Pohjanoteeraus

Uskotko, jos sanon, että nikottelin ja itkin eilen silmät päästäni töistä kotiuduttuani? En minäkään, mutta näin pääsi käymään.

Hillitsin työpäivän aikana kieleni ja kroppani, mutta kun kotioven suljin, aukeni kyynelhanat ja sanavarasto. Olin niin totaalisen kiukkuinen, ärtynyt, kettuuntunut (lievin ilmaisu), kireä ja mitä kaikkea, että sitten se purkautui parhaalla mahdollisella tavalla. Itkulla kotona (töissä sentään sain pidettyä mölyt mahassa, kuten ne ilkeät vastasanat, joita kyllä mielessäni lauoin. Pitäisi olla rohkeutta sanoa pahastikin vastaan, jos toinenkin osapuoli laukoo mitä sattuu, mutta ei minusta vielä eilenkään ollut siihen samalla mitalla takaisin -leikkiin. ) ja asian purkamisella miehelle, kenelles muulle. Onhan näistä itkupotkuraivareista töiden jälkeen jo melkein vuosi, joten olihan se jo aikakin; nyt tosin aivan eri syistä.

Sisäinen sensuurisantrani estää minua kertomasta päivästä ja asiasta liikaa, vaikka mieleni tekisi kailottaa tilanteet ja ihmiset esiin. Päätin jo mielessäni, että toista kertaa en samaan paikkaan mene, jos se vain mitenkään on mahdollista välttää. Laitoin kalenteriinkin ko. paikan kohdalle muistisanan välttele!

Mikä hellvetti joitakin naisia vaivaa? Mikä tekee joistakin niin tympeitä, ylimielisiä ja töykeitä ja mikä oikeuttaa heitä kohtelemaan muita (naisia) miten haluaa? Taas törmäsin pahimman kautta siihen, minkälainen työyhteisö voi olla, jos on pelkkiä naisia. Joskus on niin, että työpaikassa ei tarvita kuin yksi, joka pilaa ilmapiirin, mutta eilen törmäsin paikkaan, jossa oli yksi nainen, joka ei minun silmissäni kuulunut joukkoon. Oli meinaan aivan liian mukava ja asiallinen siihen ympäristöön ja käyttäytyi täysin päinvastoin, kuin ne muut. Siitä kiitos hänelle! Ilman häntä olisin varmasti hajonnut kesken päivän.

Tähän väliin on tosin mainittava, että olen tässä keikkailun lomassa tavannut mukaviakin naisia ja paljon! Ei kaikilla tamperelaisilla naisilla todellakaan ole myrkyllinen kieli. Ottavat työkaverikseen ihan sujuvasti eikä ole ollut minkäänlaista ongelmaa kumminkaan päin. Perehdytys on toiminut yleensä aina ja suhtautuminen "sijaiseen" luontevan ystävällistä. Väitän olevani töissä ahkera ja teen parhaani, mutta jos se ei jollekin riitä, niin se on voi voi. Tehköön sitten itse ja paremmin. Paras kiitos eräältä työpaikalta oli, että olin "positiivinen yllätys", mitä lie sitten tarkoittikaan, mutta se tuntui kivalta. Kaikkien meidän hanttihommalaistenkin puolesta, että kyllä meissäkin löytyy potentiaalia. Eh.

Jännä, miten kokemukset voi erota toisistaan; syyskuun ensimmäinen keikka oli todella mukava ja hyvä aloitus - tämä viimeinen sitten kaikkea muuta. Mies tosin muistutti, että enkö muka ollut varautunut tähän, että niitä paskojakin paikkoja voi tulla vastaan.

Eilen illalla en saanut unta sitten millään. Pyörin ja hyörin ja olin virkeä kuin peippo. Luulin jo, että se on täysikuu, mutta sunnuntaina vasta. Kai ne päivän tapahtumat ja muut ajatukset valvottivat sen verran, että uni pysyi kaukana. Nousin miehen "käskystä" ylös ja menin tyhjentämään kovalevyä. Uni on tullut joskus kahden pintaan. Turha kai mainita, että työmotivaatio tälle päivää on tasan nolla, joten pidän vapaapäivän. Piste.

Odotan viikonloppua. Se vienee ajatukset toivottavasti muualle ja pääsen pois täältä vähäksi aikaa.