19.4.2011

Kaiken uhallakin osa III ja ½

Täti höttösissä jatkaa... Senkin uhalla, että tietyt tahot tekisivät vääriä johtopäätöksiä (Tiina, ei, en tarkoita yksistään sinua. Hymiön aika ja paikka.).

Jännitin, kuinka käy verottajan kanssa, mutta hyvin meni senkin suhteen. Saan palautuksia, nyt kun se viimeinkin selvisi. Voinen ottaa lunkisti myös joulukuussa, jos se rahasta on kiinni.

Muusta lunkista en sitten tiedäkään. Tässä kohtaa voisi lukea kaikki se, mitä mielessä on pyörinyt, mitä olen tehnyt viime päivät ja mitä tekisin, jos kaikki keinot olisi sallittuja; tokihan ne käytettävissä on.








Että näin. Mutta koska täytyy mennä päivä kerrallaan, ainakin ensin toukokuun puolelle, minä menen, enkä hötkyile.

Nyt pitäisi olla hyvää vauhtia pakkaamassa. Luvassa pieni irtiotto näistä maisemista, koska on pääsiäinen ja loma (kirosana), jospa vähän saisi etäisyyttä erinäisiin asioihin ja ihmisiin. Työasioihinkin.

Ja mitä tulee viimeisimpään episodiin, niin myönnän tehneeni vähän tutkivaa zournalizmia. Tapaamani hahmo todellakin on vaan kaksi vuotta minua vanhempi, enkä sittenkään kuullut nimeään väärin. Aika hyvin siis arvattu. Ilmeni jotain muutakin, josta voi vaan todeta, että voiko sattuma ja kohtalo pahemmin (paremmin) irvistää. Miksi nyt.

Ei sillä, että tämä mihinkään osuisi ja uppoaisi, mutta Tero on hyvä sanomaan.

5 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

No, tällä kertaa en lukenut edes otsikosta mitään vihjailevaa. :D

Tinka kirjoitti...

Tiina,
hyvä sitte :)

Satu kirjoitti...

Näiden lukeminen on yhä enemmän salapoliisityötä että ehkä tajuais sen mitä et uskalla sanoa...

Anu kirjoitti...

Voi voi... siellä on tainnut mennä nyt jotenkin "pakka sekaisin"..
Ai niin, ei saanut tehdä mitään johtopäätöksiä. ;) Soriiii...

Tinka kirjoitti...

Satu,
valitan :) mutta tähän on tultu. Ollapa täysipäinen anonyymi, eh.

Anu,
niih, noinkin sen voi sanoa ja nähdä. Tai sitten ei. :)