuksissa, joiden seurauksena tulee lisää jatkotutkimuksia. Hyvä niin. Saavat kyllä tutkia kunnolla, jotta voi sulkea pahimmat pois. Eivät ole, niin kuin kotikaupungin terveyskeskuksessa, jossa aina käskettiin seurata tilannetta muutama päivä - kunnes joskus se oli sitten liian myöhäistä; nimimerkillä kokemusta on. Eräskin kolmas kerta = lääkäri sen toden sanoi ja passitti Keskussairaalaan, jonne jäin viikoksi.

Työmaalla tapahtuu enemmän, kuin mitä laki sallii - melkeinpä juuri sanan varsinaisessa merkityksessä. Jotenkin tuntuu joidenkin puolesta tosi pahalta ja siltä kuin olisin kokenut tämän aikaisemminkin. Onkohan tämä nyt kolmas työpaikka, missä minun taloon tulon/menon jälkeen on tullut monenlaisia muutoksia; päitä putoilee ja muutenkin kaikki on epävarmaa. Eihän ne oikeasti minusta johdu, kyllä ne on ylemmät tahot, jotka Isoista Asioista päättävät, mutta kun tuntuu, että tuonko niin huonoa onnea aina taloon, kun heti kohta seuraa Muutoksia. Koskaan ei tiedä, milloin ne koskee omaa jakkaraa, vaikka kuinka on luvattu töitä kuukausiksi eteenpäin. Mihinkään kun ei ole luottamista tänä päivänä.

Onneksi huomenna on välipäivä. Voin keskittyä askarteluihin ja muihin rästijuttuihin. Niin, ja linnan juhliin. Kyllähän ne nyt katsoa täytyy, ainakin toisella silmällä. Korvat taitaa kuunnella tuota vesisadetta, joka vain jatkuu ja jatkuu päivästä toiseen. Vaan eipä ole liukkaista pelkoa, ollakseni hitusen verran positiivisempi.

Samaan syssyyn voisin todeta niistä tiistain punnituksista (mitä, ette kai te kanssasiskot ja -veljet ole unohtaneet...), että jo muutaman päivän on oma puntarini näyttänyt uutta lukemaa. Yksi pitempiaikainen miinuskilo on paljon tässä kropassa. KlikKlik!

4.12.2006

Vähän niin kuin torstai

Tässähän menee pää entisestään pyörälle, kun keskelle viikkoa tarjoavat, lähes tyrkyttävät vapaata! Ai, että! 6. joulukuuta saa taas uuden merkityksen. Nyt en ollut oikein varma, onko nyt maanantai vaiko mikäkö päivä. Tuntemusten mukaan on kuitenkin ollut vallan hyvä päivä, joten kai se on todettava arjen alkaneen.

Paljon mieluummin herään arkena klo 5.30 kännykän piipitykseen, kuin viikonloppuaamuina 7 - 8 jälkeen naapurista kuuluviin jankutuksiin tyyliin "Vihtoria ei kaada", "Vihtoria ei kaada" ... "Nestori, ymmärräksää", "Nestori, ymmärräksää" - ja noita liioittelematta toistaen sen 30 kertaa. Nimet on muutettu, mutta tapaus muilta osin tosi. Siinä vaiheessa tämä naapurin täti kyllä heräsi aamuun valkeaan, mutta muistutin ensimmäiset minuutit peeseelle ammuttua karhua, kun teki mieli hyppiä tasajalkaa ja huutaa, että lopeta se jankkaaminen! Kyllä se Nestori varmasti ymmärtää vähemmälläkin vai onko se vanhemman päässä se katkos. Jumalaare! Kertaus on opintojen äiti, mutta joku roti siinä jankkaamisessa!

Piti jälleen osallistumani Joulupata 2006 keräykseen, mutta iski todellisuus päin naamaa. Omat mätkyni kun maksoin (osa I) menin vähän miinuksille. Mies avitti sen verran, että pääsin plussan puolelle ja tässä nyt sitten kärvistelen seuraavaan tilipäivään saakka. Pääsikö yllättämään vauhtisokeus? No, ei, mutta sen nyt arvasin, että marraskuu on (toukokuun lisäksi) pahin kuukausi laskujen suhteen, joten menoja on ollut tuloja enemmän. 15. päivä helpottaa taas.



Jotkut asiat ne vaan pysyvät; kruunut. Vieläköhän omat, vanhat ruottin kolikot kelpaisivat kauppaan, vai joko ne on poistettu käytöstä. Ei voi tietää, kun pitää pelleillä euroilla. Paikallisen lehden mukaan aika moni oli viikonloppuna käynyt Ideaparkissa. Me vielä jahkaillaan. Toivottavasti tarpeeksi pitkään.

2.12.2006

Päivystyksestä toiseen

Eletty tässä jänniä aikoja. Minussa mitään vikaa ole, en ainakaan tiedosta, tunnusta enkä myönnä, mutta mies on säikytellyt muutaman päivän. Sai pari sairaslomapäivääkin ja viime yö meni ihan häröille. Hyvä, ettei Hatanpäälle jouduttu lähtemään.

Mentiin sitten tänään ja oltiin parkkiaika umpeen - neljä tuntia. Peese puuduksissa istuttiin ja ihmeteltiin, seurattiin, miten tupa täyttyi täyttymistään. Kiitin tosin mielessäni vaikka mitä, ettei tarvinnut yöllä sinne mennä. Nyt se odottaminen ja jonottaminen oli paljon kivuttomampaa. Kukaan ei örveltänyt, mitä nyt lapsipotilaat "etuilivat" jonossa - ja niitähän riitti. Muutenkin odotusaulassa oli kaikki ihmistyypit edustettuina. Viihdytin itseäni katselemalla ihmisiä ja arvailemalla, mitä he ovat. Osuin mielestäni muutaman kohdalla napakymppiin.

Hatanpäältä jouduttiin lähtemään TAYSin ensiapuun. Sekin uusi kokemus, mutta jäi paljon lyhyemmäksi ja muutenkin nopeammaksi visiitiksi. Mies ei ole täysin kunnossa, mutta ei kai mitään akuuttiakaan ole, kun eivät löytäneet mitään. Labrakokeet sanoivat toista ja niitä vielä uusitaan ensi viikolla.

Jäi jouluvalot tältä päivältä laittamatta, kun olen nuokkunut ja torkkunut loppuillan. Jotenkin sitä joulumieltä saa taas hakea ja etsiä, eikä sitä siltikään tunnu olevan. Sama hypätä suoraan uuteen vuoteen.

29.11.2006

Kaamospirteyttä

Eilen en ehtinyt kirjuilemaan, kun piti lappaa kaksin käsin Sinisiä Suklaita. Iski luvaton himo ja se oli menoa se, mutta pysyinpä ainakin hereillä. Suklaanhimon lisäksi iski huono omatunto paperipäällisistä karkeista, mutta kun ne on vaan niin hyviä! Tälle iltaa ei ollut mitään nannaa, joten simahdin (kuulemma) puoleksi tunniksi sohvalle Pikku Kakkosen jälkeen. Nuoremmalle mapittajalle oiva aika sammua.

Tämäkin päivä meni töissä aika vauhdilla. Ehdin aikaisempaan linja-autoon aamulla, joten olin töissä hyvissä ajoin. Ihana istahtaa omalle paikalle, kun talossa ei ole ketään (käytävillä kuljeksivista ristinsieluista en tiedä sanoa. Niin kauan kuvittelen olevani yksin, kun en ketään näe enkä kuule) eikä puhelin soi.

Mukavia olleet nämä päivät, kun tekemistä riittää ja riittää ja tiedossa on, että työmäärä vain lisääntyy vuodenvaihteen molemmin puolin. Voisi olla eri ääni kellossa, jos en tykkäisi tuosta nykyisestä hommasta, mutta kun tykkään. Taas tuntuu, että tämähän on just sitä, mitä olen aina halunnutkin tehdä. Luppoaikoina voi järjestellä myös niitä klemmareita ja aina on jotain mapittamista. Odotan myös, että pääsen vaihtamaan koneeseen omannäköisen (vaikea varmaan arvata, mikä elukka sinne vaihtuu) taustakuvan ja järjestelemään ilmoitustaulut uudelleen. Nyt vielä hetki mennään työkaverin tavoilla.

Pitäisikö tässä potea huonoa omaatuntoa, kun en tunne minkäänlaista kaamosmasennusta tai väsymystä? Ei niin minkäänlaista ahistusta aamuisin, ei heräämisestä (nukun arkena näköjään aika säntillisesti 22.30 - 5.30 ja se tuntuu riittävän), ei odottavista töistä työpöydällä - päinvastoin. Tykkään, että on tekemistä, menee päiväkin paljon sutjakkaammin ohi, kun ei tarvitse pyöritellä peukaloita molempiin suuntiin. Samoin koko viikko! Huomenna taas toivon päivä.

Ei edes tuo pimeys haittaa, kun onhan töissä valot ja heijastimet keikkuu matkassa. Ja minä kun olen luullut olevani pessimistein pessimisti. Kerrankin jotain hyötyä taustastani, joten tämä pimeä aika on aivan normaalia ja luonnollista. Tunnen aika kotoisaksi oloni - viimeinkin. Tällä hetkellä.

"Tervetuloa mun maailmaan..."

27.11.2006

Kyä se ny jyskyttää

Sarjassamme päässä soi; tämän päivän biisinä on ollut Jyskyn mainoksen ärrrsyttävä dyddy-dyddy-dyddy-dyy! Että pitikin eilen katsoa teeveetä, sieltähän se tarttui. Piti piti, koska halusin nähdä Dna:n uuden Mummo-mainoksen, kun mies sitä aina nauraa räkättää, kun sattuu näkemään (hän katsoo arvatenkin meillä enemmän telkkaria) ja alkoihan uusi Amazing Race. Minäkin istun taas ainakin sunnuntaisin sohvannurkkaan jopa tunniksi.

Olen tänään tehnyt ratkaisevia liikkeitä lähinnä ajatusrintamalla. Tilasin viimeinkin uuden dvd-soittimen, josko voinen joulunpyhinä katsoa rästielokuvia ja Yön triplat. Parhaat palat niistä jo katsoin, mutta keikat jätin tuonnemmaksi.

Kummipojalle suunnittelin, josko ostaisin lahjakortin kirjakauppaan. En muutakaan "järkevää" keksi 15-vuotiaalle pojannaskalille, joka ei pahemmin ole kuulumisiaan tai nykyajan mielenkiinnon kohteitaan kertoillut, pyynnöistäni huolimatta. Mainostavat, että kortilla on käyttöaikaa pari vuotta. Luulisi, että siinä ajassa tulee käyttöä, vaikka ensi fiilinki olisikin pettymys. Tai emmietiiä. Olen aika tylsä kummitäti, joka ajattelen muka pojan parasta ja yritän ohjata mm. kirjojen teille. Niin, no, onhan kirjakaupassa vaikka mitä muutakin. Taitaisin ennemminkin itse haluta kyseistä lahjakorttia.

Kirjoista puheenollen; haluaisin myös tutustua lähemmin Suomen historian ja ompelukirjoihin. Kummasti näin vanhemmiten herännyt mielenkiinto ja muistinvirkistyksen halu, kun huomaan, että yleissivistyksessäni on mustia aukkoja. Ne taas eivät johdu yläasteaikaisesta huonosta opetuksesta, vaan aivan muista mielenkiinnonkohteistani tuntien aikana. Muistan esimerkiksi, että opettajalla oli usein tumman siniset avokkaat ja hän keinui hassusti seisoessaan luokan edessä.

Ompelukirja olisi muuten vain hyödyllinen teos, kuten kukkakirjat kirjahyllyssäni. Äiti on liian kaukana kysyäkseni aina neuvoja häneltä. Tosin minun kuvanlukutaito on naurettavan huono.


Tämähän oli, kuin olisi kirjoittanut pukille. Ostettavien levyjen listalla puolestaan ovat.............

26.11.2006

Siinä maha missä painitaan!

Nyt tekisi taas mieleni purra kieleni ja heittää näppis ikkunasta ulos! Justhan minä aamupäivällä totesin ja kirjoitin naapurin liikkeistä, jotta hengissä on. No, nyt tämä parin kuukauden hiljaisuus ja rauha on mennyttä. Kotiutuivat. Piti oikein tarkistaa, milloin viimeksi hänet näin - siitä on kaksi kuukautta. Olin silloin Vintin kanssa taidenäyttelyssä.

Onneksi pääsen päiviksi pois kotoa, eikä minun veemäinen asenteeni ole mihinkään hävinnyt. Jotain positiivista.

Lisää ahaa-elämyksiä. Olen aina ja iänkaiken lukenut ihmisten puseroista, että ESPIRIT. Sitä se teettää, kun ei liian pitkään viitsi tuijotella toisten rintavarustuksia. Kaupan seinässä kyllä lukee ESPRIT.

Siksakkiaamu

Jopa alkaa siksakki tasaantua kivunkin osalta ja tämä sunnuntaipäivä lähteä paremmin käyntiin. Viime kuun hässäkkä olikin lähes huomaamaton ja kivuton, joten johan se tällä kertaa ottaa takaisin. Kiukuttanut ei tosin ole ihmeemmin, mutta kaikki tämä muu - auts. Pilleriä poskeen, kun muukaan ei auta.

Eilen sain kuulemma etukäteisjoululahjan, kun haettiin se ompelukone kaupasta. Voi, sitä ilon ja onnistumisen riemua, kun siksakit vaihtuivat pelkästään namiskaa vääntämällä. Kaikki toimii, kuin unelma, mitä nyt omat taidot ovat aika rajalliset. Vanha rakkine ompeli pelkkää suoraa, jos ompeli. Koska kukaan ei huolinut vanhaa konetta, vien sen seuraavalla reissulla mökille. Äiti saa mökkikoneen, koska kuitenkin he sen jotenkin osaavat korjata. Aina ennenkin se on kotikotona mystisesti toiminut.

Nyt vain pitäisi ostaa jotain kangasta ja jatkaa harjoituksia. Niin, ja lyhentää kahdet housut. Kenkiäkin ostin eilen ne kahdet parit, mutta odotan edelleen niitä Mieluisia. Mikään tähän astinen kauppa ei ole niitä hyllyillään pitänyt, joten etsintä jatkuu. Toivottavasti Einon kenkä on paikallaan vielä silloinkin, kun seuraavan kerran mennään kotikotiin, niin on pakko poiketa matkalla.

Sitä vaan kirosin, että kun avokkaita kokeilin, niin koko 3½ oli vähän siinä ja siinä, mutta 4 ei pysynyt jalassa. Ostin sitten ne pienemmät, kun saahan ne välillä pois, jos tuppaa liiaksi ahistamaan. Tylympi se on kävellä, jos saa pelätä, että kengät tippuu matkan varrelle. Sään puolesta täällä ei kyllä talvikengille ole käyttöä, kun lunta ei ole missään ja plussa-asteita nytkin reilu 7. Jee, mikä marraskuun loppu!

Soitin eilen kotiin, mitä heillä on mielessä joulun tienoilla. Että jos yhtään virtaa riittää, niin junaan vaan ja tänne! Ihme kyllä, eivät suoralta kädeltä tyrmänneet ajatusta, mutta saapas nähdä, voittaako kuitenkin mökkijoulu. Me kuitenkin ollaan joulu täällä. Mies pitää ylityövapaita, mutta minä olen välipäivät töissä, joten ei ole vapaa-ajanongelmia.

Ainut pienempi ongelma tässä on ilmennyt, että kinkkumittari on hukassa. Silloin syksyllä, kun kävin komeroita ja laatikoita läpi muuttoajatus mielessä, olen tainnut pakata "tarpeettomana" myös sen mittarin. Nyt sitä ei löydy mistään. Pitänee alkaa käymään romulaatikoita uudelleen läpi, kun eipä sitä muuttoakaan näytä tulevan. On ollut muutenkin rauhallista, kun naapuri ei ole naapurissa. Tänään tosin kävi aamulla nopean mutkan, mutta häipyi melkein saman tien. Hyvä niin. Hengissä näytti olevan, mutta muuten aika hämärää touhua.

25.11.2006

Syksyn sävel

Kuulin eilen radiosta pitkästä, pitkästä aikaa Juice Leskisen Syksyn sävel. Pysähdyin oikein kuuntelemaan, koska viime kerrasta on turhan pitkä aika. Joka kerta se tekee saman vaikutuksen; en tiedä, itkeä vai laulaa mukana. Hyräilen nyt kumminkin.

Aamulla kun lähdimme kauppaan, vastaan käveli tyttö, kantaen läpinäkyvässä pussissa kukkaseppelettä. Tuli kamalan surullinen olo. Itketti jostain syystä.

Tänään pysäytti tieto Juicen poismenosta.

Jokainen ajallaan, mutta silti tuntuu pahalta. Kuolemaan en kai koskaan opi suhtautumaan "järkevästi". Liian tunnepitoinen tapahtuma.

Baaripari

Olipahan reissu. Hauska, vaikkakin lyhyt, mutta tulipa nähtyä kaksi uutta baaria. Toiseen voisin mennä takaisin vaikka heti huomenna, toisen kiertäisin edelleen yhtä kaukaa, kuin tähänkin asti. Nimittäin karaokebaari.

Ilta ei olisi omalta kohdaltani loppunut niin aikaisin, jos oltaisiin jääty siihen ensimmäiseen. Tykkäsin paikasta kertalaakista - siellä toimi kaikki, ainakin alkuillan perusteella. Parhaan kommentin tosin tarjosi taas yksi työkavereista, joka tilasi baaritiskillä "lasi vettä ja onkivehkeet". Tuota nauran itsekseni varmaan vielä sunnuntaina.

Kuinka ollakaan, joillakin alkoi laulukenkä liplattaan ja halusivat vaihtaa paikkaa. Myös me vähemmistön edustajat "jouduimme" karaokebaariin! Sehän on ollut yksi pahimpia painajaisiani erään Hämeenlinnassa vietetyn karaokeillan jälkeen! Hauskaahan tuolla nytkin oli tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun kappalevalinnat oli ihan sitä samaa, mitä pitää "kuunnella" radiosta töissä, niin jossain vaiheessa alkoi tökkiä. Vilkuilin kelloa ja suunnittelin pakoreittiä.

Onnistuin.

Oikeastaan meitä lähti kaksi. Nuoremmasta päästä. Päätettiin, että heti maanantaina käännetään radiosta kanavat ihan johonkin muualle, kuin tavallisesti. Lomalainen kuunnelkoon kotonaan iskelmäradiota, me pidämme muuten vain lomaa iskelmäradiosta! Eihän iskelmissä mitään vikaa ole, tykkään monestakin, mutta jos kanava soittaa työpäivän aikana pelkkiä samoja veisuja ja ildiivoja, niin kyllähän se työnteko jossain vaiheessa kärsii. Se on selvä.

Pimeä keskusta näytti yhtä hienolta näin iltasella, kuin aamulla töihin matkatessa, kun katseli valoja ja yritti unohtaa sen kaiken muun siinä ympärillä. Joku ehtoo sinne pitää mennä uudelleen ja kameran kanssa. Ja mielellään arki-iltana.

24.11.2006

Ompelukone on eri kiva kone - toimiessaan

Nyt ehkä pikkusen ketuttaa. Ihan vaan vähän. Piti lyhentää yhdet jos toiset housunlahkeet, mutta ompelukone sanoi sopimuksen irti. Tai minä sanoin. Ihan sama, mutta en ompele sillä enää yhtään senttiä. Olkoon. Että pitikin jättää lyhennykset tähän iltaan, kun oikeasti kohta pitäisi jo olla menossa. Ei sentään vielä pikkujouluihin, mutta mierontielle kumminkin (tosiasiassa taidan hyytyä ennen puoltayötä, kun ei tuota turnavuuskestävyyttä ole yhtä paljon, kuin työkavereilla). Toisaalta tuo ilma ei houkuttele kyllä yhtään lähtemään, mutta kerrankos se kirpaisee.

Tiedän, mitä teen huomenna. Marssin kauppaan ja ostan jonkun uuden - ihan sama minkä merkkisen ompelukoneen, kunhan ei maksa maltaita ja sillä onnistuu ihan tavalliset ompelukset, kuten siksakki ja suoraommel. Tuo vanha huskuni on uusvanha ja alunperinkin sen kanssa oli ongelmia, mutta viime aikoina se on ryppyillyt luvattoman paljon. Minen enää jaksa tapella. Menee viimeisetkin ompeluinspikset, kun saa värkätä ja purkaa, ommella ja purkaa.

Rakkineen saa tulla hakemaan tuosta kellarin yläportailta. Eikä maksa mitään. Olen reilulla päällä.

23.11.2006

Valopilkku

Valoa tähän pimeyteen tarvitaan nyt vähän joka puolella. Eilen ihasteltiin työpaikan ikkunasta, miten siniset valot ääniefektillä varustettuna porhalsivat ohitse. Oltiin just sanottu, että kun ei mitään koskaan tapahdu. Vilunväreet tuli kunnolla vasta tänä aamuna, kun lehdessä luki hurjasta takaa-ajosta.

Eri suunnilta on kuulunut erilaisia mutinoita ja ärhentelyjä, miksi vaihtaa blogipalvelusta toiseen ja onko toinen toistaan parempi vaiko huonompi. Omasta puolestani voin vaan todeta, että tämä siirtyminen blogspottiin ei johtunut yksistään Vuodatuksen pätkimisistä. Tiedossa on vallan hyvin, ettei tämäkään palvelu ole toisinaan mistään kotoisin, mutta se on voi voi. Mikäpä rakkine tai palvelu toimisi aina ja iänkaiken ongelmitta.

Minun haaveissa oli joskus vaihtaa vanhan blogin nimeksi Tinkan kellari, koska se tuntui jotenkin tutummalta ja sehän oli minun kellari. Tai on se edelleen. Mutta koska olin jo valinnut nimeksi Kirjoituksia kellarista, tuntui vähän pöhköltä ajatukselta mennä vaihtamaan nimi kesken kaiken. Eihän lapsellekaan (näin oletan) anneta nimeä, joka sitten puolen vuoden päästä vaihdetaan, kun ei se ensimmäinen ollutkaan hyvä.

Niinpä sitten tämä uuden blogin avaus tuli kuin tilauksesta ja sain, mitä halusin - vaikka tässä ulkoasussa onkin vielä tekemistä, mutta kaikki aikanaan. Jahkailen nyt edelleen, eihän sekään minusta mihinkään ole hävinnyt, vaikka julkisivu onkin toinen. Samat höpinät tänne tulee, kuin ennenkin, jos vaan sille päälle satun. Arjessa ja elämässä on vaan nykyisin vähän muutakin, kuin aikaiset aamut ja tietokone, joten merkintöjen sisältö ja päivitystahti voi toisinaan / edelleen takkuilla. Minuako se häiritsee kovin. Just joo... eipä juuri.

Jos tämä kakkoskoteilu ja molempiin kirjoittaminen jotakuta häiritsee, niin se on harmi. Tämän taustalla kun nyt ei sen kummempia ole. Vaihtelu virkistää ja kuten sanottu; oikeassa elämässäkin olen yleensä aina muuttanut osoitetta marras-joulukuussa. Tämä kuuluu vähän niin kuin perinteisiin.

Minulle ainakaan ei tule vieläkään ilmoitusta
tulleista kommenteista Vuodatuksen Hallintasivulle. Mahtaako tulla muille? Pari eilen tullutta kommenttia on pitänyt myös moderoida, kuten ennen vanhaan. Säästän tosin ylläpidon sähköpostilta, koska sitä varmaan tulee ilman minunkin postittamista. Kuikuilen aina silloin tällöin, vastailen, jos huomaan jonkun käyneen.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että Vuoden Valopilkku voisi olla vaikkapa Tuomas.

22.11.2006

Aaltopahvipää

Olipa tänään taas hämärä päivä ja ihan koko päivän! Töissä kun katselin ikkunasta ulos, kakistelin mielessäni, että ei voi kello olla 12, kun on noin pimeää. Otsalamppu olisi aika kätevä noilla hämärillä. Taitaa olla se hämäränhyssy; sana, johon olen vasta tänä syksynä törmännyt muutamia kertoja.

Sain eilen Helsingistä tehtävän hommata pari lippua uuden vuoden karkeloihin. Aikamme tekstiviestejä vaihdettuamme päätin ostaa meillekin toiset kaksi lippua. Suunnitelma hyvä, katsotaan, miten käy. Tänään töistä lähdettyä olin päättänyt (ajatus ja muistiinmerkintä syntyi jo maanantaina) mennä Cittariin. Niinpä siinä matkatessani outoja teitä pälkähti yhtäkkiä mieleen liput! Olin unohtanut sen ostosreissun täysin. Ei muuta, kuin muistilappu otsaan ja uusi yritys huomiselle. Sama pää, kesät talvet - näin siinä sitten käy.

Kotiin kun pääsin, sain lisätilauksen toiselle keikalle. Harmittavasti vielä sellainen Klubin keikka, jolle haluaisin itsekin mennä, mutta elämän realiteetit ja aikakysymykset ynnä unentarve vesittävät koko jutun. Toki olen mieluummin töissä, kuin lomalla. Kaiken huipuksi joulu- tammikuu tulee kuulemma olemaan kiirettä ja työntäyteisiä päiviä. En valita. Vielä.

Kauppareissu oli aika onnistunut. Löysin vaikka mitä, paitsi en pikkukenkiä. 36:sia ei ollut tietenkään niissä pareissa (kaksi erilaista!), jotka olisin kelpuuttanut, enkä enää siinä vaiheessa jaksanut poiketa lastenosastolle, kun oli niin hikiki. On tämä vaikeata. Ei saisi olla kokoa, eikä korkoa, mutta mustat ne olla pitää. Luovutus ei ole kuitenkaan päivän sana, vaan etsivä etsii!

21.11.2006

Mitä paketista löytyy

Muistelin ostaneeni muutama viikko sitten lisää kaurahiutaleita. Varovainen kurkkaus kaapinkätköihin ja auts! Raision KauraNallehan siellä tönötti, avaamattomana. Uutisten mukaan kyseinen sarja ei kuulu niihin tuotteisiin, joissa mönkiäisiä on tavattu, mutta toukkakammoisena kuvittelin heti omiani. Taitaa jäädä Sininen paketti edelleen avaamatta.

Hyvähän se, että asiasta ilmoitettiin, mutta kuten aina; tieto lisää tuskaa. Ja koska kaikenmaailman vyöturkiskuoriaisia on tullut vastaan jo omassa kotona, niin en millään haluaisi kantaa niitä kaupasta kaupanpäällisinä. Vallankin, kun sitä luottaa, että kaupasta ostetut, suljetut paketit olisi "puhtaita". Tyhmä luulo, mutta luulopa hyvinkin!

Opin tänään taas uuden sanan töissä; livekala. Minun sanavarastossa se on aina ollut lipeäkala, vaikkei ruokalistalle koskaan pääsekään.

20.11.2006

Ällipitoinen valinta

Kiitosta täytyy antaa Vuodatuksen Tuomakselle myös siitä, miten meitä höppänöitä pidetään ajantasalla mm. Hallintasivuston kautta. Tapahtuneista ja tulevista tiedetään paremmin, kuin lentomatkustajat konsanaan. Ainut, mitä meiltä odotetaan, on kärsivällisyys. Ja samaan hengenvetoon voisin tuumata, että taisi tämä blogspottiin meno olla ylireagointia, vaan mistäpä sitä tulevaisuutta tietää.

Kiertelin tänään taas/edelleen niitä kenkähyllyjä, mutta ihan yhtä tyhjän kanssa. Nyt pitäisi muka myös löytää jotkut pikkukengät, mutta etusijalla siis uudet talvipopot. En luovuta vielä, koska ei se talvikaan vielä alkanut. Syystamineissa tuolla tarkenee. Sain lisäaikaa aika sopivasti, kun on se kaulahuivikin vielä vähän keskissä. Lisää pituutta tulee huomaamatta, kun en muista, miten päätän / lopetan sen kutomisen. Pitää joskus penkoa sitä Käspaikkaa, josko sieltä löytyisi selvät sävelet.

Kengät jäi ostamatta, mutta löysin Aarikan kaulakorun ja korvakorut. Mikä omituinen päähänpisto ostaa jotain uutta. Höh. Taitaa olla tulossa taas Ne Ajat. Kaulakorut, joita käytän jatkuvasti, on vuodesta toiseen olleet samat. Myönnän olevani ketjuihin kangistunut, mutta kun ne on mieleiset ja ovat kestäneet menossa mukana, niin mitä niitä vaihtaa. Mieheltä on turha edes odottaa uusia koruja; vihjannut olen kyllä.

Nyt ajattelin leikkiä aikuista ja laittaa pikkujouluihin jotain muuta. Ahisti vaan, kun korvissa killui ja heilui, kun tavallisesti kaikki renkaat vaan on, mutta lupaan totutella. Vielä kun ne vaatteet löytäisin, niin voisin laittaa rastin seinään. Korkokengät siellä jo on - ja pysyy.

Mites nyt suu pannaan?

Aamulla kävin kurkkaamassa, mitä kuuluu Vuodatukseen, mutta aika lyhyt visiitti oli se. Elättelin toivoa, että tässä päivän mittaan tapahtuisi jotain, ihan mitä vaan, muttei tätä. Kaikki on jotenkin sekaisin; blogit ja kirjoittajat varsinkin.

Ei toki voi odottaa ja vaatia, että yksi ihminen hoitaa 24/7 ylläpitoa, mutta myös siitä syystä taitaa olla parempi, että otan tämän kakkoskodin varuiksi. En halua hyppiä enempiä seinille, kun tulee hetki, jolloin napututtaa.

Paljon täälläkin voi yrittää sisustaa seiniä ja lokeroita mieleisekseen; tätäkin väritystä on vekslattu pitkin eilistä paremman puutteessa. Kyllä se oma koti on kuitenkin aina oma koti. Mutta tällä mennään, kunnes evakkoretki päättyy. Jos päättyy.

Koitetaan pysyä tolpillamme.

19.11.2006

Hissunkissun

Tähänkö on tultu, että pitää katsella muita osoitteita ja tunnustella eri vaihtoehtoja. Vuodatus on tökkinyt viime aikoina sen verran pahasti, että sorruin minäkin katselemaan muita palveluntarjoajia.

Ahistaa.

Uudet naapurit, uudet seinät - kaikki on niin erilaista. Ja tuo kieli. Englanti on kyllä niin ruosteessa eikä tämä blogi ole paras paikka verestää muistia.

Mutta koska tänne asti pääsin, yritän kotiutua tai ainakin olla olevinaan.