30.3.2008

"No, ny siltä meni selkä!"

Ei ole paha arvata, miksi täällä on ollut taas näin hiljaista. Menin sitten lopulta töihin ja vaikka olikin lyhyt työviikko, niin kyllähän se verotti virtapiiriä. Muutoin kyllä huomasi, että loma teki tehtävänsä. En ollut läheskään niin kireä, kuin ennen lomaa. Jotain kummaa siellä työpaikallakin oli tapahtunut. Joko siellä on puhuttu (no, kyllä varmasti onkin) tilanteesta minun poissaollessa tai sitten siellä on muutamillakin yhtäkkiä niin paljon töitä, etteivät jouda muuta tekemään. Loistavaa! Minä nautin uudesta käänteestä. Toivottavasti sama jatkuu vielä monta viikkoa. Ainakin siihen saakka, että jään taas lomalle. Se häämöttää jo.

Samaista lomaviikkoa silmällä pitäen olen tämän viikonlopun raijannut kirjahyllyn osia huoneesta toiseen - ja sen kyllä huomaa. Asunto on sekaisin ja minulla selkä rikki. Mies jo säikäytti, että nyt tämä tauti on mennyt keuhkoihin, kuten viimeksi, mutta sitten muistin, että just eilenhän kanniskelin yksinäni hyllykköjä pitkin huushollia. Helpotusta toi aamuinen Burana, joten eiköhän tämä tästä.

Vanhoille hyllyköille annoin taas lisäaikaa. Kannoin ne vaihteeksi tänne konehuoneeseen odottamaan lähtölaskentaa. Seuraava etappi olkoon se, että uudet hyllyt saadaan kasattua olohuoneen puolelle ja sitä kautta joku tolkku tähän järjestykseen. Kirjoista varmaan puolet lähtee eteenpäin, ennemmin tai myöhemmin tavalla taikka toisella. Mutta ne hyllyt ja lasivitriinit minun on saatava. Piste.

Tätä hurlumheitä ei helpota yhtään se, että pieni pintaremontti pyörii myös mielessä. Kevät - mikä ihana tekosyy suunnittelulle ja jahkailulle!

26.3.2008

Luovaa journalismia

Lueskelin tuossa eilistä kotiseudun sanomalehteä ja silmiin osui jotain tuttua sanastoa. Muitakin kuin vanhoja uutisia. Oheisessa lehtileikkeessä kun sanotaan selvällä suomen kielellä, mitä nämä blogit ovat. Sähköisiä julkaisukanavia.

Siinä se on. Hienoa! Yksinkertaista, kun sen oivaltaa! Eivät ne kaikki niputa näitä päiväkirjoiksi.

Ottakoon tuosta mallia moni muukin (toimittaja). Blogi on blogi eli vaikka sitten tuo sähköinen julkaisukanava. Merkintä on merkintä. Yksi päivän merkintä ei ole blogi. Me ollaan täällä päässä Tamperetta joskus vähän tarkkoja, mutta aiheesta.

Mitä kuumeeseen tulee, niin johan heittelee! Ostettiin päivänä muutamana sellainen vanhan ajan kuumemittari. Äsken se näytti valmiiksi 41 astetta oltuaan pari tuntia yöpöydällä. Kamalan ravistelun tuloksena
sain elohopean tippumaan edes vähän matalammalle, mutta siltikin se heijastaa muka kainalon näyttävän yli 38 astetta. Sitä samaa lukemaa, mille sen jätin, kun tuumasin, että kyllähän se siitä laskee oikeisiin lukemiin. Ja mitä vielä! Heitän sillä kohta kuikkaa! Minoon tervehtymässä, enkä noin pahassa kuumeessa. Miksei enää voi luottaa edes elohopeamittariin.

Ei taas muuta. Jatkan lehtikatsausta. Tuli uusin Kodin kuvalehti. Jotexin taidan unohtaa taas tällä kertaa. Tarttis ensin uusia verhotangot ja se taas vaatisi sitä remonttia. Juuei just nyt.

Virkayskää odotellessa

Ensimmäinen yö, kun nukuin kunnolla ilman yskimisiä ja herätyksiä. Rasti sängyn päätyyn. Mies toi eilen töistä tullessaan lähinnä itseään varten yskänlääkettä (linkki sis. musisointia, joka voi säikäyttää nuokkuvan ja vasta heräävän bloggaajan), jonka piti hillitä yskää, ei ärsyttää sitä entisestään. Kaikesta päätellen se ei sopinut miehelle, mutta minun yskän se hillitsi. Niin, mies oli sitkeämpi sissi ja lähti jo eilen puolikuntoisena töihin. Minä olen se laiskanpulskea, joka tuumaili hetken ja toisenkin ja tein omat ratkaisuni.

Olisin tänään periaatteessa ehkä työkuntoinen, jos tietäisin olevani yksin työmaalla, vaan kun en ole. Se kolke, mikä kuuluu lävitse, tulee ihan tunnosta omasta, enkä sille mitään mahda. En myöskään mahda sille mitään, että olen kipeä. Järkisyistä pysyn siis kotona tämänkin päivän. Sitä paitsi, ulos ei tarvinnut edes katsoa, kun tiesi, että siellä on aika tuulinen ja pyry ilma, noin niin kuin lievästi sanoen. Ehkäpä sekin huomiseksi talttuu, kuten tämä yskä. Pieni virkayskä on aina paikallaan, mutta ei tämä, missä tulee sattumia mukana harva se kerta. Kotona niiden kanssa pärjään, mutta sorvin ääressä voisi tulla vähän tukalia tilanteita.

Seli seli.

Sen verran myötätuntoinen olen muita työläisiä kohtaan, että nousin kuuden jälkeen, ettei koko päivä menisi pelkästään peiton alla. Kummasti se sänky vetää puoleensa, mutta kun katsoo ympärille, niin voisin ehkä tehdä jotain hyödyllisempääkin tässä huushollissa. Pääsiäinen kun meni, miten meni. Ajattelin kyllä, että seuraavalla tulevalla lomaviikolla (jos sitä ei nyt minulta evätä ja miksi evättäisiin? Ansaittu loma, eh.) siivoaisin taas oikein urakalla. Kielsin miestä lomailemasta yhtäaikaa, niin ei tule ainakaan lähdettyä reissuun eikä muutenkaan pyörisi jaloissa.

Eilen tuli sopivasti taas Jotexin lehti, josko sitä katsoisi sillä silmällä. Kuvastojen lähettäjät ihmeesti tietävät, mistä narusta vetää. Ajoitus on aina oikea. Kumma juttu.

24.3.2008

Sisustusleikkejä

Olen huidellut viimeisillä voimilla kärkkymässä ihmisten kynnysmattoja ja samalla häirinnyt heidän pääsiäisenpyhiä. Kilttejä ovat olleet, kun ovat pyyntöön tarttuneet ja kuvanneet.

Toki lisääkin niitä voivat bloggaajat kuvailla, enkä pistä pahakseni, vaikka jompaan kumpaan kellariin niistä kävisi ilmoittamassa. Ei minusta pitkäaikaista vierasta saa, mutta voisin tulla kurkkaamaan.

Samaisesta linkistä selvinnee myös, miksi muka olen kiinnostunut eteisen kenties ensimmäisestä matosta. Tämä siitä seuraa, kun on liian monta päivää sairaana. Kaikki olisi mennyt paremmin, jos olisin ollut nekin kaikki lomapäivät vain töissä. Että pitikin mennä ja katkaista hyvä ja terve työputki. Nyt on vähän luuserifiilis.

Huomenna pitänee olla reipas ja yrittää olla niin kuin en olisikaan. Kuume on sahannut 37 molemmin puolin, mikä ei ole ollenkaan kiva juttu. Eihän se paljon ole, mutta kuumeen puolella kuitenkin (nytkin näköjään 37,2) . Aina on se vaara ja pelko, että se voi siitä pahemmaksi muuttua ja sitten ollaankin kus´sukassa, että entäs nyt! Mihis nyt?

Erehdyin viikonloppuna klikkailemaan voittaneita juutuubeja. Jäi sitten soimaan päähän se musiikkikappale. Kokeile vaikka.

Mitäs muuta tähän viikonloppuun on kuulunut, kuin säiden vaihtelun havainnointia ikkunan läpi. Olen läpikäynyt vanhoja Kodin kuvalehtiä ym. Vakaa aikomukseni säilyttää niiden vuosikertoja käy yhä vain vaikeammaksi, joten pitänee heivata ne vanhimmasta päästä pois. Ei ole sitä ulkorakennusta eikä vinttiä, mihin niitä voisi viedä. Kylmäkellari on kyllä tyhjillään, mutta ei minulla vielä ihan niin paljon viiraa päässä.

Jostain lehdestä löysin kuvan, jossa on kylpyhuoneaiheisia Kaj Stenvallin kortteja laitettu kehyksiin ja seinälle. Siinäpä idea, jota olen hautonut varmaan niin pitkään, kuin olen Stenvallin tiennyt, eli alle kymmenen vuotta. Nyt vasta meillä on sellainen vessa, jossa olisi seinäpintaa, jolle niitä laittaa. Vaihtoehtoja on, miten ne voisi laittaa; kenties kahdella tietyllä (ennestään jo huushollista löytyvillä) kehyksellä, mihin menee kolme korttia/kuvaa. Ainut ongelma tässä on vain se, etten ole löytänyt tarpeeksi niitä aihekortteja. Turustakin katsoin, mutta saalis jäi sen verran pieneksi, etten ostanut niitä kahtakaan. Vaan enpä luovuta vielä. Se seinä nimittäin kaipaa jotain ja siitä on hyvä aloittaa, jahka tästä...

Toinen mikä vaatii pikaista korjausta ja on harva se päivä työn alla ajatusasteella, on tämä konehuone. Jos jotkut esittelevät omasta mielestään noloja yksityiskohtia kodistaan, minä voisin esitellä tämän konehuoneen, mutta koska tämä on sen verran pahassa jamassa, jätän sen tekemättä. Järjestyksellä olisi kova sana ja teho, mutta kun ensin pitäisi päästä eroon vanhoista kirjoituspöydistä, jotta voisi järjestää. Ja jotta löytyisi kunnon pöytä tai kaksi, pitäisi ensin mennä huonekaluliikkeeseen ainaisen netissä surffailun sijaan. Eikä sillä ylimääräisellä rahallakaan olisi huonompi kaiku. Eivät antaneet turkulaiset sana-arvat sen paremmin euroja takaisin.

Eteinen on myös aikamoinen murheenryyni naulakon takia. Sellanen tyypillinen kerrostalonaulakko, jonka perusteella tässä
luulisi asuvan kommuunin verran ihmisiä. Takkeja on kaiken ja vähän senkin varalta. Onneksi en ole mikään kenkäfriikki. Jahka tästä tokenen, alan puhumaan miehelle vakavasti sellaisen liukuovivaatekaappisysteemin hankkimista. Whatever.

22.3.2008

Mutkia matkassa

Kuinkahan moni tuttava tai lähipiiristä on tehnyt testamentin? Siitä ei ole pahemmin puhuttu, ei ainakaan vakavasti. Itse olen ainoastaan vuosia sitten kirjoittanut puhtaaksi erään vanhan, jo edesmenneen miehen, testamentin. Olin tarpeeksi ulkopuolinen ja minulla oli kirjoituskone, se riitti hänelle. Sen verran jännä ja tärkeä tilanne se oli, etten muista siitä mitään, paitsi oman punaisen kirjoituskoneeni ja valkoisen paperin.

Aina välillä meille tulee miehen kanssa puhe mm. testamentista. Ei nyt varsinaisesti istuta keittiönpöydän ääreen juttelemaan vakavia, vaikka ehkä syytä olisi. Ehkä vielä joskus, kunhan sulattelen tätä asiaa taas vähän enemmän. On niin monia syitä ja niiden seurauksia, miksi tämä aihe mietityttää aika ajoin. Aiheet vaihtelevat muutenkin laidasta laitaan ja tuo nyt sattuu olemaan sellainen kestopiru taustalla. Ihan hyvällä mielellä kuitenkin.

Tilanne kun kumminkin on se, että elämme avoliitossa näillä näkymin elämämme loppuun saakka. Lapsia ei ole, eikä näillä näkymin ole tulossa. Ikinä ei pitäisi sanoa ei koskaan, olen sen jo alkanut vanhemmiten sisäistää ja oppia, mutta noin niin kuin periaatteessa lähtökohta on tuo, on ollut aikojen alusta ja on sinne hamaan loppuun saakka. Lapseton susipari. Kulmakunnan - tai ainakin suvun kauhistus. Sitä paitsi - sehän on tunnettu tosiasia, että avoliitossa olevat on aika heikoilla hangilla, jos toinen jää yksin. Tai jos molemmat kuolee - ja on vielä lapseton avopari. Mutkia on matkassa enemmän kuin tarpeeksi. Testamentilla voi helpottaa asioita aika lailla.

Se on myös lähtökohtana, että vaikka pappi ei ole sanaista arkkuaan meille avannut, eikä avanne, niin yhdessä pysymme. Kun kerta vakka ja kansi löysivät toisensa, mitä niitä suotta erottamaan toisistaan - ellei jommalle kummalle käy huonosti ja mene rikki.


Vanhempieni kanssa emme ole aiheesta pahemmin keskustelleet, ei heidän välisestä, eikä mahdollisesta meidän (miehen ja minun) välisestä testamentista, perinnöstä ja muusta. Vielä. Joskus puolileikillämme tosin viisasteltu kotikotona siitä, että olen aika pulassa sitten siinä vaiheessa, kun perintöasiat tulevat ajankohtaisiksi. Ainut helpotus on se, että olen ainoa lapsi; en tarvitse tapella yhdenkään sisaruksen kanssa. Huono lohtu tositilanteessa, tiedän.

Minua pelottaa se käytännönpuoli. Osaanko toimia oikein ja järkevästi - ja miten ylipäänsä pitää ja kannattaa toimia. Huokaus. Siihen tosin olen mielessäni miettinyt ratkaisuksi asiansa osaavaa ihmistä. Vanhemmiten olen oppinut myös sen, että palvelusta "pitää" joskus maksaa.
Asianajajat tekevät sitä työkseen, joten luotan, että asiat hoituvat kyllä, kun on sen aika.

Ennen niitä isoja muutoksia pitäisi laittaa kuntoon nämä omat, vähän pienemmät asiat. On sinun, minun ja meidän tavarat. Omaisuus se on pienikin omaisuus. Asunto, auto, kaikki. Mitä tapahtuu sille kaikelle, kun meistä toinen tai molemmat kuolee. Yhteistä taivalta meillä on vajaa kymmenen vuotta, kyllä siihen on ehtinyt kertyä vaikka mitä. Ei kaikkea voi kuskata kirpputorille.


Se on aika varma nakki, että jos minä kuolisin ensin, omat vanhempani antaisivat miehen jäädä tähän asuntoon, autolla köröttelemään
- ja sukuun, kuten tähänkin asti ilman mitään hankaluuksia. Johan se on nähty, miten vävy"kokelas" on vastaan otettu. Puolin ja toisin on hyvät välit - ja minä olen onnellinen ja rauhassa siltä osin.

Toisin päin jos sattuisi, en ole eikä ole mieskään yhtään niin varma asioiden sujuvuudesta. Voisi käydä aika äkkiä niin, että joutuisin pakkaamaan kimpsut ja kampsut, varsinkin ne omani. Miehen puolella kun kumminkin on niitä, jotka varmasti haluaisivat ottaa osansa ja laittaa lusikkansa kyynärpäitä myöten soppaan. Ei millään pahalla, mutta tämä on totuus.

Testamentilla turvattaisiin kumminkin niin paljon ja aika helpolla, kun ajattelee, mitä sitä ilman voi sattua ja tapahtua.
Ja entäs jos meistä molemmat kuolee? Lähisuvussa kun ei ole kummallakaan ketään sellaista, joka ensimmäisenä tulisi mieleen, että jaahas! testamentataan Juusoirmelille kaikki ja vähän ylimääräistä. Kun ei vaan ole.

Miettimällä jos miettii, niin ainahan on molempien kummipojat ja joku hyväntekeväisyysjuttu; voisin ihan hyvin testamentata kirjat ja levyt jollekin tai jonnekin, joka niitä oikeasti tarvitsisi. Entisen kotikunnan kirjastolle, joka muutenkaan ei kuulemma raski ostella kirjoja.

En todellakaan osaa, enkä halua ajatella, että noh, mitäpä tuosta, miettiköön ne, ketkä tänne jää (vähän sama, kuin hautausasiat, eikö olisi helpompi kaikille, jos vähän etukäteen suunnittelisi ja puhuisi. Siitäkin ollaan miehen kanssa juteltu, mutta se taas on toinen juttu.).

On vain niin paljon asioita, myös tämän aiheen ympärillä, että se pitäisi vain ottaa aikaa ja istua alas miettimään vakavasti, että mitä tapahtuu sitten, kun... Ettei ole sitten liian myöhäistä. Tämäkin oli vain tällainen sekava pyrskähdys pärskimisten välissä, mutta oli pakko saada tämä naputeltua ylös. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun asiaa pyörittelen.

Asiasta oli taannoin juttua myös uutisissa, löysin
linkin pienen etsimisen jälkeen. Hyvä linkki on myös samaisen sivun alalaidasta löytyvä Katso asiantuntijoiden vinkit -linkki. Pistää kyllä miettimään ainakin tällaisen jahkailevan ja asioita pyörittelevän ihmisen. Harmi vain, että asiaa liippaava perintöveroilta oli ja meni jo tässä kaupungissa. Lisätieto asioista, kuten perintöverouudistuksesta ei ole koskaan pahitteeksi. Toinen linkki vie myös paikkaan, missä löytyy monipuolista tietoa, mm. näistä perintöasioista.

Mitä vanhemmaksi tässä tulee, sitä enemmän ja useammin näitä pohtii. Niin, vaikkei näillä asioilla iän kanssa oikeasti ole tekemistä. Pitäisi vain lopettaa tämä jahkailu ja laittaa oikeasti asiat ajantasalle ja kuntoon. Tai yksi niistä roikkuvista asioista. Rästilistalla on kaikenlaista muutakin.

21.3.2008

Aikainen hortonomi kukan löytää

Aivan loistava aamu takana, vaikka kello on edelleen aamun puolella. Illalla tuli jostain syystä kupeksittua yömyöhään, kun ei vaan väsyttänyt, mutta vilkaisu kalenteriin ja taivaalle selvitti syyn. Täysikuuhan se siellä mollotti. Harmitti, että kun kerrankin olin hereillä ja kuu näkyi ikkunasta, ei kamerassa edelleenkään riitä puhti kuvata kuuta.

Reissussa tottui taas aikaisiin aamuherätyksiin; on sillä seisovalla aamupalapöydällä vaan sellainen jännä vaikutus. Tämän aamun aikainen nousu johtui kaikesta muusta, kuin valmiista aamupalasta, mutta sitä paremmalla kiirillä ja ololla (tukkoisuudesta huolimatta) olen tässä jotakin aina touhunnut. Mitä siitä, että niska on jumissa ja nenäliinoille todellakin on taas käyttöä. Kuumetta ei ollut enää, joten varovaisen hihkumisen paluusta terveiden kirjoihin tarpeeksi ajoissa voinen ilmoille päästää.

Syytä hihkumiseen on tänä pitkänä perjantaina ollut muutenkin. Aamutuimaan kukkia kastellessa tein mieluisan löydön. Viuhkakukka (jonka nimen olen taas kerran unohtanut ja sen muistilapun, jolla se nimi lukee, totta kai piilottanut hyvään jemmaan) tekee pitkästä aikaa kukkaa! Siellä se pilkottaa keskellä. Muutama päivä ja sen pitäisi putkahtaa näkyville, kukkia aikansa (viimeksi se kukki ehkä yhden yön) ja kuihtua pois. Elämme jännittäviä aikoja.

Jos eletään kellarissa jänniä aikoja, jännempiä elävät Vintillä. Voi, kunpa kaikki palaset loksahtaisivat kohdilleen ja asiat menisivät paremmin kuin hyvin.

20.3.2008

Turuilla ja toreilla

Olipa kyllä niin rentouttava kaupunkiloma, että matkakuume äityi lopulta pelkäksi kuumeeksi. Tiistaina alkoi kurkkukivulla, mutta koska en tajunnut juoda siiderin sijaan lääkepaukkua, olinkin keskiviikkona jo aika tööt. Kovasti piti silti kiertää ja touhottaa, eihän sitä nyt lomaa missään hotellihuoneessa vietetä! Iltasella palelin ja tärisin kuin horkassa, mutta koska kuumemittari puuttui matkatavaroista, jäi astelukemat arvailuasteelle. Olihan se toki arvattavissa, että jossain vaiheessa minäkin sairastuisin. Onneksi kuitenkin vasta reissun loppumetreillä - ja edessä on vielä muutama vapaapäivä ennen arjen astumista taas kuvioihin. Yäk.

Leikkasin tipuruohoa vähän lyhyemmäksi. Puskista löytyi neljä uutta tulokasta.
Kahdelta oli pää irti. 4/6 - ei paha.
Jahka nuo ensi pääsiäiseen kestävät, niin hätäkös tässä.
Ollakseni rehti, uudet tiput on tuliaisia reissusta.



Maanantaina köröteltiin ensimmäiseen lomakaupunkiin ja testattiin netissä tehtyä hotellivarausta. Se toimi sittenkin ja kaikki kävi yllättävän helposti ja nopeasti. Tällä reissulla asuttiin Sokos Hotellissa ja Cumuluksessa ja täytyy sanoa, että molemmissa on puolensa. Hyvät ja huonot. Aamupalat hotelleissa on aina omaa luokkaansa, eivätkä ne nytkään tehneet poikkeusta, mutta Sokoksen hotellissa oli esim. paljon paremmat tyynyt!

Matkalla varsinaiseen lomakohteeseen, Turkuun, kävimme Raisiossa ja Myllyssä. Ennen reissua haahuilin netissä etsimässä paikkoja, missä ehkä kenties voisi käydä. Olin shoppailutuulella ainakin lähtiessä. Ensituntumalta samainen kauppakeskus vaikutti jopa paremmalta, kuin Lempäälän vastaava. Myllyssä sattui myös yllättävä kohtaaminen erään kirjailijan kanssa. Muista tutuista naamoista mainittakoon miestanssija, joka pyörähti perheineen vastaan Turun kaupunkivilinässä. Hämmentäviä hetkiä, kun huomaa tunnistavansa, mutta kun yrittää pitää sen huomionsa aisoissa ja silti ajattelevansa, että hei, tuo on tuo! Kyllähän sen nyt pöljempikin tajuaa, että maalainen tunnisti julkimon, vaikka kuinka yrittää peitellä.

Turku - tuo kauniiden ihmisten kaupunki. Se minulle tuli jo ensimmäisenä päivänä mieleen. Mitä siitä, että ne puhuu, anteeksi vain, kamalalla murteella, jotkut vieläpä suomenruotsiksi, mutta jos se on ainoa huono puoli, niin eihän se ole paha asia ollenkaan. Minkäs sitä ihminen murteelleen voi, eikä pidäkään voida - hyvä vain, jos murteestaan pitää kiinni.

En oikeastaan enää ihmettele, miksi tamperelaiset naljailevat ja mollaavat Turkua ja turkulaisia. Kateuksissaan taitavat sen tehdä. Näin sen koin ainakin näin ulkopuolisena ja vähän puolueettomalta kantilta. Asun kyllä Tampereella, mutta koska olen kotoisin muualta ja sydämeltäni edelleen se kotipaikkakuntalainen, niin ehkä sen takia on helpompi katsoa asiaa vähän eri vinkkelistä.

En tiedä, mikä on totuus, mutta missä oli/on Turun paikalliset alan miehet ja naiset? Niitä ei näkynyt missään - ei ainakaan siinä katukuvassa ja ympäristössä, missä me päivämme ja iltamme vietimme. Vastaavasti samoja seutuja on täällä Hämeenkadun ympäristö ja siellähän niitä näkee aina ja iänkaiken. Oli kellonlyömä mikä tahansa. Katusoittajia näkyi Turussa muutama, polvistelevia kerjäläisiä näkyi yksi - Tampereella niitä molempia on vähän joka kadunkulmassa ja ilmojen lämmitessä lukumäärät varmasti lisääntyvät.

Tunsin välillä aika alemmuuskomplekseja, kun katselin ihmisiä ympärillä. Viimeisen päälle puettuja ja meikattuja. Kaduillakin oli siistimpää. Ei pölissyt pöly eikä hiekka, kivenmurikat eivät tarttuneet kengänpohjiin. Sen eron huomasi jo omassa miehessä; täällä se on yskinyt ja köhinyt kuin viimeistä päivää - Turussa ei oikeastaan yhtään. Tänään kun palasimme ja kävimme kauppareissut, sama ärsyttävä yskä iski takaisin. Ja ihmekös tuo, kun kaupungissa on harmaa ilma.

Ehkä oli oikea ratkaisu aikoinaan muuttaa Tampereelle, sulaudun tänne kumminkin paremmin. Tämä on vähän niin kuin enemmän tavallisten ihmisten kaupunki, jossa maalainenkin tuntee olonsa kotoisaksi. Oma asenteeni Turkua kohtaan muuttui taas monta kertaa positiivisempaan suuntaan. Kaunis kaupunki ja paljon hienoja rakennuksia. Netistä piti tarkistaa myös parin talon nimet, taidemuseo ja kaupunginkanslia. Aha. Kaikin puolin kivoja kuvauskohteita oli kaupunki täynnä.



Linnareissut on minun osaltani nyt tehty


Turkulaista shoppailua


Juuson nimipäivänä


Narsissisilta



Niin, ja vaikka tuli ostettua kaikennäköistä pientä ja syötyä todella hyvin ja hyvää, niin käveltyjä kilometrejä tuli aikalailla. Ehkä nyt on hyvä aika rauhoittua ja viettää hiljaista pääsiäistä ja potea potemiset loppuun. Seuraava lomaviikko on taas heti kohta, mutta sen taidan viettää ihan tässä lähimaastossa. Budjettini ei kestä kotimaan kaupunkilomia joka kuukausi. Valitettavasti.

Paluu hiekkaisille kaduille



Reissusta rähjänä toivotan ystäville ja kellarissa kävijöille hyvää pääsiäistä! Kuvan tipuruoho oli kasvanut "vähän" yli, joten on siinä saksimista. Tiedä mitä sieltä piilosta löytyy. Pientä matkarapoa on luvassa vähän myöhemmin, jahka tästä tokenen.

16.3.2008

Vaihtelevia nostoja

Kuluneella viikolla huomasin saaneeni Ärrän-tädiltä sähköpostia. Ennen kuin ehdin sen klikata auki, heräsin. Se siitä. Kenties hänellä oli asiaa näistä ajankohtaisista pömpeleistä, joita alkaa ilmestyä myös tänne maaseudulle, kuten Kervå kuvablogissaan on kaupunkiamme kuvaillut viime aikoina vallan ansiokkaasti.

Se, mikä mietitytti lehtijutun ja varsinkin (linkin takaa ainakin toistaiseksi löytyvän) kuvan perusteella oli se, että miten ne automaatit mahtavat vaikuttaa esimerkiksi är-kioskien turvallisuuteen. Vilkas mielikuvitukseni nimittäin aamutuimaan kiinnitti huomiota "irrallaan" olevaan automaattiin. Kuinka helppoa onkaan mennä ovista ja ikkunoista kioskin sisälle ja viedä koko automaatti mennessään - ja tyhjentää koko setelien saalis kaikessa rauhassa jossain katseilta piilossa. Kyllähän se ammattilaisilta käy, mutta kuinka käy asentajilta rokkenroll ja automaattien lattiaan kiinnitys?

Se, että nostoista aiheutuu mahdollisesti kuluja itse nostajalle, ei paljon minua tässä vaiheessa hetkauta, koska tuskin tulen uusia laitteita käyttämään. Minulle riittää Otto-automaatit, jos välttämättä tarvitsen käteistä nostaa. Eikä maksa mitään. Ainakaan vielä.

***
Koska tulevalla viikolla emme ole ainoita, jotka matkustavat, ajattelin varmistaa sänkypaikat varaamalla meille hotellista yön jos toisenkin. Siinäpä oivana keinona oli Hotellimaailman nettivarausjärjestelmä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan hyväksi koettu ohjelma, mutta sen toimivuuden testaamme vasta paikanpäällä. Varausnumerot saimme, mutta löytyvätkö huoneet, jahka niitä menemme kysymään. Elämme jännittäviä aikoja. Matkakuumeisia, pikkuhiljaa.

15.3.2008

Lounaistuuli kutsuu

Tipuruoho kasvaa kohisten, vaikka alku näytti aika epätoivoiselta. Vai olinko se minä? Ei ne paljon siinä siemenpussin kyljessä valehdelleet. Jos vielä viikon päivät jaksaisi vihertää, niin kyllä siinä kellarin ainoan tipun kelpaa taas kölliä. Pääsiäiskoristeet kun on vähän vähissä, -kortteja en ole kai ikinä lähetellyt, enkä lähetä tänäkään pääsiäisenä. On jäänyt jotenkin vieraaksi koko juhla. Lukuunottamatta mämmiä.

Ulkona on just sellainen ilma, kuin kuuluukin olla talvilomalaisella. Vielä parempi, jos olisin hiihtävää tyyppiä. Ilmaisinko itseäni tarpeeksi selvästi? Olen lomalla - mikä ihana sointu noissa sanoissa - ja palaan sorvin ääreen vasta, kun olen toivottavasti ladannut tarpeeksi akkuja. Pientä reissua ollaan tässä suunniteltu, mutta niihin tunnelmiin palaan varmaankin sitten, kun ollaan kotiuduttu.

Arjen palattua työpaikalle nyt loppuviikosta huomasin itsessäni sen saman, mitä oli ennen sitä hyvää jaksoa. Tiesinhän sen olevan vain väliaikaista. Olin kireä kuin viulunkieli ja viluttaa (teellä) taas olla töissä. Odotan taas vain viikonloppuja, lomia, tarvittaessa sairaslomaa ja lopullista viimeistä työpäivää, ellei tilanne tästä muuksi muutu. Tekisin nekin hommat mieluusti ihan jossain muualla, kuin omassa työpisteessäni, jos se vain olisi mahdollista.

Oli vähemmän yllättävää huomata, miten oli aistittavissa se pettymys, kun hommat olikin hoidettu, vaikkakin tavoillamme, mutta hoidettu kumminkin. Ettei oltu jätetty asioita puolitiehen sillä verukkeella, että kun ei osata eikä asiat meille kuulu. Tulipa koko talolle kenties selväksi, että niitä hommia voi ja osaa tehdä muutkin, jos vain halua löytyy. Kukaan ei ole korvaamaton, ei edes vakihenkilöstö.

Naurettavaa oli sekin, että nyt tuotiin ilmi, että eihän niitä kaikkia asioita olisi tarvinnut tehdä (jaa, kenen mielestä? Jos meiltä jotain pyydettiin ja pyydetään, me ei jätetä asiaa roikkumaan vaan hoidetaan se mahdollisimman pian alta pois. Se on asiakaspalvelua, töiden hoitoa ja ihmisten auttamista. Siinä ei paljon ajatella, että kenelle se homma kuuluu ja mitä tästä maksetaan - ai, ei mitään? No, se on voi voi. Töissähän me siellä luullakseni kaikki olemme.).

Yhtä lailla ohjeita tarjottiin vasta nyt, kun oltiin hommat hoidettu omin avuin ja muiden ihmisten suosiollisella avustuksella. Ei niitä ohjeita aina paperilla tarvitse olla. Ja jos oikeasti olisi halunnut varmuuden vuoksi kertoa, mitä saattaa tulla, mitä ehkä tullaan tarvitsemaan, senhän toki reilu työkaveri olisi tuonut ilmi jo ennen kuin jää lomille. Mutta ei, on näköjään niitäkin, jotka panttaavat tietonsa ja pitävät mustasukkaisesti töistään kiinni, senkin uhalla, että ne jäävät hoitamatta. Luuli kai, että sillä teolla omaa kruunuaan kiillottaa, kun näyttää, miten korvaamaton on. Erehtyipä siinä suuresti. Onneksi on pomo, joka luotti muihinkin, paikalla oleviin, ja antoi vastuuta hoitaa työt.

Täällä kotona vastuuta antaa mies, joka luottaa pyykinpesun pääasiassa minun käsiini. On siis jatkettava kotihommia.

8.3.2008

Vaatimatonta viherpiiperrystä

Näinä päivinä täällä kai pitäisi alkaa lumi sulaa ja olla muutenkin kevättä ilmassa ja talitintit vauhdissa, mutta mitä vielä! Sirkutus on kuulunut kyllä muutamana aamuna (lintumerkistä en tosin takuuseen mene), mutta lunta on pyryttänyt tänäänkin vaihtelevalla sakeudella melkein koko päivän. Pitänyt jo pitkän aikaa istahtaa kirjoittamaan, mutta sitä vaan jää tuijottamaan lumihiutaleita pöljä tunne rinnassa ja vielä pöljempi ilme naamalla.

Ihan tässä hämmentyy, että näinkö se talvi tuli sittenkin. Onhan se yrittänytkin jo muutaman kerran, joten paree olisi onnistuakin vielä. Ei se myöhäistä ole. Talven pakkasennätys on tainnut olla näillä nurkilla -10. Se olikin kyllä ihan yksi parhaita aamuja, kun lumi narisi kenkien alla ja sopiva pakkanen nipisti poskesta.

Tiedän olevani aika yksin tämän talvihihkumiseni kanssa, mutta koska olen tottunut lumisiin ja kylmiin talviin, niin nyt vasta alan päästä fiilikseen, että kyllä tämä tästä. Mikään ei ole niin pahaa ja hankalasti, etteikö sitä selviäisi. Tiedän kyllä, mistä tämä positiivinen vire myös johtuu, joten selityksiä tälle toki on.

Töissä on ollut varmaan paras jakso ikinä. Tai ainakin pitkään, pitkään aikaan. Sen lisäksi, että lomat on tiedossa ja loput säästössä, on muutenkin ollut ilo tehdä hommia. Muutama päivä, mutta se näköjään riitti, että tekemisen ilo ja työpaikalle meno maistuivat taas (tiedän kyllä senkin, että tämä on todellakin väliaikaista). Työpaikalta ovat loistaneet poissaolollaan juuri ne mustien pilvien aiheuttajat. Parasta olisi, jos tilanne jatkuisi samanlaisena vielä monta viikkoa, mutta tiedän toivovani mahdottomia.

Työkaverin kanssa ollaan puhallettu yhteen hiileen ja paiskottu hommia hiki hatussa. Vähän väliä on hehkutettu onnistumisia, kun ollaan opittu uutta ja melkein vahingossa, vaikkakin pakon edessä, ja iloittu kaikesta mahdollisesta. On ollut monta hyvää syytä taputtaa itseä ja toista olkapäälle. En ole muistellut menneitä; niitä luottamuksen menettämisen hetkiä, koska nyt on pitänyt keskittyä työntekoon - ja siinä me ollaan hemmetin hyvä tiimi. Talo on pysynyt pystyssä ja hommat hoidettu niin hyvin, kuin ollaan vaan kyetty. Asenne meillä ainakin on kohdallaan ja auttamisen riemu rullaa vitosvaihteella. Ei voi ainakaan sanoa, että päivät matelisivat, kun on pöydät täynnä töitä ja ajatustyö käy "vähän" kierroksilla. Vaatimattomuus ei ole näinä päivinä kuulunut sanavarastoon.

Ei me tästä ajasta nyt mitään kirkkainta kruunua saada, päinvastoin, mutta onpahan ainakin hyvä omatunto siitä, miten on hommat hoidettu ja myös ne hommat, jotka on jäänyt muilta hoitamatta. Tarkoituksella tai ei. Mutta kosto on suloinen. Kiusa se on pienikin kiusa ja muita elämän totuuksia, joihin tulevat törmäämään hekin aikanaan. Siinä vaiheessa vuotta minä työkaverin kanssa jäämme lomille ja näytämme muutamille pitkää nenää.

Vielä ei tiedetä, lähdetäänkö me miehen kanssa pääsiäisenä mihinkään, mutta sitä paremmalla syyllä laitoin tänään tipuruohon kasvamaan. En muista, koska viimeksi olen sitä yrittänyt kasvattaa. Pussinkyljessä luvataan, että viikon päästä viheriöi.

1.3.2008

163 kilometrin päähän

Lomaan on vielä vähän aikaa, mutta kovasti olen googlettanut yhden kaupungin sivuja ja hotelleja. Matkakuume nousee, vaikka tarkoitus onkin "vain" vaihtaa maisemia toiseen kotimaan kaupunkiin. Tosin, sekin on jo paljon, koska aika vähänhän me missään käydään. Just tänään (kauppareissulla) puhuttiin ja tuumattiin, että asia on silti ok. Menojalkaa ei vispaa kummallakaan kiusaksi asti ja koska kotona on hyvä olla, niin mitä sitä suotta. Lähdetään silloin, kun tuntuu siltä.

Melkein jo varasin huoneen pariksi yöksi, mutta joku tolkku tähän on tultava. Vanhastaan tiedän, että liian etukäteinen suunnittelu vain pilaa kaiken. Vielähän on esimerkiksi se kortti käyttämättä, että tulisin kipeäksi. Totta, se vanha pessimisti minussa puskee esiin aina välillä, mutta koska tähän asti olen säästynyt sairaspäiviltä, niin yllättäviä käänteitä voi vielä tulla. Aikaisemmin ne olisivat olleet tervetulleita, mutta ei enää, kun lomat kolkuttelevat almanakassa.

Tipi kirjoitti mm. kynäotteesta ja jäin pohtimaan, että mikä on se oikea, mikä väärä - ja kuka tai mikä sen on sanonut ja määritellyt, mikä on vinksallaan, jos on. Tästä linkistä voi tarkistaa.

Jännä, että oikeakätisillä on sen perusteella muka vain yksi ja ainoa ote, kun taas vasureilla on valinnanvaraa. Se sallittakoon, koska onhan se muutenkin aika hankalan näköistä kirjoittamista (äitini on vasenkätinen). Olen kyllä nähnyt ihmisiä, jotka pitävät kynää niinkin, että kaikki sormet on kynää vasten; peukalo kynän alla, loput neljä päällä. Vähän niin kuin huilua soittaisi väärinpäin.


Jos jotain teen oikein, niin tuon ohjeen perusteella pidän kynää oikeassa kädessäni kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Olen kyllä luullut, että oikeakätinen voisi - ja kannattaisi - pitää kynää vähän sillä tavalla, ettei ainakaan anna kynän nojata keskisormeen, vaan paremminkin nimettömän reunaan, vähän niin kuin supussa (piirtäisin kuvan asennosta, jos omaisin piirtäjän lahjoja). Perustelen tätä sillä, että itse olen aiheuttanut omaan keskisormeeni sellaisen kynän mentävän kuopan/patin (riippuu, mistä suunnasta sitä katsoo), koska aikoinaan olen kirjoittanut paljon käsin.

Tietokoneaikaan siirryttyäni olen saanut samantapaisen nystyrän oikean ranteen vasempaan alareunaan. Hiiriä siitä on yksistään turha syyttää.