Hikiset oltavat

"En tiedä mistä" osa lukijoista sai päähänsä, että täällä varrotaan haikaraa. Saattaisi olla, että jos asian laita olisi tuossa pisteessä, vaikenisin täysin ja jumittuisin kellariin loppuiäksi. Pelkästä järkytyksestä ja kauhusta.

Kaikkea sitä kuulee. Hymiö.

Tosin en voi syyttää rivien välistä lukeneita; sen verran epämääräisesti asiasta kirjoitin, anteeksi - mutta syystä, koska asia on yhtä arka vielä, kuin jos olisin ensimmäisillä viikoilla raskaana. Ei kannata huudella, ellei ole aivan varma asiasta ja, että kaikki menee edes vähän suunnitellusti.

Haahis osui kuitenkin arvauksellaan aika liki, joten voinen kirjoittaa vähän lisää. Mummonmökkiä ei ole löydetty, mutta jonkinlainen piilopirtti, pakopaikka, kaupunkilaisen henkireikä ts. työleiri.

Mökkiähän tässä on katseltu ja haikailtu jo monta vuotta, kun ei sitä omakotitaloakaan ole onnistuttu hankkimaan. Tänä kesänä mökkihaku ja -kuume vain paheni ja mies tartutti sen minuunkin niin vahvasti, että ... tässä ollaan.

Mm. Etuovi.comia on taas napsuteltu kiitettävästi ja tehty laskelmia ja vertailuja. Tiedossa oli tietyn suuruinen rahasumma, jonka yli ei vaan kannata/voida mennä. Vaatimukset ja odotukset mökin suhteen oli tietynlaiset. Niillä hakukriteereillä kun aikamme napsuteltiin, löysimme muutaman ehdokkaan.

Yksi oli kuitenkin ylitse muiden. Sitä piti palata katsomaan aina uudestaan ja uudestaan. Miettiä ja käännellä, tuumata ja kuvitella. Piti myös päästä paikanpäälle itse näkemään ja fiilistelemään. Hyvä, kun mentiin.

Tai paha; miten sen nyt ottaa. Siinä pihalla pyöriessä vaan tuli olo, että vähän niin kuin omalla pihalla olisi. En uskaltanut heti hihkua, vaikka varmasti mies ja välittäjä näkivät, etten minä ainakaan nenääni nyrpistä. Päinvastoin. Näin niin paljon siellä mahdollisuuksia ja tekemistä, valmista ja kätevää, että jotenkin tunne taas voitti järjenjuoksun. Naapureita ei ole liian lähellä ja tilaa on ihan riittävästi meille kahdelle, jotka siellä eniten aikaa viettänemme. Rantaa ei ole nurkan takana, mutta kivenheiton päässä kyllä. Kaikkea ei voi saada, eikä varsinkaan meidän varoilla.

Nyt viikkojen, tarjousten ym. tapahtumien jälkeen tilanne on se, että seuraavaksi tehdään kaupat ja sitten taas mietitään, mitä tulikaan tehtyä.

Onneksi lomaa on vielä jäljellä, kesää vieläkin enemmän. Odotan vain kärsimättömästi, että saadaan avaimet ja lupa mennä, tulla ja olla, niin kuin huvittaa.

Luonnon rauhassa.

Itkettäisi, ellei olisi niin hiki.