8.6.2010

Mutteri

Löysin yöpöydältä vihon, jonka etusivulla on sanat

* mutteri
* kikulinen
ja kirkkovenettä muistuttava kuvitus.

Tärkeitä muistiinpanoja eilisillalta, koska ajattelin kirjoittaa niistä merkinnän. Jostainhan se on sanat ja ideat ammennettava.

Veneen kuva tuli siitä, kun ajattelin, miten minulle voi olla nykyään niin vaikeata tämä reissaaminen. Ylipäänsä lähteminen autolla. Ennen vanhaan asuessani ja eläessäni keskenäni "omistin" auton, jolla kurvailin pitkin poikin Suomea - eikä tuntunut missään. Suomen tiet on merkattu ja nimetty todella hyvin, joten ilman nykyajan TomTomeja pärjäsin vallan hyvin, ellen jopa paremmin, koska karttaa lukien mentiin, jos mentiin.

Tykkäsin ajaa ja kuskata vaikka kännikaloja, jos niikseen meni. Yleensä sain kuskattavani valita, joten mieluista porukkaa on kyyditettävänä ollut. En valita, muistelen vain. Jos tekisin Tuksut, mainitsisin toki tähän kaikki ne tyypit, joille olen saanut ja täytynyt olla kuskina, mutta jätän sen elvistelyn rivien väliin ihan häveliäisyyttä ja yksityisyyksiä kunnioittaen ja huomioon ottaen. Muah.

Aloin vaan taas eilen miettiä, että jos minun pitäisi päästä paikasta A (Tampere) esimerkiksi paikkaan B (Vammala), en tiedä tältä istumalta yhtään mihin suuntaan minun pitäisi kotipihan jälkeen kääntyä. Ilman, että lunttaan kartasta ja varmistan vielä mieheltä (joka ei ymmärrettävästi voi oikein sulattaa tätä minun suuntavaistottomuuttani) mikä liittymä; mitä siinä kyltissä oikeasti pitäisi lukea.

Totuin ja opin aikoinaan siihen, että kotoa kun lähdin, sitä sai posottaa tuttua suoraa tietä 150 km, ennen kuin edes piti miettiä, kääntyäkö oikealle, rantatielle vai jatkaako suoraan alas päin Keski-Suomea ja siellä vasta suunnistaa määränpäihinsä. Silloin se oli helppoa kuin heinänteko. Nykyään tuntuu, että teen asiasta liian hankalan. Tai se on sitä tekemättäkin.

Muka.

Jos oikeasti joutuisin ratin taakse, niin kyllähän sitä ajaisin ja suunnistaisin, kun olisi pakko. Olen ajanutkin, mutta liian vähän. Viimeiset kymmenen vuotta kun ei ole ollut pakko itse ajaa. Olen mennyt takaisinpäin kuin lehmän häntä. On niin helppoa istua pelkääjän paikalle/-a ja katsella maisemia sillä silmällä, eikä sillä, että pitäisi joskus vielä ajaa samaa reittiä takaisin.

Esimerkki: Käytiin muutama vuosi sitten Turun läheltä ostamassa miehelle työauto (nykyään jo entinen). Menomatkalla mies ajoi, minä istuin pelkääjän paikalla ja katselin maisemia. Monta kertaa sahattu sitäkin väliä; pitäisi olla tuttuja risteyksiä ja taloja. Osa onkin (myös minun muistissa).

Paluumatka tapahtui jonnekin Somerolle asti miehen perässä; johan siinä eksymisvaara olisi muuten ollut. Sen jälkeen jatkoin matkaa edellä, kyllähän sitä nyt Tampereelle osaa. Kunnes tultiin Forssaan. Siellä käännyin yhdestä risteyksestä huti, liian aikaisin oikealle, koska en uskonut viittaa, että pitäisi jatkaa Poriin, kun kerta Tampereelle oltiin menossa. Nämä on näitä etelän kompia, sanokaa minun sanoneen! Harhaanajon tajuaminen oli vähän myöhäistä, kun ratti jo vei - ja mies soittaa, että "mitä hellvettiä". Sitäpä juuri.

Mies jatkoi edellä ajoa, jotta päästiin saman vuorokauden aikana kotiin asti.

Nykyään muistan kyseisen risteyksen aina ja iankaiken; siitä ei käännytä, vaikka mikä olisi.

Nyt kun katson Enirosta miten pääsisin Tampereelta Vammalaan, tunnen pienen pientä houkutusta ottaa auto alle ja menoksi. Ei kai se vaatisi, kuin totuttelun taas tienpäälle ja muutaman harhaanajon, niin kyllä sitä oppisi.

Pitäisi vain tehdä, eikä jahkata.

Tällä hetkellä olen kuitenkin kallistumassa julkiseen kulkuneuvoon, jahka matkaan lähden. Tai jos jatkan jahkailua, voi tapahtua myös ihmeitä, kun oikein suivaannun (itseeni).

Se, mikä minua reissuun ajaa, on mm. Kikulinen, kuten mies asian eilen ilmaisi. Häntä ei kuulemma Jussi kiinnosta sen vertaa, että lähtisi paikanpäälle.

***

Eilen totesin miehelle senkin, että tarvitsisin toisen sormuksen tukkeeksi.


- Laita mutteri.

Näin meillä hoidetaan koruostokset.

9 kommenttia:

Anu kirjoitti...

"Laita mutteri!".
Ou mai gaad! Miehet, ne miehet,..!!! Nyt en osaa päättää pitäisikö nauraa vaiko pahoitella.

Tinka kirjoitti...

Anu,
älä suotta pahottele!
Me ollaan vähän tämmösiä käytännönläheisiä ihmisiä ;D

Anonyymi kirjoitti...

Ja minä kannustan siihen autoon. Vammala on ihan piinats- ihan pähkinöitä.
Suoraa tietä!
Harjoitellaan alkupää vaikka joku päivä teidän pihasta lähtien?

Et mene bussilla, vaan palaat itsenäisyyteen ja juurillesi takaisin ja painat kaasua.

Nih!
Jookos??

Anonyymi kirjoitti...

haa..

Ei koskaan ole häpeä olla nopea.
Paitsi poistuessa paikalta ilman allekirjoitusta.

Tokikin, kyllä sie minut aina tunnistat :-)

vintti

Haahis kirjoitti...

Junalla vaan! Vajaa tunti ja perillä. Tai sitten bussilla, suorilta keskustaan, melkein pelipaikan pihaan.
Autolla myös helppo nakki, Nokian suuntaan vaan ja siitä suorilta Vammalaan. Tai itse asiassa ei tartte edes Nokialle poiketa, täysillä ohi vaan moottoritietä. Jos vauhti huumaa, kyllä sitä sitten bongaa viimeistään Aurassa, että Turku rupeaa lähenemään eli ohi on menty ja reilusti :D
Kyllä se Kikulinen helposti löytyy! :D
Ja eikä oo matka kiinni sitten mistään aikatauluista kun omalla autolla päräyttää! :D

Tinka kirjoitti...

Ja kappas, etelän kottaraiset ne siellä kannustaa, Vintti ja Haahis :D

Mie tiiän, ettettä te ole asunu "yhen suoran pätkän varrella", joten kyllähän se kaah..kurvailu teiltä onnistuu täälä etelässä ja piättä tämmösiä pähkäilyjä ihan pöhköinä :D

Linkkarilla en aikonukaan mennä, mutta junailla ajattelin - menis ja tulis aika sopivasti eikä talous kaatune siihen hintaan.

Ehkä sitä kaasua poljen jonneki muuhun suuntaan, ko Vammalaan. Vai mikä Sastamala se onkaan. Sekin vielä, kun en tiä, mihin olen menossa :D

Huokaus.

Mutta kyllä mie jotain keksin, että pääsen kuvauskeikalle. Ja lupaan taas harjotella suunnistusta ratin takana... joo joo...

Satu kirjoitti...

Pakko sanoa tähän jotain kun tiedät minkälaisten teiden päästä minä olen. Kyllä niitä teitä oppii täälläkin kulkemaan ja ihan samoin on pikkupaikoilla risteyksiä, mutta usein opasteet paljon huonommat, tuskin tienviittoja. Olet oivaltanut jo itsekin, mutta toteutus puuttuu vielä, nimittäin se vaatii vain oikean asenteen ja aloittamisen niin johan alkaa homma luonnistua ja kartta päähän rakentua. Vähän niin kuin painon pudotus, ei se sivusta seuraamalla itseltä lähde ja jos ei itse tee ei itse opi. Olen hämmästellyt kavereissani sitä miten helposti heittäytyvät sen varaan, että nyt on joku joka hoitaa tämän ja tuon ja nämä kaikki niin ettei mun enää koskaan tarvi vaihtaa lamppua/ajaa autoa/maksaa kaupassa jne.. Ja kun lakkaa jotakin tekemästä ja alkaa päästää itsensä helpolla syntyy pelkoja: en kai osaisikaan vaihtaa lamppua/en minä nyt enää rattiin kun en ole vuosiin/maksukortitkin ovat nykyään niin erilaisia etten voi ostaa mitään jos ei mies ole maksamassa... Maailma kapenee pikkuhiljaa pirun pieneksi näille ihmisille, eihän me nyt sellaisia olla?! Vilkuile joskus muihin autoihin, kaikennäköiset tyypit siellä veivaa vaihteita, ja moni niistä varmasti vähemmän taitavan näköinen kuin sinä, nyt vaan härkää sarvista ja takaisin hommiin ennen kuin lakkaat kokonaan uskomasta itseesi. Äitini opetti minut siihen, että nainen ei tankkaa autoa. Lapsena en ymmärtänyt mikä siinä oli pelottavaa, mutta oppi jäi päähän: tankkaamisessa on jotain todella vaikeaa ja hirveää, kun ei äitikään sitä uskalla tehdä. Voit vain kuvitella miten tästä ajatuksesta opeteltiin eroon kun ei ollut miehiä hoitamassa hommaa puolesta... Enkä tänä päivänäkään ymmärrä mikä siinä loppujen lopuksi oli niin kauheaa että auto mieluummin työnnettiin kotipihaan kuin käytiin huoltsikalla... No, tsemppiä lähettelen joka tapauksessa, jos et tuohon määränpäähän mene, niin käy edes joku ilta muualla? :)

tagskie kirjoitti...

hi.. just dropping by here... have a nice day! http://kantahanan.blogspot.com/

Tinka kirjoitti...

Satu,
kiitos kommentista! Kirjotit paljon, mutta asiaa. Nyökyttelyksi meni :)

Yritän koko ajan parantaa tapojani ja asennetta. Elämä vaan on aivan toisenlaista, ko mitä se oli vielä kymmenen - 15 vuotta sitte.

Tagskie,
Thank you! :)