Valoa näkyvissä - vaikka sitten taskulampun avulla

Meinasi heti toisena päivänä lähteä lapasesta tämä kirjoitusinto, koska koko aamupäivä meni huidellessa pitkin poikin ja nyt meinaa kipu särkeä taas siihen malliin, että fiksumpi pysyisi koneelta pois. Ja venyttelisi. Ja venyttelisi.

Mutta jos nyt ihan vähän. Lämmitelläkseni.

Vaikka tässä nyt taas kulutankin liiton 500 päivää, niin en suostu "maatani myymään". Siis olemaan työttömyyden takia naama norsun hitulla ainakaan tavallista enempää.

Nythän on taas tilaisuus tehdä myös niitä rästihommia ja kulkea tuolla sormet jäässä kameran kanssa (ei tosin enää, kun plussa-asteet hätyyttelee jo väkisin.). Ehdin ulkoilla ja lukea. Muistin jopa istuttaa taimia mökkiä varten. Omaa asennenappulaa on pitänyt jo aiemminkin muuttaa oikeaan suuntaan ja koska näitä pätkähommia olen tehnyt aina, niin kyllähän sen alkuketutuksen jälkeen (ja kunhan liiton kanssa asiat alkaa rullata) on aina päässyt tolpilleen. Eri asia, kuinka pitkään sitä (tätä) hyvää kanttia kestää, mutta tilanne on nyt ainakin ihan positiivinen, kun väännän sen niin. Jos en yhtään uskoisi uuteen työhön, en kai niitä hakemuksiakaan tuuppaisi maailmalle.

"Hienoa" on ollut seurata esim. hänen aktiivisuuttaan ja viitseliäisyyttä työnhakurintamalla. Ihan loistava esimerkki ja harvinaislaatuinen hemmo. Onnea! Ja pitkää ikää työuralle. On ne sitten mitä kautta vain. "Paskaduuneista" minen sano mitään, ettei verenpaine kohahda.

Niin kauan kun olen joutilaana, yritän työllistää itse itseni mukavilla asioilla. Välillä tosin vähemmän mukavilla, mutta sellaista se. Päivien kulumisella ei ole kyllä mitään ongelmaa. Aika näköjään juoksee yhtä lailla töissä ja kotona, kun on mielekästä tekemistä.