Liekeissä

... tai ainakin vähintään täpinöissäni olen, kun pääsin tänne vihdoin sisälle. Oli vähän salasanat hakusessa ja ehdin jo vaihtaakin, kunnes tajusin, että olen väärillä tunnuksilla liikenteessä. Tämän siitä saa, kun jättää nämä harrasteet unholaan.

Olen viimeiset viikot ajatellut kirjautua tänne joka aamu, mutta yhtä monta kertaa on lorvikatarri iskenyt ja olen tehnyt jotain ihan muuta. Nimittäin työhakemuksia. Olen taas vapailla markkinoilla töiden suhteen ja sekös korpeaa. En vaan osaa ottaa tätä aikaa lomana. Aamuisin nukkuisin joskus mielelläni jopa kahdeksaan, mutta naapurin kiljusen herrasväki pitää huolen, että tässä talossa ei nuku kukaan seitsemän jälkeen. Tai kuuden. Tai ylipäänsä. Luojan kiitos en ole vuorotöissä, kukaan ei tässä rapussa taida olla.

Pääkin suhisee siihen malliin, että hyvä kun muistan --- unohdin, mitä piti kirjoittaa. Pari kertaa on ollut hilkulla, etten ole polttanut pirttiä. Noh, ehkä liioittelen, mutta mies uhkasi, että ottaa minut töihinsä mukaan, kun ei minua voi yksinkään enää jättää. On kuulemma sen verran arvaamatonta tämä minun touhuilu. Mutta minkäs teen, kun on monta rautaa tulessa ja ajatukset suhaa sinne tänne. Ei tässä enää nuoria olla. Töissä sentään olin skarpein (vaikkei kyllä uskoisi).

Työt siis loppuivat tässä tovi sitten ja paluuta ei ole, ellei ihmeitä tapahdu. Ja sehän ei ole minusta kiinni. En olisi lähtenyt ollenkaan pois, ellei olisi ollut pakko. Määräaikaisuus on syvältä, jos ja kun töistään pitää ja haluaisi niitä tehdä vaikka hamaan tappiin saakka. Tiesin, että vaihtoehtona on aika varmasti työttömyys, niin eipä tässä hurraata ole tarvinnut huutaa. Liiton rahoja odotellessa. Onko siis ihme, että salasanat menee päässä sekaisin, kun niitä ei käytä ja jos käyttää, niin pääasiassa työnhakuun liittyen.

Työttömyydestä huolimatta muuten menee ihan hyvin, kunhan en aloita valitusrumbaa. Elo ja olo on edelleen toisinaan kuin asuisi tupakkakopissa, joka on riitelevien elefanttien naapurissa. Odotan miehen saavan sen lottovoiton, niin päästäisiin tästä nopeimmin huitsin hellkuttiin. Itse pelaan niin harvoin, että mahdollisuudet voittaa on lähes olemattomat.

Harmittaa vähän, että sellaiset suht sopivat (ilman sitä lottovoittoa) rivitaloasunnot ja talot (ei ikinä enää kerrostaloon ainakaan tässä kunnossa) löytyvät kaukaa Pirkanmaan tuolla puolen. Tästä kaupungista on turha haikailla. Miehen työn takia ainakin toistaiseksi on myös pysyttävä näissä maisemissa. Pattitilanne.

Hyvä henkireikä on kuitenkin edelleen mökkeily. Odotan niitä viikonloppuja, kun sinne voi mennä pidemmäksi aikaa. Nyt on käyty vaan harvakseltaan. Lohduttaa, että kesällä siellä voi taas olla. Kaipa tämä tästä.

Myös tämä kirjoittelu.

Ehkä muutaman kerran olen pohtinut samaa, mutta arki vei ja vie yllättävän helposti, jos vaan antaa luvan.