Keltainen lokakuu

Eilen oli jo ties monesko lauantai (kolmas itse asiassa), kun haravoin mökillä huvikseni ja vapaasta tahdosta ja taas tänä aamuna näky oli, niin kuin piha ei olisi haravaa koskaan nähnytkään. Aamulla satoi kaatamalla vettä ja tuuli niin, että melkein viimeisetkin lehdet tippuivat siinä rytäkässä. Mutta vain melkein. Tietää syyssiivon jatkoa ensi viikolla. Meneehän se hyötyliikunnan piikkiin ja ainakin näkee hetken aikaa työnsä jäljet.

Metsässä on tullut pompittua sen verran, että olen tehnyt tuttavuutta myös hirvikärpästen kanssa. Ei kiva. Pohjoisen kasvattina niihin ei ole tarvinnut ennen tätä syksyä törmätä. Täytyy ensi syksynä varustautua paremmin, jos ja kun mielii mustikoita ja puolukoita kerätä. Inhoan sitä tunnetta, kun ne möyrivät päänahassa tai hihan sisällä pettäneen tarkistuksenkin jälkeen.

Keskustakuva ei ole tältä päivältä; täällä paistaa hetkittäin aurinko. Olisi hyvä ulkoilusää, mutta en malta painua pihalle, koska kotonakin on tekemistä, kuten sunnuntaisin aina. Arki hujahtaa surullisen nopeasti ohi ja viikonloput menee toistaiseksi mökillä, joten huushollaus on "pitäisi"-kunnossa.

Tulevat viikot tuo vähän muutakin ohjelmaa ja kalenteri täyttyy mukavista tapahtumista ja tapaamisista. On ollut ja on tulossa teatteria, vanhojen kavereiden näkemistä ja työpaikan erinäisiä häppeninkejä. En olisi uskonut ainakaan silloin viime kerralla, että joskus vielä vietän myös vapaa-aikaani mielelläni työkavereiden kanssa. Näin ne ihmiset ja tilanteet muuttuvat. Minä myös, myönnän.

Ei pidä myöskään unohtaa lomapäiviä. Kovasti haluaisin tehdä vaikka mitä, mutta loma on niin lyhyt, etten taivu mahdottomiin. Onni on kuitenkin lyhyt loma, koska toisaalta hirvittää ajatus, että paluu työpaikalle tietää myös sitä, että tekemättömät työt ovat kuitenkin odottamassa ja vedän taas pitkää päivää, vaikka mieluusti töitä teenkin.

Tässä päivänä eräänä oli ensin naurettu vedet silmissä kahvitauolla ja kun palasin työhuoneeseeni, tuli melkein itku siinä istuessa ja ihmetellessä, että kohta tämä ilo ja pesti loppuu, ellei ihmeitä tapahdu. Iski kamala ikävä ja ahistus jo etukäteen ja päätin, että mitään tyypillisiä sen yksikön läksiäisiä en siellä nyt tahdo; on ne sitten tämän vuoden puolella tai joskus myöhemmin. Parempi vain, että häivyn vähin äänin silmät punaisina.

Mahdoton suunnitelma, tiedän.

Vielä typerämpää on surra etukäteen, tiedän, tiedän! Tässähän on onneksi vielä monta työviikkoa edessä, joten pitää osata nauttia tilanteesta ja työnilosta. Sekin minulta kyllä onnistuu.

En ole uskaltanut lukea vielä tämän päivän Aamulehteä, koska jo kahtena eri sunnuntaina on sattunut tutun kuolinilmoitus olemaan samassa kohdassa. Toinen oli miehen työkavereita, toinen taas minun entinen työkaveri, joka taisteli aikansa roosanauha rintapielessä, vaikka asiat olivat oikeasti pielessä.

Yllättävistä kuolemista puheenollen, taannoin stalkkailin Facebookissa ja törmäsin vahingossa yhteen muistosivustoon, joka veti jalat alta ja järkytti muutenkin aikalailla. Muutama kuukausi aiemmin olin käynyt saman pojan (ollaan melkein samaa vuosikertaa, hän minua vuoden vanhempi, mutta tyttöjä/poikia me kai edelleen ollaan, kuten oltiin yläasteella. Naiseus on toisinaan niin kaukana) sivuilla uteliaisuuttani, kuinkas muuten. En hirveästi valaistunut nykykuulumisistaan, mutta sen verran kuitenkin, että olemassa oli ja Helsingissä asui.

Muistosivusto toi ja jätti niin paljon kysymyksiä ilmaan, enkä vielä tänäkään päivänä tiedä, mitä on oikeasti tapahtunut, mutta koska tapahtumasta oli jo aikaa, en kehdannut omaisiltaan kysyä enempää, kuin mitä sivustolla on. Olen nyt jotenkin päässyt asian yli, kun järkeilin (HAH!), että eihän me olla oltu missään tekemisissä vuosikausiin ja se, miten hänet muistin ja muistan, liittyy lähinnä yläasteaikoihin ja vähän sen jälkeen. Mutta kylläpä vain senkin ihmisen kuolinuutinen liikutti ja suretti.

Takaisin iloisempiin muisteluihin ja vähän tuoreempiin. Kävin nimittäin työkavereiden kanssa katsomassa Päällystakin. Olipa se vain erikoinen, mutta aivan mahdottoman hyvä ja hauska esitys, lopun surullisuudesta huolimatta.

Tässä kuussa menen vielä katsomaan Eila, Rampe ja huonot keenit, joten kyllähän tässä on kaikennäköistä arjen luksusta. Ympärillä ja kalenterissa.

Täpinöinti jatkukoon.