30.1.2010

Värillä on väliä

Muistin värin vähän väärin. Ei tuo pyykkipoika nyt taida olla oikean vihreä, jota olisin tarjonnut Anulle ensi hätään. Koska onhan se nyt aika selvää, että sävy sävyyn täytyy mennä niin pitkälle, kuin mahdollista. Osaan olla turhamainen, jos sille päälle satun. Hah. Sen sentään muistin, että minulla on jossain vanhoja pyykkipoikia, äidiltä saatuja.

***
Yritin tässä naputella vähän muutakin, mutta keskittyminen on aivan hakusessa. Ensin piti vaihtaa kanava pois Putouksesta, tuli Euroviisut. En nyt kyllä niitäkään kestä kuunnella. Jatkan tätä haahuilua ja mietin seuraavaa liikettä. Päivän päällimmäinen oli vaan tuo pyykkipoika.

Sarjassani tikusta asiaa...

27.1.2010

Ikääntymisen merkkejä

Otsikko on kummitellut jo muutaman päivän alitajunnassa aiheensa puolesta, joten ehkä se pitää kirjoittaa pois häiritsemästä.

Moinen ajatus tuli mieleen, kun katsoin yhtenä (jos toisena) aamuna itseäni peilistä ja totesin onnesta soikeana, että johan niitä juonteita alkaa näkyä! Ei ne vielä ryppyjä ole, mutta aikamoista viiruilua on havaittavissa, kun osaa itse oikeasta kohtaa katsoa. Poskipäihin.

Ensin tuli harmaita hiuksia, nyt ollaan jo tässä kuivahtamis- ja rypistymisvaiheessa. Ihan selvä peli - ja olen aika omituisen iloinen niistä muutoksista. Elämää se vain on.

En tiedä, johtuuko se ihomuutos pelkästään ulkoilusta ja pakkasen tekemistä tepposista tai hyvistäkään puolista. Vai onko murkkuikä viimeinkin jäämässä taakse ja iho alkaa sen takia muuttaa muotoaan. Jo olisi aikakin! Olen kyllä käyttänyt vajaan vuoden yhtä naamarasvaa, jossa piti olla C-vitamiinia ja mitä lie; jospa se on osasyyllinen myös. Ei sillä, että syyttelisin. Huonossa kunnossa iho on edelleen ja on varmaan lopun ikääni, kun ei geenit tehneet minusta ikuista persikkaposkea, mutta jos muuttuminen on tätä vauhtia ja laatua, niin onpa kiva. Haluankin saada vähän toisenlaista eloa poskipäihin, enkä todellakaan aio käyttää mitään estorasvoja tai silmänympärysvoiteita.

Toinen vanhuuden (ehkä ei niinkään) merkki on se, että olen näköjään paljon pirteämpi ja aikaansaavampi, jos herään kuuden - seitsemän maissa, kuin että torkun puolivaloilla kahdeksaan. Sitäkin kun olen tässä kuussa kokeillut ja huonoksi hommaksi todennut. Muutenkin nämä aamut on omia rutiinejaan täynnä, joten mitä aikaisemmin herään, sen parempi. Edessä on ne ajat, kun nousen neljän jälkeen lukemaan aamulehteä.

Painonhallinnasta on pakko sanoa sananen. Tasaluku on nyt saavutettu - tai on se ollut jo muutaman päivän, mutta en uskaltanut hihkua siitä ääneen ensimmäisenä aamuna. Nyt voi suunta olla vain alaspäin! Sen täytyy olla.

Mies soitti aamulla ja pyysi/käski tekemään ennakkorekisteröitymisen yksille messuille. Tein työtä käskettyä, vaikkei minua ne messut kiinnosta, mutta pääsenpä ensi kuussa reissuun ja näen vähän uusia maisemia kameranlinssinkin läpi.

Lähiajan suunnitelmiin kuuluu myös yksi työhakemus, joka on vasta ajatusasteella, mutta sentään siellä jo.

Nykyminussa niska-peese-otekin tuntuu vähän kevyemmältä.

26.1.2010

Sääntöjen mukaan - tai ainakin melkein

Hanna herätti haasteella, johon tartuin ilomielin, koska kyse oli valokuvista.

Säännöt:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Tammikuun 2010 alkupäiviltä kävelylenkin varrelta.
Päivä, jolloin oli pakkasta ja lunta, kuten kuvasta näkyy.
Ihan parasta!

13.1.2010

Sinnillä ja sisulla, jos ei muuten!



Jos jotain päätän, joskus se myös pitää, kuten tämänpäiväinen tutkimusmatka eilisen polun päähän. Yllättävän lähellä tuo kuvan aukea olikin, vaikka tuntui turhan pitkältä taipaleelta kulkea sitä yksin, kun ei tiennyt, mitä on vastassa ja milloin; kuinka pitkälle pitää mennä, että polku päättyy ja miten se päättyy - ja mitä on siellä metsänlaidalla tai metsässä. Enpä pahemmin ehtinyt vilkuilla. Talvella ja päivällä tuo on sentään aika valoisaa seutua, vaikka onkin "kaiken keskellä", mutta silti.

Mutta pääsin perille. Eikä edes hengästyttänyt. Ehdin tuumailla ehkä minuutin, pari ja todeta, että ei ole mikään kuvausilma ja polkuja olisi lähtenyt vielä eteenkinpäin. Rakennusääniä kyllä kuului jostain, mutta mitään ei kovin pitkälle nähnyt. Kai siinä järvi on vastapäätä ja vastarannalla jotain, mikä jäi nyt arvoitukseksi.



En ehtinyt pitkään kuunnella hiljaisuutta (huolimatta niistä rakennusäänistä), kun rekisteröin jonkun hiippailijan tulevan kohtipäin. Tai ei se mitään hiippaillut, pyörällä ajoi melkein päin, ennen kuin tajusin väistää ja päästää ohi.

Hei, olen tinka, nuijamagneetti
. Ehkä ylireagoin taas, mutta pakosti tuli mieleen, että mitäs minä sanoin! Ts. kirjoitin. Heti kun pääsen jonnekin metsätaipaleelle syvälle syvälle metsänsiimekseen, samalle reitille pitää osua joku hämärähemmo. Anteeksi vain, jos olikin "ihan tavallinen ulkoilija", mutta mistä niistä tietää. Tuokin mies pysähtyi kuitenkin jonkun matkan päähän potkimaan lunta eikä sillä mitään pilkkivehkeitä ollut mukana. Outoa, sanokaa minun sanoneen, ja yleensä olen aika oikeassa aistimuksissani ja enteilyissäni. Niistä on kuluneelta viikolta parikin esimerkkiä, mutta en valitettavasti voi niitä tähän laittaa.

Olin onneksi sen verran ehtinyt hengähtää, että päätin lähteä saman tien paluumatkalle. Kiitin kyllä onneani, että kuvauskeli oli ihan onneton, joten ei jäänyt harmittamaan kuvaamattomat maisemat. Lähteissäni kotoa meinasin ottaa kuoritun appelsiinin mukaan, mutta syömättähän se olisi tuon kokemuksen takia jäänyt. Hyvä oli popsia molemmat jo kotona.

Paluu sujui varmasti puolet nopeampaa, enkä suostunut vilkuilemaan sivuille enkä taakse, piti vain päästä ihmistenilmoille ja sassiin! Hengästyminen oli sitä luokkaa, että hyvä, että henki kulki, mutta mitä sitä ei kuntoilun eteen tekisi. Loppuajan kiertelin tutuissa maisemissa ja olin iloinen jokaisesta koiranulkoiluttajasta.

Nyt kun tuon reitin olen testannut, voin tehdä sen joskus uudestaan, mutta en yksin. Mielummin kävelen ihmistenilmoilla ja poikkean eri kävelyteille, kuin olen hermo pinkeänä metsässä. Täytyy odottaa kevättä ja kesää, niin voi haahuilla tässä lähempänä tutuissa maastoissa ja poiketa ehkä sitten sinne metsään.

Ainahan sitä voi haaveilla.

12.1.2010

Netti lisää tietoa - tieto lisää tuskaa ja taas on edessä tuskien taival

Phuuu...

Onhan tämä ollut aistittavissa ja tunnistettavissa jo vuosikaudet. En vain ole ottanut mitään turhan vakavasti ja muistanut ehkä päivän, korkeintaan viikon.

Sitä saa mitä tilaa ja liuta muita osuvia lainauksia tähän väliin.

Kyse niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin ruokavaliosta.

Ei siis sen kummempaa, mutta kun tässä nyt on leikkinyt tällä uudella alulla ja miettinyt olotilaa ja syömisiä sekä juomisia, niin pakostakin surffailin jälleen kerran netin syövereissä.

Siinä kohtaa iskee yleensä aina ahistus.

Omat oireet täsmäävät niin moneen, mutta yksi on aika varma. Varmistuksen siihen antaisi vain lääkäri, mutta koska hengenlähdöstä ei vielä ole vaaraa, niin minen lekurille mene.


Yritän ominpäin. Ja sehän on nähty...

Mutta jos nyt tällä kertaa ihan oikeasti ja pitemmällä ajanjaksolla.

Jos nyt aloittaisi esim. siitä, että vaihdan perunan bataattiin, omenan appelsiiniin ja unohdan toistaiseksi ne leipomani sämpylät. Yritän löytää hiivattomia leipiä ja/tai jyrsin tiettyä ruisnäkkäriä.

Itsekurille kurinpalautusta!

Luminen kynnys

Löysin tänään - vanhastaan kylläkin uuden ulkoilureitin, jos vain uskaltaisin tuonne pitemmälle mennä. Ketuttaa olla tällainen arkajalka, ettei ilman pelontunnetta uskalla poiketa pääreiteiltä, olkoon ne vaikka kuinka "suosittuja ulkoilureittejä" hyvänsä. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat haahuilla (yksin) metsissä ja nauttia siitä vielä.

En oikein tiedä, mitä pelkään ja pelkäänkö mitään tai ketään, mutta joku vaisto käy aina ylikierroksilla. Tarkkailen ja kuuntelen, mitä ympärillä tapahtuu, vaikken nyt välttämättä sitä ulospäin näytä. Toivottavasti. Samoista syistä en voi tehdä kävelylenkkejä kuulokkeet korvilla. Olen lukenut liikaa uutisia ja dekkareita, että mielikuvitus laittaa vielä vettä myllyyn.

Päätin kyllä mielessäni, että vielä joku päivä valoisaan aikaan menen tuonne uudelleen ja jatkan tuota polkua eteenpäin. Siellä jos missä olisi loistopaikka sauvakävellä ja haluaisin nähdä, minne tuo polku vie. On eri asia katsoa kartasta, kuin taapertaa sama reitti itse. Samainen polku on ihan laillinen ja luvallinen kävelypolku, hiihtäjät hiihtää toista kautta. Hyvä niin, ei luulisi tulevan kellekään paha mieli. Paitsi en tykkää niistä, jotka ulkoiluttavat koiriaan irti. Ei ole kiva irrottaa katsetta ja/tai nenää kamerasta ja huomata, että irtorakki nuuskii -hyvä, ettei haaroväliä ja omistaja vakuuttaa, ettei se tee mitään. Juueihän ne koskaan. Kerta se on ensimmäinenkin.

Mielessäni mietin, miten mukavaa ja helppoa täällä laitamilla on kävellä! Paikat, joissa lukee, ettei talvikunnossapitoa, on melkein paremmassa kunnossa kuin ne, joita hoidetaan. Polut on tallottu, eikä ne ole liukkaita - no, eihän mikään paikka ole näillä säillä, paitsi keskustassa. Tässä taannoin kun siellä kävin ihan oikein asioilla, niin tuli kyllä kiire palata tänne takaisin. Miten siellä, lähinnä nyt ihan keskusta-alueella, missä on mukulakiveä ja irtolunta, nautit kävelystä, kun saat varoa kaatumista ja kanssakulkijoita, joissa on josjonkinlaista.

Paras vaan, kun painuisin metsänsiimekseen ja yrittäisin nauttia siellä parhaassa seurassa hiljaisuudesta. Yritän kokeilla tuota joskus.

Lupaan.

9.1.2010

Uuden alun alussa

Vuoden alusta tai viimeistään loppiaisesta on alkanut taas uuden arkeni opettelu ja totuttelu. Eri asioiden summana päätin tehdä erilaisia muutoksia, mutta eivät ne mitään "uuden vuoden lupauksia" ole. Näitä uusia alkuja kun on ollut jo pitkin viime vuotta.

Värjäsin pääni. Tai annoin värjätä. Niin monen vuoden jälkeen, mutta silti. Takana ovat ajat, jolloin sähläsin itse - ja takana on myös se päätös, että sitten kun pääsen töihin. Radikaalia muutosta ei tullut, mutta sainpa vähän vaihtelua peilikuvaan.

Kuten aioin, olen aloittanut taas kuntopyöräilyn. Tein sitä varten A4:n, johon merkitsen päivän, vastuksen, ajan ja kilometrit. Kaloreista en tajua tuon taivaallista, enkä jaksa sitä laskemisrumbaa. Tavoitteena kertalaakista aina vähintään 10 km, joka tähän mennessä on onnistunut. Sellaisen mielestä, jolla on itsekuria, voi tuntua typerältä pitää kirjaa polkukerroista, mutta huomasin omalla kohdalla, että ainut motivaattori on kirjanpito. Kerroista ja ajankulusta. Ettei vain lipsu taas liikaa sohvanpuolelle - tai koneella istumiseen.

Ei nimittäin ole varaa. Puntari heilahti joulun jälkeen vaarallisesti taas tasaluvun ylitse ja nyt niitä yritän taas huhkia pois. Kunhan pääsen taas tasalukuun, alkaa isompi työ päästä tasaluvun alle.

Hyvin on sujunut tähän asti, kun itse pääsen sanomaan. Tunnin kävelyitä aamuisin tai ainakin puoleenpäivään mennessä - illalla vajaan puolentunnin kuntopyöräily. Kyä tää tästä, jankutan mielessäni. Kunhan vain en anna taas periksi ja tee paluuta entiseen.

Entäs ruokapuoli. Se onkin toinen juttu.

Kaikki mitä naamaani lapan, ei kertakaikkiaan sovi. Sen tuntee ja näkee, mutta silti lapan. Tai nyt yritän olla lappamatta. Kokeilen, vaikuttaako mitenkään mihinkään se, että juon vain aamulla kupin kahvia, muina aikoina teetä tai kaakaota. Tee menee, kunhan taas totun ja löytäisin sellaisen mieluisan maun, joka ei laita irvistelemään. Ruisleipää pitäisi välttää ja luulenpa, että se on jo ihan perimänä. Kaikki merkit viittaa siihen. Se taas on aika vaikeata, koska tykkään ruisleivästä ja vaaleata en syö kuin pakon edessä. Nyt taitaa olla se pakko kallistua vaaleampiin sortteihin. Tai parasta kai olisi kokeilla tovi ilman leipää ja pottuja. Hankalaa, mutta yritän.

Kasviksia syödään aika hyvin jo muutenkin, mutta kai niitä voisi enemmänkin syödä. Hedelmistä uppoaa appelsiinit ja vihreät omenat, noin niinkuin kärjistäen. Välillä jotain muuta. Banaanin olen unohtanut toistaiseksi. En vain muista, miksi.

Liikunta ja ruokavalio. Luulisi riittävän, mutta ei. Senpä takia sorruin mainokseen ja netistä kaivettuun tietoon ja ostin yksiä pillereitä. En ole ikinä oikein uskonut ja luottanut moisiin apukonsteihin, mutta kai sitä tässä iässä saa jo kokeilla vaikka mitä. Uimahalliin minusta ei ole menijäksi, hiihtoladulla tarvitaan sukset ja kuntosalille minua ei ole vielä saatu, eikä saada, jos se minusta on kiinni. Haluan liikkua raittiissa ilmassa, jos se suinkin on mahdollista. Senpä takia ajattelin antaa mahdollisuuden tuollaisille kepulikonsteille ja kokeilla, onko meistä yhdessä mihinkään. Pari kuukautta ja voinen todeta, olenko alle tasaluvun vai en.

Syytä olisi kaventua ja kohentua, koska mies sai alustavasti jo vinkin, että kesällä olisi kaverinsa häät. En hihkunut riemusta, en todellakaan. Kesähäät! Voiko ankeampia asioita olla. Kysyn vaan, näin talvi-ihmisenä. Talvella häistä saisi paljon nätimmätkin, katsoo vaikka pihalle nyt. Samasta syystä totean, että häälahjan hankinta on pienin murhe tässä tapauksessa. Täysmustissa vaatteissa avojaloin sinne kun tuskin kannattaa mennä. Ei, vaikka musta hoikentaa.

Koettelemusten kevät 2010 tulossa!

4.1.2010

Lainatuin ottein

Vuodenvaihteen Aamulehdessä oli sivullinen lupauksia uutta vuotta varten. Sai rastittaa ne kohdat, mitä aikoo vuoden aikana (yrittää) tehdä. Leikkasin sen hyvänä hetkenä talteen ja lupasin itselleni haahuilla vähän sen mukaan vuoden 2010. Eri asia, unohdanko koko lehtileikkeen jo tammikuun aikana.

Siitä syystä päätin tehdä siitä oman merkinnän. Kätevää. Ihan vain muistiksi. Opiksi ja ojennukseksi.


Selvitän, ketkä asuvat naapurissa ja tervehdin heitä
Selvittelyt sikseen, mutta yleensä tervehdin naapureita kyllä muutenkin ja muitakin joskus vahingossa, jos pihalle/rappuun päätyvät. On se sitten naapurin kaveri tai postinjakaja. Minusta on vähän hölmöä ohittaa vastaantulija (omassa pihassa/rapussa), jos ei mitään sano. Katsekontakti pitää ainakin ottaa, vaikka sitten vastaantulija olisikin sokeamykkä. Tämä reippauteni ei välttämättä vaikuta kaupassa. Jos en ole juttutuulella, en ala huudella hyllyjen välistä naapurille tai kenellekään muullekaan heitä.

Pidän yhden kasvisruokapäivän viikossa
Tätähän me ollaan aina yritetty, mutta katsotaan, miten taas käy. On niin helppoa tehdä myös kala- ja lihapitoista ruokaa ja syödä se hyvillä mielin. Tosin, nyt taas joulun jäljiltä tuo kasvisvaihtoehto ei ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto.

Syön karkkia vain viikonloppuisin
Jos haluaisin oikeasti päättää ja lopettaa, voisin luopua karkista taas kokonaan. Olin joskus sen kymmenen vuotta ilman, eikä tehnyt tiukkaakaan, kunhan alkukankeudesta pääsin eroon. Jos ei totaalikieltäytyminen, niin yritys hyvä 10 tuo lauantaimättö. Tai kerran kuukaudessa; kuka käskee syödä edes joka viikonloppu. Harkintaan!

En roskaa luontoa
Ei käy edes mielessä! Kannan (omat) roskat vaikka kaupungilta asti kotiin laukussa/taskussa, jos ei muuta keinoa vastaan tule. Autossa on pieni roskapussi vaihdekepissä, joten meiltä ei tipu(teta) roskia matkan varrelle. Ai, että ahistaa, kun joskus näkee, miten joltain sattuukin tipahtamaan nenäliina tai karkkipaperi tms. Koskahan saan suuni auki huutaakseni, että hei, teiltä taisi tippua jotain.

Kierrätän jätteeni
Sitä teen ihan luonnostani ja intopiukeena. Enemmänkin voisin, jos sille olisi mahdollisuus, esim. muovinkeräys. Mutta hyvä näinkin, että maitopurkeista lasipurkkeihin, säilykepurkeista pattereihin ja kaikkeen siitä väliltä löytyy omat kierrätysastiansa ja -pisteensä, joko läheltä omasta pihasta tai sitten "kauppareissulta".

Annan feissarin käännyttää minut
No, en todellakaan anna! Joku roti!

Katson vähemmän televisiota
Katson aika vähän omasta mielestäni jo nyt. Vietän enemmän aikaa tietokoneella. Uusia kotimaisia sarjoja on taas alkanut ja alkaa, joten voi olla vaikeaa vähentää. Päinvastoin.

Menen ajoissa nukkumaan
Jos klo 22 - 23 on ajoissa, niin ei tarvitse muuttaa tapoja. Joskus tuo voi lipsua puoleen taikka toiseen, mutta unta tulee riittävästi. Uni on paras lääke ja nukkuminen aika parasta.

Ostan lähiruokaa ja Reilun kaupan tuotteita
Tässä olisi parantamisen varaa ja paljon.

Liikun vähintään puoli tuntia joka päivä
Joka päivästä en uskalla sanoa, koska voihan olla, että tänäkin vuonna tulee vielä pyjamapäiviä. Kävelylenkille jos lähden, siellä yleensä menee tuntinen; johtuen sijainnistani, eh. Tekemäni kierrokset vievät sen verran aikaa, että aika helposti hurahtaa se tunti, eikä tee edes tiukkaa. Aurinkoisilla pakkassäillä voin vielä pidentää reissuja, kun ei vain malta tulla kotiin. Olen myös päättänyt aloittaa taas kuntopyörällä polkemisen. Eilen aloitin, ensimmäinen 10 km takana. Kesällä sitten taas ulkopyöräilyä.

Aloitan uuden harrastuksen
Jaa, niin minkä? Koskahan olen viimeksi varsinaisesti harrastanut jotain, jota voisi kutsua harrastukseksi = jolloin lähdetään kotoa pois kerran kaksi viikossa ja ollaan samanhenkisten ihmisten kanssa harrastuksen parissa. Olisiko 80-luvulla kuorossakäynti? Tyttökerho 70-luvulla. 90-luvulla touhusin mitä touhusin, mutta sekin oli aika itsenäistä diy-askaretta. 2000-luvulla... Pitäisi kai ensin päättää, mitä haluaisin harrastaa ja onko minusta (epätoivoista sanan muistelua tässä välissä... jestas sentään, kun en löydä sitä sanaa, mitä haen.) Antautumaan, ei. Kiinnittyä, no, ei. SITOUTUA! Tulihan se sana, kun vähän potki. Niin, onko minusta sitoutumaan johonkin tiettyyn juttuun pidemmäksi aikaa, varsinkaan kun en tiedä, mitä ensi viikko tai kuukausi tuo tullessaan.

Järjestän lautapeli-iltoja kavereille
Pitikö se tämänkin tulla muistuttamaan, että hyllyllä on edelleen yksi kokeilematon peli. Jos nyt ensin kahdenkesken saataisiin pelipöytä kohdilleen, niin sitten voisi harkita oikein peli-iltaa. Työn alle tämäkin.

Löydän joka päivä yhden positiivisen asian itsestäni
Ja kuinka montaa päivää on vuodessa? Täysin mahdotonta.

Juon vähemmän alkoholia
Voiko tämän vähempää enää juoda. Sehän olisi sama sitten lopettaa kokonaan, mutta kyllähän sitä lääkkeeksi täytyy aina välillä ottaa. Ja vähän muutenkin.

Hymyilen enemmän
Olisi kyllä syytä! Olen turhan vakavailmeinen, lähes tuima, vaikka ei olisi mitään syytä. Hyi minua!

Opettelen haaskaamaan aikaa
Ei tarvitse opetella, osaan sen jo - ja olen siitä enemmän kuin tyytyväinen.

Ostan runokirjoja
Harvemmin tulee runokirjoja ostettua, mutta kirjoja kyllä.

Ajan autolla vain kun on pakko
Sitä teen kyllä ihan muutenkin. Kuljen julkisilla, jos en omin avuin - ja mies toimii kuskina yleensä aina, jos näitä lyhyempiä matkoja körötellään. Käyttäisin autoa vieläkin vähemmän, mutta mies on sitä mieltä, että sitä ei saa seisottaa parkkipaikalla turhan pitkiä aikoja. Auto ei tykkää. Ymmärrän... Eikä mies tykkää julkisista.

Pistän vanhat vaatteeni kiertoon enkä hanki heti uusia
Toimii jo nyt. Kuskaan epäsäännöllisen säännöllisesti pusseja UFFin laatikkoon, mutta sitä vaaraa ei ole, että hankkisin uusia tilalle. En ainakaan turhan usein. Tarvetta kyllä olisi, mutta pärjään näilläkin. Katsotaan vaatekertaa sitten taas, kun työt kutsuu.

Käyn katsomassa isovanhempia useammin
Enää ei elä, kuin molemmat mummit, mutta molemmat asuvat yhtä kaukana kuin vanhemmat, joten käyntikerrat tuskin nykyisestä lisääntyy. Välimatka asettaa omat hankaluutensa. Tosin puhelimeen voisin tarttua useammin, mutta olen muutenkin niin huono soittelemaan (se tosin näkyy kännykkälaskussa, silloin harvoin kun se tulee.).

Ostan ruokaa vain sen verran kuin käytän
Auts. Tässä on myös parantamisen varaa. Biopussiin tulee laitettua joskus muutakin kuin suodatinpussit ja talouspaperit.

Käyn katsomassa harrastajateatteria
Tuota voisin tulevana kesänä kokeilla! "Oikeissa" teattereissa olen täällä asuessa päässyt käymään, mutta vielä on paljon nähtävää ja koettavaa kulttuurinkin saralla. Yksi, mitä mietin ja haluaisin kokeilla, on joku "sinfoniakonsertti" vaikka Tampere-talossa. Tykkään klassisesta musiikista, niin olisi mukavaa kerrankin kuulla sitä ihan oikeasti soitettuna. Ilman kuitenkaan mitään sopraanoja tai muita oopperalaulajia. Pidänpä tämänkin mielessä.

Sammutan turhat valot
Helppo nakki, jos niikseen tulee. Pimeitä ovat ne huoneet, joissa ei oleskella. Paitsi vessa; siellä yleensä aina palaa päivisin valo, jos kotona ollaan, koska käytössä se on kuitenkin ja ko. lamppu ottaa aikansa syttyessään. Tästäkin on montaa mieltä, että kannattaako niitä loisteputkia sammutella ja sytytellä edestakaisin, mutta näillä tavoilla mennään toistaiseksi.

Aika näyttää, minkälainen vuosi tästä tulee ja kuinka paljon pitää itseään retuutella niskasta ja potkia peeseelle.

1.1.2010

Harittavaa tiirailua

Sopii toivoa, että seuraavan kerran, vuonna 2013, minullakin jo olisi sellainen lisälelu, jotta saisin kuvattua kuuta kunnolla. Eilen yritin tiirailla pienellä ja vähän isommalla kameralla, mutta heikoin tuloksin. Välillä luulin, että silmissä jo harittaa, kun näin kuun milloin kahtena, milloin neljänä.



Raketteja ei menty eilen ulos asti katsomaan. Kuulosti vähän siltä, että aivan kuin tänä vuonna olisi raketteja ammuttu viime (eh, toista) vuotista (2008) vähemmän. Malttoivat aika hyvin siihen iltakuuteen odotella ja lopettivatkin ajoissa. Välillä tuli niin hiljaisia hetkiä täällä lähiössä, että meinasin nukahtaa. Vaikuttikohan oikeasti ne uudet ohjeistukset niin paljon, vai pelottiko pakkanen.

Alkuillasta käytiin happihyppelyllä, mutta väsy iski sen verran pahasti luihin ja ytimiin (tankkauksilla lienee vaikutusta asiaan), että uni korjasi mennessään. Ja hyvä niin. Tässä alkaa olla arki jo pian nurkan takana, joten paluu normaaliin uni- ja päiväjärjestykseen olisi enemmän kuin suotavaa.

Puntarista ei nyt sanaakaan.