Venyy, vanuu ja paukkuu

Säännöllisestä ja kunnollisesta koululiikunnasta alkaa olla parikymmentä vuotta, joten kyllähän se näkyy ja tuntuu tämänikäisessä kropassa. Vaikka olenkin aika erakkoluonne ja yksikseni viihtyvä, niin huomaan, miten helpompaa oli harrastaa liikuntaa koulun liikuntatunneilla, kun tehtiin ja mentiin porukalla. Liikkumiseen jos johonkin tarvitsen potkun persuksiin, mutta myös oikean mielenvireen.

Viime päivinä se on ollut aika kohdillaan, koska olen vapaaehtoisesti päättänyt (ties monennenko kerran), että jotain on tehtävä. Henkinen selkäranka on onneksi paljon paremmassa kunnossa, kuin fyysinen. Ääneen en mitään tavoitteita sano, koska silloin ne yleensä epäonnistuu. Pikkuhiljaa, ja jos tämä vauhti on säilyvä; miinus kilo viikossa, niin eiköhän se tästä. Suu suppuun vaan useammin, jalkaa jalan eteen enemmän ja palloliikunnat aamuin illoin, kuntopyöräilyä silloin tällöin, niin pakkohan tässä on jotain kavennusta tulla!

Olen koittanut potkia ja ruoskia omatoimisesti ja pitää innostusta yllä. Venyttelyt tuottavat tuskaa, mutta niinhän se on tarkoituskin. Muistuttaa joka kerran minua siitä, että mitäs olen laiskotellut kaikki nämä vuodet; harvoja, pakollisia rehkimisiä lukuunottamatta. Jumppapallo on ollut hyvä kaveri totutella taas tekemään mm. vatsalihasliikkeitä. Nystyräpallo puolestaan vetristää hartianseutua, tai ainakin haluan uskoa siihen. Kuntopyörällä en edelleenkään polje kerralla kymmeniä kilometrejä, mutta olen ollut tyytyväinen, että saan itsestäni edes sen verran irti, että kiikun pyörän päälle ja aloitan polkemisen. Kaikki on tyhjää parempi nyt tässä vaiheessa.

Työrintamalla ei mitään uutta. Pahemminkin asiat ovat olleet, mutta siitä huolimatta tällä hetkellä odotan vain lomaa, joka häämöttää muutaman viikon päässä. Mies pitää samaan aikaan, niin ehkä sitä tästä lähiöstä jonnekin suunnataan, vaikkei kotikonnuille mentäisikään. Jopa Turusta on puhuttu yhtenä käyntikohteena. Pari päivää vieraassa kaupungissa voi antaa kummasti potkua jaksaa taas pakertaa töissäkin.

Eilen oltiin sen verran liikenteessä, että nähtiin aika mielenkiintoinen auto. Lähinnä se muistutti vanginkuljetusautoa, vaikken kyllä tiedä, miltä sellainen näyttää. Mutta jos se on vaikkapa hopeanharmaa peltisen näköinen pieni kuorma-auto, jossa on sivussa oven tapainen ja pienet ikkunat, joissa on kalterit (tm. putket), niin siinähän se körötteli. Suuntana vaikkapa lähikunnan vankila.

Miehen kanssa saatiin pitkät keskustelut aikaiseksi, että oliko se vai eikö se ollut vankiauto. Mikä muukaan se olisi voinut olla? Hevosia kuskataan eri mallisella ja tuskin ne tarvitsevat kaltereita. Rahankuljetusauto? Niin, en tiedä. Suomalainen rekisterikilpi siinä oli, mutta en tietenkään ehtinyt ottaa sitä ylös. Sillähän se tämäkin ongelma olisi jo ratkennut.