2.2.2008

Päivä, jona Tinka äitiysmekon osti

Koskahan sitä oppii vanhasta tavasta pois; joka kerta, kun menen nykyään blogilistalle, koukkaan hiirelläni ihan väärään, sinne vanhaan suuntaan, missä ennen oli Omat suosikit. Nyt tulee aina harhailtua. Jos jotain muutosta olisin kaivannut, niin ehkä värimaailmaan (ei sillä, etteikö sinivalkoisellakin pärjää). Silmä tottuu nopeammin, kuin käden lihasmuisti. Mielenkiinnolla odotan myös, koska kehitysblogilaiset ottavat todesta muutamien bloggaajien kommentit ja lisäävät blogaaminen -sanaan yhden geen. Makuasioista voinee tässä tapauksessa kiistellä.

Meinasi tulla kyynel silmänurkkaan, kun huomasin, että ulkona sataa taas lunta. Piti poiketa pihassakin pikaisesti. Talvi tuli sittenkin, vaikka vähän myöhässä. Herkistyin tosin Vintin kommentistakin eiliseen merkintään, koskapa hän osui taas asioiden ytimeen ja osaa sen pureksinnan taidon. Pitkään kun tuota olen pohtinut, mutta en ole saanut vaan aikaiseksi kirjoittaa. Vielä hankalampaa oli ne ajatukset pukea sanoiksi.

Gluteenittomat jauhotkin ovat olleet kaapissa jo kolmatta viikkoa. Piti leipomispuuskassani kokeilla (itselleni >) uusia reseptejä, mutta niin se vain jäi ja jäi. Kuluneella viikolla en saanut koekeittiössä mitään uutta aikaiseksi. Olen kuitenkin päättänyt, että joskus tarjolla olisi muutakin, kuin kuivia keksejä, vaikka ihan hyviä ovat ainakin omaan suuhun.

Hiippailin tänään muutamassakin vaatekaupassa hypistelemässä puseroita. Harmi vain, että suurin osa niistä hepenistä on sitä tunika-mallia. Luulenpa, että varsinkin hoikille ja/tai rintaville niitä on joka lähtöön, mutta ei ne taas minulle sovi. Mahtuvat ehkä, mutta eivät sovi.

Tein aika äkkinäisen liikkeen, kun silmiini osui väri- ja kuviomaailmaltaan minun näköinen kolttu. Kokoa L, mutta silti se on "aika ilmava". Mahtaa olla liiankin iso; minä mistään mitään tiedä, minkälainen tunikan kuuluu olla ja miten sen pitäisi istua. Voi olla, että käyttämättä jää, paitsi kotona - tai sitten kerään rohkeutta ja laitan sen töihin päälleni. Siinäpä saisivat lisää jutunjuurta. Hah.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nonni, sie kuulostit jo tänään ihan itseltäs.
Vähän pitää ja kannattaa märehtiä. Samalla näkee omia erheitä ja virheitä, sillä vaikka niitä on vähän meillä :-),
Niin ehkä kuitenkin pari.
Opimme uutta itsestämme, käytöksestämme ja siitä juuri, millaisiksi emme halua tulla.

Meidän maailmamme muodostuu kuitenkin juuri sellaiseksi, millaisseksi me sen muovaamme.
Voimme me katkeroitua, ja olla kiukkuisia aiheesta epäoikeudenmukaisuus, ja siitä kannattaakin olla, niihin rajoihin asti, joissa pystyt myös itse asioille jotain tekemään.
Muu on turhaa, ja energian haaskuuta. Totaalista.

KUn oma minä vahvistuu, jaksaa olla välittämättä muista niin, että se oikeasti osuu ytimeen. Kun oma elämä ja tuki taustalla on kunnossa, omat tiedot ja taidot selvillä, pärjää.
Senhän takia sinä pärjäät, ellet ole vielä tuota tajunnut.

Maailma ei kaadu mihinkään, vaikka millaista tärinää, melskettä ja myrskyä välillä on.
Kaikesta selviää.
Kaikesta oppii.
Ja aina on seuraava päivä.

Blogimaailmassa tapaa hienoja, hauskoja, erilaisia tyyppejä- totta. Parasta on suvaitsevaisuus ja se, ettei täällä tuomita.
Sinulle tekeekin hyvää tällaisen kohtalaisen rempseän ihmisen seura :-)

Nokka kohti huomista ja suunnitelmia tekemään tulevaisuutta varten.

Hui, mie en oo tunikaa vielä uskaltanut pukemaan. Mutta jos sie, niin miekin. Tai en tiijä..

Tinka kirjoitti...

Vintti,
niin, eilen, tänään, huomenna. Tilanteen ja tunnelman mukaan ;)
Ja totta, virheitä piisaa ja jos muilta kysytään, niin mitään muuta ei löydykään, jos on uskominen Niitä, jotka pitävät itseään parempina kuin muut.
Koska kaikki, mitä ja miten ne
tekevät, on oikein - omat valintani on vähän hiinä ja hiinä.
Mutta pitäköön mielipiteensä, niin minäkin teen ja jatkan valitsemallani tiellä :D

Se ei kuitenkaan poissulje sitä, ettenkö ottaisi kuuleviin korviin myös muiden vinkeistä ja virheistä, mutta se riippuu paljon siitä, MITEN se kerrotaan tai tuodaan ilmi. Minäminäminä-kiekujat - juuei!

Rempseä seura on aina hyvästä, kiitos vaan. Ainut vaan, että voisin iteki olla vähän enemmän ja useammin sosiaalisemmalla tuulella. Mutta minkäs luonteelleen mahtaa :]

Voi vitsit, kuule, sulle semmonen tunika sopis, ko nenä päähän.
Ehkä tarttiski sulta kysyä rehellistä mielipidettä, kannattaako sitä ostamaani kolttua pukea julkisesti päälle, vai ei. Miehen kommentti ja ilme kun ei ainakaan rohkassu :D

Mutta..nokat kohti ylätuulta, vai miten se meni...

Anonyymi kirjoitti...

Meidän pitää ottaa jonain päivänä muotinäytös :-)
Sano vaan milloin, niin otan ja pompsahdan siellä käymään.


Parasta on, kun ottaa todellakin muiden virheistä opikseen, eikä todellakaan tee- kuten he.

Niin kuin monestakanssas puhuttiinkin silloin viimeeksi, että raskasta se on kuin hitto, kuunnella jakantaa kaiken aikaa mukanaan paljon. Raskasta on olla löytämättä todellista luottamusta työpiiristä.

Raskasta on se, miten joku muu onnistuu pilaamaan itseltä niin paljon.

Raskasta on miettiä- mitä, kuinka ja miten toimia.

Raskasta on ajoittain myös se itse toimiminen.

Kyl myä silti pärjätään.

Tinka kirjoitti...

Vintti,
vai että muotinäytös :) Moon vähän huono niissä.
Nyt, kun oon pitäny sitä kolttua kotona, niin tulin siihen tulokseen, ettei sitä talvella voi edes pitää; liian lyhyet hihat ja pitkä helma. Käytännöllinenepä!! :D Tarpeeksi tekosyitä olla pitämättä sitä julkisesti.

Mitä tuohon muuhun tulee, niin totta turiset.
Raskas viikko takana, mutta se kasvattaa aina parempaan suuntaan. Täytyy vaan keskittyä siihen, mitä ite tekee ja varoa tekemästä samoja mokia, kuin (ne) muut.

Jaksele sie, sulla on ollu vielä raskaampaa.