27.10.2007

Pulloposken tuumailuja

Eilisen merkinnän jälkeen menin pötkölleen ja sammuin kuin saunalyhty. Todellista panakoomailua, josta olen vain kuullut ts. lukenut blogeista. Huh. Ei ikinä enää sitä pilleriä, jos ei ole pakko ottaa. Ja mikäs pakko se on, koska on vaihtoehtoja, vaikka vähän iisimpiä, Burana ja Panadol. Tästä syystä voin ilomielin luovuttaa jäljellä olevan pillerin jollekulle paremmin kestävälle potilaalle. Miehelle sitä ei uskalla antaa, koska on muutenkin niin lääkeyliherkkä ja on joskus aikoinaan melkein päässyt hengestään väärästä lääkkeestä.

Ei sitä Panacodia kuitenkaan voi tehottomuudesta syyttää. Se toimi nopeammin ja paremmin, kuin bunadolit konsanaan, mutta se, miten se vaikutti, ei tuntunut hyvältä. Ei se, että kädet tärisi, mutta kun tuntui, että koko akka tutisi sydänjuuriaan myöten. Ei siis ihme, että uni tuli alta aikayksikön, kun vaan menin sänkyyn - muka vaan hetkeksi lepäämään. Mies tuli herättämään, että nyt ylös ja kunnon yöpuulle. Siitäkös minä virkistyin ja tunsin olevani taas elämäni kunnossa. Olin nukkunut vajaan puoli tuntia.

Tänä aamuna olikin sitten yhtä heikotusta. Puuro meni ja pysyi hiinä ja hiinä sisällä, kun syönnin jälkeen keskityin ja menin pötkölleen. Netissä tosin lukikin, että ko. pilleri voi aiheuttaa mm. pahoinvointia. Siitä se sitten kai. Krapulasta ei ollut tietoa, koska eiliset pippalotkin jäivät väliin. Tai oliko tämän päivän lötköily ja koomailu myötätuntokrapulaa.

Poski on edelleen marsumaisissa mitoissa. Kylmä kauratyyny laskee kyllä turvotuksen vähäksi aikaa, mutta ei tässä jaksa koko päivää kulkea tyyny poskella. Se taas tietää sitä, että turvotus palaa takaisin. Olen nukkunut monet päikkärit päivän aikana, joten voi olla, että univajetta ei pahemmin enää ole.

Oli se hyvä, että hampaan leikkaus oli perjantaina. Olisin saanut sairaslomaa, mutta ajattelin, kun en mistään mitään tiennyt, että kyllä tämä tästä viikonlopun aikana hyväksi muuttuu. Jaa-a. Eipä tule ainakaan syötyä niin kamalasti, kun on vähän hankalaa avata suu normimittoihin. Voi olla hyvä syy työmaallakin olla hiljoskellen, niin ei pääse lipsauttelemaan niitä totuuksia.

26.10.2007

Rakennustyömaa

Näinköhän tästä kirjoittamisesta mitään tulee, kun pohjalla on lääkkeitä ja viimeisimpänä, vaan ei viimeisenä (iltalääke on vielä ottamatta), kolmiolääke. Elämäni ensimmäinen panacod. Otin sen joku aika sitten ja nyt tuntuu, että vaikutus iskee päälle. No, en anna tuon tärinän haitata.

Minun piti olla ihan jossain muualla tämä ilta, kuin tässä koneella kädet vapisten, mutta kun ne suunnitelmat muuttuivat. Toivottavasti Vintillä on hauskaa ja hän kertoo kaiken oleellisen illan kulusta. Vink vink.

Olin tänään muutaman tunnin töissä, kunnes kohtasin jälleen kerran hammaslääkärin. Nyt oli vuorossa viisaudenhampaan poisto. Leikkaus. Olo oli, kuin olisin ollut rakennustyömaalla, kun ensin valmisteltiin, sitten sahattiin, porattiin ja piikattiin. Kaikki se suussa. Loppujen lopuksi tuli tikit ja lääkekuuri. Eikä se todellakaan ollut niin paha operaatio, kuin annoin itselleni kertoa.

En tiedä, miksi en osaa kammoksua tai pitää hammaslääkärikäyntiä ollenkaan pahana. Poraaminen seinään on pahempaa ja hermoon ja korviin ottavaa, kuin hampaaseen. Puudutus nyt vähän nippaisee, mutta se kuuluu asiaan. Edes minä en anna tehdä mitään ilman puudutusta. Pahinta tuossa oli taas se laskunmaksu. Se kirpaisi, vaikka visaa vingutinkin, mutta kun ei kykene muuhunkaan tässä vaiheessa kuuta. Kallista lystiä, mutta voi voi. Lekuri ja apulaisensa olivat kyllä niin mukavia ja asiansa osaavia, että saavat kyllä repiä tuon kolmannenkin aikanaan pois.

Livahdin apteekin kautta kotiin potemaan ja poden edelleen. Turvotusta riittää sen verran, että sen tuntee ja huomaa - mutta onni on kylmä kauratyyny. Ja uni. Taitaa olla parasta mennä pötkölleen. Tässä tärinässä on vähän hankala käyttää näppistä.

24.10.2007

Kireämpi kuin viulunkieli

Jos tähän väliin jotain hyvää pitäisi sanoa, niin sen hyvän voisi täyttää hampaat ja lipasto. On meinaan hampaat kuulemma hyvässä kunnossa (kävin tarkistuksessa, eikä reikiä löytynyt), vaikka muuten olisinkin valuvikainen. Ja lipasto - uusin ihastukseni - on nyt paikallaan. Olen erittäin tyytyväinen.

Muuten minua ketuttaakin sitten kuin pientä sikaa. Jos niin kuin sivistyneesti yritän sanoa.

Ärsytyskynnys tiettyihin asioihin ja ääniin työmaalla on huolestuttavan matala. En vaan kestä. En en en. Ja vihaan itseäni syystä, etten saa suutani auki ja kakistettua, mikä ja kuka tässä tilanteessa mättää. Kun ei se itsekään sitä ymmärrä. Kuvittelen asian menevän jotenkin ohitse helpommalla, kun en anna helvetin päästä valloilleen. Sillä sehän siitä syntyisi, jos tuolla tietylle porukalle ääneen laukoisi kaiken, mitä mielessä pyörii. Sitä paitsi inhoan riitoja. Melkein mieluummin sitten kärvistelen ja puren hammasta (siitä syystä ne varmaan ovatkin hyvässä kunnossa) ja yritän keskittyä töihini. Onneksi sentään se on mieluista.

Jatkan sittenkin työpaikkailmoitusten lukemista sillä silmällä. Tuolla ei onneksi tarvitse loppua ikää olla.

21.10.2007

Palasina

Ei se vaatinut kuin irtiottoa muista hommista ja aikaa istua aloilleen ja tehdä tuo palapeli valmiiksi. Taas huomasi, miten luonnonvalo on se paras valo tuossa hommassa. Ja missäs muualla sitä ollaan siihen parhaaseen aikaan, kuin töissä.

Nyt vaan pitää löytää tarpeeksi iso kehys, jotta tuon saa pöydältä pois ja keittiönseinään. Onhan tässä jo viikkotolkulla oltu vähän varpaillaan, koska tuo on vallannut suuren osan pöytätilasta. Seuraava palapeli hakuun!

Sunnuntaiaukioloista en muuten niin perusta, mutta kyllä nyt olisi ollut kauppa-asiaa tuon kehyksen lisäksi. Löysin nimittäin
eilen sattumalta mieleisen lipaston kamariin. Se oli ihastusta kerta vilkaisulla. Harmi, että huominen iltapäivä taitaa mennä muilla asioilla, ellei miestä sitten saa puhuttua ympäri ja käymään liikkeessä. En millään malttaisi odottaa, että saan ihastuksen kotiin asti.

19.10.2007

Valoa kellarin pimeyteen

Tämän päiväisen alapäärääkin jälkeen päätin mennä saapas-ostoksille, kuten aikuiset ihmiset konsanaan. Siinä samalla nautiskelin lomastani. Olen jo pitempään (muutaman päivän) havitellut jonkinlaisia saappaita, kenties syksyksi, jopa talveksi. Värillä ei ole väliä, kunhan ne olisivat mustat. Korkoa sillä tavalla sopivasti.

En jaksanut kiertää kolmea kauppaa enempää, kun totesin tehtävän aika mahdottomaksi. Sen lisäksi, että hiki tuli siinä kävellessä edes takaisin (ilman heilahdusmittaria tosin), myös olotila ronkkimisen jälkeen oli vähän hiinä ja hiinä. Entisiin kertoihin verrattuna nyt oli vähän epämukava kokemus. Kivuliaampikin homma tuo olisi voinut olla, mutta olen ollut myös kivuttomissa ja lähes miellyttävissä tilanteissa. Liukuhihnahommaa tuomoset joukkotarkastukset, niin sen tietää. Mutta nyt sitten odotellaan, mitä papereissa lukee, jahka tulevat viikkojen päästä.

Niitä saappaita siis katselin sillä silmällä. Kriittisellä. Hinta tuli tällä kertaa kakkosena. Kun olisi nyt edes löytynyt saappaat, eikä suksia. Ihmeellisen mallisia nykyajan kengät! Näyttää meinaan tällasella 159 senttisellä aika kauheilta 36 - 37 numeron kengät, joissa on sitä pituutta muuallakin kuin varressa. Niihinhän kompastuu alta aikayksikön, koron korkoisuudesta huolimatta. Juuei, jäi kengät tältä päivältä ostamatta, mutta löysin paljon muuta ja parempaa.


Heräteostos nro 1.
Etsin vähän toisenlaisia pöytälamppuja, mutta
tämän kun näin, en saanut näppejäni irti.



Heräteostos nro 2.
Vaasi on miehen kesäinen tuliainen, mutta
olen saanut päähäni, että joku valohässäkkä täytyy saada.
Tuo olkoon ensimmäinen. Ja viimeinen, jos mieheltä kysytään.
Ei muuten kysytä.

Kuten jo sanottu, odotan joulua nyt vähän eri mielellä, mutta eihän tuolla ole jouluvalojen kanssa mitään tekemistä. Olen bongannut lähiön aamunpimeydessä jo muutamat oikeat jouluvalot, joten tiedän, mistä puhun. Toisaalta, nythän on syksyn pimeimpiä aikoja, niin kuka estää laittamasta vaikka sitä kynttelikköä ikkunalleen, jos tykkää tunnelmavaloista. Kansalaisrohkeutta se vaan on. Jos jouluvalot palavat vielä huhtikuussa, se on kaikkea muuta.

18.10.2007

Satumainen päivä

Aamulla oli kaunis tähtitaivas, että piti ihan niska kenossa sitä ihailla linja-autoa odotellessa. Toki se tänään tuli ajoissa, kun olisin voinut odotella lentäviä tähtiä vähän pidempäänkin.

Posti oli tänään tuonut viimeinkin puhelinlaskun. En edes muista, koska olen viimeksi maksanut kännykkälaskua, johtuen siitä, ettei laskutettavaa (yli 20 euroa) tule (valitettavasti) joka kuukausi ja olihan Firmalla ne omat laskutusongelmansa. En tiedä, ovatko vieläkään ihan selvillä vesillä, koska minusta siinä erittelyssä on jotain outoa. Puheluita ja tekstiviestejä sun muita on kyllä näköjään kertynyt, mutta riveillä ne ovat pelkkiä nollia (00,00). Hyväntekeväisyyttäkö he harrastavat, kun laskuttavat miten sattuu - vai onko ihan ok, että maksan melkein pelkästään kuukausimaksuja. No, loppusumma ei kuitenkaan vie minua perikatoon, joten annan asian toistaiseksi olla. Ehkä he antavat anteeksi laskutusten viivästymistä. Ehkä heillä eivät ohjelmat toimi edelleenkään. Ehkä he mittaavat asiakkaiden rehellisyyttä. Olen kyllä oppinut, että rehellisyydestä sakotetaan, joten nyt olen hissunkissun.

Tällä viikolla tuli vuosi täyteen nykyisessä työpaikassa. Turhaa kai mainita, miten nopeasti aika on kulunut ja kuluu edelleen, koskapa en muka ehdi edes koneella istua yhtä paljon ja yhtä usein, kuin esim. viime syksynä. Nyt odotan jouluaikaakin ihan eri tavalla, koska silloin on luvassa muutama oikea vapaapäivä ja jos hyvin käy, vanhemmat tulevat viimeinkin käymään. Välipäivät olen kai töissä, mutta sekös tässä menoa haittaa. Loppuvuoteen on ripoteltuna kuitenkin jokunen lomapäivä. Ensimmäinen niistä on huomenna. Se tietää pitkää viikonloppua erilaisine ohjelmineen.

Huonosta omastatunnosta johtuen pengoin viikonloppuna askelmittarin taas käyttöön ja siitähän (ja Vintin lukemia lukiessa) se olotila vaan huononi entisestään. En tiedä, olenko asentanut mittaria edes oikein, mutta normityöpäivänä lukemat ovat naurettavan pieniä, jos tavoite pitäisi olla se kymppitonni.

Laite on muutenkin aika epäuskottava, koska linja-automatkalla kotoa töihin tulee muka useampi sata askellusta (= heilahdusta) - enkä varmasti kävele sitä matkaa, vaan istua kökötän koko hela pätkän tukevasti penkissä. Ja entäs ne päivät, kun se rakkine on nollautunut taskussa jossain kohtaa päivää. Kiva, sinne meni hyvät pohjalukemat.

Ammatinvalintakysymys tämäkin, kuinka hyvin tai huonosti niitä askelia saa päivän aikana kertymään. Seuraavaksi taidan kouluttautua parkkipirkoksi.

13.10.2007

Pakkoliikkeitä

Tästä lauantaista meinasi taas tulla laiskanpulskea pyjamapäivä, mutta vaan meinasi. Kiitos ystävän puhelinsoiton, joka piristi sen verran, että pääsin sohvanmutkasta ylös ja pikkuhiljaa pihalle asti.

Paikkoja kolottaa eilisen jälkeen siihen malliin, kuin olisi takana isompikin liikuntasuoritus. Tavallaan onkin, koska oli vähän erilainen työpäivä ja kaikenlainen erilainen liikkuminen tuntuu kyllä tässä kropassa. Näkyisikin ehkä enemmän, jos niitä suorituksia olisi tätä nykyistä enemmän. Mutta minkäs luonnolleen mahtaa.

Huomasin vaan, että aika heikossa hapessa olen, enkä oikein veny enkä vanu. Tai venyn, mutta se jää pahasti puolitiehen, kun vertaa vaikkapa aikaan, jolloin olin nuorempi ja koululiikunta oli viikottaista. Intoa kyllä oli eilenkin imitoida liikkumista ja tehdä se, mitä pystyin, mutta, että motivaatio olisi kestävämpää sorttia myös omalla vapaa-ajalla, se tuottaa vaikeuksia. Poden (kyllä!) lievää huonoa omaatuntoa tästä liikkumattomuudestani, mutta aina välillä kun saan itseni ulos ja lenkille, helpottaa vähäsen. Kunnes taas ote herpaantuu.

Tänään kävin sentään pienellä kävelylenkillä, eikä se niin kamalaa ollut, mitä nyt eilinen tuntui jaloissa. Järki sanoo, että pitäisi ottaa tavaksi, mutta kun tuntuu, että olisi mukavampaa tehdä jotain muuta. Vaikka sitten palapeliä, joka on edelleen pikkusta vaille valmis. Tai lukea kirjaa, joka sekin on kesken. Tai vilkaista uusinta Kodin kuvalehteä. Pyykkikasatkaan eivät kaapista katoa itsekseen, vaan niiden eteen on tehtävä harva se päivä jotain. Liian pieni pesukone on kyllä yksi selittävä tekijä. Tekosyiden kirjo on aika mahtava, kun minusta on kyse.

8.10.2007

Täpinöintiä kaiken seesteisyyden keskellä

Just kun ehdin ajatella, että onpa nyt niiin sees syys, minut yllätettiin päivän aikana monta kertaa 6 - 0. Parhaimmat (ja toisaalta pahimmat) yllätykset tulivat kirje- ja sähköpostina. Työpäivä muuten oli aika tavallisen tahmea ollakseen maanantai.

Kotiin kun pääsin, lattialta löytyi kutsu seulontaan. Auts! Järki sanoo, että nuo on vaan pelkästään hyviä asioita ja, että onneksi järjestävät, mutta mitä järjellä on tämän kanssa tekemistä? Kysyn vaan. Tunneasioita nämä on ja ko. lääkärikäynti on minun mielestä pahimmasta päästä. Pakkopullaa. Välttämätön paha. Minulle joku hammaslääkärireissu on ihan naurettava juttu tuohon verrattuna. Turha kai mainita, kummassa lääkärintuolissa käyn useammin.

Nyt sitten piti suunnitella seuraavat liikkeet tuleville viikoille ja harkita loma-anomuksen täyttöä. Joulukuussa aion pitää yhden pitkän viikonlopun (senkin uhalla, ettei kutsua Linnaan tule vieläkään), mutta josko jo tulevalle viikolle saisin napattua yhden lomapäivän. Voi olla, että liioittelen, voi olla, etten.

Jahka pääsin kotona sähköpostiin asti, löysin Sukulaissielun kommentista ilmoittavan postin lisäksi toistakymmentä roskapostia. Kaikkien noiden joukossa oli sähköpostiviesti yhdeltä elämääni (kenties tietämättään) eniten vaikuttaneelta mieheltä (isin lisäksi). Hän kommentoi yhteen vanhoista merkinnöistäni ja siellä ollutta, häntä koskenutta asiaa. Minulta meni tovi sulatellessa jo pelkästään sitä, että ylipäänsä hän kirjoitti. Lämmitti kovasti mieltä.

Minusta ei se täpinöissään oleva teini ole näköjään hävinnyt mihinkään. Pienesti ja helposti mieli järkkyy - hyvällä tavalla.

7.10.2007

Tulehen tuijottelija

Sujuvasti sunnuntaissa. Huomaan viihtyväni taas paremmin ihan jossain muualla, kuin tietokoneen ääressä. Päivät töissä on sitä yhtä ja samaa naputusta ja naputusta, joten kotona yritän tehdä vastapainoksi jotain muuta. Ohimennen siivoskelua, ikkunoiden ja parvekelasien pesua, verhojen vaihtoa, kynttilöiden polttelua ja tuikkujen ostoa. Parvekekukista puhumattakaan. Sellasia tavallisen mukavia syyshommia. Olo on mahdottoman hyvä, joten ei auta kuin odotella parempia kirjoitusfiiliksiä.