26.2.2007

Hei sun heiluvilles!

Vähänkö tulee pöljä olo, kun seisoo suojatien päässä aikomuksena ylittää tie ja jommasta kummasta suunnasta tuleva auto pysähtyykin jo hyvissä ajoin antaakseen rauhassa köpötellä siitä suojatien yli. Se on niin harvinaista näillä leveysasteilla, ettei meinaa millään tajuta.

Hyvinä päivinä odotan kiltisti (kusi sukassa arkalaisena), että autoja ei tule eikä mene ja taaperran suojatien yli vasta, kun vaaraa ei ole. Huonoina päivinä saatan testailla, kuka väistää ja ketä. Tähän mennessä autot ovat väistäneet - tai sitten loppu viimeksi minä, kun järki on tullut vastaan, ettei se todellakaan meinaa pysähtyä, vaikka suojatiellä jo olisin [Lielahti on hurja paikka. MOT. Siellä taitaa jalankulkijat olla aika näkymättömiä.].

Toisinaan kuulee ja näkee juttuja, joissa ollaan sitä mitä, että autoilijaa täytyisi kiittää, vaikka sitten kättä heilauttamalla, jos se päättää hiljentää ja jopa pysähtyä päästäkseen jalankulkijan tien yli. Justiinsa juu ja jetsulleen.

Olen vähän kahta mieltä koko tavasta. Eikö se ole autoilijan velvollisuus pysähtyä tai edes hiljentää, jos ollaan jo suojatiellä! Mitä kiittämistä siinä on? Senhän pitäisi olla itsestään selvää, eikä jalankulkijaa velvoittaa vilkuttelemaan milloin mihinkin suuntaan, jos nyt joku harvakseltaan sattuu päästämään turvallisesti tien yli (kunnes sieltä toiselta kaistalta porhaltaa joku toinen ja se on siinä).


Kieltämättä itsekin joskus vaistomaisesti heilautan kättä "kiitokseksi huomaavaisuudesta" - ainakin niinä hyvinä päivinä ja jos oikeasti yllätyn moisesta kohteliaisuudesta. Samalla sekunnilla kuitenkin harmittelen, että mitä hittoa minä tässä huidon, sen kuuluikin pysähtyä. Toisinaan taas tuntuisi keskarin näyttö luonnollisemmalta, mutta jokin estää. Liekö käytöstavat? Hah!

Silloin harvoin, kun olen itse auton ratissa, pysähdyn joskus kiusallanikin ja päästän suojatienylittäjät rauhassa menemään. Se, mitä takanatulevat kanssa-autoilijat tuumaavat, se jääköön heidän tietoonsa. Kunhan peräänajoja ei tule, siihen asti annan tietä.

Eikä tarvitse vilkutella, voin vaikka vilkuttaa takaisin ja illistää!

25.2.2007

Vohveliviikonloppu

Tuli katsottua kaula märkänä ja nenä tukossa kakkosen ohjelma Konginkankaasta. Liikutusta ei vähentänyt yhtään se, että pääosan tyttö soitti Likaisia legendoja. Auts. Se sattuu ja kolahtaa aina ja iänkaiken.

Muutoin tämä viikonloppu on mennyt vallan mukavasti. Vohveleita tein eilen ja tänään, kun taas sille päälle satuin. Käytiin pieni kävelylenkkikin, mutta se loppui melkein heti seinään, kun vastassa oli hiihtoladut! Ai, että miten teki mieli mennä kävelemään sinne keskelle ja vähän polkea latua... Ei vais! Hiihtämään teki mieli!

Pitäisi varmaan seuraavalla kerralla kaivaa sukset kotivarastosta naftaliinista ja kuskata ne tänne, jos tässä vaikka vanhoilla päivillä alkaisi sivakoida. Kai sitä nyt pystyssä pysyy, vaikka edelliskerrasta onkin reilut 15 vuotta. Ei voi enää lähempää latu mennä ja muut ulkoilumaastot. Oli ihan koiranmentävät metsäpolut, kun tuolla hiippailtiin. Ai,ai...

Tahtoo lisää näitä aurinkoisia kevätpäiviä, niin tulee paremmin lähdettyä ulos ja tehtyä maastokartoituksia. Ensi kerralla tosin pitää ottaa kartasta paremmin selvää, mihin suuntaan kannattaa kääntyä.

Sen verran leppoisa viikonloppu on ollut, että ehdin lukea rästiin jääneitä lehtiä. Uusimmassa Kodin kuvalehdessä oli juttua mm. työpaikkahuumorista. Osui ja upposi. Nimittäin siinä mielessä, että meillä ainakin omassa porukassa on niin hulvaton huumori, ettei sitä kaikesta päätellen joka iikka ja iita sulata saati ymmärrä.
Ettei vaan olisi kateellisten panettelua?

Ollaan käännetty se tosin niin päin, että parempi hauskat päivät, kuin naamat norsunvitulla töitä tehden. Keneltä se muka on pois, jos meidän yksikössä nauru raikaa ja juttu lentää joskus vähän rankemman puoleisesti? Työt hoidetaan kumminkin siinä sivussa/samalla.

Toinen puoli asiassa on myös se, että meidän porukalla niitä sairauspoissaoloja ei pahemmin ole. Siihen toki vaikuttaa moni muukin asia, mutta nauru se on, joka keventää. Sitä paitsi, hommat on joskus siinä pisteessä, että jos ei halua kovin hyppiä seinille, on pakko löytää se huumorinkukka vaikka sitten niistä ikävistäkin asioista. Sillä niistä selviää ja yli päästään. Tai jos vaikka ajattelee nykytilaa työpaikalla, mitä siellä tapahtuu ja on tapahtunut, ei voi kuin nauraa, kun itkukaan ei auta. Mehän ollaan vaan töissä siellä. Toistaiseksi.

21.2.2007

Känkkäränkän paremmat käsipuolet

Hätkähdin ja hörähtelin töissä tänään monestakin syystä, mutta yksi syy niille oli kämmenselät. Siinä naputellessani kaikessa rauhassa huomasin välillä vilkuilevani vanhan naisen käsiä. Ihan omat kädet siinä tekivät työtä käskettyä, mutta pakkanen ja kuivuus ovat tehneet oman osansa. Kyä on nätit ja niin karheat, että! Turha kai mainita, että tästä huushollista ei löydy tähän hätään käsirasvaa. Huomenna taas hyvä syy painella ruokatunnilla ulos asti ja piipahtaa ostoksilla.

Kummasti se piristää, kun käy happihyppelyllä kesken päivää. Pääsee vähäksi aikaa pois siitä hulinasta, mennäkseen toisenlaiseen hälinään ja mummojen tuupittavaksi. Muutaman kerran olen meinannut kilahtaa kaupan tädin puolesta, kun asiakkaakseen on sattunut viheliäisen kiukkuinen mummo. Joillekin kun mikään ei ole hyvä, vaikka kuinka hyvin palveltaisiin. Eivätkä ne aina ole edes mummoja, nuoremmissakin löytyy, mutta sukupuoli on sama. Olen koittanut pitää mielessä, ettei minusta vanhemmiten tulisi tämän pahempaa känkkäränkkää. Toki huonoja päiviä saa tulla ja tuleehan niitä, mutta etten purkaisi niitä sivullisiin, kaupankassoihin tai ohikulkijoihin. Jotkut käytöstavat ja vieraskoreus olisi hyvä säilyttää vielä monta vuotta.

Alkaa pikkuhiljaa ottaa päähän kuunnella töissä muutamien valituksia kylmästä ilmasta, että hui hui, kun ei millään tarkene ja on niin kylmä, että naama jäätyy ja milloin mikäkin paikka. Pukisivat kunnolla vaatteita päälle, sillä siitä pääsee. Kuka käskee heilua samoissa tamineissa, kuin elokuun 15. Tai ehkä se on sitä small talkia, jota en vaan maalaisena ja pakkasiin tottuneena ymmärrä. "Hauskimpia" tapauksia ovat turkiksia käyttävät rouvat, jotka päät puolijäätyneinä kulkevat tuolla kaupungilla ja valittavat kylmyyttä. Kannattaisikohan suojata myös se yläpää?

Vaikkei lauhtumisen merkkejä vielä ole, niin omaa olotilaa helpottaa vähän se, että pieni lomantynkä häämöttää jo ainakin omassa kalenterissa ympyröityinä päivinä. Anomus on vain allekirjoitusta vaille valmis. Se, joka sen evää, saa tuntea punana korvissaan!

19.2.2007

Tähänkö on tultu...

... että aamuisin pitää torkuttaa mahdollisimman pitkään ja vielä vähän siitä yli. Hankalina aamuina käytän hyväkseni sitä ns. "liukuvaa työaikaa" ja menen seuraavalla linja-autolla - ainapa sinne on hyvin ehtinyt. Työ sinänsä ei töki, eikä varsinaisesti työkaverit - en ainakaan ääneen myönnä, mutta kaikki se muu ympärillä tapahtuva. Mielenkiinnolla odotan tulevaa kehityskeskustelua omasta puolestani. Miten esimies voi esimerkiksi arvioida tekemiäni töitä, kun ei se loppujen lopuksi tiedä hölkäsen pöläystä, mitä teen päivät pitkät (ja joskus lyhyet).

... että mietin mahdollisia lomapäiviä pidettäväksi jo huhtikuussa. Kesälomiin on pitkä matka eikä minulla niitä lomapäiviä kovin montaa ole, mutta silti olen laittanut ajatuksiini mahdollisuuden anoa päivän pari huhtikuussa. Jos hyvin käy, vanhemmat tulevat silloin piipahtamaan. Tokihan ne täällä pärjäisivät päivän keskenään, mutta hyvä syy ottaa lomaa. Niinhän ne kaikki muutkin. Joko ihan tavallista tai sitten sairas-. En ole sen kummempi taaplaaja, että jaksaisin kuukaudesta toiseen ahertaa, ilman pitempää taukoa.

... että ehdin välillä lukea myös blogeja. Laatikot alkaa huveta aika kiitettävästi, tänä iltana sain purettua viimeiset kirjalaatikot - eri asia tosin, missä jamassa kirjahylly on. Pitäisi raskia osa edes viedä kellariin täältä tilaa viemästä (pitkin vuotta ilmestyy uusia hyviä kirjoja, joille pitää löytää paikka.). Osa laatikoista, joissa on ei-niin-tärkeää-tavaraa-muistaakseni on kaapeissa; puran niitä aina sopivan tilaisuuden tullen. Nyt se meni jo tältä illalta. Minen vaan jaksa!

... että voin sanoa käyneeni Ideaparkissa. Jopas oli nopea visiitti, tunti hujahti ja rahaa meni kokonaista kymppi. Että kannatti todella käydä. Ihan ok paikka, mutta koska mikään akuutti ostotarve ei iskenyt, säästyin pahimmilta jonotuksilta sun muilta. Samoja kauppoja löytyy täältä ja kuinka paljon käyn niissä täällä? Kysyn vaan.

... että hommasin uuden bonuskortin. Avasivat lähikaupan, jonka ohi ei vaan voi kulkea, kun maito ja vessapaperi on lopussa. Siinä sitä sitten hoksaa, että tuokin puuttuu, tuokin on lopussa, tuota voisi kokeilla, niin kyllähän se kannattaa. Just.

... että tämä koti alkaa tuntua kodilta. Muutamia hetkiä aina ennen nukahtamista ollaan juteltu, että eipä olisi uskonut, että näinkin voi meillä käydä. Meille. Ystävälle just vastasin, kun kyseli, jotta mikäs täällä ollessa; oma sauna ja oma rauha - ainakin toistaiseksi. Olo on aika hyvä, enemmän kuin hyvä.

Ehkä pitäisi olla hiljaa omista tuntemuksista ja nauttia vaan tästä niin kauan, kuin tätä kestää. Hyvästä mielestä huolimatta minun pessimismini ei ole mihinkään kadonnut. Kaikki kun kumminkin on aika särkyvää.

15.2.2007

Voitto ja Sipi (moon itte vähän sippi saunan jälkeen)

Siinä meillä päivät; toisen koitin hyvällä tahdolla ohittaa, vedoten mielessäni muuttokiireisiin, josko voisin vähentää siltä osin teeskentelyä. Aika hyvä välttely siihen asti, kunnes tulin kotiin ja löysin postin seasta kolme korttia. Auts.

Huono omatunto on se kalske ja kolke, joka kuuluu taustalla; en ole edes sähköpostilla tai tekstiviestillä kiittänyt lähettäjiä, saati muitakaan muistajia ja toivottajia. Antanette anteeksi. Mutta kun te olette muinakin päivinä mielessä, kuin sinä yhtenä ällöpinkkinä päivänä. Palaan asiaan taas, kun sille päälle satun.

Sitä paitsi eilen oli päällimmäisenä mielessä Biittiä sydämiin -hyväntekeväisyyskonsertti. Monestakin syystä olen iloinen, että paikan päälle lähdin. Tärkeä asia, mukavaa seuraa, hienoja esiintyjiä ja vielä loistavampi kokemus minulle itselle. Olin aika täpinöissäni varsinkin Costello Hautamäestä, Petra Karjalaisesta ja Kaija Pohjolasta, joita taisin kuulla ensimmäistä kertaa livenä. Paras yllätys oli kyllä viihdekuoro Cantarelli. Vanha juttu, mutta minulle ihan uusi ja upposi kyllä täysillä. En nyt levykauppaan tänään juossut sen takia (Apulannan kylläkin), mutta mielenkiinto heräsi muuten. Mieltä lämmitti erityisesti kuorolaisten eriväriset raitapaidat!

Vaikka ehdinkin ajatella, että kai sitä joskus täytyisi mennä Popedankin keikalle, niin kyllä mielessäni tuumailin, että kuoron seuraava mahdollinen konsertti on nähtävä. Pikainen KVG tuotti tulosta ja ilmoitti paikaksi kirkon maaliskuun lopussa. Auts. Mutta nythän on uusi vuosi ja olen päättänyt haalia taas tänä vuonna uusia kokemuksia vanhojen kertausten lisäksi.

Jotain muutakin taisi mielessä olla, mutta käyn taas niin kierroksilla, etten saa sitä kiinni. Piti kai vähän hihkumani, että nousin reippaasti eräät rappuset, ylitin erään kynnyksen ja tapasin eräät lapset ja kauniin kodin. Sen verran jännästi ja rohkeasti sisustetun, että ihan häkellyin enkä meinannut saada sanaa suustani. Eipä sillä, että minua liian puheliaaksi muutenkaan moittivat. Mutta hiihoo, kiva Voiton päivä kertakaikkiaan.

Lauantaina on luvassa tukkakynimö ja jos oikein reippaita ja uskaliaita ollaan, mennään käymään Ideaparkissa. Istumalihastreenaus jatkuu taas toisena ehtoona, nyt mie meen nukkumaan.

Huomenna on viikon paras päivä!

13.2.2007

Vauvan töppöset

On vähän kiireitä pitänyt, kun olen jatkanut laatikoiden tyhjentämistä ja samalla etsinyt yksiä tiettyjä kenkiä. Söpöt, siniset, käyttämättömät, kokoa vauvan jalka. Tiedän, että ne on minulla tuolla jossain, mutta vastaan ne eivät vaan kävele. Ärrinmurrin.

Ei niille sen kummempaa käyttöä olisi, muuta kuin ajatus käyttää niitä kuluvan viikon
Valokuvatorstaissa. Taitaa ehtiä vaihtua aihekin taas, ennen kuin etsivä löytää (enkä tietenkään muita kenkiä suvaitse kuvata, kun ei niissä ole mitään ideaa, kumpparitkin kaikki ovat jo nähneet, jos on yhtään Jahkailuja lukenut, eh).

Äiti ei säästänyt aikoinaan minun ensiaskelkenkiä ja olin siitä kamalan katkera - ainakin ala-asteella, kun "kaikilla kavereillakin oli". Oli kai muka niin hienoa naulata ne seinään roikkumaan ja esitellä ne ensiaskelkenkinä.

Vaan hätäkö tässä; voitin vuosia myöhemmin jossakin arpajaisissa lasten kengät. Päätin heti, että tulen säilyttämään ne, vaikkei niille ollut vielä silloin eikä ole nykyäänkään käyttöä. Ainakaan sitä varsinaista.

Lievästi muuten säikähdin, kun huomasin blogilistalle ilmaantuneen uuden blogin. Tunsin piston pohkeessani, koskapa treenaus ei oikein kuulu minun sanavarastoon. Eihän se sitten ollutkaan sitä, mitä pelkäsin. Lepo vaan. Ainoa, mitä voin treenata, on istumalihakset.

9.2.2007

Saunanlämmöstä kellarin viileyteen

Jos jotain negatiivista pitäisi noista paukkupakkasista sanoa, niin sen verran voinen todeta, että ne tuntee käsissä kuivuutena. Toki on omaa tyhmyyttä haahuilla tuolla aina hetken ilman kintaita, mutta kun... Ei tahmatassut tosin niin pahana ole, kuin entisessä elämässä, jolloin jouduin pesemään niitä monta kertaa päivässä, eikä niitä tod. rasvattu mennen tullen palatessa. Rystyset verillä kuljin, kun kämmenet välillä nyrkkiin suljin.

Muuttohärdellissä oli sen verran kiirusta, että ei ehtinyt joka välissä vetaista huulirasvaa. Sen tietää, mitä siitä seurasi, mutta nyt alkaa olla normaali olotila. Voi hymyillä ja nauraa taas täysin vapautuneesti.

Mutta siinäpä ne kuivat aiheet.


Loistava perjantai ollut. Ainakin siinä mielessä, että mies yllätti itseni ja minut siivotessaan vanhan asunnon ja tämän uuden asunnon saunan. Tuli kai siihen tulokseen, että jos se minusta on kiinni, pääsemme vasta juhannussaunaan. Mokoma. Oma takarajani kaikille noille siivouksille oli tuleva viikonloppu, mutta eihän se sitä uskonut, vaan laittoi tuulemaan. En valita. En todellakaan valita.

Nyt on vanhat avaimet jätetty tiskipöydälle ja saunassa käyty. Olo on aika totaalisen väsynyt, vaikka takana onkin pelkkä työviikko. Seuraavat kolme viikkoa on taas vähän helpompaa, kunnes taas työmääräkin tuplaantuu, koska työkaveri lomailee. Aiai, mitähän siitäkin tulee. Ei lomastaan, vaan niistä hänen töistään minun tekemänä. Ahistaa jo nyt pelkkä ajatus.

Eilen ratkesi Idols-kisakin. Turhaa ohjelma-ajan haaskausta lähettää loppu jaksoja. Tähän saakka olen ajatellut, että annetaas niille muillekin mahdollisuus, kun olen ollut vähän epävarma, mutta nyt on aika selvät sävelet. Ihmeitä täytyy tapahtua, jos on Ari K:n voittanutta. Sehän on aivan loistava! Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä tuleman pitää.

Huomasinpas tässä illan mittaan, että minullahan on ikävä muutamia bloggaajia. Pieni urakka taas lukea, mitä ihmisille kuuluu ja missä mennään.

Huomenna tosin mennään katselemaan ja kuuntelemaan muutamaakin kirjailijaa. Tai minä ainakin menen, jos se minusta on yhtään kiinni eikä linjabiili jäädy matkalle. Elämme jänniä aikoja.

7.2.2007

Tervehdys täältä kaaoksen keskeltä

Olo on väsynyt, mutta onnellinen. Vähän raihnaisuutta havaittavissa, mutta piesty olo paranemaan päin. Muuttohässäkkä periaatteessa ohi (iso kiitos mm. Vintille avusta! Ilman häntä oltaisiin varmaan edelleen kantamassa laatikoita.), mitä nyt vanha asunto odottaa siivoamistaan ja tämä uusi "lopullista" sisustus- ja järjestelyosuutta. Niitä tupareita saa kyllä odottaa...

Vaan kaikki aikanaan. Olen nauttinut tavallani näistä pakkasista ja käynyt töissä eri numeroisilla linja-autoilla. Mitä luksusta! Uusia matkaseuralaisia, uusia maisemia. Se vain, että matka piteni ehkä noin puolella, josta johtuen hereillä pysyminen perille asti tuottaa tuskaa. Töissä onneksi taas piristyy.

Toinen jännä seikka on se, että tämän alueen vedessä taitaa olla jotain, joka tekee tukan vallan pehmoiseksi. Ihan kuin olisi lorottanut puoli pullollista hoitoainetta. Muutenkin tykkään tästä alueesta ja asunnosta vallan kovasti, eikä naapureistakaan vielä ole pahaa sanaa sanottavana. Jotain olisi, mutta se on niin pientä, että antaa olla.

Tänään saatiin nettiyhteys toimimaan, mutta ei tässä passaa kovin pitkiä pätkiä istuskella. Voi vaikka vanhat tavat tulla takaisin ja jumitun tähän seuraaviksi tunneiksi. Palaan sitten taas, kunhan annan itselleni luvan (jälkeen vanhan asunnon avainten luovutuksen).

Siihen asti - paukkupakkasia!