Uuden alun alussa

Vuoden alusta tai viimeistään loppiaisesta on alkanut taas uuden arkeni opettelu ja totuttelu. Eri asioiden summana päätin tehdä erilaisia muutoksia, mutta eivät ne mitään "uuden vuoden lupauksia" ole. Näitä uusia alkuja kun on ollut jo pitkin viime vuotta.

Värjäsin pääni. Tai annoin värjätä. Niin monen vuoden jälkeen, mutta silti. Takana ovat ajat, jolloin sähläsin itse - ja takana on myös se päätös, että sitten kun pääsen töihin. Radikaalia muutosta ei tullut, mutta sainpa vähän vaihtelua peilikuvaan.

Kuten aioin, olen aloittanut taas kuntopyöräilyn. Tein sitä varten A4:n, johon merkitsen päivän, vastuksen, ajan ja kilometrit. Kaloreista en tajua tuon taivaallista, enkä jaksa sitä laskemisrumbaa. Tavoitteena kertalaakista aina vähintään 10 km, joka tähän mennessä on onnistunut. Sellaisen mielestä, jolla on itsekuria, voi tuntua typerältä pitää kirjaa polkukerroista, mutta huomasin omalla kohdalla, että ainut motivaattori on kirjanpito. Kerroista ja ajankulusta. Ettei vain lipsu taas liikaa sohvanpuolelle - tai koneella istumiseen.

Ei nimittäin ole varaa. Puntari heilahti joulun jälkeen vaarallisesti taas tasaluvun ylitse ja nyt niitä yritän taas huhkia pois. Kunhan pääsen taas tasalukuun, alkaa isompi työ päästä tasaluvun alle.

Hyvin on sujunut tähän asti, kun itse pääsen sanomaan. Tunnin kävelyitä aamuisin tai ainakin puoleenpäivään mennessä - illalla vajaan puolentunnin kuntopyöräily. Kyä tää tästä, jankutan mielessäni. Kunhan vain en anna taas periksi ja tee paluuta entiseen.

Entäs ruokapuoli. Se onkin toinen juttu.

Kaikki mitä naamaani lapan, ei kertakaikkiaan sovi. Sen tuntee ja näkee, mutta silti lapan. Tai nyt yritän olla lappamatta. Kokeilen, vaikuttaako mitenkään mihinkään se, että juon vain aamulla kupin kahvia, muina aikoina teetä tai kaakaota. Tee menee, kunhan taas totun ja löytäisin sellaisen mieluisan maun, joka ei laita irvistelemään. Ruisleipää pitäisi välttää ja luulenpa, että se on jo ihan perimänä. Kaikki merkit viittaa siihen. Se taas on aika vaikeata, koska tykkään ruisleivästä ja vaaleata en syö kuin pakon edessä. Nyt taitaa olla se pakko kallistua vaaleampiin sortteihin. Tai parasta kai olisi kokeilla tovi ilman leipää ja pottuja. Hankalaa, mutta yritän.

Kasviksia syödään aika hyvin jo muutenkin, mutta kai niitä voisi enemmänkin syödä. Hedelmistä uppoaa appelsiinit ja vihreät omenat, noin niinkuin kärjistäen. Välillä jotain muuta. Banaanin olen unohtanut toistaiseksi. En vain muista, miksi.

Liikunta ja ruokavalio. Luulisi riittävän, mutta ei. Senpä takia sorruin mainokseen ja netistä kaivettuun tietoon ja ostin yksiä pillereitä. En ole ikinä oikein uskonut ja luottanut moisiin apukonsteihin, mutta kai sitä tässä iässä saa jo kokeilla vaikka mitä. Uimahalliin minusta ei ole menijäksi, hiihtoladulla tarvitaan sukset ja kuntosalille minua ei ole vielä saatu, eikä saada, jos se minusta on kiinni. Haluan liikkua raittiissa ilmassa, jos se suinkin on mahdollista. Senpä takia ajattelin antaa mahdollisuuden tuollaisille kepulikonsteille ja kokeilla, onko meistä yhdessä mihinkään. Pari kuukautta ja voinen todeta, olenko alle tasaluvun vai en.

Syytä olisi kaventua ja kohentua, koska mies sai alustavasti jo vinkin, että kesällä olisi kaverinsa häät. En hihkunut riemusta, en todellakaan. Kesähäät! Voiko ankeampia asioita olla. Kysyn vaan, näin talvi-ihmisenä. Talvella häistä saisi paljon nätimmätkin, katsoo vaikka pihalle nyt. Samasta syystä totean, että häälahjan hankinta on pienin murhe tässä tapauksessa. Täysmustissa vaatteissa avojaloin sinne kun tuskin kannattaa mennä. Ei, vaikka musta hoikentaa.

Koettelemusten kevät 2010 tulossa!