30.5.2009

Mokkulalla eetteriin

Päiväkahvit parvekkeella. Vielä aivan paras hetki, kun aurinko ei ole lämmittänyt tätä paahtavaksi helv.. hellekopiksi. Mukavaa toki auringonpalvojan kannalta, mutta olenko joskus kertonut olevani sellainen.

Piti liittämäni tähän omenapuunkukkia, joita sain kuvattua tässä päivänä eräänä. Taisi olla ensimmäinen, muttei toivottavasti viimeinen kerta, kun näin ne niin läheltä, kosketusetäisyydeltä. Mutta koska olen "väärällä" koneella ja kuvien siirtohässäkkä ei nyt innosta, teen sen joskus myöhemmin. Olen kyllä testannut kesälomaa varten, miten saisin hoidettua kuvablogin päivitystä myös mökkiolosuhteissa ja se toimi. Tarvittiin vain kortinlukija ja senhän hommasin aikoinaan jo diskettejä varten. Nähtäväksi jää, miten hyvin mokkula toimii ja pääsenkö nettiin. Muuten tekniikka on hallussa. Mitäpä ei nettiriippuvainen testaisi ja varmistaisi etukäteen.

Aktivoiduin männä viikolla taas työhakemusten teossa, vaikka aioin vasta loppukesästä. Iski vain sellainen ahistus ja veetutus, että jotain tässä pitäisi päästä tekemään, jotta saisi rahaa. RAHAA. Ikävä motivaattori, mutta silloin, kun sitä rahaa ei ole tarpeeksi, se kummasti potkii eteenpäin. Välillä menee ihan ok, toisinaan jopa paremmin, mutta sitten kun alkaa liikaa miettiä ja vallankin omaa "kohtaloa" raha-asioiden lisäksi, on tunnetila kaikkea muuta kuin iloisen leppoisa. Siinä voi äkkiä muutama tuskan- ja itsesäälin- ja -inhon kyynel vierähtää, mutta kun sen tekee ja nukkuu muutaman yön yli, niin johan helpottaa ja voi katsella vähemmän sumein silmin eteenpäin.

Tämä ylenmääräinen vapaa-aika ei tuota ongelmia. Voisin mieluusti kuvitella olevani vaikkapa eläkkeellä ja nauttia arjesta ja sen rutiineista, kuten nytkin, eikä silloin tarvitsisi pokkuroida työvoimatoimistonkaan tahtojen ja sääntöjen mukaan. Ainut, mikä tuottaa tuskaa on saada rahat riittämään. Aika ei todellakaan tule pitkäksi ja keksin edelleen kyllä tekemistä päivien kuluksi, jos niikseen tulee. Ihmiset kun yleensä jaksavat päivitellä, eikö minulla työttömänä tule aika pitkäksi. Asennekysymys.

Toki rahojen riittävyys tai riittämättömyyskin on asennekysymys. Onko pakko olla auto- ja asuntolainaa, muista (pienistä) veloista ja laskuista puhumattakaan. Meidän tapauksessa on. Asumiskulut on tällä hetkellä pienemmät, kuin mitä vuokralla asuessa ja muutenkin asumismukavuus on aivan toista luokkaa. Loppuajan kun muistaa, ken muistaa.

Illaksi on lotottu ja veikattu, joten niissä itää taas pieni toivonkipinä. Muutama hassu rivi, mutta onpa edes yritetty.

25.5.2009

Merkillepantavaa

Kummasti sitä huomaa ja rekisteröi, jos kauppaan mennessä tai sieltä poistuessa on myyjä/t kuin myrkyn nielleitä eikä esimerkiksi sitä pientä tervehdyksentynkää edes tule - tai jos liikkeessä toimitaan täysin päinvastoin, kuten tänään.

Poikkesin paikallisessa vaateliikkeessä ja sain oloni tuntumaan vähintäänkin omituiseksi. Yleensä siihen kauppaan astuessani (jota tapahtuu keskimäärin kerran vuodenajassa ja olen ostanut sieltä tasan yhden vaatekappaleen joskus viime talvena) teen tuon ensimmäisen huomion, että hyvä, kun hein sanovat. Mitkähän asiakashuomaavaisuuden kampanjapäivät siellä nyt on menossa, koska vastassa oli heti tervehtivä myyjä, toinen ja kolmas heti nurkan takana, loput kenties takahuoneessa tarkkailemassa kontakteja. Ensin tervehtinyt tuli hetken päästä jopa kysymään, tarvitsenko apua. Olinko sen näköinen? Vai olivatko he valmiita opastamaan, että äitiysvaatteet on tuolla päin. Tai kenties he olivat uusia ja innokkaita kesätyöntekijöitä/myyjiä. Vai luulivatko he minua haamuostajaksi. En todellakaan tiedä.

Hämmennyin käytöksestään kuitenkin niin paljon, että häivyin säällisen ajan päästä kaupasta vähin äänin pois. Ei minulla ollut aikomustakaan sieltä mitään ostaa, melkein persaukisena, kunhan kiertelin ja katselin. Toki jos vastaan olisi tullut jotain aivan ehdotonta kesävaatetta, olisin ehkä voinut tehdä poikkeuksen, mutta liian palvelualttiit myyjät saivat epäilykseni heräämään, että nyt ei ole kaikki ihan normaalia. Joskus näinkin päin. Valittaen totean.

Siitä en valita, että Mintulta (anteeksi tuttavallisuuteni) on tulossa uusi kirja syksyllä.

Mutta mitä kuuluu Haahikselle? Lukisin ja tietäisin, jos voisin. Plääh!

On pitänyt myös monta monituista kertaa mainita tästä kissasta, joka on koukuttanut minut ihan täysin seuraamaan päiviään ja tapahtumiaan. Nytpä sen muistin. En ole kissaihminen alkuunkaan, mutta se unohtuu aina tuon blogin kohdalla.

Minulla on lomakuumetta tai ainakin maisemanvaihdostarvetta, vaikken sitä myönnä. Tajusin sen tänään, kun istuin parvekkeella lukemassa ja "kuuntelin" päiväkodin lasten kirkas- ja kovaäänistä huut..leikkimistä ja lähitienoon rakennustyömaan nakutusta ja räjäyttelyä. Väkisinkin tuli mieleen, että kunpa tästä pääsen järvenrannalle ja laiturille kuuntelemaan hiljaisuutta, niin eiköhän se tästä taas.

Muutamaa tuntia myöhemmin luin, että Inkinen on löytynyt.

19.5.2009

Toikkarointeja

Eilinen pyöräilylenkki oli taas sen verran kulmia kurtistavaa (muistui kummasti Elegian kirjoitus kommentteineen mieleen ja nyökyttelin mielessäni päätä, miten samaa mieltä taas olin ja miten totta ne esiin tulleet esimerkit on myös tässä kaupungissa ja kaupunginosassa. Siihen lisäksi vielä keskellä kulkuväylää juor.. juttelemaan jäävät ihmiset sekä linja-autoista pysäkille hyppivät matkustajat, joita tosin olen oppinut jo varomaan ja samasta syystä astun itse pysäkille varovasti, koska en halua jäädä pyöräilijän alle.), että päätin tänään lähteä käymään linja-autolla kaupungissa. Sen olen tosin päättänyt, lehtikirjoitteluista huolimatta ja/tai niiden ansiosta, että pyörän kelloa käytän jatkossakin. Siinä on sen verran häijy ääni, että ihan mielelläni pirautan. Siinäpä oppivat toikkaroimaan.

Omista toikkaroinneistani voinen mainita sen verran, että kävin taannoin katsomassa Harmajan keikan. Jahkailin taas aikani, mutta olin jotenkin niin täpinöissäni siitä orkesterista (musiikista), että ajattelin sen olevan elämäni tilaisuus nähdä ja kuulla sitä ihan livenä. Ja olihan se hyvä. Paikkana Sputnik oli minun mieleen ja voi olla, että jos keksin joskus jonkun hyvän syyn, menen sinne toistekin. Helppo mennä ja olla. Ei siihen muuta (tai muita) välttämättä tarvita.

Kesän ja syksyn ohjelma- ja tapahtumahärdelli alkaa muuttaa muotoaan ts. muodostua joksikin (mennäkseen taas pieleen, mutta se on sen ajan murhe). Olin jo hakemassa yhteen koulutukseen, mutta koska selvisi, että valinnat ovat epämääräisesti (tarkkaa päivää ei tiedossa) samaan aikaan, kun meidän pitäisi olla kotikotona, jättänen tällä hetkellä haun myöhempään ajankohtaan. En todellakaan ota sitä riskiä, että joutuisin perumaan pohjoisen reissun vain jonkun varttitunnin haastattelun takia. Varsinkaan, kun syksyllä taitaa olla toinen mahdollisuus samaan koulutukseen. Hullu saa olla, muttei tyhmä.

Mies pitää lomansa kahdessa osassa, joten pientä reissuntynkää on luvassa myös elokuussa. Varasi mökinkin "jostain päin Suomea". Syksylle on hankittuna teatteri- ja konserttiliput, joten enää puuttuu vain syksyn sävel ja vähemmän raskaat askeleet.

4.5.2009

Potkua viikkoon

Otin aamupäivällä riskin ja lähdin polkemaan tutun autotien vierusvartta lähikunnan puolelle. Riskin siitä teki se, että oli luvattu sadetta ja pyöräilykuntoni on vielä pohjalukemissa. Kartta ja kamerat polttivat laukussa, mutta aika vähälle käytölle ne pääsivät, koska vettä alkoi ripotella siihen tahtiin, että päätin palata mutkien kautta kotiin. Oheinen kuva on sieltä mutkan varrelta.

Lenkki otti sen verran koville, että kävin kaupan kautta tarkistamassa, olisiko siellä niitä uusia Pätkiksiä. Ei ollut, mutta löysin (kun pengoin) uuden Kotiuunin DuoMunkkipussin. Vappu meni jo, mutta munkit maistuvat harvakseltaan pitkin vuotta. Niin, vaikka minun piti rajoittaa, mitä suuhuni lapan.

Eilinen ja tämä päivä on mennyt myös puhelinatktukena, vaikka tällä kertaa vähän heikoin tuloksin. Hankalaa nämä välimatkat, kun ei voi mennä paikanpäälle ja tehdä itse, ts. napsutella, kuten omaa konetta. Aina se jotenkin on lähtenyt toimimaan, jos on takkuillut. Koulussa jo opin niiden koneiden kanssa, että tarpeeksi kun napsutteli ja katkoi virtoja ja käynnisti uudelleen, niin heti helpotti. Nettiyhteyskatkoihinkin olen löytänyt keinot, jotka tähän asti on tepsineet.

Käytiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa Haraldissa syömässä. Hyvä oli ruoka ja kaikki toimi muutenkin moitteetta. En tosin vessaa testannut. Laskin kierosti, että nyt jos koskaan oli mentävä, koska vappuna ei huvittanut mennä sinne ryysikseen (ylipäänsä kaupunkiin) ja ensi viikonloppuna on ruokapaikoissa äitienpäivähärdellit. Mies on muuten vaan ollut tulisilla hiilillä, kun edessään on yksi "tulikoe". Väitän, että siitä myös johtuu huonohkosti nukutut yöt, eikä tästä uudesta huonejärjestelystä. Hmph!

Tuleva viikonloppu menee lennossa, kun on pihatalkoot. Intopiukkaista porukkaa, kun ei yksi päivä riitä. No, kieltämättä tekemistä riittää. Sopii toivoa, että nämä sateet tuli nyt eikä loppuviikoksi.