Pärskis ja niiskis!

Ha! Olin suunnitellut tästä viikonlopusta ihan jotain muuta, kuin nuhaisena haahuilua pitkin poikin. Loppuviikosta alkoi tuntua siltä, että peli on menetetty - en ehtinyt ottaa ajoissa lääkepaukkua. Sen siitä saa, kun ei töissä pidä jemmapulloa kaiken varalta.

Ajatus karkasi. Talitintit on täällä taas. Tuossa ne ikkunaudalla käyvät vähän väliä tepastelemassa ja peilaamassa itseään ikkunalasia vasten. En usko, että niillä mitään asiaa on.

Töissä on ollut ihanan rauhallista; vaiko vain omassa mielessäni ja mielestäni, koska tein itselleni ja muutamille muille varsin selväksi, miten aion loppuaikani kuluttaa. Tekemällä vain sen oman hommani - ja tyhjentämällä pöydän. Siinäpä sitä työsarkaa on ihan riittävästi. Seinillä on vielä jotain omaa, mutta jätän sen tyhjentämisen viimiselle viikolle.

Välillä tulee vähän haikeakin mieli, kun ajattelen, että kohta se on ohi. Täytyy taas aloittaa kaikki alusta ja olen ihan samassa jamassa, kuin pari vuotta sitten. Siltikään en ole varma, haluaisinko tuolla jatkaa, koska tilanne siellä on aika mahdoton. Ottaa koville henkisesti - ja fyysisesti, enkä nyt tarkoita mieltä. Miksi enempää altistaa omaa terveyttä, jos on mahdollista päästä talosta pois.

Kuljin muutaman aamun samalla linjalla yhden työkaverin kanssa. Ei olla ihan huonenaapureita, mutta kumminkin tiedetään, mistä puhutaan. Oli hämmentävää huomata, miten se luotti ja kertoi omista suunnitelmistaan tulevan suhteen. Että vaikka kuinka on vakituinen ja esimiesasemassa, silti on ajatus ja kaipuu ihan jonnekin muualle. Häneltä sain myös hyviä vinkkejä työpaikoista, joita en ollut osannut edes ajatella. Ei mikään tyhmä mies!

Oma mies lähti aamulla tienpäälle. Tulee huomenna. Soitti just, että on perillä. Nyt voin huokasta helpotuksesta ja jatkaa vaikka tätä potemista sohvanmutkassa. Pala Dumle-suklaalevystä silloin tällöin ja lainaelokuva pyörimään. Kyllä niitä rästipaperihommia ehtii tehdä myöhemminkin.