17.12.2009

Terapiaa puoleen hintaan

Ei se hymy johdu pakkasesta, vaikka tavallaan johtuukin.

En ole palelluttanut naamaani, mutta väkisinkin se hymyilyttää, kun nyt on tällä viikolla ollut viimeinkin kelit, joita olen odottanut. Eikä tuolla tunnu liian kylmältä haahuilla, kun on tarpeeksi vaatteita eikä jää seisoskelemaan pitkiksi ajoiksi paikalleen. Kuka käskee sipsuttaa pakkasessa collegehousuissa ja kesäkengissä avopäin, kuten aika moni nykyisin näyttää tekevän.

Jos kehtaisin, menisin kaupungille asti niissä toppavaatteissa, missä kuljen täällä kävelylenkeillä, mutta eihän se nyt olisi sopivaa. Menee vielä kaupungin maine, jos käytännölliset maalaiset valtaavat Hämeenkadun. Johan tässä oli eräässäkin lehdessä lukijan mielipide, missä ilmaistiin närkästyminen naisista, jotka kanniskelevat kaupungissa selkäreppua. Se minulta vielä puuttuu; olen kanniskellut reppua enintään Tammelaan saakka.


Eilen testasin tosimielessä toista paria kutomiani pitkiä ranteenlämmittimiä. Nehän pirskatti vieköön toimivat! Olin muutaman tunnin kaupungilla asioilla ja suuren osan siitä ulkona, mutta eipä päässyt pakkanen takinhihoista sisään, vaikka olikin pari puolipitkähihaista paitaa päällä.

Anun vinkistä varmistuneena menin käymään siellä kangaskaupassa. Vähän kyllä hämmensi se tavarapaljous, että muistin vasta kassalla jonottaessani, että lankaa ja kuminauhaa voisi myös tarvita. Kangaspalan löysin kuitenkin, sehän se oli pääasia. Se oli myös tarpeeksi iso, jos ensimmäinen ompelus menee tärviölle. Iloisin yllätys oli, että sain sen koko komeuden puoleen hintaan ilmoitetusta. Oooo, mikä tuuri! Halvalla lähti minun ompeluharrastus taas liikkeelle.

Tänään olisi vielä ohjelmassa yksi tilaisuus, jonne lupasin mennä avuksi. Käytännössä ja itseni tuntien taitaa mennä niin, että ehdin laittaa kaiken valmiiksi, mutta kun en tykkää jättää asioita liian viime tippaan. Ja onhan minulla ollut tätä aikaa hankkia tarjottavat ja muut tykötarpeet.

Joulusta minulla ei ole oikein muuta sanomista vielä, kuin, että toivon totisesti, että osalle naapureista olisi paikka, jonne voisivat mennä jouluksi. Vaikka sukulaistensa tykö. Mielellään vaikka koko loppuvuodeksi. Mölytköön ja tapelkoon siellä kaikessa rauhassa.

Tai onhan minulla se ompelukone! Kaasuttelen sillä ja soitan heviä.

5 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Mahtava ylläri tuollainen hinnan puolittuminen. Eikös vaan ollut melkoiset määrät myllättävää!

Joidenkin nuorten pukeutuminen tähän säähän ihmetyttää minuakin. Tänään pankissa jonottaessani katselin miten muutamalla nuorella oli päällä collegehousut ja jalassa kesätennarit. Hyvä etten mennyt täti-ihmisenä valistamaan kylmettymisen vaaroista. Hillitsin kuitenkin itseni. =D
Ai niin.. enhän minäkään pidä pipoa edes näillä keleillä.

Tinka kirjoitti...

Anu,
joo, tuli lähinnä paniikki, että mistä sieltä oikein löytäis semmosen sopivan laatikon, mitä mennä lähemmin kurkkimaan. Mutta onneksi se kangas/väri pilkotti kutsuvasti ;)

Tuo on vissiin muotia, nuo collegehousut ja kesätennarit; niitä on täälläki vaikka kuinka paljon. Mutta koskas muoti on ollu järkevää..?

Jokatalvinen näky on myös turkkipäälliset rouvat avopäin ulkoiluttamassa pieniä palelevia koiria, joilla ei ole mitään päällä :(

Kai sulla on edes joskus jotain, huppu? Lätsä? Muuten mie kudon sulle... :D

tia kirjoitti...

Raitis ilma on kyllä kivaa, hyydyttää vaan niin perusteellisesti mun sormet jos vähänkin niitä vilautan rukkasista kuvia ottaakseni ja mullahan on päässä se mun uusi punainen pipo ja reppu on usein matkassa mutta minähän asunkin Kehä III ulkopuolella ;-)
Toivottavasti on rauha joulun aikaan naapurissa ja muulloinkin.

Posse kirjoitti...

Minä kyllä kuljin Stockmannillakin karvalakki päässä ja säärystimet jaloissa:D Ei palellut eikä nolottanut. Mieluummin pukeudun lämpimästi kuin hienosti pakkasilla.

Tinka kirjoitti...

Tia,
hyvät on sullaki varusteet! Hyvä hyvä!

On kuule uhkaavan hiljasta ollu tänään jo MONTA tuntia. Kuulin kyllä lähdön, ja pelkään sitä hetkeä, kun palaavat :D TÄMMÖSEEN hiljaisuuteen vois taas tottua. Sai pölyjä pyyhkiessäki kuunnella vain omia ajatuksia, kun omaki ukko oli muualla.

Posse,
hih, tuohan on vielä pientä, ja jotenki karvalakki kuuluu Stokkalle ;) Siellähän ne turkisrouvat... eh.

Mutta joo, totta tuo, että mielummin sitä pukeutuu lämpimästi, kuin paleltuu - ja silläkin hinnalla, että muka nolottaisi.