21.9.2009

Nolostumatta

Näitä maanantaita tuppasi olemaan jo vähän ikävä. Kun saa touhottaa omiansa ja voi tehdä mitä lystää tai olla tekemättä. Tähän mielentilaan päästin itseni tosin vasta lähempänä aamuyhdeksää. Lepo vaan! Sisälläni asuu edelleen myös se pieni lusmu, joka nauttii työttömistä päivistä. Tai onhan tässä kotonakin tekemistä vaikka millä mitalla. Sänkypuuhissa meinasi tulla hätä käteen, mutta paino sanalla meinasi. Juuri kun tapetilla on miehen uusi polkupyörä (ajatus vasta ostosta) niin rahanmenoa olisi muutenkin. Saapas näkee, miten pitkään pärjään teippauksilla.

Viikonloppuna kävin kaverin kanssa teatterissa, kun mies "joutuikin" töihin. Ei se aivan noin mennyt, mutta hyvää seuraa sain kuitenkin ja esitys - se oli todella hyvä. Hanna - suosittelen teillekin!

Tein pari myönnytystä taas männä viikonlopun aikana. Oli pakko kaivaa jo ne sukkahousutkin kaapista, kun luulin ulkoilevani sunnuntaina oikein urakalla. Menosuunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja autoilin sitten ympäri kaupunkia. Vähänkö se oli mukavaa, kun ei ollut ruuhkasta tietoa ja vein itseni jopa mukulakiville asti. Sitä ei ole tapahtunut sitten 90-luvun, jolloin olen ajanut nykyään olematonta poikkikatua Keskustorilla poliisiauton perässä. Tarkoituksella seurasin, koska luotin, että poliisin luulisi tietävän, mitä katua saa ajaa ja mitä ei. Ainakaan väärään suuntaan. Jos nyt olisin joutunut pakosta sinne ajamaan, olisin varmasti ehtinyt panikoida ja lyödä jarrut pohjaan, mutta nyt se oli pelkästään mukava kokemus. Näin ne kynnykset madaltuu.

Toinen kynnyksen ylitys oli se, että annoin kaverilleni linkkivinkin kuvaplökiini ja sitä kautta kellareihin, joissa luu...dat kolisee nurkissa. Mikä lie hyvä kantti minulla oli päällä, mutta ei tällä hetkellä edes kaduta. Päinvastoin helpottaa, kun nyt ei tarvitse kierrellä ja kaarrella kahvipöytäkeskusteluissa saati muutenkaan. Olen kyllä jo aikojen alusta ollut varma siitä, että jos jollekin näistä kerron, niin juuri hänelle, mutta nyt vain meni aikaa useampi vuosi ennen kuin rohkenin.

Ihan suotta, huomaan nyt, koska en osaa edes nolostua, vaikka ehkä pitäisi.

3 kommenttia:

Invisible visible kirjoitti...

Ei kannata nolostua, eikä ihmetellä. Eikä pelätä. Olla ylpeä saavutuksista, lukijoista. YES!!

Hanna kirjoitti...

Kiitos Tinka, oli melkein päässyt unohtumaan koko Sakari! Tai mieluummin ehkä tämä ajan nopea kuluminen yllätti taas!

Tinka kirjoitti...

Invis,
asia ok - danke.
Ylpeilystä en nyt tiiä, mutta helpottaahan tämä kirjotus "sisäistä kirjoittajaa". Pakko päästellä mielestä välillä pois - ja tämä on tätä nykyaikaa entiseen verrattuna ;)

Hanna,
ole hyvä vaan! Muistin vaan, että jotkut muutkin EHKÄ saattaisivat tykätä ko. esityksestä :)

Älä muuta virka tuosta ajankulumisesta; esim. vastahan me tästä aiheesta höpistiin, kun liput hommasin. Toukokuussa.