19.3.2012

Ympäripyöreä hippi

Siitä hyvästä, että olen taas ahkeroinut (omakehu on tässä tilanteessa parasta ja kannustavinta) työhakemusten kanssa, annan itselleni luvan murukahvien lisäksi kirjoittaa vähän hömppää. Kävin vielä pienellä happihyppelyllä, joka tosin toi mieleen lapsuuden hiihtolenkit, jolloin suksien alle talppaantui lumiukkolunta. Nyt en hiihtänyt, mutta kengänpohjat keräsivät välillä kivat paakut. Voiko parempaa päivää olla kuin maaliskuinen räntäsade, jos vaihtoehtona on pelkkä pilvinen päivä? Jos ja kun auringonpaistetta ei riittänyt tänne asti, tulkoon sitten räntää taivaan täydeltä. Minä tykkään. Nyt se tosin laantui.

Olen odottanut liiton päätöstä päivärahoista, mutta ei näy eikä kuulu. Toisaalta ymmärrettävää, koska aikaa hakemuksen lähettämisestä on kulunut vasta niin vähän, mutta toisaalta taas on niin tukalaa, koska henk.koht. varat on aika lailla hunningolla. Itseä saan mulkoilla peilistä, jos niikseen tulee, mutta enpä jaksa vaivautua sen enempää kuin mitä on pakko.

Peilistä tuijottaa tyyppi, joka tietää, että kannattaisi ehkä mennä parturiin, varata edes se aika, mutta jos nyt vielä muutaman päivän (viikon) taas sinnittelisi. Kaikki kunnia silti oikeille pitkätukkahipeille. Sydämen paikka tähän.

Mutta kun.

Viimeiset vuodet (kun luulin löytäneeni sen mallin, hah) on tullut käytyä parturissa noin neljän - viiden viikon välein, mutta jos ja kun nyt viikkoja alkaa olla vähän enemmän, niin näkyyhän se. Vakavissani olen jopa ajatellut, että josko nyt olisi taas aika kokeilla pidempää mallia. Sellaista, joka ei kaipaa kerran kuussa siistimistä, vaan sillä pärjäisi vähän kauemmin. Selvää säästöä. Oma parturini on nyt muutaman kuukauden pois kuvioista, joten senkin takia olisi tilaisuus kokeilla jotain muuta, heittäytyä, jos ei nyt villiksi ja vapaaksi, niin tuulitukaksi ainakin.

Joo, unissani.

Sen tosin päätin, että niin kauan kun ei liiton korvauksista/työpaikasta ole tietoa, en parturiin mene. On tärkeämpiäkin maksuja, vaikka vanha totuushan on, että jos tukka on huonosti, kaikki on. Tosin luulen, että oma rahatilanteeni koko aikuisiälläni johtuu siitä, että olen pitänyt ja pidän joskus edelleen (käsi-)laukkuja lattialla. Kuulin siitä vasta muutama kuukausi sitten, että ei kannattaisi. Ei tiedä hyvää se.

Olen myös saanut palautetta, että kirjoitan (näitä) vähän ympäripyöreästi. Siinäkin piilee totuuden kannikka, koska olen täysin samaa mieltä ja ihan tarkoituksella näin teen. Niin kauan kuin teen tätä omaksi iloksi, kiertelen ja kaartelen ja pidän mölyt mahassani. Välillä saattaa tulla näitä pirskahduksia.

Seuraavaa odotellessa. Pirskahdus tai röyhtäys, kunhan jotain.

16.3.2012

Laiskan pulskea(n) vapaapäivä

Pidän tänään vapaapäivän (pyykkipäivän) työnhaun suhteen -mollin vahti tosin hoitakoon pestinsä. Nyt ei vaan ole sellaista inspistä, että jaksaisin naputella taas samoja vuosilukuja ja muita nippelitietoja. Se vaatii ihan oman vireensä. Harvemmin kun nykyään riittää, että lähettää pelkän CV:n ja avoimen hakemuksen. Joka hemmetin paikkaan pitää vielä erikseen ja lisäksi naputella koko historia ja mielellään vielä vähän enemmän. Tulkoonpa vielä se kerta, kun kysytään, missä näet itsesi viiden tai kymmenen vuoden päästä. Kunpa tietäisin edes ensi viikosta! Olen lakannut miettimästä liikaa tulevia, koska elämä ja arki on tässä ja nyt. Piste.


Tällä viikolla oli Helsingin Sanomissa uutinen, missä kerrottiin Korkeimman hallinto-oikeuden kumonneen parikin HKIn ympäristölautakunnan päätöstä parveketupakoinnista. Tämä näköjään iänikuinen verenpainetta ja keskustelua aiheuttava aihe. Latailen myöhemmin ko. lehtileikkeen, koska olen nyt väärällä koneella.

Lisäys 17.3.


KHO:n kanta on siis se, että kärytelköön vaan omissa asunnoissaan, parvekkeella ja pihamailla. Taitaa sen oikeuden väessä olla pelkkiä tupakkamiehiä ja -naisia, jotka vaativat oikeutta. Entäs me kitisijät sitten?

Okei, jos nyt sen myönnytyksen antaisi ja antaa, kun ei muutakaan voi, että polttakoon vaan vaikka siellä parvekkeellaan, mutta jos nämä kärtsääjät, kuten tässä talossa yhdet ovat, ovat niin tyhmiä ja/tai kiusantekijöitä, että polttavat parvekelasien sisäpuolella avaamatta niitä ikkunoita, niin eikö silloin saa jo sanoa muutaman ruman sanan ja ryhtyä toimenpiteisiin. Joku tolkku siihen hommaan on saatava. Jos se haju ja savu pysyisikin vaan heidän omassa huushollissaan ja parvekkeellaan, mutta kun ei. Ilmastoinnin kautta se kulkeutuu muihinkin asuntoihin. Siinä kohtaa tosin taloyhtiöllä lienee joku vastuunsa/konstinsa, mutta ei mennä siihen korttiin vielä.

Kateellisena katselen naapuritaloyhtiön yhtä parveketta, jossa on myös parvekelasit, mutta siinä asunnossa asuu mies, joka avaa tupakalle tullessaan sen ensimmäisen lasin ja tupruttelee ulkopuolelle. Ihailtavaa ja kunnioitettavaa toistenkin huomioonottamista - ja saahan siinä itsekin "raitista" ilmaa, kun pistää sen naamansa pihan puolelle, eikä nökötä suht tiiviissä kopissa; tehden lopuistakin asunnoista tupakkakoppeja.

Voin sanoa, että kun yhdenkin illan (ja jos jäisikin vaan yhteen iltaan, mutta kun vuodessa on aika monta päivää) istuu olohuoneessa vaikkapa lukien tai katsellen televisiota ja koko illan vähän väliä tupakanhaju valtaa saman huoneen (kun eihän se riitä, että kerran tunnissa sauhuttelisi, vaan siellä parvekkeella pitää laukkoa vähän väliä), siinä on pää ja kurkku aika kovilla, hermot vielä enemmän. Osaisin kyllä oksettavan olon hommata ihan ominkin avuin, jos sellaisen tahtoisin.

Tässä talossa ei ole sanomiset hyvällä eikä pahalla auttaneet. On kokeiltu. Paitsi kahta viimeistä korttia. Kolmas kortti, oma poismuutto, on vasta kolmantena.

14.3.2012

Valoa näkyvissä - vaikka sitten taskulampun avulla

Meinasi heti toisena päivänä lähteä lapasesta tämä kirjoitusinto, koska koko aamupäivä meni huidellessa pitkin poikin ja nyt meinaa kipu särkeä taas siihen malliin, että fiksumpi pysyisi koneelta pois. Ja venyttelisi. Ja venyttelisi.

Mutta jos nyt ihan vähän. Lämmitelläkseni.

Vaikka tässä nyt taas kulutankin liiton 500 päivää, niin en suostu "maatani myymään". Siis olemaan työttömyyden takia naama norsun hitulla ainakaan tavallista enempää.

Nythän on taas tilaisuus tehdä myös niitä rästihommia ja kulkea tuolla sormet jäässä kameran kanssa (ei tosin enää, kun plussa-asteet hätyyttelee jo väkisin.). Ehdin ulkoilla ja lukea. Muistin jopa istuttaa taimia mökkiä varten. Omaa asennenappulaa on pitänyt jo aiemminkin muuttaa oikeaan suuntaan ja koska näitä pätkähommia olen tehnyt aina, niin kyllähän sen alkuketutuksen jälkeen (ja kunhan liiton kanssa asiat alkaa rullata) on aina päässyt tolpilleen. Eri asia, kuinka pitkään sitä (tätä) hyvää kanttia kestää, mutta tilanne on nyt ainakin ihan positiivinen, kun väännän sen niin. Jos en yhtään uskoisi uuteen työhön, en kai niitä hakemuksiakaan tuuppaisi maailmalle.

"Hienoa" on ollut seurata esim. hänen aktiivisuuttaan ja viitseliäisyyttä työnhakurintamalla. Ihan loistava esimerkki ja harvinaislaatuinen hemmo. Onnea! Ja pitkää ikää työuralle. On ne sitten mitä kautta vain. "Paskaduuneista" minen sano mitään, ettei verenpaine kohahda.

Niin kauan kun olen joutilaana, yritän työllistää itse itseni mukavilla asioilla. Välillä tosin vähemmän mukavilla, mutta sellaista se. Päivien kulumisella ei ole kyllä mitään ongelmaa. Aika näköjään juoksee yhtä lailla töissä ja kotona, kun on mielekästä tekemistä.

13.3.2012

Liekeissä

... tai ainakin vähintään täpinöissäni olen, kun pääsin tänne vihdoin sisälle. Oli vähän salasanat hakusessa ja ehdin jo vaihtaakin, kunnes tajusin, että olen väärillä tunnuksilla liikenteessä. Tämän siitä saa, kun jättää nämä harrasteet unholaan.

Olen viimeiset viikot ajatellut kirjautua tänne joka aamu, mutta yhtä monta kertaa on lorvikatarri iskenyt ja olen tehnyt jotain ihan muuta. Nimittäin työhakemuksia. Olen taas vapailla markkinoilla töiden suhteen ja sekös korpeaa. En vaan osaa ottaa tätä aikaa lomana. Aamuisin nukkuisin joskus mielelläni jopa kahdeksaan, mutta naapurin kiljusen herrasväki pitää huolen, että tässä talossa ei nuku kukaan seitsemän jälkeen. Tai kuuden. Tai ylipäänsä. Luojan kiitos en ole vuorotöissä, kukaan ei tässä rapussa taida olla.

Pääkin suhisee siihen malliin, että hyvä kun muistan --- unohdin, mitä piti kirjoittaa. Pari kertaa on ollut hilkulla, etten ole polttanut pirttiä. Noh, ehkä liioittelen, mutta mies uhkasi, että ottaa minut töihinsä mukaan, kun ei minua voi yksinkään enää jättää. On kuulemma sen verran arvaamatonta tämä minun touhuilu. Mutta minkäs teen, kun on monta rautaa tulessa ja ajatukset suhaa sinne tänne. Ei tässä enää nuoria olla. Töissä sentään olin skarpein (vaikkei kyllä uskoisi).

Työt siis loppuivat tässä tovi sitten ja paluuta ei ole, ellei ihmeitä tapahdu. Ja sehän ei ole minusta kiinni. En olisi lähtenyt ollenkaan pois, ellei olisi ollut pakko. Määräaikaisuus on syvältä, jos ja kun töistään pitää ja haluaisi niitä tehdä vaikka hamaan tappiin saakka. Tiesin, että vaihtoehtona on aika varmasti työttömyys, niin eipä tässä hurraata ole tarvinnut huutaa. Liiton rahoja odotellessa. Onko siis ihme, että salasanat menee päässä sekaisin, kun niitä ei käytä ja jos käyttää, niin pääasiassa työnhakuun liittyen.

Työttömyydestä huolimatta muuten menee ihan hyvin, kunhan en aloita valitusrumbaa. Elo ja olo on edelleen toisinaan kuin asuisi tupakkakopissa, joka on riitelevien elefanttien naapurissa. Odotan miehen saavan sen lottovoiton, niin päästäisiin tästä nopeimmin huitsin hellkuttiin. Itse pelaan niin harvoin, että mahdollisuudet voittaa on lähes olemattomat.

Harmittaa vähän, että sellaiset suht sopivat (ilman sitä lottovoittoa) rivitaloasunnot ja talot (ei ikinä enää kerrostaloon ainakaan tässä kunnossa) löytyvät kaukaa Pirkanmaan tuolla puolen. Tästä kaupungista on turha haikailla. Miehen työn takia ainakin toistaiseksi on myös pysyttävä näissä maisemissa. Pattitilanne.

Hyvä henkireikä on kuitenkin edelleen mökkeily. Odotan niitä viikonloppuja, kun sinne voi mennä pidemmäksi aikaa. Nyt on käyty vaan harvakseltaan. Lohduttaa, että kesällä siellä voi taas olla. Kaipa tämä tästä.

Myös tämä kirjoittelu.

Ehkä muutaman kerran olen pohtinut samaa, mutta arki vei ja vie yllättävän helposti, jos vaan antaa luvan.