Turhan pitkä matka Amarilloon
Nukuin sitten taas onneni ohi. Ei tästä enää mihinkään keikalle kykene. Joskus viikkoja sitten hyvällä kiirillä itsekseni tuumailin, jahka minusta lähtijäksi olisi, voisinpa vaikka poiketa. Niin, vaikka tiesin jo silloin, etten kyllä keskenäni paikkaan lähde. Muutenkaan, koska tiedän olevani perjantai-iltaisin niin loppu ja väsynyt, ettei mitään rajaa. Ei tämä ilta ole tehnyt poikkeusta.
Minun piti mennä vain hetkeksi miehen seuraksi, kun se kuumeessa pötkötteli sängyn pohjalla. Ehdin lukea äitiltä tulleen tekstiviestin ja iltakuuden uutiset näin nipinnapin toisella silmällä, sen jälkeen ei mitään havaintoa mistään. Seuraavan kerran herään puoli yhdeksältä, kun mies höpöttää jotain kahvista. Olisi nyt vain antanut nukkua aamuun. Se tästä pyykki-illasta ja kenovoitosta, kun jäi tekemättä molemmat. Noh, huomenna uusi yritys. Tätä huushollihommaa riittää kyllä, joten suunnitelmat siitä, että lähtisin huitelemaan aamusta kaupungille, saavat nyt jäädä. Säästyypä rahat.
Innostuin tällä viikolla hetkeksi, kun näin ilmoituksen, jossa haettiin ihmisiä levy-yhtiöön töihin. Siinäpä oiva tilaisuus, ellei epe. Vaikka minusta ei koskaan tullutkaan demojen kuuntelijaa (murkkuikäisen yksi haave), niin jotain alaani liippaavaa voisin toki siellä tehdä. Noin niin kuin periaatteessa. Mutta kun luin tarkemmin ilmoitusta, niin siinä haettiin nuoria. Uskonpuutehan se iski ja muut selitykset päälle. Antaa olla. Parikymppisiä ne hakevat, se heille suotakoon.
Sitäpaitsi.
Haluan pitää lomani, koska niitä nyt on kertynyt jonkun verran. Yllättävän paljon itse asiassa. Nyt helpottaa kummasti, kun tietää lomaviikot keväälle ja vielä kesäloman. Jemmasin vielä kolmisen viikkoa, jotka voinen pitää sitten loppukesästä. Ai, että kun tuntuu hyvältä. Loma. Elämäni ensimmäinen oikea pitkä kesäloma. Olkoonkin, etten pidä sitä kerralla.
Jos olisin järkevä ja jaksava ja muuta yhtä mahdotonta, suunnittelisin jo nyt vakavasti tulevaa syksyä ja jatkosuunnitelmia, mutta kun en ole. Lasken taas kaiken melkein yhden kortin varaan, että kyllä ne asiat järjestyy, kun ovat tähänkin asti järjestyneet. Jotenkin olen aivan öö aapisen laidassa, että mitä edes haluaisin tehdä (työkseni) seuraavaksi. Helpompi on ajatella, mitä en.
4 kommenttia:
Mie mietin kans vieläkin, että mikähän minusta tulee isona....
Annalinda,
mitäh? :)
Minusta sie olet jo aika elementissäsi siinä, mitä teet :) Toki paikka voi vielä joskus muuttua, mutta se perushomma - jep.
Tämmösenä pätkäläisenä on turhan huteralla pohjalla ja aina joutuu miettimään uusiksi.
Tosin se hyvä puoli on, että kun ei ole vakinainen, on helpompi nostaa kytkintä, ellei homma toimi kunnolla. Kuten nyt.
Niinpä, epäkohdat ja tyytymättömyys on toki rassaavia asioita. Mie periaatteessa olen kyllä oikeassa ammatissa, kun ihmisten kanssa saan olla tekemisissä, mutta eniten rassaa oman elämän puuttuminen. Työajat kun kaupanalalla on mitä on. Kun tiistaina pääsin töistä jo kahdelta, tuli tunne, että olisi upeata päästä säännöllisesti ajoissa töistä. Siis kun meillä työajat on usein 11-19.15, eli siinä ei hirveästi jää sitä "omaa aikaa". Ihana oli olla kiertelemässä kauppoja ja vielä ehdin käydä lenkilläkin. Nih!
Ja sitten se "mikä minusta tulee isona". Mie kun en oikein aina muista, että aikuisiahan tässä jo ollaan, hyvää vauhtia keski-ikäistymässä. Ehkä mulla on kriisi, ehkä ei.
Annalinda,
kieltämättä nuo kaupanalan aukioloajat on aika hanurista - teän työntekijöitten kannalta. Toki niissä on puolensa, mutta jos ja kun ei voi oikein vaikuttaa, että tekis pelkästään aamuvuoroa ma-pe, niin aijai.
Tuomoset päivät on ihan parasta, jos pääsee töistä "paljon" (edes tunnin-pari) normaalia aikasemmin.
Jos olis mahollista, tekisin iteki nykysessä paikassa pelkästään 7-15 vuoroja, mutta aina on joku/jotain, että se ei sovi.
Heh, kriisi mulle ainaki tulee aina siinä vaiheessa, kun alan miettiä, että pitäis muka tietää jo tähän ikään mennessä, mitä sitä meinaa tehä loppuelämällään. Mutko ei.
Lähetä kommentti