25.8.2009

Varustautumista

Olo on vähän niin kuin koululaisella, joka aloittaa koulutien. Täytyy hommata uusia koulutarvikkeita ja vaatetusta; mitä nyt tuleekaan tarvitsemaan.

Viime päivät on hujahtaneet vähän näissä alkuvalmisteluissa ja juostessa pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Pinnan alla kytee ja kuplii, enkä meinaa oikein pöksyissä pysyä.

Tässä välissä sitten viime merkinnän olen myös sivistänyt itseäni käymällä reissussa. En ollut yksin, enkä kaksin, mutta ei se mikään seuramatka sanan varsinaisessa merkityksessä ollut. Se, mitä tuolta matkalta opin, oli mm. se, että ensi kerralla lähden kaksin ja ollaan heti vähintään kaksi - kolme päivää, että siellä ehtisi nähdäkin jotain ja vielä vähän enemmän. Paremmin. Nyt sitä mentiin vähän niin kuin kello kaulassa ja naama o_O. Siellähän on niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää. Ihana paikka! Ostin ennen matkaa sanakirjankin, jotta osaisin sanoa edes kiitos ja tilata kaksi kahvia. Onnistuin. Loput meni englannilla, kuten pelkäsin. Kukaan ei edes passia kysynyt!

Työstä. Sehän on selvää, että oman alan töitä tässä kaupungissa on ollut tuskastuttavaa hakea ja saada. Ja kenties lukea; olenhan tässä samassa jamassa ollut jo pitemmän aikaa. Poissuljin kuitenkin muutaman asian; puhelinmyyntityötä en suostuisi tekemään, enkä edes harkinnut lasta saati koulunpenkkiä. Minusta ne on huonoja vaihtoehtoja tähän tilalle - ainakin omalle kohdalle. Jokainen toki tekee, kuten tykkää ja parhaaksi kokee.

Tästä minun omasta valinnasta ja ratkaisustakin voinee olla montaa mieltä, mutta ainakin teoriassa se antaa mahdollisuuden työntekoon. Vaikka sitten aluksi keikkaluonteiseen, ellei pitempää pätkää onnistu saamaan, mutta tienestipuolelle toivon kuitenkin pääseväni. Johan tässä on kekkuloitu useampi kuukausi.

Tilanteen ollessa tämä, ei kovin kannattaisi nirsoilla. Note to myself. Aika hyvin olen päässyt asioissa eteenpäin, koska nyt vain odotan sitä oikeata hetkeä, jolloin kuuluu klik, kun asiat menevät omille paikoilleen ja voin nostaa kytkintä ja laittaa ketjun roikkumaan! On aika helpottava tunne tällä hetkellä. Ja odottava.

Tämä täti on valmis tarttumaan töihin!

20.8.2009

Ilmankos vessapaperin käyttö lisääntyy

Pakko istua koneelle ja yrittää rauhoittua. Vetää syvään henkeä ja laskea eins, zwei, drei ja niin etiäpäin. Kymmenen on hyvä luku, koska en pitemmälle muista.

Jos salmiakin syönti aiheuttaa tällaisia päiviä, niin taidankin liittää ruokavaliooni more salted licorice. Vai pitääkö vain tarkistaa almanakkaa, kuunasentoa, kalenteria. Hyvä on, se on torstai ja se on aina ollut toivoa täynnä, mutta joko nyt natsaisi kunnolla. Kaikki merkithän jo viittaa siihen tai sitten jo illalla viittaan kintaalla koko hässäkälle ja nukun yön yli (lämpimän, kesällä pestyn täkin alla; otin viime yöksi jo täkit taas käyttöön ja voih! miten mukavaa ja pehmoista oli nukkua.) ja tuumailen taas uudelleen.

Kännykkä on piippaillut epätavallisen useasti tänään jo aamusta tekstiviestin merkiksi. Kaverit aktivoituneet, kuka minkäkin asian takia. Yksi onnitteli, toinen harmitteli parisuhdettaan, kolmas ilmoitti tänne tulosta. Siinä nyt päällimmäiset (ilon-) aiheet. Ei tietenkään toisen parisuhdeongelma ole mikään hyvä asia.

Taannoinen työhaastattelu poiki sen verran, että annettiin jo toivoa työllistymisestä. Toivo on tosin aivan eri asia, kuin t-/käytäntöönpano. En siis oikeasti vielä hihku, kunhan vain olen täpinöissäni ja katson ja kuulostelen mitä tuleman pitää. Keskusteluissa on vain vilahtanut sanat työsopimus, verokortti, töihin. En kyllä korkealta tipahda, jos ne ovatkin sitten pelkkää sanahelinää ja lupailuja, mutta pääasia, että jotain on vireillä. Kerrankos minua on aiheen tiimoilta vedätetty. Työttömiä kun saa kohdella vähän miten sattuu. Muka.

Klikkaamalla isommaksi saa ehkä paremmin selvää.

15.8.2009

Pähkinöinä

Meinasi unohtua raportoida nämä vähän paremmat uutiset ja tapahtumat kuluneelta viikolta. Liityin alati kasvavaan SAMU-porukkaan ja ostin kuin ostinkin paketin pesupähkinöitä.

Kävi vain pieni vahinko, kun luulin sen valkoisen pesupussukan löytyvän tuosta laatikosta, mutta eihän sitä siellä kannen alla ollut. Niitä kuulemma myydään/annetaan erikseen. Taitaa olla liikekohtaista, miten homma hoituu. Ei täällä myyjä asiasta mitään maininnut tai vihjaissut, tarvitsenko pesupussia. Taidan näyttää sitten niin vanhalta pähkinältä, että oletti minun vain santsaavan ja tietävän jutun juonen.

Kotona pesuhetkellä meinasi tulla hätä käteen, että mihin minä sitten ripottelen ne pähkinät, kun pussukkaa ei ole ja pyykkiä piti päästä testaamaan. Ylimääräinen kaupunkireissu ei tullut kuuloonkaan. Mielessä kävi pyykkipussi, jonne yleensä tungen kaarituelliset ja tuettomat rintsikat, mutta siinä samassa hokasin sukkahousut. Niitähän minulla riittää ja niitä saa aina lisää.

Ei muuta kuin sakset käteen ja vaatehuoneen puolelle löytöretkelle. Lopputuloksena oli nämä. Toivoin niiden ajavan saman asian ja nyt, kolme pestyä koneellista kokeneempana voin sanoa, että toimii! Sekä pähkinät, että nuo nyssäkät.

Laitoin nyssäköihin 5 pähkinän puolikasta ja yhdellä nyssäkällä pesin kaksi koneellista. Löytyy hyvin pyykin seasta ja kuivuu helposti. Tänään laitoin käytetyt kuoret bioastiaan [ja sukkahousun jämät roskiin, blogg. huom.] ja uudella nyssäkällä pesin siis kolmannen satsin. Täytyy sanoa, että eivät ne kokeneemmat omiaan puhuneet; pehmeätä pyykkiä tulee ja hikiset puserot peseytyy ihan yhtälailla ellei paremmin, kuin nestemäisellä, jota yleensä käytän.

Vielä on pähkinät käymättä läpi - aion meinaan tehdä tutkimuksen, josko löydän siemenen, jonka voi laittaa multaan. Sisäinen viherpiipertäjä on jo peukalo tanassa.

***
Työhaastattelu on myös takanapäin. Tiedä sitten, mitä siitä irtoaa vai irtoaako mitään, mutta tulipa käytyä. Enemmän nyt odotan työkkäriltä, jonne varattiin oikein aika ja jolloin on tarkoitus käydä erinäisiä vaihtoehtoja läpi. Tai minun mielestä niitä ei ole kuin yksi; työllistyminen. Olisi se sitten palkkatuen turvin tai muutoin.

Toisaalta harmittaa, etten ole vajaakuntoinen. Olisin kaikesta päätellen jo
työllistetty ensimmäisen viiden kuukauden työttömyyden jälkeen. Nyt annetaan kuukausien vaan kulua ja päivitellään sitten vuoden jälkeen, että oi ja voi, ettei sinusta nyt vaan tule pitkäaikaistyötön ja syrjäytymisvaarassa oleva. Syyskuussa lienen taas viisaampi. Ainakin vanhempi, eh hehe.

***
Passinhaku onnistui turhankin helposti. Ei tapahtunut mitään jännittävää. Heille riitti Kela- ja ajokortti. Ensi viikolla voin noutaa valmiin passin.

Valokuvaussessio oli aika hämmentävä. Neljästä passikuvasta piti maksaa 19,90! Omasta laiskuudesta sain maksaa, koska menin ensimmäiseen vastaantulleeseen valokuvausliikkeeseen. Netin mukaan keskikaupungilla olisi samat irvikuvat saanut kympillä. Vertailu kannattaa vain silloin, kun sen toteuttaa
myös käytännössä. Tosin tuo hinta paljastui vasta kassalla. Sama pöllämystynyt ja vähän säikähtänyt ilme minulla on nyt passikuvissa. Silti pokka piti.

Enää puuttuu se ulkomaanmatka.


Tai matkakuume.

14.8.2009

Ylireagointiako?

Minut on taas suututettu. Tai taas on vähän liioittelua ja suuttumus aika lievä ilmaisu. Toki olen tässä viime hetket yrittänyt rauhoittua ja katsoa asiaa myös toisesta näkövinkkelistä sieltä pullonpohjalta, mutta ei auta. Tarpeeksi ärsytettynä voin ja halutessani osaan olla kovinkin vtumainen. Ärjähtelen, kuten Leijonan kuuluu ja tarvittaessa olen pitkämuistinen.

Minuthan on vallan helppo suututtaa lupauksilla, joita ei pidetä. Tarkoitan sellaista aietta, lupausta jostakin tapahtuvasta, joka ei sitten tapahdukaan, mutta josta ei ilmoiteta, että luvattu asia peruuntuu. Kuten nyt esimerkkinä sovittu tapaaminen ja toinen tekee oharit. Hei, kaverit, älkää kokeilko sitä minun kanssani! Tämä kaikki kuuluisi vuodattaa ihan jossain muualla internetin syövereissä, mutta koska minulla on oma kellari, teen sen täällä.

Vaikka olen työtön, niin ei se tarkoita sitä, että minulla on 24/7 luppoaikaa ja mielenkiintoa järjestellä köyhäkin päivä- tai viikko-ohjelma vain sen takia, että jotain sovitaan, mikä ei sitten toisen osapuolen kohdalla pidä kutiaan. Ja vaikka minua pidetään kilttinä, on turha kuvitella, että suhtaudun pelkällä hymyllä moisiin tempauksiin. Joku roti!

Okei, ensimmäisen kerran vaivauduttiin ilmoittamaan, että tuli este, ei onnistu. No problem. On hyvä ilmoittaa, jos tulee muuta. Sovittiin uusi päivä, kaikki piti olla ok. Eipä vain ollut. Asia tosin ilmeni vasta reilusti myöhemmin, kun itse otin yhteyttä, että mikä nyt maksaa. Ei tässä voi koko päivää odotella ja päivystää.

Omat hälytyskelloni yrittivät kilkattaa jo ensimmäisen peruuntumisen aikana, mutta vaiensin ne; eihän nyt sellaisia ajatuksia sovi toisesta ajatella. Tämän päiväinen vetikin sitten pohjan kaikelta ja saatoin taas todeta, miten oikeassa olin, vaikka en olisi halunnut olla. Savolainenkin on luotettavampi, kuin entinen holisti. Miten niin entinen, tuumaan nyt. Kesän aikana on ollut kaikenlaisia merkkejä ilmassa ja minä olen tunnettu siitä, eh, että luen myös rivien välistä. Joskus ne johtopäätökset menevät pieleen, mutta valitettavan usein osun oikeaan. Sitä vain tässä mietin, että saisin varmaan edelleen odotella ja ihmetellä, ellen olisi itse kysynyt. Argh! Mitä energian tuhlausta!

Nyt voi mennä tovi jos toinenkin, että uutta tapaamista virittelen. Luottamus tärähti nyt sen verran, että olen varuillani.

***
Anu sai kuitenkin aamun maistumaan mansikalta. Linkkauksella kiitän ja niiata niksautan, koska en ole tähänkään mennessä merkkejä kellarin seinille ripustanut, enkä taida sitä tehdä jatkossakaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö välittäisi ja tykkäisi hyvää moisista muistamisista. Eteenpäinlaitto on vain niin hankalaa; kaikki lukemani bloggaajat ansaitsevat kunniamerkkejä.

9.8.2009

Kyllä pannaan

Tuuliviiri rauhaton - sopisi liiankin hyvin tämän hetken tunnusmusiikiksi. Pää ja kalenteri on taas täyttymässä kaikenlaisesta, mikä ei sinne ole tavallisesti kuulunut. Hämmentäviä aikoja elämme, joten pientä täpinöintiä on ilmassa.

Kyllä-sana joutaisi narikkaan minun sanavarastosta vähäksi aikaa. Toisinaan se kattaa myös kaikki ei:n vastakohtaa vastaavat sanat. Vielä eilenkin harmittelin, miten väärässä kohtaa kyllä voi aiheuttaa väärinkäsityksiä ja sitä kautta mielipahaa. Tai jotain. Tiedän, että tein taas kärpäsestä härkäsen, ja asiahan kuitattiin jo selväksi, mutta kun harmittaa ja nolottaa omat sanavalintani. Tekisi mieli poistaa koko kommentti tai ainakin korjata sitä. Ei ole kovin hyvä yhdistelmä lukea ja kommentoida blogeja ja samalla katsoa televisiota. Alan lipsua.

Mutta mitä tästä opin. En mitään. Muistutti vain, että tarkkuutta, tarkkuutta, koska suomen kieli on niin monipuolinen ja monimerkityksellinen. Riippuen myös, missä sanassa on se paino.

Jospa pääsisin tämän(kin) asian yli nyt suosiolla.

Etteenpäin!

Palatakseni kuitenkin vielä Anun blogiin, koska hän oli ties monesko pesupähkinöistä kirjoittava. Päätin lopulta, että alkavalla viikolla kipaisen kaupassa ja haen niitä kokeiltavaksi myös tähän huusholliin. Vanhaa nestemäistä pyykinpesuainetta on vielä jäljellä ja on tarkoitus niitä ostaa myöhemminkin. Sen verran kuitenkin olen luetun perusteella kerännyt ennakkotietoa, että vaikeita tahroja pähkinät eivät irroita, mutta eivätpä ole tehneet sitä myöskään ns. tavalliset pyykinpesuaineet. Varsinaista valkopyykkiä meillä tulee todella vähän, koska suurin osa vaatteista on mustia tai jotain sinnepäin, joten senkään suhteen ei liene estettä käyttää pähkinöitä. Ja ainahan on se varapullo nestemäistä jemmassa. Luin jostain myös sen, että välillä kannattaakin pestä jollain muulla kuin pähkinöillä, niin ei kone ala haista. Tämä siis toisen käden tietona; minen vielä sano juuta enkä jaata. Täytyy ensin kokeilla.

Ensi viikolla taidan mennä testaamaan, miten onnistuu saada passi ilman passia. Tästähän on ollut joskus naputtamisen aihetta, koska minusta ne ohjeet ovat vähintäänkin hassuja. Mutta kohta lienen taas yhtä kokemusta rikkaampi ja voinen kertoa, riittikö se pelkkä ajokortti vai mitä ne vaativat todistaakseni, että miehän se vain olen.

Enpä tässä ole kuin vuosikaudet jahkaillut sen pahaisen vihkon hommaamisen kanssa ja nyt päätin hoitaa senkin alta pois. Tiedä vaikka pääsisin käyttämään sitä jo tänä syksynä. Jänskättää!

7.8.2009

Kutittavaa

On taas iso ratas lähtenyt pyörimään. Vai johtuuko kaikki vaan hyvästä kuun asennosta. Aivanpa se ja sama. Pääasia, että kiiri on nyt suht hyvä.

Olen siivoskellut hiki hatussa (lievästi sanoen) ja siirtänyt huonekaluja eestaas. Käytän tekosyynä vaikkapa asuntomessujen antamaa inspiraatiota ja tunnetta siitä, että jotain tarttis tehä, mutko mihinkään suurempaan (remonttiin tai uuteen huonekaluun) ei ole varaa, niin tehhään sitte olemassa olevalla. Ja kun aikani tuumailin ja jahkailin, niin pari päivää se vei -tällä kertaa. Harjoitus jatkuu taas seuraavalla kerralla, kun tämä nykyinen järjestys alkaa tympiä. Tai joku muu asia.

Pitäisi kai kiittää joskus uusia naapureita, koska heidän ansiostaan imuroin nykyään mielelläni. Ja tavallista useammin. Ei vaan jaksa kuunnella sitä meteliä, mikä niistä lähtee. Koko konkkaronkasta. Hyvää tässä on myös se, että herään muutenkin jo kuuden jälkeen.

Työrintamalla puhaltaa sen verran, että sen just ja just huomaa. Menen ensi viikolla työhaastatteluun. Toki nyt kun sen taas kirjoitin ääneen, kaikki menee pieleen ja yritys jatkuu aina vaan. Mutta tilanne tällä hetkellä on aika kutkuttavan jännittävä. Odottava. Ehkä odotan ihmettä tapahtuvaksi. Kokemusta ainakin.

Kuva on Asuntomessuilta.

4.8.2009

Täysinäinen pipo

Huokaus.

Kokonainen heinäkuu humpsahti suht kivuttomasti ilman näitä päivityksiä ja jaarituksia. Toki täysin ilman nettiä en ollut, siitä pitivät huolen mm. kuvaplöki, naamakirja ja muutamat blogit. Joku roti irtaantumisellakin!

Eilen alkoi tosin tuntua siltä, miltä pitääkin; kirjotuttaa. Vähän sama kuin kutituttaa. On pakko päästä koneen äärelle ja naputtaa ulos kaikki se, mikä pyörii mielessä. Delete hoitaa loput. Katsotaan, mitä jää jäljelle.

Kesällä tapahtunutta


Kuva kertonee enemmän kuin kannattaisi selitellä. Olen yrittänyt ulkoiluttaa itseäni ja kameraa ja etsiä uusia kuvaus- ja piipahduspaikkoja. Pitäisi vaan jaksaa ja uskaltaa kiertää enemmän. Pyörä on mitä mainioin kulkupeli, kunhan vain kunto kestää.

Aasinsiltana pyörinkin blogeihin, joista on sananen sanottavana. Lomareissulla jäi vähän rästiin kissablogin seuraaminen, mutta olen kirinyt lukemalla kuulumisia ja seuraamalla nyt kahden kisun arkea. Näin ei-kissaihmisenä on vaan pakko todeta, että aivan ihania!

Yksi viime aikojen (no, pitemmältä ajalta tokikin, mutta varsinkin tämän kesän aikana) suosikkiseurantakohteistani on ollut tämän neidin blogi (jos toinenkin). Mietin pitkään, miten ne tulleet ajatukset ja tuntemukset merkintöjä lukiessa muotoilisin, koska siinä on se vaara, että ne luetaan väärin; mielinkielinkehuina tai jonain. Miten voi sanoa puolihuolimattomasti, että tykkään tavastaan kirjoittaa arjestaan ja tapahtumista ym. On ihana lukea näin vähemmän sosiaalisena ihmisenä niin valoisia [keksittävä kenties toisenlainen adjektiivi] merkintöjä, joista tulee itsellekin hyvä mieli. Joistakin asioista (esim. työelämän järjestäminen niinkin kätevällä tavalla) olen rehellisesti, mutta terveesti kateellinen. Voisinpa melkein sanoa, että olen nykyään Mari-fani hymiöllä.

Muuten vain hauskuutta olen löytänyt tuolta ja kauniita kuvia esim. tuolta.

FB

Koukutukseni naamakirjaan on ja pysyy. Tai nykyään se on oikeasti hyvä yhteydenpitovälinekin. Sitä kautta on tullut uusia, mutta myös vanhoja tuttavuuksia/kavereita. Teinpä tässä kerran senkin, että poistin yhden kaverin - enkä kyllä kadu. Kaduin sitä, että menin tekemään kaveripyynnön. Mikä lie limppi oli ajatuksissani, kun klikkasin pyyntöön saakka, kun hänet löysin toisen kaverin listalta. Ollaan vanhoja koulukavereita, mutta sen jälkeen - ei mitään. Helpotti, kun sain asiat taas järjestykseen ja piuhat omiin käsiin. Kaikkeen sitä haksahtaakin hyvänä päivänä. Hmph!

Niistä tilapäivityksistä (mietinnöistä) haluaisin sanoa pari sanaa, mutta kirjoitankin sen tänne. Ketä kiinnostaa ihmisten työvuorolistat?? Ei minua ainakaan. Minulle on yksi lysti, meneekö joku ilta- vai yövuoroon - vai tuliko just töistä/onko töissä/ montako vapaata on tulossa. Toki töistään voi kirjoittaa, mutta se, että miten! Sillä on vissi ero. Olen mielessäni vannonut, että jos joskus vielä pääsen töihin, en taatusti kirjoita aamulla "lähdenpä tästä töihin" ja kotiin palattuani "tulin töistä". Argh! Menenpä tästä pas...

Työkuvioita

Aika tasaisen harmaata näyttää olevan. Yritystä on, mutta katsotaan johtaako se taaskaan mihinkään. Yhden kortin suoritin tässä kesällä, josko se tuottaisi yhtään parempaa tulosta. Aika näyttää. Eihän ne työt (enää) nykyistä alaani olisi, mutta jotain järkevää tässä olisi päästävä tekemään palkkaa saadakseen. Alkaa tämä liiton rahoilla eläminen ja kituutus tympiä. Toki hyvällä omallatunnolla olen, koska osittain omalla tienestillähän nuokin rahat on raavittu kasaan. Se vain tuntuu tökkivän, että pelkästään rahan takia kaipaan takaisin työelämään. Kovinpa se motivoi.

3h+k+s+p

Asumiskuviot on edelleen samat. Valitettavasti. Käynti asuntomessuilla ei kyllä yhtään helpottanut tätä ajatusleikkiä ja suunnittelua. Nyt voisin jopa kuvitella muuttavani omakotitaloon, jos vain ympäristö- ja muut asiat natsaisivat kohdilleen. Josta tulikin mieleeni, että toivottavasti edes joidenkin haaveet toteutuu ja kaikki käy parhain päin. Jännittävää!

Huonona -tai hyvänä, miten sen nyt ottaa - hetkenä ollaan puhuttu miehen kanssa paluumuutosta. Ei nyt aivan kotiseudulle, mutta sinnepäin. Ei mikään mahdoton ajatus toteuttaa, mutta se ajoitus tässä mietityttää. Onnensanat ei ole tuonut vieläkään sitä suurempaa voittoa ja lottoan sen verran harvoin, että sillä tavalla tuskin tulee ylimääräistä, joka ratkaisisi nämä taloustuumailut kerta laakista. Mies on suunnitellut työkuvioita ja elättelee hänkin yhtä mahdollisuutta, mutta ei taida olla järkevää ihan vielä just nyt heti laittaa asioita eteenpäin. Olen pelkuri, myönnän. Toisaalta, onko tässäkään mitään järkeä, että hermo kireällä asutaan tässä, kun voitaisiin elellä auvoista arkea jossain muualla omissa oloissamme oman pihan laitamilla. Eihän tämä vaatisi kuin askellusta pankkiin ja neuvotteluja - ja suuntaamista eteenpäin toisaalle.

Haaveita, unelmia... Pakko elätellä niitäkin, ei tätä muuten jaksa. Olen lohduttautunut sillä, että taannoinen tänne muuttokin vei reilun vuoden. Haaveilusta suunnittelun kautta muuttoon. Jos miehen työtilanne ei olisi näinkään hyvä kuin mitä nyt on (koputusta), ei päätösten teko olisi ollenkaan näin hankalaa. Liekö se on järki kumminkin taustalla, joka jarruttelee.

Syksy 2009

Elokuu alkoi ja olen siitä enemmän kuin tyytyväinen. Se tietää syksyä ja syksyllä tapahtuu aina kaikenlaista. Niin tänäkin vuonna. Sitten vielä kun tapahtuisi myös mukavia yllättäviä asioita, niin mikäs sen parempaa. Kaikkea odotellessa.