29.7.2011

Inspiraation lähteitä

Viimeistä lomapäivää viedään! On tässä vielä hikinen viikonloppu edessä, mutta kuitenkin. Salasanat ja kaikki on tukevasti kalenterissa ja kalenteri kotona, joten mikäs hätä tässä. Varsinkin kun töihin on taas mukava mennä pienen huilihetken jälkeen.

Siltikin odotan (varasin päivät kaukaaviisaasti ennen kesälomaani) jo seuraavaa lomaa, joka on syksymmällä. Lyhyt, mutta ytimekäs. Loput lomapäivät säästän taas pahan päivän varalle; kunhan selviää, miten näiden työkuvioiden kanssa taas käy. Tylsää, mutta niin tavallista.


Olen hikoillut tämän aamun, kun olen klikkaillut erinäisiä linkkejä Italiaan. Olen varmasti levännyt aivoni johonkin ihmeasentoon, joka aiheutti sellaisen ajatuksen, että en pidä enää täysin mahdottomana, josko joskus matkustaisin ulkomaille, kohteena juurikin saapasmaa. Tämä on siis tämän hetkinen tilanne. Ensi viikolla voin taas tulla järkiini.

Olen aina sanonut, että joku kaupunkiloma Hollantiin tai Englantiin voisi tulla kysymykseen, jos vaan, mutta nyt Nelliinan lomamerkintöjen jälkeen olen aika myyty. Innostunut ainakin. Italia on päässyt tapetille viime viikkoina muutenkin; ensin työkaverin sinne matkustaessa ja sivukorvalla kuulin yhden kanssaistujan kertoessa Italiakokemuksistaan. Onhan näitä toisten kertomuksia. Se vaan, että aina näissä on ne kaksi pahaa r-estettä. Rohkeus ja raha, suurimpana raha, koska sitä nyt arjessa tarvitaan enemmän muualle, kuin huiteluun maailmalla.

Ehkä tämä on kuitenkin yksi aihe, jota pitää pohtia ja toteuttaa joskus. Vähän niin kuin mökkiasia; sitäkin mietittiin ja haettiin monta vuotta, ennen kuin haave toteutui.

En tiedä, minkätyylinen iltapäiväkänni eilen oli, mutta en ihan suorilta mennyt liittymään fb-ryhmään "ranskalaistyylinen seitinohut iltapäiväkänni". Ainakin aurinkoa riitti, kylmää juotavaa ja hyvää seuraa kivassa paikassa. Juttuakin riitti, vaikka alkuun varmaan kaikki oltiin sitä mieltä, että jaa-a, mahtaako meillä olla tuntia enempää puhuttavaa myös blogien ulkopuolella. Otetaas yhdet, kun tänne asti on tultu ja jatketaan matkaamme. Hymiön aika ja paikka.

Kummasti se aika vaan hurahti. Onhan se aina vähän eri (lähtö-)tilanne, jos vertaa "vanhojen" kavereiden kanssa haahuiluun, kun sitä yhteistä taustaa ja jutunjuurta on eri tavalla kuin "uusien" blogi- yms. kavereiden kanssa. Joka tapauksessa onhan se nyt yleensä aina mukavaa tutustua uusiin ihmisiin (hyviin tyyppeihin!) ja erikivaa oli nähdä ihan kunnolla livenäkin!


Hyvin juoneena oli kiva tulla kotiin, kun mies tuli hetken päästä perästä pitsalaatikoiden kanssa. Ähky, mutta niin hyvä mieli. Aamulla heräsin kysymykseen, onko krapula. No, ei! Mehän oltiin viksusti liikenteessä.

3 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Se on aina yhtä jännä fiilis tavata livenä ensimmäistä kertaa joku blogituttu. Kun tavallaan ei tunne, mutta tavallaan ei ole vieraskaan.
Mutta kivaa oli, joskus uskaltaa ottaa uudestaankin! ;)

Minja kirjoitti...

Onneksi on kumminkin näitä yhteisiä kiinnostuksen aiheita, vaikkei vanhoja tuttuja ollakaan, niin on aina jotain mistä puhua. ;)
Eikä ollu krapulaa täälläkään!

Tinka kirjoitti...

Tiina ja Minja,
"joskus" taas, vaikka aika juoksee nopeampaa kuin me!