Dilemma

Pyjamapäivä peruttu ja vaihdettu lökäpöksypäiväksi. Ei ole aivan niin lepsupäivä, kun vähän yrittää.

Samasta syystä ajattelin myös yrittää vähän kirjoittaa. Yskän tahdittamana. Se pirulainen iski takavasemmalta, kun en voinut ajoissa (työaikana) lääkitä. Sopii toivoa, että se myös jää pelkkään yskään, koska en edelleenkään halua potea ja olla pois tapahtumapaikalta. Muutoinhan tuo ennaltaehkäisy on toiminut, koska en ole sairastellut aikoihin.

Hämmennyin, kun muistin, että olin kirjoittanut tänne viimeksi vuoden alussa. On sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, pääasiassa hyvää, mutta jokin tulppa esti ja estää kirjoittamasta ja hölöttämästä enää läheskään kaikkea. Taas tämä sama dilemma.

Työkuviot on samat, ellei jopa paremmat. Väläyttivät jonain hyvänä hetkenä, että jatkaisivat sopimusta taas vuoden loppuun. Minulle se sopisi paremmin kuin hyvin. Syöksyn sitten taas pohjalle, kun sen aika on, mutta tällä hetkellä haluan pysyä jalat maassa, ellei jopa viisi senttiä irti ja pää pilvissä. Niin, ja hommat hanskassa. Työnkuva on laajentunut vähän niin kuin vahingossa, mutta sehän on pelkästään hyvä asia. Oppii uutta ja voi olla enemmän hyödyksi talolle, eh.

Kehityskeskustelussa en unohtanut painottaa niitä nykyisiä hyviä asioita, mistä tämä kaikki hyvä johtuu ja miksi nyt on paljon paremmin kuin viimeksi. Rehellisesti sanoen en keksinyt kuin yhden huonon asian nykytilanteesta, ja sekin on pieni paha. Pomo myös kysyi, olenko hakenut toista paikkaa. Eipä ole ehtinyt eikä tarvinnut käydä mielessä, koska en halua tuolta pois. En nyt vielä.

Kuvan Hynynen on aika tuore tapaus. Livekeikkoja tämän vuoden puolella on ollut kiitettävästi ja menojalkaa on vipattanut vähän niin kuin ennen vanhaan. Mies on nauttinut olostaan kotona keskenään - tai sitten ei. Sairausloma ei ole mukavaa lomaa. On kuitenkin sen verran iso jo, että saa luvan pärjätä sen aikaa yksinkin, kun olen hunningolla. Enkähän edes ole. Välillä on vaan pakko päästä ulos. Ehkä poden 4-kympin kriisiä, ehkä vain elän taas parhaita vuosia ennen 4-kymppiä. Vastahan tässä kehitellään taas työporukan kanssa rientoja, kun kevät etenee. Olen varoittanut.

...josta muistuikin mieleen tuleva mahdollinen yön yli työmatka. Tähän saakka olen niiltä onnistunut välttymään ja puhumaan itseni pois, mutta tässä mielentilassa olen aika valmis pakkaamaan kimpsut ja kampsut ja lähtemään mukaan. Voipi olla aika kivakin irtiotto. Anteeksi, työmatka. Jotain vikaa asenteessani lienee, koska nautin suunnattomasti jopa yhteisistä ruokatunneista, siis niistä kerroista, kun mennään pienellä tai isommalla työporukalla ulos syömään.

Aikansa kutakin, tiedän!