Mahdunko maailmaas

Lupaan viettää aikaani tietokoneen ääressä vähintään yhtä paljon
kuin viime vuonna.

Se olkoon lupaus, jonka tiedän pystyväni pitää. Muita lupauksia en sitten teekään, vaikka mielessä on asioita, jotka vaativat aina välillä tarkistusta ja täytäntöönpanoa. Itsekuria.

Kuvablogia aion jatkaa tänäkin vuonna, koska siitä tuli näköjään ihan mukava harrastus ja tuo arkeen ja pyhään mukavaa vaihtelua ja tapoja. Pysyy mieli virkeänä, kun miettii tekemisiään ja elämistään vähän enemmänkin kameran linssin kautta. Sanon näin silläkin uhalla, vaikkei ne kuvat nyt mitään "vuoden kuvia" olekaan, on se miettiminen kaukana. Mutta ne on minun arkea. Päiväkirja hamaan tulevaisuuteen.

Muistan viimeinkin laittaa tähän väliin linkin yhteen "uuteen" ihanaan blogiin, josta tulee aina hyvä mieli ja on oikea inspiraation lähde, vaikken itsestäni saakaan moista monitaituria. Markka-aika, saanen esitellä. Löysin ko. blogin kesällä etsiessäni mökkiaiheisia blogeja ja tuohan kolahti kuin metrinen halko. Lisäyksenä toinen, Unelmien mummonmökki, joka ihastuttaa myös ja jonka löysin vähän myöhemmin.

Mies toi lähikaupasta kuvan amarylliksen jo ennen joulua, mutta se antoi odotuttaa kukkia melkein uuden vuoden aattoon saakka. Kaksi on nyt auenneena, kaksi nupulla ja yksi varsi vielä ihan supussa. Tuo on elämäni toinen amaryllis, mutta paljon pitkäkestoisempi ja helppohoitoisempi, kuin se ensimmäinen. Pidin sitä silloin edellisen asunnon olohuoneen pöydällä melkein keskellä huonetta, joten siinä se sai luonnonvaloa vissiin liiankin kanssa ja oli aina illalla kääntyneenä vääntyneenä ikkunaan päin. Siitä piti huolehtia, kun tämä toinen taas pärjää ihan omillaan. Välillä kun muistan antaa vettä, niin hyvä.

Kukista puheenollen; muistilappu itselleni. Hanki ensi kesäksi mökille ulkohuussin ikkunalaudalle kärpäsloukku. Jotenkin kuvittelisin sen menestyvän niillä nurkilla. On pienempää ja vähän isompaa ruokaa tarjolla. Niin oli tilanne ainakin viime kesänä.

En jauha, vaikka haluaisinkin, koska aihetta on, hehkuttaa enää yhtään enempää viime vuoden hienoutta. Mutta olihan se! Ja ihan pelkästään tästä omasta näkövinkkelistä katsoen, koska olen itsekäs pasha. Toivoa sopii, ettei tämä vuosi osoittaudu täysin päinvastaiseksi, mutta paha mennä vielä tänä iltana sanomaan juuta taikka jaata.

Hirvittää vaan tämä ajankulun vauhti! Vastahan sitä nautiskelin työttömän arjesta, jota kesti reilun vuoden ja pakkaskeleistä, kunnes siihen tuli pienimuotoinen stoppi töiden alettua helmikuussa. Ja sen jälkeen olikin aika huima vuosi. Parani loppua kohti. Tänään olisi ollut ensimmäinen työtön päivä, mutta eihän siinä onneksi niin käynyt, koska sain jatkoa. Seuraava etappi on taas tiedossa, mutta en anna sen häiritä. Murehdin sitä viimistä päivää sitten taas, jos ei muu auta.

Viime vuonna tein vähän sitä samaa, kuin muutama muukin on "lähipiirissä" tehnyt. Karsinut ihmiskontakteja sen, minkä on mieli vaatinut ja mitä on pystynyt. Minkä takia väkisin pitää yhteyttä tai olla tekemisissä, jos joka kerta pitää miettiä verenpainetta tai purra hammasta. Miksi ei voisi viettää aikaansa sellaisessa seurassa, jossa oikeasti viihtyy eikä kiiri mene pilalle.

Meni aika monta vuotta, ennen kuin tuon tajusin, että niinkin voi(n) tehdä, varsinkin jos on sellainen itsekäs pasha, kuin minä olen. Kaiken lisäksi olen mukavuudenhaluinen. Tuulellakäypä. Välillä sitä on sosiaalisempi ihan luonnostaan, toisinaan tekee tiukkaa. Välillä kaduttaa tosi pahasti, että ikinä koskaan muutettiin (tähänkään) kerrostaloon.

Tulipa vain sekin mieleen, että kuinkahan moni on pullauttanut tai pullauttamassa minut elämästään pois arkeaan pilaamasta. Ei tarvitse tunnustaa, ehkä huomaan sen jossain vaiheessa.

Onnellista loppuvuotta!