Ei mikä tahansa

Piti valita kuvaa tähän alkuun (että pääsisin alkua pitemmälle), mutta muistin sitten, että Annehan kävi tuomassa oven taakse hienon gerberan. Kiitos! Kukkaa saisi ja pitäisi jakaa eteenpäin taas tusinan verran, mutta koska luen useampaa kuin kahtatoista blogia, niin tuuppaan kukan kaikille, jotka tykkäävät kukista ja varsinkin gerberoista. Kyllä teitä muutama on. Rohkeasti vaan, olkaatten hyvät!

***

On muuten hyvä, että minä olen se, joka määrää tässä huushollissa kaapin paikan. Voin siirrellä ja kärrätä huonekaluja silloin kun tykkään ja minne huvittaa. Kuten tänään.

Aamulla suunnittelin siivoavani pikimmiten ja meneväni sitten sauvakävelylle (olen enemmän kuin tarpeeksi taas vähän jumissa, "kiitos" työolosuhteitten), mutta ilma oli sen verran kostea, suorastaan märkää, että innostuin paremminkin huushollaamisesta. Hyötyliikuntaa, jos mikä!

Koska tässä täytyy asua, täällä täytyy aina välillä tehdä mullistuksia ja muita pintaviiltoja. Päivän ahertelu päättyi taas siihen, että haaveilen jälleen peiliovista. Olisi vain osattava päättää, ostaako kokonaan uudet vai päällystääkö vanhat. Järki kannattaa jälkimmäistä vaihtoehtoa. Pitäisi vain tarkistaa muutamia juttuja ja se taas vaatisi käyntiä pääkallopaikalla ja se taas ei onnistu aikataulujen takia. Netti ei kerro kokototuutta, esim. mallivaihtoehtoja eikä hintoja. Täytyy miettiä eri konsteja, kyllä niitä on, mm. sähköposti.

Paljon muutakin täällä pitäisi ja voisi tehdä, mutta olen vähän kahden vaiheilla. Toisaalta, ei huvittaisi tehdä yhtään mitään, jos tässä ei loppuelämää vietä, mutta myyntiä ajatellen kaikki pintaremontti on kotiinpäin. Ei sillä, että se myynti olisi vielä ajankohtaista. Kunhan haaveillaan ja pyöritellään vaihtoehtoja. Vajaa kolme viikkoa olinkin ilman noita muuttoajatuksia, mutta se johtui vain siitä, että alakerran naapurissa oli mitä ilmeisemmin toinen vanhemmista lastensa kanssa poissa. Ai, maailma, mikä normaali kerrostaloelämä tässä rapussa vallitsi! Siitä oikein nautti!

Mies on sairastellut pidempään, mitä laki sallii. Totaalipysähdys, mitä töiden tekemiseen tulee. Hyvä kuitenkin, että on sellainen työ, jonka pystyy joku toinenkin hoitamaan; ei luulisi kertyvän rästejä pitkästä poissaolosta. Toisin kuin omalla kohdalla. Riittää pelkkä puolikas päivä koulutukseen/palaverointiin, niin johan työpöytä täyttyy tekemättömistä töistä - eikä niitä käytännössä kukaan muu tee; periaatteessa kyllä. Kuvittelin alussa pitäväni ylityötunnit aisoissa, mutta kattia kanssa! Ehkä kesällä ehtii ottaa takaisin, kun on hiljaisempaa, luulen ma.

En silti valita työmäärästä. Päinvastoin! Tylympää olisi, jos ei tekemistä olisi koko päiväksi ja päivät kuluisivat vain katusoittajia "kuunnellessa". Homma on edelleen yhtä mukavaa ja vaihtelevaa ja se, mitä en osaa, luonnistuu kysymällä. Tällä tietoa työt jatkuvat vuoden loppuun asti ja kesälomakin on luvassa ensi kuun jälkeen.

Työmatkat on tarjonnut halpaa huvia ja jännitystä edelleen, kihisevästä kiukusta puhumattakaan. Muutamaan kertaan olen nähnyt suosikkikuskin vaan en omilla reiteilläni. Tärkeintä kuitenkin näköhavainto. Kiukkua aiheuttaa myös jotkut penkit, joissa joutuu istumaan pahassa asennossa, että jo ennestään kipeä niska-hartiaseutu kipuilee kahta kauheammin, kun matkustaa päättäriltä päättärille. Tai entäs ne vieruskaveriksi änkeävät, jotka tuuppaavat itsensä ihan kiinni. Argh! Sivistymättömät moukat! Olen välillä vaihtanut linjaakin, kun alkoi ahistaa samat naamat ja maisemat. Kaikki tiet vie onneksi keskustaan.

Mistähän muuten saisi ostettua niitä pinkeitä ulkojakkuja yhdellä tai kahdella napilla? Värillä ei niin väliä, kunhan koko olisi numeroa kahta liian pieni. Niitä näkyy olevan katukuvassa aika paljon.

Juuei, kiitos! Pitäkää jakkunne!