27.11.2007

Uskottavahan se on

Jännä, miten se auttaa, kun nukkuu kunnon (noh, enpäs liioittele, olen paremminkin = katkoitta nukkunut männä kuukausina) yöunet ja kätisee ääneen pahaa oloa pois. Heti oli tänään parempi olo ja helpompi hengittää! Se taas ei merkitse sitä, etteikö töissä olisi edelleen se sama vanha meininki. Pääasia kuitenkin, että tänään oli paremmin. Se toimii sittenkin! Suotuisat tuulet vähemmälläkin puhurilla.

Jotain ihmeellistä tässä on muutenkin ilmassa, koskapa olen häärännyt keittiön puolella enemmän, kuin tavallisesti. Viikonlopusta lähtien kotikokkauksia mennen tullen palatessa, aamut on taas pienen tauon jälkeen alkaneet kaurapuurolla ja ruokalautaselta löytyy tavallista useammin myös salaattia*. Toivoa ei ole siis vielä menetetty. Minkään suhteen. Tänään jopa tein lihapullia. Mainitsemisen arvoista se on siksi, etten edes muista, koska olen viimeksi niitä itse pyöritellyt. Hävetysnolotus. Piti kaivaa keittokirjoja naftaliinista ja pölyn peitosta ja hyvänä lisänä on taas ollut Marien Sekasoppa. Kiitos ja niiaus. Inspiksiä ja vaihtelua tässä on kaivattukin.

Sopii toivoa, että tätä reipasta jaksoa riittää vielä useammallekin päivälle. Kokkailu on taas mukavaa, kun sen tekee vapaaehtoisesti ja positiivisella asenteella. Ja onhan se hyvää vaihtelua työpäivälle; eipä ainakaan tule liiaksi mietittyä työjuttuja, kun pitää keskittyä olennaiseen.

Muutakin ilon aihetta tässä on, kun oikein mietin. Löysin nimittäin paikallisesta kaupasta (terveisiä Annalindalle!) LowePron kameralaukun. Kunnon veska on ollut haussa ja nyt se löytyi myyjän avustuksella. Useampaa mallia oli tarjolla, mutta hinta ei tällä kertaa ratkaissut, vaan se, miten hyvässä tai huonossa kunnossa kamera tulisi säilymään. Yllätys oli myös se, että vaikka pidin ostettua laukkua suht tyyriinä, nettikaupoissa se oli 10 - 30 euroa kalliimpi. Että ei paha valinta.

*Salaatti-innostus lähti siitä, kun löysin Äs-kaupasta valkosipuli--näitä, onko ne nyt krutonkeja meän kielellä, vai mitä. Ai, että! Älköön kukaan tulko sanomaan, että ne on terveydelle haitallisia. Minä sanon, että maistakaa ja nauttikaa!

26.11.2007

Se siitä hyvästä kuun asennosta

Mukavan viikonlopun jäljiltä oli entistä pahempi siirtyä taas tähän arkeen. Paha paha maanantai alkaa olla takana ja pitkä viikko vielä edessä. Huokaus. Risaviikkokin vasta edessäpäin. Eikä tätä olotilaa helpota edes virallinen tieto töiden jatkumisesta ja palkannoususta. Raha ei tod. tee onnelliseksi, mutta eihän minulla ole varaa eikä kanttia sanoa ei. Eikä paljon muutakaan, johan se on nähty.

Jätän pari lausetta sanomatta, koska ne olisivat sitä samaa, mitä olen naputellut viimeiset viikot. Väsyttää, vaikka ei väsytä. Olen nukkunut hyvin, ei se sitä ole. Ottaa vaan voimille olla niin kuin en olisikaan. Elohiirikin on taas pitänyt seuraa jo monta päivää. Tänään kotimatkalla läpi Keskustorin teki tiukkaa, etten olisi pillahtanut itkuun. Jokohan ne myöntäisivät lepolomaa? Ei tässä fyysisesti mitään hätää, mutta napsahtaa se viulunkielikin jossain vaiheessa.

Tilannetta ei helpota yhtään se, että naapuri soittaa mollisäveliä pianolla. Kaunista. Tykkään tuosta soitosta/harjoittelustaan, kuka lieneekään. Itku vaan on herkässä muutenkin.

Tästä ei ole kuin yksi suunta. Suihkuun ja untenmaille. "Huomenna on paremmin" - en usko siihen enää, ennen kuin näen.

25.11.2007

Minne tuuli teidät kuljetti

Eilinen googeltusiltama tuotti monenlaista tulosta ja yllättäviä löytöjä myös hyvässä mielessä. Silmät ristissä muistelin ihmisten nimiä ja kokeilin onneani. Osa ihmisistä on edelleen teillä tietymättömillä, osa taas niillä kujilla, missä viimeksi tavatessamme. Muutamat ovat tehneet sitten muuten vain uusiakin aluevaltauksia. Kuka oli kiertueella Euroopassa, kuka töissä radiossa tai televisiossa, kuka julkaissut kirjan/kirjoja. Paljon mukavia asioita.

Saarallekin mainostamani Koulukaverit -sivusto on osittain jo menettänyt hohtonsa ainakin minun puolelta. Kyllähän se on edelleen yksi hyvä konsti etsiä vanhoja tuttuja ja kavereita, mutta onneksi on google, joka kertoo paljon myös niistä, ketkä eivät sille oppilassivulle rekisteröidy. Toki, jos olisi yhtään kiinnostunut esimerkiksi järjestämään tapaamisia tai osallistumaan luokkakokouksiin, sitä varmasti lukisi ko. sivustoakin myös ihan eri mielenkiinnolla. Oma kiinnostukseni vanhoja luokkakavereita kohtaan on hiipunut sitä mukaa, kun vuosia on tullut lisää. Kieltämättä joidenkin kohdalla uteliaisuus on ja pysyy, mutta ne kuulumiset voi vaihtaa sitten, kun törmätään kotiseudulla. Muutenkaan ne omat koulumuistot eivät olleet niin ratkiriemukkaita, että niitä kaiholla muistelisin.

Sattumalta löysin eilen myös uuden ohjelman, joka alkaa tammikuussa, Punklandia. Ei passaa unohtaa.

24.11.2007

Edellisen otsikon voi unohtaa

Liikuskelin illan aluksi tuolla netissä - en enää edes muista, millä asioilla. Sivu johti toiseen, toinen kolmanteen - kunnes yhtäkkiä törmäsin tietoon, mikä jysähti päin naamaa. Vanha tuttavani vuosien takaa oli saanut jo reilu vuosi sitten aivoverenvuodon.

Vanha uutinen, mutta olen ollut täysin uutispimennossa, syystä, että jatkoin eloani vähän toisaalla ja toisella tavalla.
Olin ja olen tippunut kärryiltä ja niistä porukoista, joissa tutustuttiinkin aikoinaan, mutta toki nimen ja taustat muistan.

Löysin etsimisen jälkeen sivuston, mistä päivitin menneet kuukaudet ja toipumisen. Itkutti ja pelotti, miten juttu etenee, mutta tällä hetkellä tilanne taitaa olla ihan hyvä, ainakin mitä olosuhteisiin tuli.

Onneksi on kuntoutus ja periksiantamaton luonne.

Onneksi on google.

Heti on kevyempi olo

Parasta näissä lauantaiaamuissa on se, että vaikka kuinka herää 5.35, niin sitä tajuaa voivansa vielä kääntää reilusti kylkeä ja nukkua seuraavaan herätykseen asti. Tänään se oli taas lähempänä kahdeksaa. Kiiri on paljon parempi, kun ei tarvitse suoriutua työmatkalle, vaan voi poiketa vaikka torille. Kuten tänä aamuna. Turhan harvoin tulee talvikeleillä siellä käytyä, mutta tänään otin asiakseni.

Lehdestä bongasin jutun Älä kailota -kampanjasta. Minusta se sopii hyvin myös työpaikoille. Tai pitäisi suunnata. Toivoa sopii, että työkaveri on huomannut saman jutun ja tuntenut pistoksen rintapielessään samaan aikaan, jolloin minä häntä ajattelin. Että pitäisikö tuo lehtijuttu leikata ja viedä hänen työpöydälleen. Että tajuaisi jo viimeinkin. Ja sama se, millä soittaa, kun kailotusta tapahtuu sekä kännykällä, että lankapuhelimella. Kunhan vain ottaisi muutkin huomioon ja pitäisi suuta pienemmällä. Vaan kun ei. Odotan oikein seuraavaa hetkeä, että pääsisin huomauttamaan. Olen mielestäni tarpeeksi sietänyt ja kerännyt rohkeutta. Hah.

Turisti kirjoitti hyvästi. Tottahan tuo ja tunnen ajoittain huonoa omaatuntoa, koska lipeän nykyään niin useasti muka sille helpoimmalle tielle. Työpaikalla tulee syötyä joskus omia ruokia ja eväitä, mutta myös mikropöperöitä - ja mikä pahinta, olen alkanut käydä viimeisen vuoden aikana ruokatunneilla roskaruokalassa aina silloin tällöin. Se kaikki näkyy ja tuntuu kyllä jo vyötäröllä, joten ei haittaa ollenkaan muistuttaa ja vääntää veistä haavassa, olkoon sitten ammattilainen tai vähemmän pro. Maalaisjärjellä ja alan entisenä työläisenä tuon ymmärrän kyllä hyvin, mitä Turistikin kirjoitti, mutta se (m-järki) on minulta kuulemma muutenkin vähentynyt tänne muuton jälkeen.

Tänään kauppareissulla päätin, että nyt alkaa taas uusi tiukempi vaihe arjessa. Enemmän omatekoista, vähemmän karkkia, siinä sivussa jos askelluksia. Ja nyt potut kiehumaan. Kuorineen päivineen. Siitä se taas alkaa.

23.11.2007

Ressihapatusta

Tällä viikolla on tullut aika monta uutta Postcrossing -korttia, joten se ajankulu ja päivien piristys on taas hyvällä tolalla. Kesällä tuntui, että homma on vähän jäissä, mutta taisivat ihmiset enemmän matkustella, kuin postikortit. Oli aika tahmeata korttivaihtoa.

Tänään löytyi postin seasta melkein henk.kohtainen kirje, joka alkoi sanoilla
"Tiesitkö, että solujen hapettuessa syntyy jätettä, jota kutsutaan vapaiksi radikaaleiksi. Kun vapaita radikaaleja on liikaa, ne nopeuttavat solujen vanhenemista. Kyse on hapetusstressistä."
No, en kyllä todellakaan tiennyt! Piti lukea pariin kertaan, että puhutaanko nyt politiikasta vai mistä. Ei puhuttu, koska kirje tuli Jees Rokkerilta.

Ihan sama, mitä ressiä, mutta olen lihonut taas pari kiloa. Vaan onko ihme, kun suklaa maistuu ja ylimääräiset ulkoilut ei vaan huvita. On mukavempaa asettua töiden jälkeen aloilleen ja märehtiä menneitä ja miettiä tulevia. Ensi kesänä on täyspitkä kesäloma. Tai ainakin niin pitkä, kuin raskin pitää. Toivottavasti olen ensi vuonna viksumpi ja pidän useammin lomia, vaikka jo heti tammikuussa, jos niikseen tulee.

Hihkumisen aihetta on jo nyt vaikka sitten väkisin - onhan nyt viikonloppu edessä. Jei! Ääni väristen...

22.11.2007

Lisää kakkua

Pitihän se arvata, vaikka toisin vähän toivoinkin. Pesti talossa tullee jatkumaan vielä monta kuukautta. Pomon väliaikatiedotus oli sitä luokkaa, etten tiennyt, miten siihen pitäisi suhtautua. En sentään itkuun pillahtanut, vaikka lähellä se oli. Nimittäin pettymyksestä. Lopullista varmistusta ja virallista paperia vaille ollaan työparini kanssa, mutta emme siis pääse ansaitulle lomalle vieläkään. Kyä vähän nyppii, kun oltiin niin jo asennoiduttu, että se taisi olla tässä tämä aherrus, mutta voi voi. Täytyy kaivaa ne hanskat jostain tiskin alta.

Järki (ja mies) sanoo, että hyvähän se vain on; olla töissä ja olla huolestumatta huomisesta ja elannosta, mutta kun tunne on viime aikoina ollut vähän sitä sun tätä. On vähemmän mukavaa mennä töihin, kun joka aamu ketuttaa jo valmiiksi, eikä se siitä päivän mittaan ole muuksi muuttunut.

Tänään helpotti kovasti, kun pakostakin tuli puheeksi yhden työkaverin kanssa ne ahistavat ja ketuttavat asiat. Oli vähän selvitettävä, miksi en hihku ilosta ja autuudesta jatkopäätöksen jälkeen. Viisi minuuttia, mutta se riitti, taakka mielestä putosi puolella. Ollaan samaa mieltä siitä, että ne negatiiviset asiat pitäisi ottaa kunnolla pöydälle ja ruotia asianosaisen kanssa, mutta koska ja miten - se on vielä mietinnässä. Oikeaa aikaa ja paikkaa odotellessa. Niin, vaikka sillä odottelulla ei kyllä hyödy kukaan.

Tämä tilanne vaikuttaa niin moneen ja moniin, ettei tosikaan. Kukaan ei vaan näköjään uskalla nostaa kissaa pöydälle, ellei sitten kertalaakista päätetä porukalla, että nyt on aika. Sen se vaatisi, huomattiin sen lyhyen viisiminuuttisen aikana, kun tilanteesta puhuttiin. Pinnan alla kytee ja jos sitä muutosta ei pian tapahdu, räjähdän oikeasti! Se on niin lähellä. Pommi tikittää jo... Eikä minulla ole edes pms! Kansankielellä tämä on kestovitutusta. Piste.

Täytyykö minun taas olla se pahanilman lintu, joka kenties pilaa sen lopunkin ilmapiirin ja yhteishengen ottamalla esille ne asiat, jotka minua ärsyttävät suunnattomasti ja vie kaikilta työrauhan? Koska niinkin voi käydä, että jos otan asiat esille, taustatuet vaikenevat ja se taustatuki onkin pelkkää sanahelinää.

Valitan ja totean, että viime merkinnät ovat olleet melkein tätä yhtä ja samaa, mutta minkäs teen. Minun päiväkirja, minun arkea. Ei pää kestä, ellen pura tätä muuallekin, kuin miehelle.

20.11.2007

Virkeämminkin voisi iltansa viettää

Luulin keksineeni hyvän idean tässä iltana muutamana, mutta googlattuani tein löydön. Turvallisia sateenvarjoja on jo olemassa. Mistähän niitä itselle saisi. Mielessäni näin (mieluummin mustan) varjon, jossa olisi varjon päällä heijastavia palloja tm. kuvioita - ja yksi vaihtoehto olisi ollut tuollainen, jonka jo joku viksu on kehitellyt. Loistava homma!

Muita innovatiivisia ajatuksia ei sitten oikein olekaan ollut. Kaikki se vähäinenkin virta menee päiväsaikaan töissä, ellei sitä ole imetty kuiviin energiasyöpön taholta. Alkaa väsyttää ja rasittaa tämä näytteleminen, että "kaikki on ok, mikään ei ketuta". Välillä kyllä tunnen, miten oma naamani on niin norsun korvalla, että tyhmä täytyy olla, ellei käsitä, mistä tässä kiikastaa. Tai kuka ja mikä pinnaa kiristää. Helpottaa aina välillä pitkin päivää, kun voi joidenkin sorvikavereiden kanssa puida tilannetta. Lohduttaudutaan sillä, että kyllä se totuus valkenee aikanaan. Harmittaa vaan, että nyt tuo on varsinainen suojatyöpaikka aika monelle.

Omani ja muutamien muiden tilanne on vähän katkolla. Jatko on fifty-sixty; toisaalta olisin helpottunut, jos jatkoa ei tule - silläpähän tuosta pääsisi, mutta pahaa pelkään, että jatkonakki napsahtaa. Toisaalta tämä epävarma tilanne töiden jatkosta ei haittaa pätkääkään, mutta se haittaa, ellei tuolla tahti ja työolot muutu, jos "joudunkin" jäämään vielä moneksi kuukaudeksi. Ja niin kauan, kun en saa suutani kunnolla auki tietyistä asioista, eihän se tilanne miksikään muutu. Ja vaikka muuttuisi, niin tuskin parempaan suuntaan. Tässäkään kun en muka voi kirjoittaa suoraan, mikä tuolla mättää! Hej, jag heter vellihousu. Argh!

Ruokatunneilla olen yrittänyt piipahtaa nopeasti (syönnin lisäksi) kaupoissa, josko jotakin lahjantynkää löytyisi, ettei vain tarvitse töiden jälkeen jäädä. Kummipoitsulle löysin mm. kalenterin ensi vuodelle. Täytyy vähän sivistää nuortamiestä. Meidän keittiön seinää koristaa taas ensi vuonna Viivi ja Wagner. Vielä kun raskisin ostaa niitä mukeja! Oih ja voih. Koskas ne veronpalautukset tulee..?

17.11.2007

Jag går inte till pippalo*

Tähän blogittomuuteen melkein taas tottui jo. Kokonaan irtipääsy ei taida olla kaukana, jos oikein kovasti yrittäisin. Ei sillä, etteikö edelleen kiinnosta, mitä ihmisille kuuluu, mutta kun se tietojen (omien ja toisten) (päivittäinen) päivittäminen vaatisi joka iltaista istumista koneella. Ei kiitos. Ei vaan jaksanut, ei huvittanut, enkä kyllä ehtinyt. Olen käynyt istumassa mm. kavereiden kanssa kahvilla, parturissa ja sohvalla.

Nyt, saunan lämpiämistä odotellessa, on hetki aikaa. Vuodatukseen ei tosin pääse taas millään ilveellä, joten Valokuvatorstai saa taas odottaa. Mitäpä jahkailin ja nukuin onneni ohi.

Nukkumisesta puheenollen. Eilen sammuin kuin saunalyhty 20.30 ja nukuin 11 tuntia. Siinä välissä ehti tulla yksi tekstiviesti ja herättää täydestä unesta, mutta ei tehnyt tiukkaakaan jatkaa unta. Vastasinkin kai jotain järjellistä. Ei kai viestin lähettäjä voinut tietää, että kuorsaan jo klo 21.15. En minäkään, mutta kun en kertakaikkiaan jaksanut pysyä hereillä, eikä tarvinnut suoriutua iltarientoihin, niin mikä on sen mukavampaa, kuin pujahtaa täkin alle ja nukkua.

Kävin eilen Pirkkahallin käentaitomessuilla, kuten aika moni muukin. Yhtään tuttua en nähnyt, ellei lasketa tv:stä tuttuja naamoja, jotka siellä pyörivät ostoksilla ja myyntikojunsa takana. Itse ostin vähemmän, mitä kuvittelin ja suunnittelin. Harmikseni huomasin, että moni käsityöihminen on myös kissaihmisiä - liian paljon kissa-aiheita minun makuuni. En osaa kantaa kissalaukkua. Sen verran mukava parituntinen tuolla tuli kumminkin vietettyä, että ehkä menen seuraavankin kerran. Mieluummin tosin aamusta, jos mahdollista.

Eilinen iltapäivä oli muutenkin mukavaa vastapainoa työviikolle. Jos en ole aiemmin tiennyt tai tuntenut ketään energiasyöppöä, niin nyt sitä sanaa olen makustellut työpaikalla. Mistä muusta syystä muuten tuntuisi niin raskaalta ja väsyttävältä olla töissä. Eikä sitä energiaa riitä kyllä illoiksi kotiinkaan asti yhtä paljon, kuin ennen. Keliakiaa tämä tuskin on, syysväsymyksestä puhumattakaan. Tämähän on melkein vuoden parasta aikaa!

*Olipa yhtenä päivänä jätte kiva kanssamatkustaa suomenruotsalaisen vieressä linja-autossa. Hänen sanojaan lainatakseni totean vain, että enpä osallistu tänä vuonna työpaikan pikkujouluihin. Omaa oloani se päätös helpotti, mutta muutama muu tuntuu ottavan siitä päänsäryn, että "miksi et?"

Miksiköhän.

Sallikaa minun vaihtaa puheenaihetta.

9.11.2007

Google ja minä

Olipa mukava löytää Saaralta vaihteeksi jotain hauskaa. Enkä tarkoita, että Saaralta vaihteeksi jotain hauskaa, vaan ylipäänsä jotain muuta, kuin keskiviikon Jokelan tapahtumista. Toki niistä uutisoida täytyy, jossitella ja spekuloida, mutta kuka käskee lukea. Ahistaa.

Silti olen googlettanut ja penkonut, lukenut milloin mitäkin, katsonut valokuvia ja tehnyt omia johtopäätöksiä (minusta tulisi varmaan hyvä tutkiva journalisti tai muuten vain tutkiva johtopäättelijä. Rikospoliisiksi olen liian herkkä). Ja ahistunut lisää. Klikkailin muutaman kerran niitä videoita ja lopulta kaduin, että pitikin olla niin utelias. Se kappale, mikä lie olikaan, on nyt jäänyt päähän soimaan. Jotenkin kamalan kammottava, kun nyt sen liittää niihin keskiviikon tapahtumiin.

Jokelakin oli ennen tuota marraskuun 7. päivää mukava muisto myös omassa menneisyydessä, mutta nyt se pääsi taas vähän eri syistä maailmankartalle.

Ollaan töissä jonkin verran puitu tuota tapahtumaa eri vinkkeleistä ja yritetty ymmärtää. Ei vaan pysty. Jossittelu on turhaa, mutta miksittely on aika helppoa. Ja mikä hellvetti tätä maata (ja maailmaa) ja perheitä vaivaa!? Aina vaan hullummaksi menee. Joka päivä (no, melkein) sattuu jotain, jos on lehtiä ja uutisia uskominen. Toki kaameuksia on sattunut aina, mutta nykyään niistä (kuulemma) kirjoitetaan paljon herkemmin ja enemmän.

Sehän on vanha totuus, että tieto lisää tuskaa. Minun tapauksessa ahistusta. On vaan jotenkin niin kummallinen möykky rinnassa, kun noita miettii. Enää ei tiedä, koska ja kenellä pimahtaa, kuka suunnittelee pienessä mielessään mitäkin. Omat vaaransa on työmatkalla ja työpaikalla, kaupan kassajonoissa ja liikennevaloissa. Oma koti - eihän sekään ole kaikille se turvapaikka. Minusta on turha enää kauhistella, että "miten Suomessa voi tapahtua".

Äh. Tähän väliin jotain muuta. Vaikka sitten tikusta asiaa.

Niin, se kamera. Vielä en kadu sen ostamista, mutta vähän nolottaa. Hirveitä rahasummia ei ole vara laittaa likoon, mutta olen myös saanut tarpeekseni niistä pikkukameroista, piti saada isompi ja vakaampi. Hah. Elän sitten vähän tiukemmin seuraavat kuukaudet. Mutta minkäs teen, kun nälkä kasvaa syödessä ja haluan kuvata ja yrittää opetella ottamaan parempia kuvia. Seli seli.

Muutama blondi-hetki tuli sen kanssa ja tulee jatkossa vielä monta kertaa, mutta eiköhän meistä vielä kavereita tule, kunhan tutustutaan paremmin. Näillä sadesäillä ei vaan viitsi mennä ulos kuvaamaan. Sitä paitsi eilen vasta ostin CF-kortinkin, kun ensin monta tuntia selvitin googlettamalla, mikä ihmeen ceeäf. Jos olisin viksu, menisin valokuvauskurssille, mutta olen laiska, tyhmä ja saamaton, joten yritän opetella itse. Myös kantapään kautta. Se on se paras opettaja.

Huomenna on tarkoitus lähteä tienpäälle, jos ei nyt aivan kauhea keli tule. Suuntana kaupunki, missä puhutaan minun mielestä aika kamalaa murretta. Anteeksi vain. Eihän se niiden vika ja häpeä ole, vaan minun, kun sen ääneen sanon.

Terveisiä Poriin! Sitä tykkään kuunnella ja kuuntelisin mielelläni useammin.

7.11.2007

Asiat järjestykseen

Piti hehkuttaa uutta kameraa, mutta päivän tapahtumat Jokelassa muuttivat suunnitelmia aika rankasti. Ei pysty, ei kykene. Täytyy sulatella ja palata asiaan paremmalla mielellä. Töissä ei oikein ehtinyt tajuta asiaa, kun ei ollut aikaa seurata tiedotusvälineitä. Nyt on.


5.11.2007

Ihanat legendat

Piti jo eilen illalla tuoreeltaan tulla tänne täpinöimään eilisestä konserttikokemuksesta, mutta kamerassa ei riittänyt latinkia, enkä saanut kuvia ulos. Niinpä yön yli nukuttua tuli myös vähän rauhoituttua.

Tänään uusi päivä, uusi yritys. Kuvista ehkä puolet joutui suoraa päätä deletoinnin alle, koska tuo kamerani ei vaan riitä. Kuvaajan taidoistani en puhu mitään. Täytyy ottaa uusiksi sitten vuonna 2009. Tai ehkä jo vähän aiemmin.



Sen kummempaa keikkarapoa en meinaa kirjoittaa, koska konsertteja on vielä jäljellä. Suosittelen paikanpäälle menoa, jos vaan on mahdollista. Muutenkin tuo ilta oli sen sorttinen, että se täytyy kokea iha itte - ja jokainen kokee sen omalla tavallaan ja saa siitä irti eri asioita.

Yleistunnelmaltaan ilta oli hieno. Oli se kaikkea muutakin, mutta yritän kerrankin olla lyhytsanainen. Osuuksia oli kaksi, molemmat ihan erilaisia, mutta enemmän tykkäsin jälkimmäisestä. Silloin tuli enemmän niitä kappaleita, joista tykkään. Ollin välihöpinät nauratti ihan oikeasti, valot toimi hienosti (mitä nyt välillä killittivät päin näköä), kaikki kuulosti ja näytti upealta ainakin sille paikalle, missä itse istuin. Ola itsekin kuulostaa vanhemmiten aina vaan paremmalta. Ei aina tarvitse huutamalla huutaa, kun kerta ääntä on.

Liikutuin kovasti, kun Olli lauloi "Maailma on kaunis", mutta siinä vaiheessa, kun Jussi tuli lavalle, tuli itku. Auts. En nyt ihan parkumisasteelle äitynyt, mutta tippa poskella piti hetki istua. Jälleennäkemisen ilo ja suru. Mieleen tulvahti tuhat ja yksi muistoa. Uudempaa ja vähän vanhempaa.

Muita huomioita; sali oli täynnä, oli ollut kuulemma jo edellisenä iltana. Ei mikään yllätys. Yllätys oli lähinnä se, että mies tykkäsi ja oli tyytyväinen, kun "pakotin" sen mukaan. Sen kuuli ja näki. Jutut ja laulut upposi. Jussin esittäessä alkupuheineen Saattajat, olin varuillani, että (oma) mies pillahtaa itkuun, mutta ei. Tuumasi vain myöhemmin, että "aika surullisia lauluja se Jussi laulaa". Niin.

Hieno konsertti, kiitos kaikille aikaansaajille. Eilisellä annostuksella pärjään taas pitkälle.

4.11.2007

Sunnuntai-iltana klo 19.00

Vielä pari tuntia ja sitten on valtakunnassa kaikki hyvin. Valmistautuminen illan konserttiin on koko ajan menossa. Vaatteet katsottu ja silitetty, kamera latingissa ja liput pöydällä. Pientä jännitystä ilmassa, miehellä vähän isompana. Kokemuksen puutetta.

Eksyin aikani kuluksi teatterin sivuille ja tein taas löydön. Ensi vuoden puolella on luvassa
ainakin yksi helmi. Miehestä en saa teatteriin kaveria, ellei tämä ilta tee asennemuutosta. Elämme jännittäviä hetkiä. Läpi ei mene ruinaukset takavasemmalta "onko pakko lähteä?". Tokihan sitä sunnuntai-illan voisi viettää huonomminkin, mutta katsotaan nyt, mitä tästä seuraa. Huomisaamun väsymyksen lisäksi.

Ai, niin. Nenäliinat meinasi unohtua matkasta.

3.11.2007

Etukäteismurehdinta toimii aina

Niinhän siinä kävi, kuten olettaa saattaa. Kun liikaa suunnitteli ja murehti etukäteen, niin mikään ei mennyt sinne päinkään. Junantuomia ei tullutkaan ja tästä päivästä tuli ihan ikioma. Sairaustapauksille ei toki koskaan mitään mahda, mutta voisi sitä kyllä ilmoittaa (hyvissä ajoin), jos tulee este. Niinpä oli tuuria matkassa, että mies avasi linjat ja moinen käänne tuli ilmi. Hyvä, ettei asemalle suunniteltu jo lähtöä. No, tulipa ainakin siivottua pahimmat ja täytettyä jääkaappi sekä nyt myös pakastin.

Pyhäpäivä onkin kulunut sitten sujuvasti kokaten ja pyykäten. Aamuinen lumisade meinasi vähän latistaa tunnelmaa, mutta kun pysyttelen sisätiloissa, pärjään kyllä. Huomisesta ja konsertista en uskalla vielä odottaa mitään. Vähän jännittää kyllä, myönnän.

Miehen kanssa jutellessa* penkkiriveistä ja paikoista juttu kääntyi yllättäin kameroihin. Hän ihmetteli, miksi en ollut ottanut lippuja parvekkeelta. Miksiköhän! Siksi, että kamerassa ei ole tarpeeksi hyvä zoomi eikä minulla tarpeeksi hyvä näkö. Ei riitä, että näen suurinpiirtein ja kuulen hyvin, vaan haluan täpinöidä ja tutkailla lavalle kunnolla. Siitäpä sitten aasinsiltana mentiin kamerasivuille ja loppujen lopuksi valitsin uuden kameran. Ei todellakaan mikään päivän viksuin teko, mutta joskus on vaan hyvä lopettaa se jahkailu ja toimia.

*Jos tänään juteltiin, niin eilen kätistiin. Olin valmiiksi jo pahalla tuulella, kun tulin töistä kotiin. Olin suunnitellut (!) lähteväni töistä ajoissa pois, mutta kuinka ollakaan; viime tingan ihmiset heräsivät vasta iltapäivällä ja minun korkea työmoraalini (hah!) ei antanut periksi, että olisin tulleet työt siirtänyt maanantaille. Siinäpä sitten kärvistelin ja purin hammasta ja olin tappiin saakka, mutta sainpa kuitenkin kiireellisimmät asiat hoidettua. Paremmalla mielellä voinen aloittaa uuden työviikon.

Kotona olisi ollut vaikka mitä tekemistä ja kello kerkesi hurjaa vauhtia. Miestä ei meinannut saada millään avittamaan toisesta päästä ja siitäkös minä hermostuin. Okei, olihan se imuroinut ja tehnyt ruokaa, mutta kun muutakin oli jäljellä. Argh!

Välillä ei tiennyt, itkeä vai nauraa, tapellako "kunnolla" (minusta ei tappelijaa saa, vaikka kuinka yrittäisi. Inhoan huutamista ja muuta siihen mekkalaan viittaavaa.) vai pelkästä kätinän ilosta, mutta ketutti kyllä ihan kympillä! Olin aivan helkutin väsynyt ja olisin mieluummin mennyt nukkumaan, kuin viikannut pyykkejä ja pyykännyt lisää. Vallankin, kun kone oli jo ladattu valmiiksi; olisi vain pitänyt naputella se käyntiin ja sen jälkeen olisi vielä ehtinyt pestä miehen työvaatteet.
Mutku ei. Liian usein pitää olla sanomassa ja sitten kun sanoo, sekään ei ole aina hyvä. Huoh. Näitä aikoja, kun pinna kiristyy turhan helposti.

Tänään meillä on taas rauha maassa ja lunta päällä.

1.11.2007

Vähän ennen iltapesua

Sinä iltana kun olisi kirjoituttanut, en päässyt nettiin, vaikka mitä tein ja napsuttelin. Nyt taas kun pääsen, tuntuu olevan aika aika rajallinen ja ajatus jossain ihan muualla, kuin tässä ja nyt. Pitäisi tehdä sitä ja tätä ja olla tekemättä tätä. Mutta kun sopivasti on Valokuvatorstai, niin sai taas aihetta miettiä. Viime viikon aihe oli sen verran helppo, että se oli vähän turhan hankala. Kahdesta valokuvasta - linnusta ja laulajasta - valitsin tällä viikolla toisen. Siinä on vähemmän verta ja väriä.

Suu- ja hammasvärkki alkaa olla kohtalaisen kunnossa. Sietää ollakin, koska ensi viikolla ottavat tikinrääpäleet pois ja sopii toivoa, ettei tuo aristelu ja kipeys enää silloin tunnu. Tämän kanssa kyllä pärjää, mutta vistottaa ajatus jonkun instrumentin tunkemisesta kipeään ikeneeseen, kun pelkkä hammaspesukin sattuu, ellei keskity.

Viikonlopusta on tulossa vähän erilainen, koska lauantaina meille tulee junantuomia ja sunnuntaina mennään ihmettelemään Valtakuntaa. Siinä sitä on ohjelmaa tarpeeksi, vaikka pitäisi vaan levätä ja ladata akkuja työviikkoa silmällä pitäen. Ensi viikolla selvinnee jotain, mitä tapahtuu työrintamalla. Tai niin on sovittu, joten sehän ei ole ollenkaan varmaa, että niin tapahtuu. Palkannoususta ovat maininneet, mutta senkin uskon vasta, kun tilillä kolahtaa.

Lauantain ohjelmasta en ole ollenkaan mielissäni, mutta kaipa sen kestän, kun valmistaudun siihen henkisesti jo perjantaina. Nyt vielä ketuttaa sen verran, että en ole kovin luottavaisin mielin. Olen vähän (!) nirso ja mielelläni valitsen, kenen/keiden seurassa aikaani vietän. Joskus on vaan tehtävä myönnytyksiä, jos mielii, että sopu säilyy.